Minna Lindgren: Aina on Toivoa (äänikirja)

Minna Lindgrenin Aina on Toivoa oli jokseenkin hämmentävä kuuntelukokemus. Olen lukenut Lindgrenin kirjoja paljon ja pidän niiden taidokkaasta ja hauskasta kielestä sekä taidosta käsitellä vakaviakin aiheita valoisasti, silti aihetta alentamatta.

Samat positiiviset määreet sopivat myös tähän kirjaan, mutta silti se jätti olon osittain hämmästyneeksi. Poissa oli se kepeys ja lennokkuus, jonka olen tottunut Lindgrenin kirjoihin liittämään. Ironia ja sarkasmi, jonka taitaja kirjailija ehdottomasti on, kääntyy paikoin pisteliäisyyden, jopa katkeruuden puolelle. Äänikirjaformaatissa osansa toki saattaa olla myös lukijan tulkinnalla.

Sinänsä kirjan lähtöajatus on mehevä. Kirja sijoittuu lähitulevaisuuteen, ei niin kovin kauaskaan meidän hetkestämme. Tai ehkä kyse on vaihtoehtoisesta todellisuudesta, tämän omamme karikatyyrisestä muodosta. Lähtöasetelma on nimittäin kuin suoraan Putous-sketsistä. 

Suomen peruskoulu yksityistetty ja tässä kuviossa oppilaista on tullut asiakkaita, työnantajia. Opettajat puolestaan ovat asiakaspalvelijoita ja yksi heistä on pitkän linjan opettaja Marja Vehmarvarsi, nollatuntisopimuksella työskentelevä ruotsin ja terveystiedon opettaja. Koska nollatuntilaiselle jokainen lisätunti on suora lisäys palkkapussiin, saattaa hän löytää itsensä myös opettamasta pesäpalloa tai pelillisiä ilmiöoppimiskursseja. Malli, jossa oppilaat valitsevat itseään kiinnostavat opetuskokonaisuudet, kannustaa opettajia ajattelemaan niin kurssien sisältöä kuin itse oppimistilanteita varsin asiakaslähtöisesti. If you know what I mean.

Tämä tietenkin aiheuttaa jos jonkinlaista kommellusta ja absurdia tilannetta. Kaiken kruununa Marjan vanhemmat, 97-vuotiaat kansakoulunopettajat Aina ja Toivo, päätyvät supersuosituiksi tubetähdiksi. Vanhusten muistelot vanhan ajan koulujärjestelmästä saavat suuren suosion, mutta alati vaanivilta somekohuilta eivät ole turvassa sen paremmin Aina ja Toivo kuin Marjakaan.

Itsekin opettajana työurani aloittaneena ja toisaalta myös yksityisellä opetussektorilla työskennelleenä minun oli helppo hihitellä Lindgrenin oivaltavalle fiktiolle, joka on vain piirun verran totuudesta irrallaan. Erityisesti ihastelen sitä taitoa, jolla Lindgren kääntää konsulttien tuottavuusjargonin ja epäkielen hersyväksi ja vivahteikkaaksi kaunokirjallisuudeksi. Ironista tosiaan, että kirjailija käyttää juuri niitä elementtejä, joita on totuttu pitämään kielemme uhkana, ja kääntää ne edukseen.

Toisaalta ehkä kielellä kikkailu, ainakin näin äänikirjassa, oli myös se tekijä, mikä lopulta kääntyi itse lukukokemusta vastaan. Itse tarina tuntui etenevän hitaasti ja olevan muutenkin lähinnä pakollinen raami kielelliselle hassuttelulle. Dynaamisuutta rikkoi sekin, että kun kaikki alkoi peruskoulun tilasta, kirjan loppuosa keskityttiin enimmäkseen eutanasiakeskusteluun. Näistä aineksista olisi saanut hyvin aikaiseksi kaksi erillistä, kokonaisuudeltaan huomattavasti ehjempää kokonaisuutta.

Vähän minua nyppi myös kirjan kitkerä luonne, jossa välittyi turhan paljon 'ennen kaikki paremmin' -fiilis. Ehkä se johtuu ihan henkilökohtaisista muistoista opettajainhuoneesta yli kymmenen vuoden takaa, jolloin käynnistelin uraani (liian) innokkaana ja vihreänä opettajantaimena. Sama virsi kaikui kahvipöydässä. Ennen oli kaikki paljon paremmin, silloinkin.

Minna Lindgren: Aina on Toivoa
Teos 2020 (Elisa Kirjan äänikirja)
Lukija Karoliina Kudjoi
Kesto 9h 7min