Simona Ahrnstedt: Vain yksi salaisuus



Riemastuin tammikuussa, kun tulin tutustuneeksi ruotsalaisen Simona Ahrnstedtin Vain yksi yö -romaaniin. Pikkutuhmaksi harlekiiniromaaniksi ennakkoon luokittelemani teos osoittautui kelpo viihteeksi: Vain yksi yö on pirullisen koukuttava kudelma, jonka ristiriitaiset hahmot on luotu erittäin taitavasti.

Kun kirjastossa siis käteeni sattui osamaan jatko-osa, halusin poimia sen ehdottomasti luettavaksi. Sinänsä teos on itsenäinen romaani, mutta suosittelen kyllä lukemaan edeltävän osan ennen tätä. Tällä kertaa pääosassa on Alexander de la Grip, kansainvälinen bileprinssi ja raikulipoika, joka esiteltiin jo ensimmäisessä kirjassa Natalian pikkuveljenä.

Missä Alexander, siellä bileet. Käsittämättömän komea mies tunnetaan yltiöpäisestä rahankäytöstä ja hurjasta juhlimisesta, naiset vaihtuvat lennosta olipa playboy sitten Tukholmassa, New Yorkissa, Karibialla tai missä tahansa muualla. Koska Alexanderin ei tarvitse olla seuraa vailla, jää torjunta mieleen. Häkellyttävän kaunis, punahiuksinen lääkäri Isobel, myöskin tuttu edeltävästä romaanista, ei voisi olla yhtään vähempää kiinnostunut.

Isobel työskentelee säännöllisesti maailman köyhimmissä maissa lääkärinä. Alexander edustaa kaikkea sitä, mitä hän halveksuu. Paha kyllä, Alexander sattuu kuitenkin olemaan yksi Isobelin suvun perustaman Medpax-säätiön päärahoittajista. Lastensairaalaa Tsadissa ylläpitävä säätiö on joutunut pahoihin rahoitusvaikeuksiin, joten Isobelin on nieltävä ylpeytensä ja pehmiteltävä Alexander säätiön puolelle.

Ei tarvitse olla kovinkaan kummoinen ennustaja arvatakseen, kuinka tarina etenee. Osoittautuu, etteivät sen paremmin huikentelevainen Alexander kuin pyhimysmäinen Isobelkaan ole aivan sitä, mitä päältä päin näyttää. Pinnan alla kuplii. Syntyy räiskyvä rakkaustarina, vaikkei kumpikaan rakkaudesta mitään tiedäkään. Yhteiset kiihkeät seikkailut kuitenkin mullistavat molempien elämät pysyvästi.

Kirjassa palataan myös monien muiden edellisestä romaanista tuttujen henkilöiden vaiheisiin. Natalia ja David, Åsa ja Michael jatkavat taustalla onnea tihkuvina pareina, mutta tarkemman luupin alla on Alexanderin ja Natalian isoveli Peter, joka edellisessä osassa joutui tekemään tiliä menneisyytensä kanssa. Ratkaisujensa takia sosiaaliseksi hylkiöksi leimautunut Peter pohtii, onko hänellä enää koskaan oikeutta onneen.

En ihastunut tähän romaaniin aivan niin paljon kuin edelliseen. Vaikka ihmissuhdekuviot olivat myös aloitusosassa keskeisessä roolissa, oli bisnesmaailman kaappauksiin liittyvä taustajuoni erittäin koukuttava ja kiinnostava. Pidin erityisen paljon myös velvollisuuden ja vapauden, järjen ja tunteiden ristiriidasta. Vain yksi salaisuus on yksiviivaisempi saippuaooppera, joka lopussa yltyy toimintapläjäykseksi saakka. Luodit viuhuvat ja helikopterit räjähtelevät. Machomies pelastaa.

Jos siis olisin lukenut tämän kirjan ensimmäisenä, en varmastikaan olisi hehkuttanut Ahrnstedtin taitavuutta aivan yhtä suurella innolla. Mutta ei tämäkään romaani huono ollut. Oli mukava palata tuttujen henkilöiden pariin ja tarina rullasi mukavasti ja koukuttavasti eteenpäin. Kirjailijan vahvuus monisyisten henkilöhahmojen luojana on ilmeinen. Kerroksia ja yllätyksellisyyttä ei vain ollut niin paljon kuin Vain yhdessä yössä. Kelpo viihdettä tämä silti oli. Seuraavakin osa tulee varmasti luettua.



