Vuoden mutsi



Tämä mutsi aikoi oikeastaan kirjoittaa Eve Hietamiehen Tarhapäivästä tänään, mutta Satu Rämön ja Katja Lahden Vuoden mutsi on nyt niin tuoreena mielessä, että se kiilasi väliin. Puhutaan Pasasen valloittavista miehistä sitten tuonnempana.

Vuoden mutsi -kirja on vähän erilainen opas raskauteen, synnytykseen ja vauvavuoteen. Molemmat naiset ovat pitäneet blogeja, joihin kirja osittain perustuu. Kirjassa ei puhuta kukkasista, perhosen siiven hipaisuista tai masuasukeista. Kirjoittajat mainitsevat tavoitteekseen kiiltokuvamaisen äitimyytin ravistelun ja tekevät sen minkä lupaavat. Kirja sisältää juuri sitä itseään, verta, hikeä ja kyyneleitä, kun asioista puhutaan reippaasti niiden omilla nimillä ronskin huumorin ryydittämänä.

Olin kirjasta todella kiinnostunut, sillä paitsi että vietän vauvavuotta toista kertaa, olen myös vapaaehtoistyön doulakoulutuksessa. Mielestäni äitiyteen, synnytykseen ja raskauteen liittyy turhan paljon "salaista" tietoa, joten reilu ja rehellinen opaskirja keskinkertaiseen äitiyteen vaikutti lupaavalta. Mitä sitten jäi käteen?

Oliko kirja mielestäni hauska? Kyllä oli.
Olinko asiasisällöstä samaa mieltä naisten kanssa? Useimmiten kyllä.
Ostaisinko kirjan ensimmäistä kertaa raskaana olevalle ystävättärelle? En. Sori.

Vaikka tosiaan olin naisten kanssa usein samaa mieltä ja tunnistin tapahtumat, minua ärsytti kirjan asenne. Kirja pyrki hauskuuteen, mutta sortui turhan usein kyynisyyden puolelle. Kirja keskittyy ehdottomasti enemmistöltään raskauden, synnytyksen ja vauvavuoden osalta negatiivisiin asioihin. Rehellisyys on hyvästä, mutta miksi piehtaroida itsesäälissä? Kirjasta jää fiilis, joka pistää miettimään, miksi ihmiset yleensä hankkivat lapsia. Se ei kai ole tarkoituksena?

Ymmärrän, että kaikille äitiys ei ole yksioikoista ja luontevaa ja muutokset niin mielessä, elämässä kuin vartalossakin herättävät hämmennystä ja ahdistusta. Tämä kaikki on täysin normaalia ja se on hyvä tietää. Toisaalta raskausaika tuntuu varmasti pitkältä, jos keskittyy inhoamaan vartalossa tapahtuvia muutoksia, tai kaipaamaan kiellettyjä ruokia ja juomia. Ja vauvavuosi tuntuu myös pitkältä jos piehtaroi omassa väsymyksessään. Uskon positiivisen ajattelun voimaan, sitä paitsi kaikki voi mennä paremmin kuin ikinä voisi kuvitellakaan!

Tietenkin jokaista äitiä ketuttaa välillä rankasti ja silloin pitää tuulettaa tunteita ja saada vertaistukea toisilta äideiltä. Kun on saanut vähän aikaa valittaa, näyttää maailma taas paljon paremmalta. Onkin hyvä huomata, että Vuoden mutsi on kirja juuri niistä hetkistä, mutta jättää ne parhaat mainitsematta.Kirja toimii hyvin vertaistukena silloin kun kaikki tuntuu menevän päin pöpelikköä, mutta ketään ensikertalaista en haluaisi ohjata tällaisiin fiiliksiin vellomaan. Äitiys voi yllättää myös positiivisesti.

Vaikka en ihan hirveästi tälle kirjalle syttynyt, nostan tytöille kuitenkin hattua. He ovat rohkeasti jakaneet hyvinkin intiimejä asioita ja kuten tuli aiemmin sanottua, monessa asiassa, mm. kohtuulliseen keskinkertaisuuteen pyrkimisestä, olen aivan samaa mieltä. Ja totuuden nimissä on sanottava sekin, että kyllä niitä hempeän pastelleja äitiyskirjoja on maailma pullollaan. Joukkoon mahtuu oikein hyvin yksi tällainen mustakin.

Lue myös, mitä Maria kirjasta kirjoittaa täällä!

Satu Rämö, Katja Lahti: Vuoden mutsi.
Avain 2012
302s.

Psst! Amman lukuhetken ihan ensimmäinen kysely ikinä löytyy oikeasta ylänurkasta. Äänestä, mitä luen pääsiäisenä!

