Laura Kolbe: Yläluokka. Olemisen sietämätön vaikeus
Nyt hieman kaduttaa, etten varustautunut tätä kirjaa lukiessa muistiinpanovälineillä. Laura Kolben Yläluokassa olisi paljon muikeaa siteerattavaa. Mutta kirja ujuttautui lukuuni vähän vahingossa, tupsahti eräänä päivänä postin mukana syliini sohvalle, saman tien yöpöydälle iltalukemiseksi. Laura Kolbe on kyllä muutenkin sellainen henkilö, että aina kun näen hänet jossakin mediassa, pysähdyn kuuntelemaan tai lukemaan, mitä hänellä on sanottavaa.
Kieltämättä muistan hyvin Kolben erilaisista kuninkaallisista menoista tai seremonioista kommentaattorina. Kirjassa Kolbe käy läpi sitä, kuinka vaikea asia eliitti ja yläluokkaisuus on tieteentekijöille, vaikka eliittiähän hekin edustavat. Suomessa ei ole kovin yleistä, eikä kaikissa piireissä edes sosiaalisesti kovin hyväksyttävää, profiloitua yläluokka-asiantuntijaksi. Sama tosin pätee myös Ruotsiin vaikka siellä muuten osataankin suhtautua yläluokkaisuuteen mutkattomammin.
Yläluokka. Olemisen sietämätön vaikeus on kirjoitettu helppolukuiseksi asiaproosateokseksi, mutta se sisältää myös paljon yhteiskunnallista ja historiallista pohdintaa sekä retrospektiota yläluokkaisuuden tieteelliseen tutkimukseen. Kirja on sillä tavalla mukavasti ja lukijaystävällisesti kirjoitettu, että lukujen alussa Kolbe hyppää tutkija- ja asiantuntijaroolistaan niihin tilainteisiin, joihin hän itse on elämänsä aikana joutunut ja vie tekstin edetessä käsittelyä henkilökohtaisesta yleisempään ja tieteellisempään suuntaan. Jo kirjan alussa Kolbe kertoo omista sukujuuristaan, sieltä löytyy tavallista toimihenkilötaustaa, mutta myös vanhaa venäläistä ylimystöä ja perisuomalaista torpparihenkeä. Tällainen geeni- ja kulttuuriperimäsekoitus mahdollistaakin terävän ja kiihkottoman havainnoinin, onhan Kolbe myös työnsä puolesta saanut olla aitiopaikalla tähyilemässä erilaisia kansalaisryhmiä ja yhteiskunnallista kehitystä.
Luin Yläluokkaa vähän samalla tavalla kuin katselisin vaaleanpunaista elefanttia. Kotipaikkakunnallani Pohjois-Savossa eliitti oli ohut ja huomaamaton. Oikeastaan huomaan elitistisyyden ja yläluokan olemassaolon yleensä vain pääkaupungissa vieraillessani. Se edustaa täysin toista maailmaa kuin mihin olen tottunut. Onhan maallakin aina ollut pappeja ja lääkäreitä, myöhemmin kunnanjohtajia, kunnallisneuvoksia ja muita silmäätekeviä, mutta ero tavantallaajaan on kuitenkin säilynyt varsin maltillisena. Kolbekin tuo esille sen, kuinka yläluokka ei Suomessa rahoillaan tai sosiaalisella pääomallaan mielellään rehentele.
Yläluokka on ehkä siinä mielessä vähän väärä ja harhaanjohtava sana, että se on käsitteenä arvolatautunut. Kun puhutaan eliitistä, päästään mielestäni asian ytimeen. Joka paikassa on eliittejä, eikä niillä välttämättä ole mitään tekemistä osakepääomien tai aatelisarvojen kanssa. Miettikääpä omia nuoruuden koulujanne, oliko koulussa suosittujen oppilaiden joukko,joka erottui taviksista? Niinpä, eliittiäpä hyvinkin.
Kolbe käsittelee paitsi erilaisia eliittejä ja niiden tapoja myös sitä, miten eliittiin on mahdollista nousta. Suomessa on itsenäisyyden aikana korostunut kansanvaltaisuus ja koulutuksen ihannointi. Maassamme on aidosti mahdollista nousta niin sanotusti ryysyistä rikkauksiin koulutuksen avulla. Samaan hengenvetoon on kuitenkin todettava Kolben tavoin, että etuoikeutettu asema, omaisuus ja oppiarvot tuntuvat olevan periytyvää sorttia myös täällä. Tulevaisuuden päättäjät nousevat pääsääntöisesti tietyistä kansanosista ja yhteistä on se, että henkilö on saanut kotoaan jos ei selvää rahaa, niin ainakin sellaista sosiaalista pääomaa ja omanarvontuntoa, joka auttaa pärjäämään elämässä ja yhteiskunnallisissa tehtävissä.
