Robert Harris: Pompeji


Robert Harrisin Pompeiji on ollut kirjapinossani syksystä asti. Anoppini suositteli kirjaa, mutta koska sen paremmin jännitysgenre kuin antiikin Roomakaan ei ole ominta kiinnostusalaani, on kirja hautautunut aina lähtöarvoisesti kiinnostavampien teosten alle.

Aluksi kärsinkin motivaatiovaikeuksista, eritoten siksi, ettei roomalaisten akveduktitekniikka ihan hirveästi kiinnostanut ja toisaalta taustatapahtumat tuntuivat kirjan nimi huomioon ottaen melko itsestäänselviltä. Mutta jes, sainpahan taas pitkän nenän ja yllätyin iloisesti. Taisin myös löytää kirjailijan, jonka seuraan haluan palata uudelleenkin!

Pompeiji sijoittuu elokuuhun vuonna 79, tarina alkaa pari päivää ennen Vesuviuksen purkautumista. Marcus Attilius on Aqua Augustan hoitaja eli aquarius. Hän on ottanut työn juuri vastaan, sillä hänen edeltäjänsä on kadonnut salaperäisesti. Yleensä varmasti toimiva vesihuolto alkaa yskähdellä veteen ilmaantuessa rikkiä. Myös muita salaperäisiä merkkejä ilmaantuu, lukijalle ne kertovat vääjäämättömästi tulossa olevasta tuhosta, mutta aikalaisille aukeavat hitaasti. Merkittävässä asemassa kirjassa on myös entinen orja, Pompeijin maanjäristyksen jälkeen rikastunut Ampliatus sekä hänen tyttärensä Corelia, joka tuo tarinaan mukanaan myös romanttisen vivahteen.

Vaikka kyseessä on jännitysromaani, on romantiikan lisäksi tarinassa myös salapoliisimaisia aineksia. Harris pohjaa kertomuksen tieteellisiin lähteisiin. Jokainen luku alkaa tulivuorenpurkauksen vaihetta esittelevällä lainauksella ja muutenkin tapahtumat ovat historiallisesti uskottavia. Erityisen paljon uskottavuutta tuo Harrisin tarinaan liittämä Plinius, joka on todellisuudessakin jättänyt jälkeensä tarkan silminnäkijäkuvauksen Vesuviuksen purkautumisesta.

Ehdottomasti komeinta antia kirjassa oli tunnelman ja maiseman kuvaus. Paahteisessa helteessä kylpevät erämaat maaorjineen, ylelliset huvilat kalankasvatusaltaineen, Pompeijin slummikorttelit ruumiillisine hajuineen. Puhumattakaan Vesuviuksen purkautumisesta: sateena taivaasta tippuvasta tuhkasta ja hohkakivestä, maanjärinästä, puolikuun muotoisista laavavirroista. Kuvaus on hienoa, mutta valitettavasti dialogi tönkköä. Harris on pyrkinyt puhekielisyyteen, mikä ratkaisuna on hyvä, mutta valitettavasti kieli ei vain toimi kunnolla.

Dialogin lisäksi en muuta huomautettavaa keksikään. Kun sunnuntaiaamuna sohvalla lukiessani kaksi lasta hyppi päälläni ja aviomies yritti pitää keskustelua yllä, jouduin ärähtämään: Ettekö te tosiaan ymmärrä, että Vesuvius on purkautumassa?!

Mainiota, jännittävää, viihdyttävää. Mitähän lukisin Harrisilta seuraavaksi?

Kommentit

  1. Akveduktitekniikka. :) Onkohan Harris sellainen insinöörikirjailija niin kuin Suomessa näitä RaittilaaTuuriaHyryä nimitetään?

    Jännitysromaani. Salapoliisiromaani. Ei pitäisi kiinnostaa, mutta alkoi silti kutkutella lukupäätä. (Tämähän menisi vielä Ikkunat auki Eurooppaan -haasteeseenkin, kun Harris on britti.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole insinööri-ihmisiä, mutta tämä vaikutti ainakin niin pätevältä, että hyväksyisin insinöörikirjailijan tittelin oikopäätä. Tosin akveduktitekniikasta en mitään ymmärrä, mutta minä vakuutuin ainakin.

      Tässä on pikkuisen kaikkea, jännitystä, mysteeriä ja sitä romantiikkaakin, mutta ei mitään liikaa. Suosittelen!

      Poista
  2. Tämän luettuaan oli aika avartavaa tutustua Pompejiin Vesuviuksen varjossa. Tosin vierailumme sijoittui helmikuulle, joten ihan samaan tunnelmaan ei päästy. Olen merkinnyt muistiin kirjasta, että se oli uskottava mutta pinnallinen :) Mieleen ovat jääneet kuuden vuoden takaakin kraatterin erittämä myrkkykaasu, joka koitui jonkun kirjan henkilön kohtaloksi. Muistan myös miettineeni lukiessani, että eikö todellakaan ollut mitään muistitietoa tai myyttiä purkauksesta olemassa? Eipä kai, koska kaupunkilaiset niin totaalisesti yllätettiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, surffailin eilen netissä ja katselin kuvia Pompeijista. Kirjan luettuani tuli heti sellainen fiilis, että tuonne haluan joskus tutustumaan! Toki tämä on viihteellinen kirja, ei mitenkään erityisen syvällinen, mutta oli tässä yksi kohtaus joka pysäytti: kun lopussa Plinius pohti ihmisen suurta uskoa itseensä ja Harris käsittääkseni veti sillan Vulcanoksen lepyttelemisen ja nykypäivän kasvihuoneilmiön välille... että olisiko puheet hiilidioksipäästöjen vähentäminen nykypäivän uhrilahjoja?? Mielenkiintoinen ja varmasti monet närkästyttänytkin ajatus.

