Piiat (Kathryn Stockett)
Tilanne, ettei oikein osaa sanoa, mitä mieltä kirjasta on, on jokaiselle kirjablogistille tuttu. Yleensä se ainakin minulla johtuu siitä, että jälkitunnelmat ovat aidosti ristiriitaiset. Kirjassa on jotakin häiritsevää, toisaalta paljon hyviä asioita. Sen sijaan harvemmin käy niin, että romaanin asia vie niin mukanaan, ettei itse kirjasta ole mielessä mitään selkeää kuvaa.
Tällä kertaa kävi näin Kathryn Stockettin Piikojen kanssa. Kirja oli varmaan ihan hyvä, ehkäpä jopa todella hyvä. Tosiasiassa sen olisi kuitenkin voinut kirjoittaa vaikka tokaluokkalainen kummityttöni (näpsäkkä neiti muuten) tikkukirjaimillaan, enkä olisi varmaan huomannut. Niin kiihkeästi luin - tai pikemminkin elin ja hengitin Skeeterin, Aibileenin ja Minnyn tahdissa.
Kirjassa yhdistyi kolme teemaa, jotka jo yksinään suistaisivat minut tolaltani: 1) Naisryhmille valitettavan yleinen sosiaalinen peli, jossa muodostetaan kuppikuntia ja suljetaan ulkopuolelle, 2) äidin (biologisen tai hoitotädin) ja lapsen välinen rakkaus tai sen puute, 3) rasismi. Vaikka 1960-luvulla USA:n etelävaltioissa vallinnut rotuerottelu ei ole uusi asia, nosti se jälleen kerran ahdistuksen pintaan.
Kun oikein objektiivisesti ajattelen, kirjalla on lukuisia ansioita. Stockett kuljettaa tarinaa kolmen kertojan, keskiluokkaisen valkoisen Miss Skeeterin ja kahden tummaihoisen kotiapulaisen Aibileenin ja Minnyn avulla. 60-luvun Mississippi ei, ironista kyllä, tarjoa kellekään heistä kovin ruusuisia tulevaisuuden kuvia. Tummaihoiset asuvat omilla asuinalueillaan, käyvät omissa kaupoissaan ja käymälöissään. Jos joku sattuu kyseinalaistamaan vallitsevaa systeemiä, ei hänen henkensä ole paljonkaan arvoinen. Mutta mitä naimattomalla Skeeterillä on odotettavanaan tulevaisuudelta? Olennaista on näyttää kauniilta ja mennä naimisiin, tehdä lapsia ja antaa heidät sekä koti tummaihoisen piian hoitoon, jotta itse voi keskittyä tärkeämpiin asioihin. Sellaisiin, kuten aviomiehen miellyttäminen, kutsujen järjestäminen, bridgekerho ja Afrikan köyhien lasten auttaminen naisyhdistyksessä. Mutta Skeeter, joka ei ole koskaan ollut niin kuin muut, haluaakin kirjoittaa kirjan ja vieläpä tummaihoisten kotiapulaisten kokemuksista. Vähemmästäkin on Mississipissä joutunut hakatuksi.
Kirjan takakansi käyttää sellaisia sanoja kuin sydämellinen, helmeilevä ja huumori. Itse miellän tuollaiset termit kuuluvan kirjoihin, joita lukee rennosti ja nautiskellen, sydän täynnä hyvää mieltä. Piikoja hotkin kuitenkin pakkomielteisesti (ollen ihan liikaa miss Leefot silloin kun lapseni halusi leikkiä) ja jatkoin aihepiirin parissa öisin kylmän nihkeissä painajaisissa.
Mutta kaikesta ankeudesta huolimatta syvän Etelän paahde ja maissin ja puuvillan tuoksu on aina yhtä lumoavaa. Ja oli tässä kirjassa hauskaakin: pidin niin paljon marilynmonroemaisesta Celiasta vaaleanpunaisessa paljettipuvussaan! Ja Hilly Holbrookelle toivotan oikein paljon suklaakakkua!
