Välskärin kertomukset -kuunnelma (osa 1)
Yleissivistyksessäni on järkyttävä aukko: Sakari Topeliuksen Välskärin kertomukset. En tiedä, enkä muista, miten aukko on päässyt syntymään, mutta en ole ennen tätä kesää Välskäriin kajonnut. Jotakin kosketuspintaa toki on. Monet opiskelijakaverit kehuivat aikoinaan Topeliuksen klassikkosarjaa kovasti, saattoipa jollekin kirjojen lukeminen olla keskeinen syy historiaopintoihinkin. Joku taas tosin moitti tekstiä tylsäksi ja puisevaksikin. Isäni järkyttyi toden teolla pari vuotta sitten kuullessaan, etten ollut kirjoja lukenut. Hän tarttui heti toimeen ja eräänä joulupäivänä kertoili minulle Välskärin kertomukset pääpiirteissään. Ihana isä! Tiesin tuolloin haluavani lukea kertomukset vielä itsekin. Viime keväänä päätin sitten ryhtyä toimeen Elisa Kirjasta löytyvän kuunnelman avulla.
Kuunnelma on Radioteatterin 1970-luvulla tehty versio. Sen on ohjannut Väinö Vainio ja dramatisoinut Pekka Lounela. Rooleissa esiintyy vaikuttava kavalkadi vuosikymmenen ykkösrivin näyttelijöitä. Sotilashenkisestä torvimusiikista on vastannut Esa Helasvuo. Se muuten sopii kertomuksiin täydellisesti.
Välskärin kertomusten tarina lie suurimmalle osalle pääpiirteittäin tuttu. Vanha välskäri kertoo kamarissaan kuulijakunnalleen tarinaa, joka alkaa kolmekymmenvuotisesta sodasta. Keskeisessä osassa on Kustaa Perttilä, myöhemmin Bertesköld, hänen sukunsa ja jälkeläisensä. Sukutarinan kautta esille tulee Suomen (ja Ruotsin) sotaisa historia, tärkeimmät käännekohdat, poliittiset suhdanteet ja kansan elinolot.
Myönnän, että aluksi oli vaikea suhtautua sotatantereisiin, jotka täyttyivät hurmeesta taistelun melskeissä. Mutta kun Topeliuksen kieleen ja seikkailuhenkiseen kerrontaan totuttautui ja jätti inhimillisen tragedian pohdinnan vähemmälle, jännittävään tarinaan tempautui väkisinkin mukaan. Osakunnia kiinnostavuudesta kuuluu Topeliuksen ohella onnistuneelle dramatisoinnille, mikä piti jännitettä sopivasti yllä. Koska en ole kirjaversiota lukenut, en osaa arvioida, kuinka paljon kuunnelma oikoo kirjan mutkia. Epäilen, että jonkin verran.
Mielestäni kuunnelma sopi hyvin äänikirjakuunteluun. Koska olen suoritushenkinen ihminen, on joskus äänikirjan kuuntelu masentavaa, kun se ei tunnu etenevän ollenkaan. Tiedostoa on jäljellä kymmenen tuntia, sitten yhdeksän ja puoli ja niin edelleen. Luontevaa kohtaa kuuntelemisen keskeyttämiseen on joskus vaikea löytää. Välskärin kertomusten tiedostojen pituus, vajaa tai hieman reilu tunti, on juuri sopiva pätkä kertakuunteluun. Se passaa iltalenkkieni pituuteen, mummolaan suuntaavien automatkoihin ja illalla unta odottelevien kuuntelujeni kestoon.
Suuri olikin pettymykseni, kun huomasin, ettei kuunnelma jatku (ainakaan Elisa Kirjassa) kuin Välskärin kertomusten ensimmäisen osan loppuun. Hyvä uutinen on tietenkin se, että minulla on vielä paljon seikkailuja jäljellä, mutta nyt joudun vaihtamaan formaattia. Yle Areenasta löytyy uudehko Radioteatterin luenta vuodelta 2012. Siinä lukijana Esko Salervo. Elisa Kirjalta taas löytyisi jatkoa kertomuksiin e-kirja -muodossa. Ja tietysti yksi, eikä suinkaan huonoin vaihtoehto, on hakea kirjastosta perinteinen kirja luettavaksi.