Kommentit

  1. Kiitos Amma näkökulmastasi tähän kirjaan! Minulle vauva-asiat eivät sinänsä ole juuri nyt ajankohtaisia, mutta tilasin kirjan nyt kuitenkin kiinnostuksesta. Pitänee hankkia sitten joskus vastapainoksi joku sellainen hempeämpi :) Kivan arvion olet kyllä kirjoittanut, omannäköisesi ja rehellisen mutta kirjaa kunniottavan.

    Doulakoulutus kuulostaa muuten kiinnostavalta! Ihanaa viikonloppua!

    (ja äänestin nyt Monte Cristoa, se on hieno kirja, pidin itse kovasti)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnea, hyvä, että aiot lukea tämän, sillä on mielenkiintoista kuulla lapsettoman henkilön mielipide! Meillä "lapsellisella" kun lukukokemukseen sotkeutuvat vahvasti omat kokemukset ja kuvitelma, että tiedämme tästä hommasta jo kaiken (ja muut ovat väärässä) ;) Eli suurella kiinnostuksella odotan arviotasi!

      Doulakoulutus on kivaa ja jännittävää!

      Monte Cristo on jokajouluinen traditioni Teeman ansiosta, mutta kirjana en sitä ole vielä lukenut.

      Poista
    2. Minä en ole nähnyt Monte Cristosta mitään filmatisointia mutta sen sijaan kirjan luin tuossa toissakesänä ja olin aivan innoissani. Pitäisi ehkä ensi jouluna olla valppaana Teeman ääressä. :)

      Poista
    3. Minäkin äänestin Monte Cristoa, en ole kirjaa vielä lukenut, mutta olisi tosi mukavaa lukea Amman arvio siitä. :) Minusta on ihanaa kun kirjablogeissa tulee välillä arvioita noista vanhoistakin kirjoista, ettei aina vain pelkkiä uutuuksia. :)

      Poista
    4. Linnea, MC-kreivi näytetään joka joulunseutuun Teeman lahjapakettina, suosittelen! Yhden välipäivän saa kulumaan kätevästi:) http://teema.yle.fi/ohjelmat/juttuarkisto/monte-criston-kreivi

      Sara, ihan totta! Mulla on jopa vähän huono omatunto, kun nyt on tullut luettua niin paljon uutta, tai melkein uutta ainakin:)

      Poista
  2. Minä luen tätä romaanin ohella ja eilen illalla luin miehelle ääneen pätkiä. Hän nauroi, mutta sitten totesi, että "no ei varmaan tuon kirjan lukemisen jälkeen tee mieli kellään tehdä lapsia!"

    Itsellä on lukeminen vielä niin kesken, etten osaa sanoa isompaa mielipidettä, mutta palajan asiaan ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla ihan fiksua lukea tätä pikku hiljaa!Kyllähän tässä oli paljon hauskoja kohtia, ei voi kieltää. Odotan mielipidettäsi innolla!

      Poista
  3. Kiva lukea juttusi tästä! Itse olen ajatellut jättää tämän kirjan väliin, koska se käsittelee juuri sitä ajanjaksoa äitiydessä, jonka mieluummin unohtaisin. Kirjaa lukematta ei varmaan pitäisi edes kommentoida, mutta komppaan sinua tuon positiivisuuden suhteen... äitiydessä (myös keskinkertaisessa) on ilonsa! :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Booksy :) Ehkä saisit tästä sitten irti jotain sellaista, mitä minä en (ainakaan vielä, ehkä minäkin sitten myöhemmin).

      Positiivisuus toimii yleisesti ottaen kaikessa, joskaan ei sitä täälläkään aina muisteta:)

      Poista
  4. Hyvä kirjoitus! Ajattelin kyllä vähän samaa lukiessani, mutta mietin, että tällaista kirjaa ei ole tarkoitettukaan hetkessä ahmaistavaksi ja kertahotkimisella tuo ronski huumori ja negatiivisuus saattaa tuntua liialliselta. Kuten arviossani kirjoitin, olen kokenut monet asiat eri tavalla kuin kirjan kirjoittajat (esim. synnytykset eivät minulla ole olleet niin kauheita ja imetys on minusta ihana asia), mutta toisaalta äitien pätemistä ja lehtien luomia ruusunpunaisia mielikuvia on niin paljon, että vastalausekin pitää ilmeisesti huutaa kovaa :D.

    Minustakaan tämä kirja ei sovi kaikille äideille, mutta lähinnä sen vuoksi, että kaikki eivät ronskista kielenkäytöstä todellakaan pidä ja muutenkin, monille perhe on kuitenkin enemmän unelmien täyttymys kuin pallo jalassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio, kiva nähdä, mitä Susa tykkää, hän kun lukee kirjaa pikku hiljaa.
      Mulla on myös useimmista aihepiiriin liittyvistä asioista itsellä niin hyvät kokemukset, etten oikein päässyt samalle aaltopituudelle kirjoittajien kanssa. Mutta eihän se kaikilla niin mene ja siksi tällainekin kirja on varmaan hyvä olla olemassa.

