Arttu Tuominen: Hydra

Kun romaanin nimi on Hydra, arvion voisi aloittaa ylevästi kirjoittamalla kreikkalaisen mytologian yhdeksänpäisestä käärmeestä, jolle kasvaa uusia päitä sitä mukaa kun entisiä saa katkottua. Ajattelin kuitenkin aloittaa Spede Pasasesta. 

Kanssani samaan ikäluokkaan kuuluvat, lapsena Uuno Turhapuro -elokuvien vitsihuumorissa marinoituneet lukijat muistavat ehkä Härski Hartikaisen ja erääseen Turhapuroon kirjoitetun sketsin "kurjuuten maksimoimisesta". Härski Hartikaisella oli tavoite elää mahdollisemman ikävästi ja kurjasti, mutta se oli vaikeaa, koska aina joku toi pinkan seteleitä kouraan.

En tiedä, onko Arttu Tuomisella samaa haastetta, vaikka arvatenkin hänen teostensa kauppa hyvin käykin. Joka tapauksessa uusin romaani, jos mikä, on kurjuuden maksimointia.

Huippusuositun Delta-sarjansa jälkeen Tuominen siirtyi Otavalle ja aloitti uuden Kide-sarjan, jota kutsutaan trilogiaksi, mutta kaikkihan me tiedämme, miten kirjatrilogioille tuppaa nykypäivänä käymään. Ensimmäinen osa, Alec, oli selvästi uutta Tuomista, mutta kuitenkin riittävän samanlaista, jotta kirjailijan fanit varmasti löysivät myös uuden sarjan ääreen. Pidin Alecista todella paljon: pääosin 90-luvun Lappiin sijoittuvassa tarinassa osaset olivat kohdillaan ja tasapainossa. Se oli enemmän trilleri kuin dekkari, mutta tarjosi kuitenkin lukijalle dekkarimaisen juonen ja uteliaisuuden tyydyttävän loppuratkaisun, pitemmän juonen jäädessä tietenkin vielä aivan kesken. 

Odotukseni olivat korkealla jatkon suhteen.

Se Arttu Tuomisen kunniaksi on sanottava, etten ole koskaan lukenut häneltä kahta samanlaista kirjaa. Halu ja kyky uudistua ei ole itsestäänselvä ominaisuus, varsinkaan silloin, kun menestystä on jo tullut, ja tuntuisi ehkä turvallisemmalta ajella samoilla rattailla kuin ennenkin.

Mutta Hydra oli minulle silti liikaa. Romaanin henkilöillä menee jo kirjan alussa asiat päin helvettiä, ja yhä huonommaksi kaikki muuttuu. Voisi äkkisestään ajatella, että köyhällä kolumbialaisella naisella, jonka tytär on kuolemansairas, ei voisi paljon huonommin mennä. Kyllä voi. Peliongelmainen pankinjohtaja on korviansa myöten veloissa ja ongelmissa - ei kai hän voi enää pahemmin elämäänsä sössiä? Voi pojat, tosiaankin voi. Nuori poika joutuu peukun kanssa veljeilevien "pahojen poikien" pahoinpitelemäksi ja vainoamaksi. Voisi ajatella, että siinä olisi jo kylliksi, mutta ei tosiaankaan ole.

Tiedänhän minä toki, että maailma ei ole aina hyvä, eikä myöskään reilu paikka. Mutta haluanko, että sitä hierotaan ihan näin voimallisesti naamaani? En.

No mutta. Luulen, että ajattelemme Tuomisen kanssa huumeista samalla tavalla. Jos joku asia minua ärsyttää (no, tässä maailmanajassa aika monikin asia totta puhuen ärsyttää), on bilehuumeiden käyttö ja ylipäänsä huumausaineiden kanssa leikkiminen. Paitsi että se on laitonta, vaarallista ja typerää, minua ihmetyttää aika valveutuneinakin esiintyvien tahojen flirttailu kansainvälisen huumerikollisuuden kanssa. Ei ole olemassa eettisesti tuotettuja huumeita. On vain riistoa, kipua, tuskaa ja kärsimystä. 

Tämän kurjuuden ketjun Tuominen havainnollistaa kuin fläppitaululle. Aina lähtien huumekaupan alkulähteiltä Kolumbiasta, salakuljetuksen kautta Pariisin Pilvikaupunkiin, jossa nuorten mahdollisuudet rimpuilla kohti parempaa elämää jengisotien ulkopuolella ovat rajalliset, ja johtaen aina syrjäiseen Suomeen, jossa rikollispomot värväävät myynti- ja salakuljetusorganisaatiota itselleen uhkailulla, lahjonnalla ja kiristyksellä. Yhteistä on, että kun kerran lähdet tai joudut mukaan, pois on vaikeaa päästä, ainakaan hengissä.

Tiiviisti sanottuna: ymmärrän kyllä, mihin Tuominen Hydralla pyrkii, mutta minulle tuli kirjasta lähinnä paha ja raskas mieli. Rajansa kurjuuden maksimoimisellakin.

Härski Hartikainen muuten lopulta kyllättyi kokeiluunsa. Kun pohjalle kurjuuden kurimukseen oli lopulta päässyt, siellä pohjalla sitten oltiin. Hän päättikin ryhtyä seuraavaksi maksimoimaan paljoutta, siinä kun ei ihan heti tule raja vastaan.

Mielenkiintoista nähdä, millaisen taktiikan Arttu Tuominen seuraavaksi valitsee.

Arttu Tuominen: Hydra
Otava 2026
Äänikirjan kesto: 11h 00min
Lukija Ville Tiihonen