Mitä vaihtoehtoa suosittelette? Ja millaisia kokemuksia ja muistoja teillä on Välskärin kertomuksista ja Topeliuksen tuotannosta ylipäänsä?
Suuri olikin pettymykseni, kun huomasin, ettei kuunnelma jatku (ainakaan Elisa Kirjassa) kuin Välskärin kertomusten ensimmäisen osan loppuun. Hyvä uutinen on tietenkin se, että minulla on vielä paljon seikkailuja jäljellä, mutta nyt joudun vaihtamaan formaattia. Yle Areenasta löytyy uudehko Radioteatterin luenta vuodelta 2012. Siinä lukijana Esko Salervo. Elisa Kirjalta taas löytyisi jatkoa kertomuksiin e-kirja -muodossa. Ja tietysti yksi, eikä suinkaan huonoin vaihtoehto, on hakea kirjastosta perinteinen kirja luettavaksi.
Mitä vaihtoehtoa suosittelette? Ja millaisia kokemuksia ja muistoja teillä on Välskärin kertomuksista ja Topeliuksen tuotannosta ylipäänsä?
Topelius on tuttu lähinnä saduistaan. Välskärin kertomukset on minulle aivan tuntematonta aluetta. Topelius on kyllä mielenkiintoinen persoona kirjailijana ja ihmisenä, minun tekisi kovasti mieleni lukea esimerkiksi hänen päiväkirjojaan.
VastaaPoistaMinullekin Topeliuksen sadut ovat tuttuja. Tiesitkö Aino, että Topelius perheineen on sivuosassa Enni Mustosen Paimentytössä?
PoistaVälskärin kertomukset kuuluivat suomalaisten kollektiivisiin lukukokemuksiin vielä ennen sotia -- lähestulkoon kaikki olivat lukeneet niiden henkilöiden piirteisiin saattoi viitata keskustelussa tietäen mistä ja kenestä puhuttiin. Isäni kylässä Jussilan tädit pitivät kotonaan kunnankirjaston haarakonttoria, kirjakaappia ja sieltä hän lainasi Välskärin kertomukset. Jussilan tädit kuulemma osasivat koko tarinan pieniä yksityiskohtiaan myöten ulkoa. Isäni puolestaan kopioi ja opetteli niistä kaikki latinankieliset sitaatit, ne olivat hänen varhaisimpia kosketuksiaan vieraisiin kieliin. Sittemmin isäni hankki ne 1960-luvulla kotiinsa valiten koko uusintapainoksen jonkin käännöspalkkion sijasta, halusi, että lapset voisivat koska tahansa tarttua niihin. Minä tosiaan luin niitä joskus 11-12 vuotiaana, minua viehätti myös laitoksen kuvitus, Albert Edelfeltin ja Carl Larssonin kynästä.
VastaaPoistaPerinnönjaossa Välskärit menivät veljelleni -- meillä on hyllyssä puolisoni isoisän kappaleet, jotka ovat aidot vuodelta 1927. Olen usein miettinyt mitä ihmisille tapahtuu nyt kun lukemista on saatavilla ähkyyn asti eikä ole enää sellaisia kirjoja, jotka kaikki olisivat lukeneet. Kollektiiviset muistot ja kollektiivinen identiteetti saa varmaankin uusia muotoja.
Elämän krestomatia, todella mielenkiintoisia pohdintoja! Välskärin kertomusten asema on tosiaan ollut menneinä vuosikymmeninä erilainen. Minua harmittaa, että meillä kotona ei taida olla Välskärin kertomuksia. Se on oikeastaan aika ihmeellistä, mutta muistaakseni isä on kuluttanut aikoinaan koulun kirjaston kirjoja :) Haluan kyllä jossakin vaiheessa hankkia nämä itsellinkin, ehkä voisi lukea niitä lapsille, kunhan ovat isompia. Saahan sitä ainakin haaveilla... :) Harry Potterit saattavat ehkä yltää kollektiivisiin muistoihin, mutta muuten ne taitavat kirjallisuuden saralla olla vähissä. Ja ehkä muutenkin, maailma on niin kovin pirstaloitunutta nykyään.