      Minä mietin tuota kirjan "sopimattomuutta", että jos olisin vaikkapa kärsinyt lapsettomuudesta (vaikka siitäkin ihan kivasti tässä kirjoitettiin), saattaisin kyllä vetää herneen aika syvälle nenään ja pahoittaa mieleni.

      Poista
  5. Mua kiinnostaa, että oletko lukenut noita naisten kirjoittamia blogeja?

    Itse olen lukenut Katjan blogia sen ajan kuin se on ollut olemassa, tosin viime aikoina vähemmän. En taida edes tietää, että päivittyykö se enää.

    Ainakin blogissahan ideana on vastata äiti-myytteihin ja siihen, että kaikki on ihanaa. En ole kirjaa lukenut, mutta ajattelin, että se ehkä jatkaisi samaa linjaa?

    Eli bogissahan ideana on se, että tämä "kaikki on ihanaa" -ajatus on taustalla. Mulle oli vapauttavaa lukea niistä negatiivista tunnelmista ja varmaan myös niille, joiden synnytys oli kamala. (Itselläni oli kyllä helppoa, mutta sitten kun tiedän, että kaikilla ei ole ollut helppoa, niin en myöskään halua tuoda esiin, että se on ihanaa ja helppoa, koska mitä sitten, jos ei olekaan -> alkaa heti se kierre, että mitä teen äitinä väärin). Musta meillä on kuitenkin vallalla niin suuri äitiyden myytti, että kyllä sitä on jo aika purkaa. Luulen, ja toivon, että tämä kirja sitä tekisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole lukenut, mitä nyt kävin sitten vilkuilemassa tämän kirjan myötä. Varmasti tässä kirjassa on sama pointti ja kuten tuossa postauksessa kirjoitinkin, äitimyyttien purkaminen on ihan hyvä juttu ja ylipäänsä kaiken "salatun" esilletuominen, mikä muuten voisi tulla melkoisena järkytyksenä ja tosiaan aiheuttaa huonoa omaatuntoa.

      Mutta jotenkin tässä kirjassa se kyynisyys alkoi nyppiä jo pahemman kerran. Ehkä olisi kannattanut tehdä niin kuin Susa ja lukea pieninä annoksina.

      Yksi asia, mitä lukiessa mietin, mutta en tainnut kirjoittaa tuohon postaukseen, oli se, että jos ei tunne ketään, joka olisi ollut raskaana/synnyttänyt/vauvautunut, niin tämä tarjoaa varmasti ihan uuden ja tervetulleenkin näkökulman juttuun. Itselläni on ollut onni olla niin vauvojen ja pallomahaisten naisten ympäröimänä, että juuri mikään ei päässyt yllättämään ja odotukset olivat varmasti aika realistiset:)

      Poista
    2. Moi Mari, blogini päivittyy kyllä! :) Kiinnostavaa seurata tätä kirjan herättämää keskustelua. Kaameinta olisi, jos se vaiettaisiin kuoliaaksi.

      Poista
    3. Katja, kiva kun kävit täällä! Kirjanne on erinomainen keskustelunavaus!

      Poista
  6. Niin, ehkä se blogina toimi juuri sen takia paremmin, kun ne postaukset tulivat aina viikon välein =)

    Joo, äitiydessä on se huikea juttu, että se äitiys on aina jotenkin niin samanlaista, kun kohtaa uusia äitejä. Tai ne samat asiat ihastuttaa ja joskus vihastuttaa. Mä toivoisin, että äidit saisivat etsiä oman tiensä olla äiti, eivätkä lankeaisi siihen oikean äidin myyttiin ja yrittäisi liikaa olla samanlaisia kuin muut, tai ns. oikea äitiys.

    Nyt kun omista vauvavuosista on jo aikaa, niin näen, että vaikka yritinkin olla rentona ja välittämättä, että teenkö oikein, niin äitiys oli tosi stressaavaa. Tuntuu, että väärin ei saa tehdä. Työelämässäkin on rennompaa (ainakin mun alalla), kun joskus saa tehdä väärinkin, ja sitten voi korjata väärintehdyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, liputan keskinkertaisuuden puolesta. Minäkin olin esikoisen kohdalla omasta mielestäni tosi rento, mutta nyt huomaan, että monesta asiasta stressasin ihan suotta. Nyt kun on kaksi näin pientä, ei yksinkertaisesti ole aikaa! Jos teen vielä kolmannen, olen jo varmaan liian lungi:)

      Poista
  7. Odotin innolla Vuoden mutsia, nyt olen suurinpiirtein puolivälissä menossa, joten perässä tullaan!

    VastaaPoista

Lähetä kommentti