Kathryn Stockett: Piiat/(The Help 2009)
WSOY 2010
Suomentanut Laura Beck
462 sivua
Minusta tämä kirja kärsii vähän vääryyttä sen käännöksen liian viihteellisen kannen sekä osittain taka-kansiesittelynkin takia. Moni mieltää tämän hömpäksi tai että vakavien asioiden kustannuksella naureskellaan tässä ja niinhän ei ole.
VastaaPoistaHih..hauska loppukaneetti sinulla tässä..todellakin HYVÄÄ SUKLAAKAKKUA Hilly Holbrookelle ;)
Kirjoitit ihanasti tästä viime vuoden tärkeimmästä kirjastani! Pian saadaan varmasti leffa Suomeen, ja tietenkin pelottaa, että se epäonnistuu, vaikka sinällään tämä kirja on varmasti helppo sovittaa valkokankaalle.
VastaaPoistaOivalsit mielestäni jotain tosi oleellista tästä kirjasta: Se on vakava ja moniulotteinen romaani. Sitä on helppo lukea, suorastaan ahmia, kerrontansa vuoksi, mutta Stockettin kirja on puhutteleva ja edelleen tärkeä kirja.
VastaaPoistaMinä en kokenut kirjaa ankeaksi, vaan realistiseksi, ja lumouduin samalla tavalla syvän etelän tunnelmasta.
Minä pidin tästä kirjasta valtavasti. Lukemisesta on kyllä jo aikaa sen verran että en esimerkkejä osaa sanoa, mutta minusta Stocket onnistui hyvin kuvaamaan asioita monesta näkökulmasta.
VastaaPoistaAmma, 'sydämellinen, helmeilevä ja huumori' ovat niin syvältä olevia sanoja, kun kirja on kuitenkin täynnä rasismia. Tätä on kehuttu niin paljon ja minulla tämä on odottanut ties kuinka kauan, mutta miten tätä sitten ksäittelisi, kun kaikki rasismi nostaa minulla jokaikisne karvan pystyyn. Katso: Minä olin eri mieltä valtavirran kanssa Mitfordin tytöistä, sillä olen allerginen antisemitismille. Ei ole mitään selitystä ja anteeksiantoa, että kirjotetaan ihailevaan tyyliin edes postuumisti ihmisistä, jotka olivat mukana vahvistamassa ja hyväksymässä kansanmurhaa.
VastaaPoistaOlen tullut päätelmään, että meilä itsekullakin on erivahvat kyvyt ja herkkyysasteet olla empaattisia ja myötäelää muiden kärsimys.
Kiitos rehellisestä mielipiteestäsi, joka jälleen siirsi minut kauemmas Piioista.
En ikinä anna puolustukselle puheenvuoroa, kun on kyse jonkun sortamisesta rodun, uskonnon tai sukupuolen perusteella. Tämä on geeneissä: Puolustaa heikompia vahvempia vastaan.
Susa, olet varmastikin oikeassa. Takakannen perusteella odotin jotakin paljon kevyempää, ehkä Tuulen viemää -tyyppistä teosta.
VastaaPoistaVoihan suklaakakku! Pystynköhän enää ikinä syömään suurinta herkkuani muistamatta Hillyä??
Karoliina, en ole varma haluanko nähdä elokuvaa. Sinänsä tarina on kyllä erittäin elokuvallinen ja katsoin äkkiä googlella, että Aibileen ja Minny näyttävät ihan siltä kuin kuvittelinkin, mutta Skeeter! Näytti ihan liian nätiltä tytöltä!
Katja, tarkennan vielä varmuuden vuoksi (vaikka varmasti ymmärsitkin ihan oikein), ettei kirja minustakaan ollut yltiöankea, vaan nimenomaan realistinen. Mutta minuun se kirpaisi vähän liian syvältä.
Maija, olen samaa mieltä. Minusta tummaihoisten naisten kertojaäänet olivat uskottavia (tai mikäs asiantuntija minä olen, mutta silti!) ja Skeeter oli uskottava siinä mielessä, ettei ollut liian idealisti, vaan aikansa ja ympäristönsä tuote.