Yläluokka on mielenkiintoinen teos, joka on tarkoitettu enemmän meille taviksille tai sitten wannabe-nousukkaille. Oikea yläluokka tuskin on kiinnostunut tällaisista teoksista, sillä se tuntee edelleen itsensä. Suhtautumiseni kirjaan on vähän kahtalainen. Toisaalta ihmettelen Kolben tavoin sitä, miten nihkeästi eliittiin ja yläluokkaisuuteen suhtaudutaan. Olen täällä blogissakin tunnustautunut osittaiseksi monarkistiksi. Mutta sitten taas toisaalta olen monen muun tavoin huolissani hyvinvointierojen kasvusta, enkä voi olla pohtimatta,johtuuko kasvava kiinnostus yläluokkaisuuteen siitä, että toisten ihmisten etuoikeutettu asema ei enää häiritse ihmisiä. Kolben kirjoituksessa ei ole pamfletin makua, mutta siitä huolimatta sitä voi pitää myöskin kiinnostavana keskustelunavauksena.
Laura Kolbe: Yläluokka. Olemisen sietämätön vaikeus.
Kirjapaja 2014
257s
Arvostelukappale
Hienoa, että luit tämän kirjan. Minäkin luen, mutta vain itselleni.
VastaaPoistaEniten minua kiinnostaa Talouselämän tästä kirjasta mainitsema asia, että yläluokka lintsaa hyvinvointiyhteiskuntamme ylläpidosta. Suurin taakka on nyt ja tullenee olemaan yhä kaventuvalla keskiluokalla.
Tässä se juttu: http://www.talouselama.fi/uutiset/ylaluokka+lintsaa++hienon+kampan+ja+auton+osto+ei+riita/a2271756
Hyvinvointierot kasvavat huolestuttavasti ja esim. kouluissa koulukuraattorit näkevät hyvin, mitä se aiheuttaa. Sosiaaliluokat muodostuvat jo kouluissa.
Minulla pointti tämän kirjan lukemiseen on todellakin se, että kaikkien pitää kykjensä mukaan osalistua yhteisen hyvän rakentamiseen. Taloudellinen eliitti vie lapsensa ilmaisiin kouluihin, ajelee verovaroin ylläpidetyillä teillä yms. kivaa, edullista ja käytettyä, jonka maksamiseen he eivät ole osallistuneet HEIDÄN kykyjensä mukaan. Tämä on moraalikysymys.
Viisaita puhut, Leena. Tämä on hankala kysymys, osittain siksi että se on niin monisyinen ja sitten osin siksi, että tilanne on myös uusi suomalaisessa yhteiskunnassa. Siis uusi siinä mielessä, että meillä on tosirikkaita ja sitten tosiköyhiä enemmän ja ääripäät kasvavat koko ajan. Toisaalta viime päivinä verotietojen ruotimisen yhteydessä on puhuttu siitä, kuinka pieni joukko (en enää muista oliko se 50 rikkainta vai mitä) maksaa puolet koko veropotista. On siis (ainakin) kaksi täysin vastakkaista näkökantaa ja sen arvaa, että yhteisymmärrykseen niiden välillä on vaikea päästä. Eikä viisasten kiveä ole kyllä minullakaan.
PoistaEn jotenkin osannut lukea tätä "taloudellisella silmällä" vaan enemmänkin yhteiskunnallisesta ja historiallisesta näkökulmasta (mikä kohdallani ei ehkä ole yllättävää). Joten olisi kyllä mielenkiintoista lukea myös sinun postauksesi aiheesta. Tässä kirjassa on sivumäärään suhteutettuna tosi paljon asiaa ja lähestymiskulmiakin näin ollen useampia.
Uskon, että me molemmat tunnemme livestikin tai ellemme niin ainakin tiedämme, tosirikkaita, jotka maksavat veroa vain 24 prosenttia tuloistaan. Yksi paha prosaanreikä (auts mikä ruma klisee, joka alentaa possuja;) on se, että juristit, lääkärit ja muutamat muut ammattikunnat voivat muodostaa osakeyhtiön ja tätä kautta maksaa tuloistaan veroa vain tuon vaivaiset 24 prosenttia. Olen myös todella järkyttynyt siitä, miten paljon eläkkeistä viedään veroa. Ei vielä minun, vaan mieheni eli siinäpä kaunis kiitos 47 vuoden työstä liike-elämässä ja usein viikonloputkin työmatkoilla pitkin maailmaa, eikä niistä mitään ylityökorvauksia tullut.
