Celeste Ng: Olisi jotain kerrottavaa


Celeste Ngin Tulenarkoja asioita oli yksi viime kevään kirjallisista valopilkuista. Siitä intoillessani minulle lupailtiin, että kirjailijan tänä vuonna suomeksi julkaistu esikoisromaani Olisi jotain kerrottavaa olisi vieläkin parempi.

Onneksi sain tämän vinkin, sillä nykyään lähtökohtaisesti ohitan kirjat, joiden takakannessa mehustellaan kuolleella teinitytöllä (puolustuksekseni sanon, että näitä kirjoja on paljon). Olisi jotain kerrottavaa ei kuitenkaan ole dekkari, vaikkakin perheensä keskimmäisen lapsen, Lydian, kuoleman olosuhteisiin liittyy paljon epäselvyyksiä.

Ennen kaikkea Ngn romaani kertoo rikkoutuneista ja vääristyneistä perhesuhteista, ohipuhumisesta ja ohielämisestä yhteisessä kodissa. Se kertoo myös amerikankiinalaisen perheen elämästä pikkukaupungissa 1960- ja 1970-luvuilla, siitä, miltä tuntuu olla koulun tai työpaikan ainoa ei-valkoinen.

Ennen kaikkea se kuitenkin kertoo siitä, kuinka omissa unelmissaan pettyneet vanhemmat projisoivat toiveensa ja pelkonsa omiin lapsiinsa. Leen perheen kolmesta lapsesta Lydia on perinyt äitinsä siniset silmät. Häneen kohdistuvat molempien vanhempien musertavat paineet. Lydian tehtävä on toteuttaa kaikki se, mikä vanhemmilta ei onnistunut. Kun valokeila kohdistuu yhteen, jäävät kaksi muuta lasta auttamatta varjoihin. Esikoinen Nath joutuu lähinnä isänsä ankaran arvostelun kohteeksi, sillä isä näkee pojassa liiaksi itseään. Kuopuksen, Hannahin, olemassaoloa ei kukaan tunnu aina edes muistavan.

Kun Lydia kuolee, perheen koossapitävä voima on kadonnut. Onko perheellä yhteistä tulevaisuutta? Oppivatko he puhumaan keskenään, elämisestä puhumattakaan? Entä mikä johti tähän pisteeseen, miksi Leen perheelle kävi niin kuin kävi, miksi Lydian kävi huonosti?

Ng on mestarillinen kuvaamaan perheenjäsenten keskinäisiä suhteita, sen totesin jo edellistä kirjaa lukiessani. Mutta totta tosiaan, Olisi jotain kerrottavaa on vielä paljon parempi, huikean taitavasti koottu perhekertomus. Paitsi rikkinäisen perhedynamiikan kuvausta, teoksessa on keskeistä myös etniseen alkuperään liittyvän rakenteellisen syrjinnän kuvaus. 

Ng kuvaa hienosti sitä, kuinka ulkopuolisuuden tunne (olipa se etnisestä alkuperästä johtuvaa, tai sukupuolesta, kuten lääkärin urasta haaveilevalla Marilynillä) jäytää tasapainoisen itsetunnon kehittymistä ja hiipii sitä kautta myös Leen perheen sisälle. Jokainen perheenjäsen tuntee omalla tavallaan olevansa ulkopuolinen paitsi perheessään myös omassa elämässään. 

Teemat ovat isoja ja Ng kuljettaa tarinaa eri aikatasoissa vuorotellen kunkin perheenjäsenen kautta tarkasteltuna. Lopputuloksena on tarina, joka tuntuu paljon romaanin fyysistä kokoa suuremmalta. Se, että näillä eväillä suomennos mahtuu 285 sivuun ilman, että kokonaisuus tuntuu hajanaiselta tai pintapuoliselta raapaisulta, on mestarillinen suoritus. 

Olisi jotain kerrottavaa on ehdottomasti yksi tämän vuoden parhaimmista tähän asti lukemistani kirjoista. Suosittelen tätä siis niin painavilla äänenpainoilla kuin osaan. Lue tämä.

Celeste Ng: Olisi jotain kerrottavaa (Everything I Never Told You 2014)
Gummerus 2020
285s.
Suomentanut Sari Karkulahti

Kommentit

  1. Tämä on kyllä huikea. Luin tämän ennen Tulenarkoja asioita, ja odotukseni olivatkin sitten kovin korkealla tuota ensimmäistä suomennosta kohtaan. Se ei vetänytkään ihan niin hyvin kuin toivoin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmettelin taannoin, että miksi kirjat on suomennettu takaperoisessa järjestyksessä, mutta ehkä ihan hyväkin ratkaisu. Sillä niin paljon kuin Tulenaroista asioista pidinkin, tämä on tosiaan paljon parempi.

      Poista
  2. Uskon painavaan äänenpainoosi kyllä! Luin Tulenarkoja asioita, se oli vaikuttava varsinkin kerronnallisista syistä. Amerikan etnisten vähemmistöjen lähihistoriasta kertovia kirjoja on tullut luettua niin paljon, että välillä ne sulautuvat toisiinsa. Yleensä jäävät paremmin mieleen, jos niissä käsitellään perhesuhteiden lisäksi vaikka politiikkaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos pidit Tulenaroista, uskallanpa suositella tätäkin vahvasti. Toki näkökulma on varsin yleinen, mutta mielestäni Ng kuvaa hyvin rakenteellista rasismia. Sellaista, joka ei ole suoranaisesti pahoja tekoja keneltäkään, vaan enemmän rakenteita, jotka johtavat eristymiseen muusta yhteisöstä erilaisuuden vuoksi.

      Poista
  3. Pidin todella paljon Tulenarkoja asioita -kirjast, ja taisin hankkia sen kirjaston kirjan lukemisen jälkeen myös omaksi, Anna Saksmanin hienosti lukemana äänikirjana. Tätä esikoista en olekaan vielä tullut lukeneeksi, mutta kuulostaa kyllä erittäin lupaavalta. Ng'lla on selvästi lahja kuvata taidokkaasti perhesuhteita ja amerikkalaista pikkukaupunkielämää.

    VastaaPoista
  4. Mietin lukiessani, onko kirja möhkälemäinen, koska perheenjäsenet vuorottelevat kirjassa, mutta sitten tulikin vastaus tekstissä. Vaikuttaa sellaiselta kirjalta, josta varmasti pitäisin. laitan tämänkin kirjan nimen muistiin, jos vaikka osuisi kirjastossa silmiini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä oli mielestäni niitä kirjoja, jotka luettuaan ihmettelee, kuinka paljon niinkin napakkaan sivumäärään on saatu sovitettua.

      Poista
  5. Minäkin kuulun niihin, jotka ovat molemmat lukeneet, tuossa järjestyksessä ja piti tätä vielä patempana. Ehdottomasti yksi kova ehdokas kun vuoden Globaliaa äänestetään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä, ehdottomasti yksi kovimmista lukemistani kirjoista tänä vuonna, tähän mennessä.

      Poista

Lähetä kommentti