Leena, älä kuitenkaan hautaa Piikoja lopullisesti! Noista kolmesta omituisesta sanasta huolimatta kirja vastustaa rasismia (joskin yrittää ymmärtää myös valkoisia, jollakin tasolla ainakin) vahvasti.
Kuten Susa aiemmin kommentoikin, kirja on parempi kuin takakansi antaa ymmärtää: rotuerottelulla ei mässäillä, mutta sitä ei myöskään kaunistella.
Minä en voinut lukea tätä kannen kuvailemana hupaisana hömppäkirjana, etkä voisi sinäkään, Leena.
Siis tämähän on nimenomaan hyvin vahvasti rasisminvastainen kirja. En nyt ymmärtänyt, mistä Leena sai vastakkaisen käsityksen??
VastaaPoistaMahtavaa, lisää tykkääjiä tälle erinomaiselle kirjalle :D
VastaaPoistaMinäkin ymmärsin, että kirjan sanoma on erittäin rasisminvastainen, mutta totta kai Stockett kirjoittaa rotuerottelusta, koska se oli valitettavasti totta sen aikakauden Alabamassa (viimeisenä osavaltiona USAssa). Kirjan viestihän on toiveikas ja Skeeterin, Aibileenin ja muiden yhteisen kirjahankkeen tarkoitus on nimenomaan saattaa epäkohdat kaikkien tietoon ja lopettaa rasismi.
VastaaPoista(Amma, kyllä tämä minuakin kirpaisi <3)
Piiat on ehdottomasti yksi parhaimmista viime vuonna lukemistani kirjoista. Muistan, kun luin tätä myöhään yöhön, kun en vain voinut lopettaa. Yleensä en koskaan tee niin, mutta Piiat oli vain niin koukuttava. Hieno, hieno kirja.
VastaaPoistaKaroliina ja Katja, Leenan puolesta en voi tietysti vastata, mutta se, miten kirjaa on mainostettu humoristisena ja kepeänä, saattaa hämätä monia. Huumori ja rotuerottelu yhdessä ei kuulosta lupaavalta yhdistelmältä paperilla. Mutta kirjan huumorihan ei kohdistu rasismiin tai edes tummaihoisiin. Itse asiassa naurettavimmat tyypithän ovat valkoisia kuten Hilly ja Celia (hän toki sympaattisella tavalla).
VastaaPoistaBooksy, :)
Jossu, erittäin koukuttava tosiaan!
Saanko hirveän tosikon maineen, jos sanon etten kauheasti innostunut siitä suklaakakusta?
VastaaPoistaMinusta tämä kirja ei missään nimessä ole hömppää, mutta kylläkin viihdettä, hyvässä mielessä. En suinkaan tarkoita, että rasismi olisi kirjassa viihteellistetty, vaan että kyseessä on viihdekirja, jossa on käsitelty vakavaa aihetta. Tai aiheita, olihan tässä mukana myös mm. parisuhdeväkivaltaa ja kipeitä äiti-lapsi-suhteita. Viihteellisyys näkyi minusta kirjoitustyylissä, juonenkäänteissä ja henkilöhahmoissa, ei kirjan teemoissa ja niiden käsittelyssä.
Liisa, et saa ;) Sitä paitsi olihan se suklaakakkujuttu aika raju, en nyt ihan heti muista vastaavaa muista kirjoista. Ja tämä oli vieläpä amerikkalainen kirja!
VastaaPoistaKiitos, että avasit tätä viihteellisyys-teemaa. Tästähän on ollut jossakin muussakin blogissa aiemmin puhetta. Minä olen varmaan jotenkin puusilmä, koska minun on usein vaikea määritellä kirjaa viihteeksi, tai edes lukuromaaniksi. Mutta ymmärsin siis, mitä ajat takaa:)
Tämä kirja kiinnostaa aina vain enemmän.
VastaaPoistaLeena Lumin kommenttiin sanoisin että tämän kaltainen kirja ei varmaankaan edistä rasismia sen enempää kuin tällaisen lukematta jättäminen vähentää sitä.