PoistaKyllä niitä Amma divareista löytää hyvin edullisestikin jos haluaa kartuttaa kirjavarastojaan :). Rohkaisen tarttumaan myös kirjaan, tuo 1927 kuvitettu laitos on tunnelmallinen ja vaikka ne ovatkin mustavalkoisia, saattaisivat ne kiinnostaa myös nykylapsia. Harry Pottereissa on tosiaan potentiaalia kollektiiviseksi lukukokemukseksi.
PoistaLapsuuteni voimakkain lukukokemus liittyy Välskärin kertomuksiin ja nyt olen vuosien jälkeen löytänyt itselleni antikavariaatista myös juuri sen painoksen kirjoista, jonka halusin.
VastaaPoistaLuin kirjat parhaan ystäväni Merin kanssa, joka asui ihan naapurissani, yhtenä kuumana suvena. Luimme kirjat istuen heidän sukutilansa suuressa vaahterssa. Eväitä oli mukana. Kun meitä huudettiin, emme vastanneet, sillä Välskäri kertoi niin kiinnostavia, että emme malttaneet lopettaa. Kun satoi istuimme ponitallissa lukemassa...Mitä muistan jälkeenpäin? Ei yhtään tylsää hetkeä, vaikka mikään ei saisi minua nykyään lukemaan mitään sodasta, mutta olihan siinä paljon muutakin, vaikka ne noitavainot ja -testit.
Minusta Välskärin kertomusten pitäisi olla kouluissa osa äidinkielen opetusta!
Krestomatia, minullakin on painos vuodelta 1927!
Hienoa, että toit Välskärin kertomukset esille= kulttuuriteko♥
Tässä vuoden 1927 painoksessa on nimenomaan se Edelfeltin ja Larssonin kuvitus, kotonani oli vain tuo 1960-luvun faksimile.
PoistaVälskärin kertomukset tekisivät nykylapsillekin hyvää, mutta todellisuudessa nuortenkirjallisuudessa tänään on ihan erilainen tempo ja kerronnallinen tapa. Aika ja kirjallisuus ovat muuttuneet. Koitankin nyt pian lukea omille pojilleni Väskäriä, ihan vain testatakseni heidän kommenttejaan esim. Riordanin vauhdikkaiden ja yliampuvien juttujen jälkeen. Itsenäisesti Välskäreihin varmaan harvoin enää tartutaan vaikka ainesta niissä olisi vaikka mihin, esim. televisiodramatisointiin -- taitava käsikirjoittaja saisi siitä varmasti aikaan hittisarjan :).
Samaa mieltä, sillä olen seurannut sivusta omaa tytärtäni ja ei tämä ole 'kelvannut'. Kaikki Tolkienit ja Potterit sun muut ajavat ohi. Olisikin hyvä idea tehdä tästä televisioon draamasarja, vähän sellainen kuin oli se...Hovimäki, niin katsojaluvut karttuisivat. Hovimäkea en tosin jaksanut lukea, mutta toki sen katsoin ja äitini myös eli keräsi varmaan monenikäisiä katsojia.
PoistaLuulisi seikkailun kiinnostavan nuoria, mutta kun niitä tulee DVD-sarjoina ja jopa kummipoikani, 9 vee, haluaa katsoa kanssani vain Pottereita. Äitinsä antoi poikkeusluvan ohittaa ikäsuositus;)
Leena ja Elämän krestomatia! Nyt kun sanoitte, miksi ihmeessä Välskäristä ei ole tehty tv-sarjaa!? Tämähän sopisi siihen aivan täydellisesti! Ainakin itse tykästyin kovasti kuunnelmaversioon, sillä suvantokohtia ei ollut, vaan enemmänkin menoa ja meininkiä. Taidan olla enemmän uuden ajan lapsi :) Siksi arastelenkin nyt siirtyä kirjaversioon, kun olen jo tuohon kuunnelmaan ehtinyt tottua. Ehkä kuitenkin uskallan :)
PoistaKyllä filmiammattilaisena nyt röyhkeästi varastaisin idean täältä. C.S. Lewisin Narniatkin olivat aika unohduksissa ennen elokuvia eikä Dickensejäkään ym. luettaisi tänään niin ahkerasti ilman tv-sarjoja jne.
Poista