Syyskuun luetut kirjat: kohukirjat, yllätykset, ihastukset, vihastukset

 

Syyskuun lukupino oli uutuuskirjapainotteinen ja lokakuun alun Turun kirjamessut värittivät lukemistoani vahvasti - tein nimittäin messuilla kolme haastattelua.

Huiput:

Sirpa Kähkösen Mariuksen hankin itselleni heti sen kauppoihin tultua. Enkä pettynyt! Itse asiassa kirjassa on melkoinen määrä alleviivauksia ja reunamerkintöjä. Viehättävässä yhden päivän romaanissa hoidetaan puutarhaa, odotetaan, muistellaan menneitä. Kirja on saanut nimensä nuorelta ranskalaiselta mieheltä, johon päähenkilö on ihastunut. Mutta enemmän kirjassa puhutaan ihan kaikesta muusta kuin tuosta komeasta nuorukaisesta. 

Veli-Matti Oinaan Varjoon jäänyt maa on ollut yksi vuoden iloisimmista yllättäjistä. Lappiin sijoittuva romaani kertoo pääasiassa toisesta maailmansodasta, mutta on paljon muutakin kuin sotakirja. Pohjoisen luonto, ihmiset, eläimet kaikki yhdistyvät sodan läheisyyteen kauniisti kuvattuna. Erityisesti pidin siitä, miten merkittävässä osassa eräs koira on aktiivisena toimijana. 

”Kohukirjat”:

Syksyn yksi puhutuimmista romaaneista on Caro Claire Burken Eilisvuosi. Amerikkalaista trad wife -unelmaa elävä someinfluensseri herää eräänä päivänä 1800-luvulta ja ”pääsee” elämään perinteikästä maalaisäidin elämää ihan käytännössä. Olen ollut yllättynyt siitä, miten voimakkaita reaktiota romaani herättää puolesta ja vastaan. Toiset hehkuttavat, toiset vihaavat. Kuulun jonnekin välimaastoon, mutta kallistun enemmän hehkutuksen puolelle - tykkäsin kovasti!

Laura Finskan Haittaako jos hengitän pelmuuttaa kotimaista kirjallisuutta. Hatšepsut on voittanut Finlandia-palkinnon kirjoittamalla mahdollisimman keskinkertaisen kirjan. Finska tyypittelee kotimaisen kirjallisuuden kliseitä kieli poskessa, mutta riemullisen osuvasti. Kirjassa on tummempikin pohjavire, sillä se käsittelee lapsettomuutta koskettavasti ja kouriintuntuvasti. 

Dekkareita ja toimintaa:

Sattumoisin kuuntelin peräkkäin kaksi keskenään aika samanlaistakin jännäriä. Eroa näiden kahden ilmestymisessä on kuitenkin 10 vuotta.

Stefan Ahnhemin Varjoon jäänyttä olisin tuskin koskaan lukenut ellei se olisi valikoitunut meille lukupiirikirjaksi. Kirja on avausosa Fabian Risk -sarjalle, josta sittemmin on ilmestynyt useita osia. Aika paljon olen dekkareita lukenut, mutta missään ei ole tehty ruumiita sellaista vauhtia kuin tässä. Ihan mukiinmenevä teos, mutta raakuus yllätti, joitakin muitakin ärsyttäviä piirteitä oli, joten tuskin jatkan sarjan parissa. 

Max Seeckin Varjeltu päättää ainakin yhden tarinalinjan Milo Perho -sarjasta. Ounastelen kyllä, että hahmojen parissa jatketaan tulevaisuudessakin. Milo itse makaa edellisen romaanin tapahtumien seurauksena henkihieverissä sairaalassa, mutta poliiseilla on työn alla uusi murhatutkimus, joka laajenee sarjamurhaajatapaukseksi. Kuka murhaa masentuneita miehiä, ja jättää heidän kaulaansa riipuksen? 

Nuorille:

Turun kirjamessuja silmällä pitäen luin kaksi nuortenkirjaa. 

Somevaikuttaja Joona Hellmanin ja J.S. Meresmaan yhdessä kirjoittama Polte tarttuu tärkeään teemaan. Joose on menossa kohti unelmaansa; jalkapalloammattilaisuutta, mutta matkalla on yksi iso mutta. Hän ei usko, että voi koskaan tulla kohdelluksi huippuammattilaisena, jos hän tulee kaapista ulos. Vaikka homoseksuaalisuus on nykyisin ihan arkipäivää, urheilumaailmassa, varsinkin miehiseksi mielletyissä joukkuelajeissa aihe on iso tabu. Kirja tuo hyvin esille, miten pukukoppipuheet ja tyhmät vitsit toiseuttavat ja sulkevat ulkopuolelle sillonkin kun se ei ole tarkoituksellista. 

Olen säeromaanien ystävä, joten Päivi Haanpään Retro oli mieluista luettavaa. Rock-musiikkia henkivä teos kertoo Sakarista ja tämän kavereista. Yhteisellä bändillä on tulossa ensimmäinen keikka. Innostuksen lisäksi Sakari kipuilee sanoitusten kanssa. Lisäksi pään laittaa pyörälle Meira, tyttö joka soittaa kitaraa. Säeromaani sopii tekstimuotona todella hyvin musiikkia käsittelevään teokseen. 

Siinä syyskuun lukulista. Terkkuja Lontoosta! Täällä olen lukenut erästä syksyn puhuttua, Englantiin ja Irlantiin sijoittuvaa romaania ja kuunnellut loppuun erään uutuusdekkarin, josta tuli paha mieli. Luulenpa, että siirryn seuraavaksi lukemistossani valoa kohti, vaikka pimeää aikaa kohti mennäänkin.