Maarit Turtiainen: Marttinansaari

Maarit Turtiaisen Marttinansaari on väkevä ja koskettava kertomus ihmisistä, jotka on repäisty juuriltaan väkivaltaisesti. 

Tarina etenee kahdessa aikatasossa. Toisaalta sotaa edeltävissä ja sotavuosissa, jossa nuoripari Hilja ja Unto ovat juuri aloittamassa yhteistä elämää, kun sota katkaisee kaiken. Molemmat ovat kotoisin Pyhäjärvessä sijaitsevasta Marttinansaaresta, jonka asukkaat joutuvat muiden rajapitäjien tavoin lähtemään evakkoon. Asemasodan aikana vielä päästään kotiin takaisin, mutta suurhyökkäyksen aikana tulee uusi lähtö, tällä kertaa lopullinen.

Marttinansaaren kohtalo on katkera. Uusi raja kulkee saarta edustavasta salmesta. Hiljan, Unton ja heidän perheensä kodit jäävät Neuvostoliittoon ja kotisaarta pääsee katsomaan vain vastarannalta Uukuniemeltä.

Kirjan toisessa aikatasossa, 1980-luvun lopussa, Hiljan ja Unton poika Jouko saapuu Ruotsista selvittämään kuolinpesän asioita. Hänen vanhempansa ovat kuolleet peräjälkeen ja Jouko huomaa, että lopulta hän ei täysin tuntenut vanhempiaan. Ensiksikin Unto vaikuttaa viimeisinä aikoinaan ystävystyneen vahvasti palestiinalaispakolaisen Saidin, ja hänen vaimonsa Mariamin kanssa. Lisäksi lapsuudenkodissa odottaa epämiellyttävä yllätys. Untolla oli suunnitelma, jonka toteuttaminen jäi kesken. Pitääkö Joukon viedä se loppuun? 

Olen lukenut Turtiaselta myös edeltävän romaanin Eilisen seitit  ja pidin siitä kovasti. Molemmissa kirjoissa on olemassa myös tiettyjä omaelämäkerrallisia sävyjä, onhan niin Turtiainen itse, kun osa henkilöistä ruotsinsuomalainen. Lisäksi Turtiainen on kertonut, että hänen sukunsa juuret ovat nimenomaan Marttinansaaressa.

Samassa Uukuniemi.info -sivustolla julkaistussa artikkelissa hän kertoo, että Marttinansaarelle oli vaikea löytää kustantajaa. Niinpä hän julkaisi kirjan omakustanteena.

Kustantajan löytymisen vaikeutta ei voi muuta kuin painokkaasti ihmetellä, sillä Turtiainen kirjoittaa vahvasti ja vivahteikkaasti. Henkilöt ovat samaistuttavia, mutta kaikista eniten minua kiehtoivat Hiljan ruusukuppien kaltaiset tehokeinot, jotka kulkivat mukana läpi romaanin. Juuri Hiljan kerran menettämässä ja lopulta kirpputorilta keräämässään astiastossa tiivistyy jotakin syvästi inhimillistä ja koskettavaa kaipuun, mutta myös toivon syvimmästä olemuksesta.

Jos kustantajat eivät ole käsikirjoitukselle lämmenneetkään, onneksi Ruotsinsuomalaisten kirjoittajien yhdistys RSKY myönsi vuosittaisen Kaisa Vilhuinen -palkinnon Turtiaiselle. 

Marttinansaarta voikin syystä sanoa tänä vuonna ilmestyneiden romaanien salaiseksi helmeksi, jonka suosittelen hyvän kirjallisuuden ystävien hankkimaan käsiinsä. Erityissuosituksena vinkki kaikille siirtolaisuudesta, pakollisuudesta, rajantakaisesta Karjalasta ja koti-ikävästä kiinnostuneille.

Maarit Turtiainen: Marttinansaari

Omakustanne 2021

Arvostelukappale