Manuela Bosco: Ylitys


Aivan ensiksi täytyy kehua kirjan ulkonäköä. Onneksi olkoon ja kiitos graafisesta ilmeestä vastaavalle Jenni Saarelle ja valokuvan ottaneelle Risto Kuulasmaalle tästä upeasta kirjasta, joka on kaunis kuin koru. Ja jota haluan pitää mahdollisimman näkyvällä paikalla. Yksi tämän vuoden kauneimmista ja kyllä, sanon näin, vaikka helmikuu on vasta lopussa.

Sitten asiaan. Manuela Bosco on ollut kiitettävästi julkisuudessa elämäkerrallisen kirjansa ansiosta. Ex-huippu-urheilijan elämä kiinnostaa, varsinkin kun siihen liittyy tummia ja traagisiakin sävyjä. Onhan tämä nähty jo tapaus Mika Myllylän yhteydessä.

Ylitys on kuitenkin paljon enemmän kuin tarina itsemurhayrityksestä. Sellainenkin kirjasta toki löytyy, mutta minusta tapahtumat sen ympärillä ovat vielä sitäkin koskettavammat. En tunne Boscoa henkilökohtaisesti, mutta muistan hänet paitsi yleisurheilukentiltä (jonne minutkin vei isäni, tosin vain penkkiurheilijaksi) myös pyörimästä samalta Jyväskylän campukselta kymmenisen vuotta sitten. Enpä tiennyt mitä kaikkea hän joutui tuolloin elämässään käsittelemään.

Ennen kaikkea kirja kertoo isän ja tyttären suhteesta. Isä on tulta ja laavaa kuin kotisaarensa Sisilian Etna ja tytär on tullut isäänsä. Siitä huolimatta Manuela on myös urheilijatyttö Mikkelistä ja tämä ristiriita leimaa koko hänen elämäänsä. Carmelo Bosco oli urheilutieteilijä ja maailman huippuja alallaan. Hänen molemmat tyttärensä olivat fyysisiltä ominaisuuksiltaan kuin luotuja juoksijoiksi ja yhdistettynä urheiluvalmennuksen uusimpiin tutkimustuloksiin oli Manuelan uravalinta melko selvä. Keskeisintä kuitenkin oli halu haastaa itsensä, menestyä ja voittaa. Yllättää kaikki, yllättää isä. Manuela valitsi tiensä jo nuorena ja siitä alkoivat kurinalaiset vuodet, jotka koostuivat koulun lisäksi tiukasta ja säännöllisestä harjoittelusta ja elämäntavasta, päivä päivältä, vuosi vuodelta.


Ylityksessä kuuluu vahva Manuelan kertojaääni. Kielessä oli minun makuuni vähän liikaa huumaavaa tuoksua ja kirkkaita värejä, pieniä kömpelyyksiäkin oli, mutta siitä huolimatta kirja piti otteessaan ensimmäiseltä sivulta loppuun asti. Niin hyvin se piti, että luin kirjan alusta loppuun melkein yhdeltä istumalta.

Tällaisia kirjoja pitäisi kirjoittaa enemmän. Oli kiehtovaa lukea, miten huippu-urheilija harjoittelee, miten hän psyykkaa itsensä onnistuneeseen suoritukseen. Terveellistä oli lukea myös siitä, miten vaatteiden heittäminen yleisön edessä voi ahdistaa ja millaisia ulkonäköpaineita fyysiseen täydellisyyteen tottunut urheilija voi tuntea.

Suosittelen Ylitystä ehdottomasti niin penkki-, huippu- kuin junioriurheilijoillekin. Suosittelen tätä myös (nuorille) naisille, sillä tässä on harvinaisen rehellinen ja arvokas kasvutarina luettavaksi.

Manuela Bosco: Ylitys
Teos 2012.
221s.

Kommentit

  1. Minä suhtaudun tämän vähän jotenkin "vastakarvaisesti", mutta kiva kuulla että lukukokemus osoittautui noin hyväksi! Aiheenahan se on varmasti hyvin tärkeä kun miettii kuinka moni nuori tyttö/nainen tälläkin hetkellä kamppailee kovien suorituspaineiden ja muiden luomion odotusten aallokossa jne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Boscohan on ollut tämän kirjan myötä aika paljon julkisuudessa ja median repimät otsikot eivät välttämättä ole vaikuttaneet pelkästään positiivisesti. Mutta tosiaan mielestäni tämä on tärkeä kirja. Olen monta kertaa miettinyt nuorten naisten kokemia paineita urheilumaailmassa(kin) ja Boscon tarina on hyvä ja paljas kuvaus siitä.

      Poista
  2. Olipa mukavaa ja kiinnostavaa lukea tästä. Boscon kirjasta on ollut mediassa niin paljon etukäteisjuttua, mutta kukaan ei ole kai vielä arvioinut itse kirjaa. Olet siis ensimmäinen. :) Hyvä kuulla, että tämä on lukemisen arvoinen. Ja kansi on tosiaankin kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti en viimeinen:) Kuten tuli jo todettua, mediahässäkästä huolimatta kirja on enemmän kuin median otsikoista voisi päätellä. Kirja on vielä kauniimpi livenä!

      Poista
  3. Minä haluan ehdottomasti lukea tämän jossain vaiheessa. Itsekin olen yli kymmenen vuotta pyörinyt yu-kentillä joten tämä kiinnostaa kovasti!:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanna, saat varmasti tästä irti vielä ihan eri tavalla. Kiinnostavaa lukea tunnoistasi sitten.

      Poista
  4. Jotenkin ihanan helpottavaa kuulla että pidit tästä.

    Näin muistaakseni Ylen aamutv:ssä Boscon haastattelun ja minusta hän vaikutti tosi järkevältä ja sympaattiselta. Sitten alkoi tulla kaikenlaisia ihan muunlaista kuvaa antavia juttuja, alkoi melkein pelottaa tytön puolesta!

    Minua ei ole urheilu koskaan kamalasti kiinnostanut, mutta tässä kirjassa olisi varmaan paljon muutakin, nuoren naisen elämään liittyvää kiinnostavaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen parina viime viikkona seurannut aika säästeliäästi haastatteluja ja muita juttuja, koska halusin tarttua kirjaan kirjana.

      Uskon, että tässä on kyllä paljon kiinnostavaa sellaisellekin, joka ei ole urheilusta niin kiinnostunut. Vaikka luonnollisesti huippu-urheilu on kirjassa tärkeässä osassa.

      Poista
  5. Luin arviosi aiemmin ja laitoin kirjan varaukseen, pidin teoksesta, sillä syliin tällöin elämäkerrat vetävät puolensa ja haluan lukea enemmän ihmisistä, josta en tiedä etukäteen juuri mitään.

    Palaan asiaan, kun saan arvioni kirjoitettua.

    VastaaPoista
  6. Hyvin totuudenmukaisesti kerrottuja kokemuksia,oikeastaan jäätävän hyviä kuin suoraan omista tuntemuksistani. Upeaa että Manuela ei jättänyt vanhuuden päiville tämän tekoa vaan kertoi tuntemuksensa suoraa,silloin ne ovat aamukasteen raikkaita,sellaisia mihin harvoin olemme tottuneet! Tämä kirja ei olisi niin täydellinen jos olisi jätetty vuosikymmenen päähän , miksi kaikki pitää tehdä saman kaavan mukaan? Upea ja harvinaisen upea teos, olen itse kokenut urheilu uran ja vakavan sairastumisen ja itsetuhoisuuden....

    VastaaPoista

Lähetä kommentti