Lokakuussa luettua


Onpas ollut kirjallinen kuukausi! Messuja Turussa ja messuja Helsingissä. Muutenkin olen ollut reissun päällä, mikä on toisaalta vienyt aikaa ja voimia, toisaalta mahdollistanut intensiivisen lukemisen, sillä hotellihuoneessa on aikaa. Kaiken lisäksi on tullut luettua pelkästään hyviä kirjoja, osa suorastaan upeita.

Luulen, että ensi talvena Blogistanian Finlandia -äänistäni on vahvasti kamppailemassa peräti kaksi tässä kuussa lukemani kirjaa. Sirpa Kähkösen Graniittimies  oli loistava, Paula Havasteen  Tuulen vihat ehkä vieläkin loistavampi. Lukekaa, lukekaa kaikki!

Myös Tuomas Kyrön Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja oli kertakaikkisen hyvä. No, sekin oli oikeastaan loistava ja briljantti. Pahoittelen, että toistelen itseäni. Jotta ei menisi kertakaikkiseksi hehkutukseksi, niin sanottakoon, että Sophie Hannahin Nimikirjainmurhat oli ihan mukiinmenevä dekkari, mutta lähempänä keskinkertaista.

Mielenkiintoisia tietokirjojakin luin. En ole tainnut aiemmin lukea fiktiivisen henkilön elämäkertaa, joten siinäkin mielessä Tommi Aition Uuno Turhapuro - Elämä oli kiinnostava teos. Teemu Keskisarjan Tolvajärven jälkeen lunasti kovat odotukseni. Luin vielä yhden asiaproosateoksen, nimittäin Laura Kolben Yläluokan, mutta postaukseni siitä on vielä vaiheessa. Ensi viikolla pääsette lukemaan ajatuksiani siitä, jahka niitä ensin vähän järjestelen pääässäni.

Kaikkea kirjallista on luvaksi myös marraskuuksi. Etelän messuhulinat ovat tältä vuodelta ohi, mutta Kuopiossapa vietetään Kirjakanttia 21.-23.11. Tervetuloa läheltä ja kaukaa, kirjanystävät! Omat lukemiseni liittyvät tähän tapahtumaan. Haluan tutustua vielä pariin potentiaaliseen Savonia-ehdokkaaseen ja sitten syventyä steampunkiin, nimittäin sitäkin Kirjakantti sisältää. Huomenna lähden kuitenkin työmatkalle pääkaupunkiseudulle ja ajattelin varustautua mainiolla Komisario Palmun jäljillä -teoksella. Tiedä, vaikka ehtisin käydä pienellä kaupunkikierroksella kirjan hengessä!

Unohtaa ei sovi myöskään Copycat-äänestystä. Kilpailuun tuli 19 hienoa osallistujaa ja näyttelyn valmisteleminen on jo käynnissä. Kuvia pääsee ihastelemaan Kuopion kaupunginkirjaston ala-aulaan 17.11. lähtien. Samana päivänä julkistan kuvat myös täällä blogissa ja äänestäminen alkaa. Äänensä voi antaa niin blogissa kuin kirjastolla 29.11. mennessä. Tulokset julkistetaan 1.12. Jännittävää! Kiitän jo tässä vaiheessa rohkeita osallistujia ja toivon näyttelylle lukuisiä kävijöitä sekä äänestäjiltä vilkkautta.

Hienoa kirjallisuuskuukautta odotellessa,
Amma

Kommentit

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Hotellin leveä ikkunasyvennys suorastaan houkutteli kuvaamaan :)

      Poista
  2. Pääkaupungin Palmu-kohteista kerromme kirjan lisäksi myös facebook-sivullamme (http://www.facebook.com/komisariopalmunjaljilla) ja mielellämme linkitämme sinne myös Palmu-matkaraportteja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, pidetään mielessä :) Tänään sää ei ollut oikein otollinen kirjalliselle kävelylle mutta ehkä huomenna?

      Poista
  3. Hei!

    Olen kirjallisuuden opiskelija Itä-Suomen yliopistossa ja teen pro gradua Kari Hotakaisen teosten vastaanotosta kirjablogeissa ja ammattikritiikissä. Teokset ovat Luonnon laki, Jumalan sana, Ihmisen osa ja Juoksuhaudantie. Tutkin sitä, miten edellä mainittuja teoksia on arvotettu.

    Olen huomannut, että sinulla on kirjoituksia joistakin näistä teoksista. Kaipaan kuitenkin enemmän tietoja sinusta, jotta voisin muodostaa lukijakuvaa. Kaikkia tietoja käsitellään luottamuksellisesti. Käytän lopullisessa työssäni nimimerkkiäsi. Tarvitsisin sinusta seuraavia tietoja: ikä, sukupuoli, ammatti, koulutus ja asuinpaikkakunta. Lähetä tiedot sähköpostiini mahdollisimman pian: helipaa@student.uef.fi.

    Jos kaipaat lisätietoja tutkimuksestani, vastaan tiedusteluihin mielelläni. Kiitos vastaamisesta!

    Terveisin
    Heli Paakkunainen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Heli ja kiitos mielenkiinnosta. Tutkimuksesi vaikuttaa kiinnostavalta. Palaan asiaan!

      Poista

Lähetä kommentti