Simona Ahrnstedt: Vain yksi salaisuus (En enda hemlighet 2015)
WSOY 2019
555s.
Suomentanut Virpi Vainikainen

Kommentit

  1. Olen arvioinut blogiini sen verran paljon höttöistä chicklitiä, että nämä teokset tosiaan tuntuvat keskivertoon verrattuna lupaavilta. Tuo sivumäärä vaan vähän lannistaa. Äänikirjana en ainakaan näihin rupea.

    Kiitos jälleen tästä aluevaltauksesta, on aina kiva lukea kirjoista, joita en ilman kanssabloggareita löytäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä niin mukavalukuista, ettei sivumäärän kannata antaa pelotella. On nopea lukea. Hötöstä viihteestä osani saaneena uskallan väittää, että tarinassa on vääntöä normaalia enemmän.

      Kiva, että ”aluevaltaus” miellyttää, itsestäkin hauska lukea jotain ihan muuta kuin normaalisti.

      Poista
  2. Yikes, en kyllä osaa kuvitella, miksi lukisin. Mutta voisin toki yllättyäkin. Toisin kuin Anu tuossa yllä, minä voisin kenties kokeilla nimenomaan äänikirjana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Never say never😄 En minäkään olisi vielä muutama kuukausi sitten itsestäni uskonut!

      Poista
  3. Olen lukenut hänen historiallisia romaanejaan ja jään odottelemaan jos vielä joskus palaa niiden pariin ;) Mutta jos valita pitäisi paperikirjan tai äänikirjan väliltä, niin äänikirjana siinä tapauksessa. Nuo bisnesmailmaplayboyjutskat vaan eivät ole minua varten :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin varmaan tsekata myös nuo historialliset romaanit, ne kun on normaalisti enemmän omaa genreä.

      Poista
  4. Hm, tämän pistän korvan taakse jos iskee tarve/halu lukea viihdettä. Tosin nämä Tukholman yläluokkapiirit alkavat jo kyllästyttää aiheena koska se tuntuu olevan kovin suosittu ruotsalaisessa nykykirjallisuudessa, varsinkin viihde-sellaisessa. Mutta nuo kirjailijan historialliset romaanit kiinnostavat, niihin voisin tutustua, varsinkin kun kehut hänen henkilöhahmojaan! /Mari

    VastaaPoista
  5. Ihan uusi tuttavuus tämä kirjailija minulle ja pakko tunnustaa, etten tästä oikein innostunut. Voimakkaasti ihmissuhteiden ympärillä pyörivät teokset eivät usein oikein jaksa minua kiinnostaa eli luulen, että tutustumiseni jää tähän. Vaikka eihän sitä koskaan tiedä, sillä lukuintressini kulkevat sykleissä ja on minulla ollut kausia, jolloin tulee luettua chick -lit -tyyppistä kirjallisuutta ja jopa ihan romantiikkaa. Niin että enpä sulje ovea kokonaan. :D

    VastaaPoista
  6. Minua on tämä sarja alkanut hieman kiinnostaa juttujesi myötä, mutten ole vielä kokeillut. Viihdekirjallisuus on minulle nykyään vähän vaikea laji, tuntuu että sieltä on hankalaa löytää sellaista luettavaa, joka osuisi omaan makuun. Pahinta höttöä ei vaan jaksa enää lukea. Tämä sarja kuulostaa kuitenkin keskivertoa paremmalta, ainakin tuo avausosa.

    VastaaPoista
  7. Mua on viime aikoina kiehtoneet todella paljon yltiärikkaat ihmiste ja heidän aivoituksensa. Tavallaan tämä kirja siis alkoi jollain tavalla kutkuttaa, vaikka tuskin täsäs ihmissuhdekuvioiden ja muidne keskellä päästään kauhean syvälle siihen, miten järjettömän rikkaat ihmiset perustelevat oman huikentelevaisen elämäntapansa. Voisi toimita kuitenkin mahtavana lomalukemisen! -Laura

    VastaaPoista

Lähetä kommentti