Antti Tuomainen: Palm Beach Finland

Antti Tuomaisen Palm Beach Finland hykerryttää. Hyvä tuuli alkoi jo siitä kun otin kirjan ensi kertaa käsiini: pinkkejä palmuja ja flamingoja, nyt ei voi mennä pieleen! Olen suuri kitschin ystävä ja sitä Tuomainen tarjoilee isolla kädellä. Vai mitä sanotte suomalaisen kylmästä ja harmaasta, liki autiosta merenrannasta, jossa muovipalmut heiluvat jäisen tuulen huojuttamina? Rannalla nököttää mökkejä, jotka ulkoa päin näyttävät olevan suoraan Miami Vicesta, mutta sisältä ovat aitoa mäntypuista ja kosteuden vaurioittamaa 90-luvun leirintäaluetyyliä. Palm Beach Finland vaikuttaa niin mainiolta paikalta, että melkein harmittaa, ettei sitä oikeasti ole olemassa.

Lähtöasetelmasta tulikin mieleen Miina Supisen Mantelimaa, muovinen jouluhelvetti keskellä uusmaalaista moottoritienvierusjoutomaata.

Jos kirjan miljöö on lupavaa ja huumoriltaan mustanpuhuva, sitä samaa voi sanoa myös itse tarinasta. Henkilöhahmot ovat kukin tavallaan oman elämänsä karikatyyrejä, mutta niin uskottavalla tavalla, että melkein tuntuu, kuin tuntisin nämä kaverit. Esimerkiksi kaverukset Chico ja Robin, koheltavat wannebe-kilikaliveikot, voittivat sympatiani puolelleen täysin.

Parivaljakko saa tehtäväkseen pikkuisen pelotella vanhan huvilan omistavaa Oliviaa. Talon tontti kun on uuden ja uljaan Palm Beachin laajentumisen tiellä. Tarkoitus on vain heittää kivi ikkunasta, mutta kaikki ei mene aivan niin kuin on suunniteltu. Korjaus: mikään ei mene niin kuin on suunniteltu. Niinpä Olivia löytää kotiin palattuaan ruumiin.

Koska syyllistä ei paikallisin voimin löydetä, saapuu paikalle Keskusrikospoliisin peitetoimintayksikön ykkösnyrkki Jan Nyman, jonka tehtävä on etsiä tämä, mitä ilmeisimmin uskaliaita ja ammattimaisia manöövereitä toteuttava superrikollinen tai -rikolliset. Nymanin oma ammattimaisuus on kuitenkin koetuksella, sillä hän kiinnostuu tarkkailun kohteesta enemmänkin kuin peitetehtävän kannalta on tarpeellista.

Kirjan alussa on lainaus sekä Marxin veljeksiltä että Homerokselta. Molemmat antavat hyvän vihjeen tulevasta. Luvassa on hyväntuulista kohellusta ja hurttia, mustaa huumoria. Ja mikäpä olisikaan suurempaa komediaa kuin tragedia tai päin vastoin?

Kirja oli siinä mielessä kiitollista luettavaa näin hyisenä helmikuuna, ettei se saanut minua kaipaamaan Suomen kesää oikeastaan ollenkaan. Sen sijaan puin päälle kirkkaan keltaisen paidan, keitin kupin kahvia ja heittäydyin naureskellen sängylle lukemaan. Ja viihdyin erinomaisesti.

Jos kiinnostuit, tutustu myös Tuomaisen Mies joka kuoli -romaaniin täällä.

Antti Tuomainen: Palm Beach Finland
Like Kustannus 2017
333s.