      Minä myös ihmettelin, että eivätkö ihmiset tosiaan tienneet, että Vesuvius oli tulivuori. Nähtävästi ei, kiintoisaa!

      Poista
    2. Kyllä ihmiset ilmeisesti tiesivät Vesuviuksesta ja olihan se kai purkautunutkin "lähiaikoina", mutta sitä ei pidetty kovin vaarallisena, koska isommasta purkauksesta oli kulunut kai jo lähemmäs parituhatta vuotta. Siksi sen antamia merkkejä ei osattu pelätä ja niihin oli jossain mielessä totuttu. Etelä-Italiahan on varsin vulkaanista aluetta muutenkin.

      Poista
  3. Olipas hauskaa lukea arviosi juuri tästä kirjasta, jota en ole kuullut itseni lisäksi kenenkään tuttuni lukeneen. :) Luin kirjan syksyllä 2010 juuri käytyäni Pompejissa.

    Kirjan suhteen olen pitkälti samoilla linjoilla kanssasi. Sytyin kirjalle hitaasti (akveduktitekniikka ei varsinaisesti ole minullekaan sydämenasia :), mutta lopulta olin tosi tyytyväinen lukukokemukseeni. Sinun laillasi innostuin myös lukemaan Harrisilta joskus lisääkin, ainakin Kolmannen valtakunnan salaisuus ja Arkkienkeli kiinnostaisivat aiheidensa puolesta.

    Kiitos mainiosta arviosta! Kuvauksesi sunnuntaiaamun tunnelmista sai minut nauramaan ääneen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No nyt meitä on jo muutama Pompejin lukunut kasassa:) Minua kiinnostaisi myös tuo Kolmannen valtakunnan salaisuus ja monta muutakin kiinnostavaa näkyi pikagooglauksella Harrisilla olevan.

      Ole hyvä! Olen oikea vuoden äiti... ;)

      Poista
  4. Viimeinen lause sai hihittelemään, voin hyvin kuvitella tilanteen :D

    Pompejin lukemisesta on jo aikaa, mutta muistan viihtyneeni sen parissa aika hyvin. Nimet tosin sekoittuivat välillä mielessäni ja taisipa joku muukin asia häiritä (ettei vain olisi ollut tuo mainitsemasi dialogi, en ole varma). Tarina kuitenkin oli hyvä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D

      Minullaakin oli aluksi vaikeuksia nimien ja ylipäänsä termistön kanssa. Harmillista tosiaan tuo dialogin tönkköys, kun kirja oli muuten niin hyvä. Kiinnostavaa nähdä, onko ongelma vain tässä kirjassa, vai koko muussakin Harrisin tuotannossa:/

      Poista
  5. Robert Harris on kyllä TOSI hyvä kirjailija,joka vielä kaikeksi onneksi on myös tuottelias ! Parasta Harrisia on minusta 3-osaiseksi muodostuva Rooma-sarja, jonka päähenkilö on poliitikko, kielitaituri ja juristikin eli Cicero, joka eli samoihin aikoihin mm. Julius Caesarin, Pompeius Magnuksen ja tulevan keisarin Augustuksen kanssa. Tähän mennessä ilmestyneet kaksi osaa ovat huikeita ja odotan suurella mielenkiinnolla kolmatta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joku muukin suositteli tuota Rooma-sarjaa. Onpa hienoa kun löytää uuden kirjailijan, joka on kirjoittanut paljon!

      Poista
  6. Minä olen lukenut Harrisin 8 kirjasta tähän mennessä 5 (uusin on juuri julkaistu ja lukulistalla kärkipäässä). Hyvää hänessä on se, että kirjoja tulee hyvin eri aiheista, joten tuotanto on melko monipuolista.

    Pompejin (Harris-suosikkini) luin englanniksi ja en kyllä muista kiinnittäneeni dialogiin erityisesti huomiota, eli minua se ei vissiin sitten häirinnyt. Kolmannen valtakunnan salaisuus on myös hyvä, kiinnostava ajatusleikki aiheesta, että mitä jos natsit olisivat voittaneet.

    Haamukirjoittaja aiheutti paljon kohua aikoinaan kun sen katsottiin kuvaavan Tony Blairia suoraan, mutta minulle se oli hieman pettymys, jäi vaan tasolle ihan kivaa luettavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuotapa mietinkin, että oliko dialogi tönkköä alunperinkin vai vain suomennoksessa.

      Kolmannen valtakunnan salaisuuden taidan käydä nappaamassa kirjastossa seuraavaksi, kuulostaa niin kiinnostavalta.

      Poista

Lähetä kommentti