PoistaAina kun yhteiskuntaan muodostuu hyvin rikkaita ja hyvin köyhiä, alkavat onegelmat kehittyä ja sitä tuskin kukaan meistä toivoo. Mitä laajempi keskiluokka, sen varmempi yhteiskuntarauha.
Well...taidan lukea tämän vasta tammikuulla: Saat kysyä Katjalta, miksen postaa tästä silloin. Siis jos et jaa eteenpäin;)
Minua kiinnostaa talous. Ja sosiaalipsykologia, jonka tyttäremme otti nyt sivuaineeksen. Kaikki se kertoo, miten pitäisi mennä, jotta mahdollisimman moni olisi tyytyväinen ja yhteiskuntarauha säilyisi. Historiaahan minä aikanaan pyrin lukemaan, joten se olisi ollut mun juttuni myös ammatillisesti, nyt se on rakas harrastus. Ellei tunne eilistään, miten tajuaa mitä on nyt ja mitä voi olla tulossa. Historian tuntemus on avain huomisen ymmärtämiseen. Kunpa kaikki tämän tajuaisivat.
Onpahan kiinnostava kirja.
VastaaPoistaKatselin juuri brittisarjaa Downton Abbey. Siinä on oikeasti yläluokka, joilla on seuraneidit ja kamaripalvelijat, jotka auttavat emännilleen ja isännilleen vaatteet päälle. Muutos on jo kyllä tapahtumassa.
Olen samaa mieltä kuin Leena. On törkeää olla osallistumatta hyvinvointiyhteiskunnan ylläpitoon ja ottaa kuitenkin siltä kaikki edut. Verokeinottelut ja suurten omaisuuksien siirrot ulkomaille pitäisi kieltää.
Minäkin katsoin eilen Downton Abbeyn pitkästä aikaa. Seurasin sitä aiemmin aktiivisesti, mutta kyllästyin jossakin vaiheessa. Sarja on kuitenkin todella hyvä kuvaus kirjaimellisesti kahden kerroksen väestä.
PoistaSamoin minä lopetin väliilä, kun tuntui, että mitään muutosta ei ollut näkyvissä. Mutta nyt tässä uudessa tuotantokaudessa on jo merkkejä uudesta ajasta. Naiset alkavat kapinoida häkkielämäänsä vastaan. Toivottavasti sarjaa jatketaan niin kauas ajassa, että luokkayhteiskunta hajoaa.
PoistaOlen kuullut paljon Katriina Järvisen ja Kolben yhdessä kirjoittamasta teoksesta, jonka Nina mainitsee tuossa alla. Katriina pohjaa kait omaan nousuunsa työväestöstä akateemiseksi kansalaiseksi. Näitä luokkaretkiä Suomessa on paljon.
Katriina Järvisellä on myös ihkauusi hyvin kiinnostava teos Kaikkella kunnioituksella: irtiottoja vanhempien vallasta. Voi kun ehtisi lukea kaiken kiinnostavan...
Kiitos vinkistä, tämä on kestoaihe, joka kiinnostaa minua aina. Siis yhteiskuntaluokat. Kolben ja Katriina Järvisen teos Luokkaretki on myös kiinnostava katsaus aiheeseen.
VastaaPoistaOle hyvä, Nina! Aihe on tosiaan kiinnostava, eikä vanhene ikinä, vaikka välillä on ehkä haluttu ajatella niin. En ole lukenut Luokkaretkeä, mutta Kolbe viittaa Yläluokassa tähän teokseen useaan otteeseen.
PoistaEn muista mistä luin tästä kirjasta ensimmäisen kerran, mutta se herätti heti mielenkiintoni. Aihe on todella kiinnostava, mutta Leenan tavoin taidan minäkin lukea tämän itselleni.
VastaaPoistaMinäkin kiittelen vinkkauksesta! Kyselinkin vastikään (ja kyselen toki edelleen) blogissani mielenkiintoisten tietokirjojen, elämäkertojen ym. perään ja tämähän tuli sitten täällä hyvään saumaan. Täytyy pitää mielessä.
VastaaPoista