Seppo Heikkinen: Mansikkakarnevaalit

- Ihan oikea punkkari, Rane henkäisi. -Jumalauta jätkät, minähän sanoin, että karnevaaleilla on hyvä meininki.


Neljä iisalmelaiskaverusta: Liimatainen, Rane, Timppa ja Sihvonen lähtevät Liimataisen isän Transitilla Suonenjoen Mansikkakarnevaaleille. Sieltä he odottavat löytävänsä rock-meininkiä ja villejä mansikanpoimijatyttöjä. Eletään vuotta 1978, Eput laulaa Poliisi pamputtaa taas ja pinnan alla kuohuu.

Seppo Heikkinen kuvaa paitsi nuorten miesten revittelyä ja sielunelämää myös ristiriitaista yhteiskuntaa. Kekkosen vastavoimaa edustaa vielä lähinnä Veikko Vennamo, mutta maailmalta on tulossa uusia tuulahduksia, joita edustaa muun muassa poikien ensimmäinen ilmielävänä näkemä punkkari, Börje. Punkkarin lisäksi sellaisia sanoja kuin kommunisti, lahtari, hämy ja hippi käytetään luontevasti ihmisistä puhuttaessa. Nuoret miehet tuntevat olevansa yhteiskunnan ja vanhempien sukupolvien järjestämässä loukussa. Sotaveteraanit muistuttavat nuorille kaikesta siitä, mihin he eivät koskaan pitkine tukkineen pystyisi. Ongelma on siinä, että nuoret miehet haluaisivatkin lähinnä elää täysillä: soittaa rokkia, juoda kaljaa ja kaataa naisia ja näille toimille 70-luvun Ylä-Savo ei tarjoa järin suotuisia mahdollisuuksia. Samalla pitäisi miettiä, mitä haluaa tehdä isona. Ainakin jotakin muuta kuin mitä isät haluaisivat.

Mansikkakarnevaaleissa on jotakin samaa kuin Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulajänkältä. Nuoren miehen kasvukivut eivät ole ihan pieniä ja sukupolvien välinen ristiriita on repivä. Mieleen ei voi olla juolahtamatta, että ristiriidat ovat pahempia kuin naisilla. Kun tyttö tulee vahingossa raskaaksi, voi hän yhdessä äidin kanssa ryhtyä rakentamaan pesää, mutta lapsen isän täytyy kaveriporukassa salata tilanne, leikkiä anarkistia ja räyhätä entistä kovemmin. Säälittää. Myös maailma on muuttunut, monessa mielessä parempaan suuntaan. Nykyään on monessa mielessä vapaampaa, eikä ehkä tarvetta kapinaan samassa mielessä ole. Kolikon kääntöpuolena on se, ettei kukaan välttämättä välitä, teitpä mitä tahansa.

Kirja kiinnosti minua eritoten aikamatkana ja itselle tuttujen savolaismaisemien ansiosta. Mutta kirjan dramaattinen loppuosa on sen verran vaikuttava, että tarina nousi sen ansiosta ihan hyvien joukosta kirkkaasti erinomaiseksi. Siispä suosittelen tätä muillekin kuin vihaisille entisille nuorille tai savolaisille. Lukiessa voi eläytyä siihen Suonenjoen rokkihenkeen vaikkapa tätä kuunnellen :)

Mansikkakarnevaaleista on kirjoittanut myös Suonenjoen oma tyttö Katja täällä.