Suljettu maa - Elämää Pohjois-Koreassa

Vihollisemme amerikkalaissiat

yrittävät tallata kauniin isänmaamme

mutta valmistan omin käsin aseita

ja ammun heidät. PAM, PAM, PAM.

Pohjois-Korea on kiinnostava valtio. Vaikka kylmän sodan loppumisesta on aikaa jo kaksikymmentä vuotta, elää se Kim Jong-Ilin johdolla omaa suljettua elämäänsä. Näin siitä huolimatta, että nälänhätä tuntuu olevan 23 miljoonaisen kansan vakituinen vieras. Olen vilpittömästi ihmetellyt, miten ihmeessä maan asukkaat eivät ole nousseet kapinaan. Eivätkö he oikeasti ymmärrä, että jotain on pahasti vialla?

Luettuani Barbara Demickin Suljettu maa - Elämää Pohjois-Koreassa -teoksen ymmärrän vähän paremmin. Yllä oleva katkelma on laulusta, jota lapset laulavat koulussa. Lapset kyllästetään jo muutaman kuukauden ikäisestä lähtien propagandalla, jossa muu maailma, erityisesti USA, on paha ja Pohjois-Korea taas paras paikka maailmassa. Maan johtajaa, erityisesti 90-luvulla kuollutta Kim Sung-Iliä kunnioitetaan liki jumalana. Kun internetiä ei ole, televisiosta (kellä sellainen sattuu olemaan) saa katsella vain omia ohjelmia ja valvontajärjestelmä on äärimmäisen tehokas, eivät uudistusmieliset aatteet pääse leviämään. Kapinahenkeä hillitsee sekin, ettei maanpetturuudesta tuomita vain kiinnijäänyttä, vaan koko hänen sukuaan sukupolvesta toiseen.

Olen itsekin propagandan uhri. Mielikuvani Pohjois-Koreasta on ollut aika karikatyyrimainen. Televisiosta nähdyt uutiskatkelmat univormupukuisista paatoksella kaakattavista tädeistä ovat ylläpitäneet kuvitelmaa 60-lukuun jämähtäneestä diktatuurista, joka vastaa ehkä mielikuvaani DDR:stä tai muista entisen itäblokin maista. Olen kyllä kuullut nälänhädästä ja ymmärtänyt sanan merkityksenkin, mutta vasta Demick ja hänen haastattelemansa loikkarit avasivat silmäni näkemään, mitä Pohjois-Koreassa todella tapahtuu. 1990-luvun nälkävuosien aikaan väkeä kuoli kuin kärpäsiä. Kirjan henkilöt kuvailevat kuinka kadunvarsilla makaaviin lasten ruumisiin yksinkertaisesti tottui. Kun eräs nainen tapasi vanhan lukiokaverinsa kaupungilla, tämä kertoi miehensä ja pienen poikansa juuri kuolleen. Nainen ei ollut hirveän masentunut, olihan tilanteessa se hyvä puoli, että ruokittavia suita oli vähemmän.

Kun tilanne meni tarpeeksi pahaksi, alkoi pelottavista tarinoista huolimatta monen mielessä elää ajatus maasta pakenemisesta. Kirja kertoo kuuden ensin Kiinaan ja sitä kautta Etelä-Koreaan loikanneen henkilön tarinan. He edustavat erilaisia lähtökohtia. Mukana on niin huippututkija kuin nälän vuoksi rikoskierteeseen ajautunut nuori poikakin. Yhteistä henkilöille on ennakkoluulottomuus, kekseliäisyys ja halu selviytyä. Kuten he ankeasti huomauttavatkin, hyvät ja kiltit ihmiset kuolivat ensimmäisinä. Loikkarien elämä ei olekaan ollut helppoa uudessa kotimaassa, kun syyllisyys, huoli Pohjois-Koreaan jääneistä sukulaisista ja sopeutumisvaikeudet yhteiskuntaan ovat vaikeuttaneet elämää.

Suosittelen Suljettua maata ihan jokaiselle. Demick on tehnyt laajaa taustatyötä, hän on asunut Etelä-Koreassa useita vuosia ja vieraillut lukuisia kertoja Pohjois-Koreassa. Tuona aikana hän haastatteli noin sataa loikkaria. Faktatietoa (sikäli kuin se pystytään vallitsevissa olosuhteissa todentamaan) ei siis kirjasta puutu. Kuitenkin kirjassa on paljon romaanimaisia aineksia ja on siksi sujuvasti luettava.

Olen oikeasti aika järkyttynyt. Kiinan ihmisoikeustilanteesta puhutaan paljon (ja syystä), mutta Pohjois-Korea mainitaan lähinnä silloin, kun se uhittelee ydinaseilla. Kun yksi kirjan henkilöistä, lääkäri ammatiltaan, saapuu rajan yli Kiinaan, hän löytää ensimmäiseksi pihalta koirankupin, täynnä vaaleaa riisiä. Hän ei ole edes nähnyt riisiä moneen vuoteen! Diktaattoreita on viime vuosikymmeninä suistettu USA:n johdolla vallasta vähemmistäkin teoista, miksei sitten Pohjois-Koreassa? Tiedän nyt vastauksen ja niin tietää myös Demick. Haluaako kukaan aidosti, että Pohjois-Korea romahtaisi ja Koreat yhdistyisivät? Miten Etelä-Korea ruokkisi 23 miljoonaa nälkäistä?

Kirjasta ovat omissa blogeissaan kertoneet myös Jori ja Katja.

Psst. En malttanutkaan vielä lopettaa. Kirjassa on myös paljon kaunista. Viaton rakkaus pimeässä (ei ole sähköjä), tähtitaivaan kajossa ja univormut päällä on viehättävän älyllis-romanttinen ajatus.

Demick, Barbara: 
Suljettu maa - Elämää Pohjois-Koreassa, Atena 2011, 422s.
(Nothing to envy - ordinary lives in North Korea)
Suom. Antti Immonen