Kauheastakin aiheesta täytyy voida kertoa, vaikeneminen on mielestäni se huonoin vaihtoehto. Rotuerottelu on ollut arkipäivää pitkään, miksi sitä ei voisi käsitellä kaunokirjallisuudessa siinä missä sarjamurhiakin?
"Viihteen" kautta nämä asiat tulevat lähemmäksi nykyarkea, eivät unohdu eivätkä muutu merkityksettömiksi.
Esimerkiksi Roberto Benignin elokuva Kaunis elämä on nimensä mukaisesti kaunis, suloinen, rakastettava ja lämmin. Tietenkin myös surullinen, kauhea. Mutta kaikki nämä tasot voivat olla olemassa yhtä aikaa. Eikä kukaan varmasti voi väittää että elokuvan myötä holokausti olisi saanut yhtään kauniimmat kasvot.
Empatia sitten, mielestäni lukemistani kommenteista (myös muissa blogeissa) näkee, että sitä löytyy.
Pilvitarha, kiitos hienosta kommentistasi! Olen samaa mieltä!
VastaaPoista"Kirjassa on kolme teemaa, jotka jo yksinään suistaisivat minut tolaltani." Tämä on niin hienosti sanottu!
VastaaPoistaKaroliina on valmis laittamaan minut teilipyörään ellen lue tätä;-) En minä sanonut, että tämä on rasisminvastainen, vaan kirjassa rasismi hyväksytään, kuin se olisi luonnollinen olotila, ilma jota hengitetään. En ole ikinä kestänyt sitä missään muussa, kuin yhdessä ja se Gone with the wind. Poikkeus, joka vahvistaa säännön...
Yritän lukea, kun löydän sen oikean mielentilan. Myönnän, että olen pitänyt paljon samoistakin kirjoista kuin Karoliina ja hän tuntee jo makuani. Kiitos hänen, luin Paluu Rivertoniin, johon hurmaannuin....
No nyt vasta huomasin Pilvitarhan kommentin ja tässä vastaus sinulle Pilvitarha:
VastaaPoistaEtsi blogi, joka on tehnyt enemmän vaikeista ja rankoista aiheista kuin minä! Minä olen nimenomaan sannut, että niistä ei saa vaieta. Minä en vaiennut Mitfordin tyttöjen kohdalla, kun kirjailija sorastaan palvoi natsi-Dianaa, minä tein Afganistan kirjan Elävältä haudatut ja siitä tulikin sen vuoden paras kirjani, tein myös Sade lankeaa, joka kertoo Darfurista, olen tehnyt paljon kirjoja antisemitismistä. Olen erittäin tiedostava ja juuri siksi näen, jos kirja hiukankaan suosii/myötäilee rasismia tai vetoaa vain aikakauden 'tapakulttuuriin'. Mikä tapakulttuuri tekee kansanmurhia! En edes muista, kuinka monta rankkaa kirjaa olen tehnyt ja sitten vielä se Poltetut varjot ja muut. Ne vievät voimia, mutta tähän aiheeseen en väsy ja minusta ei kukaan, et edes sinä, tee vaikenijaa, sillä minä vastustan rasismia sateenkaaren tuolla puoelenkin. Watch me!
Amma, oletko samaa mieltä siis Pilvitarhan kanssa, että minä olen vaikeista asioista vaikenija?
VastaaPoistaLeena, yritä raivata tälle tilaa, olisi mielenkiintoista kuulla mitä mieltä olet. Minusta tässä kirjassa valkoinen päähenkilö juuri herää ikään kuin unesta siihen, että se, mikä on vallitseva olotila, ei olekaan oikein. Ja yrittää muuttaa asioita kirjoittamalla aiheesta kirjan. Voisin siis kuvitella, että vastoin ennakko-odotuksia saattaisit pitää tästä:)
VastaaPoistaJa viimeiseen kommenttiisi vastauksena: en suinkaan tarkoittanut sinua. Tarkoitin, että olen Pilvitarhan kanssa samaa mieltä siitä, että vaikeista asioista on hyvä puhua ja vääryyksiä ei saa unohtaa. Sen verran hyvin jo tunnen sinua Leena, että tiedän ja luotan siihen, ettet vaikene ;)
Leena-darling, sanoisin edelleen, että sinulla on väärä kuva tästä kirjasta, sillä se keskittyy nimenomaan rasisminvastaiseen taisteluun. Se on kirjan koko teema! Olen aika varma, että tulet lopulta rakastamaan tätä kirjaa. <3
VastaaPoistaAmma ja Karoliina, minä lupaan lukea ja tehdä tästä postauksen. Myönnän, että olen tyyppiä 'vie sie, mie vikisen' eli ensin minulla ei saa läpi mitään. Ja tätä on kehuttu liikaa ja sitten nuo väärät adjektiivit, mutta ehkä tämä kirja lopulta yllättää minut.
VastaaPoistaNyt olen siis julkisesti luvannut. Mutta teen nyt WSOYlle sitä Kleopatraa, joka on tietoteos, joten sen jälkeen väliin joku muu kustantamo ja sitten...
Kyllä se tästä;-)
Leena, jos suoraan sanon niin kommenttisi sävy ihmetyttää minua.
VastaaPoistaOlet erittäin tiedostava, hienoa, mutta ole kiltti äläkä määritä muiden tiedostavuuden tai empatiakyvyn määrää näiden lukemien kirjojen perusteella. Tai sen perusteella että he näkevät jonkin kirjan eri tavalla kuin sinä. Ei ole yhtä oikeaa tapaa lukea kirja, tai ymmärtää kirja.
En sanonut kommentissani että olet asioista vaikenija, mutta ymmärsin kommentistasi etä pidät tämän kirjan lukematta jättämistä hienona, ja tätä asennetta ihmettelen.
En tahtonut haastaa kommentillani riitaa, halusin vain sanoa asiasta mielipiteeni.
Pilvitarha, en pidä minkään kirjan lukematta jättämistä 'hienona'.
VastaaPoistaTietääkseni en ole ilmaissut muiden empatiarajoja, ainakin tarkoituksena on ollut sanoa, että olen itse aivan liian empaattinen lukeakseni vakavasta asiasta viihteellisesti eli siis MINÄ olen kai sitten hiukan tosikko, eivät muut. Minulla on muutamia kipupisteitä ja rasismi on niistä yksi.
Minä en halua inttää. Olen tehnyt oikein töitä saadakseni ympärilleni iloa inttämisen sijaan, joten yrittäkäämme ymmärtää, että ehkä emme ymmärrä tässä nyt toisiamme. Ja toisaalta, minähän kerron tässä kaikkea nyt mutu-tuntumalla kirjasta, josta on noussut paljon blogisavuja. Vielä ei ole nähty, mitä olen siitä mieltä...subjektiivista mieltä, kuten kaikki muutkin. Kaikki arvostelu on subjektiivista, mutta se ei tee siitä yhtään sen huonompaa, joskaan ei ehkä parempaakaan.
Mitä tulee tyylini, toivon, että katsot minun osaavan esittää asiani, sillä olen kovasti kirjoittanut mm. nettikäyttäytymisestä. Emme tunne toisiamme ja minä meistä esiinnyn reilusti omalla nimelläni, joten ehkä tästä ei ole enää aihetta jatkaa. Jos haluat jatkaa, voit meilata minulle, mutta kiitos ei sitten anonyymina.
Mukavaa syksyn jatkoa sinulle!
En halua inttää minäkään.
VastaaPoistaNetissä tosiaan on hankala käydä mielipiteidenvaihtoa, sillä vaikka kuinka miettii sanavalintansa on aina vaarana tulla ymmärretyksi eri tavalla kuin oli tarkoitus. Ja kun ei tule mielestään ymmärretyksi oikein, on niin helppo turhautua asiasta.
Ehkä näin on käynyt tässä molempiin suuntiin, enkä tästä sen kummempaa köydenvetoa halua. Eiköhän maailmaan suurempiakin ongelmia mahdu :)
Hyvää syksyä sinullekin.