Karo Hämäläinen, Alexander Stubb: Alex


Mieleni alkoi tehdä pitkähkön tauon jälkeen tietokirjallisuutta. Joululomaan sopien mieluiten jotakin, mikä ei ole liian vaikeatajuista, mutta sisältää ihan oikeaa asiaa. Karo Hämäläisen ja Alexander Stubbin Alex, Tieto-Finlandia-ehdokkaaksikin noussut teos, tuntui tarkoitukseen juuri sopivalta. Puoluepoliittista agendaa minulla ei lukiessa ollut, eikä ole. En kuulu sen paremmin Kokoomuksen kannattajiin kuin vastustajiinkaan. 

Alex on elämäkerta, mutta termi tuntuu liian pompöösiltä, muistelmista puhumattakaan. Stubbilla on epäilemättä vielä monta mielenkiintoista lukua edessäpäin ja kirjoittamatta. Joka tapauksessa kirjassa edetään aina Stubbin lapsuudesta EU-virkamieheksi ja mukaan politiikkaan, ministeriksi, pääministeriksi ja lopulta Euroopan investointipankin varapääjohtajaksi saakka. Toiset vaiheet ohitetaan ylimalkaisemmin, toisiin, uran kannalta merkittäviin tai kuumottaviin, pysähdytään pitemmäksi aikaa. 

Fokus on urassa, mutta perhekin mainitaan aika ajoin. Perheenjäsenistä puhutaan lämmöllä, epäilemättä perheen merkitys on suuri. Sitä enemmän esillä on Stubbin urheilullinen elämäntapa. Ihmeteltävästi Stubb on onnistunut raivaamaan tilaa liikunnalle tiukkoihin aikatauluihin, jopa tavoitteelliselle harjoittelulle. Kaikesta huomaa, että jos kansainvälinen politiikka on hänen ammatillinen intohimonsa, on urheilu sitä vapaa-ajalla.

Tieto-Finlandia-ehdokkuuden julkistamisen jälkeen kuului sellaisiakin puheenvuoroja, ettei Alex olisi kirjallisesti ehdokkuuttaan ansainnut. Kirjapalkinnot aiheuttavat aina närää, ja tietokirjallisuus on niin laaja kategoria, että teosten arvottaminen absoluuttiseen paremmusjärjestykseen on tavallistakin absurdimpi tehtävä. Kommentit toki ovat myös suoraa jatkumoa Stubbin aiemminkin saamalle kritiikille: on "oikeita" asiantuntijoita ja sitten on hymyileviä shortsiasuisia maratoonareita. Nämä asiat eivät Suomessa tunnu olevan mahdollisia tiivistyä yhteen henkilöön.

Kieltämättä minäkin olisin kaivannut kirjaan, kaikella kunnioituksella, enemmän Karo Hämäläistä, kirjallisia tasoja. Nyt Alex on vähän liiankin Alex. Teos on rento, verbaalisesti elävä ja huoleton kokonaisuus (onneksi lukuja ei sentään ole typistetty kolmeen pointtiin!) Asiat esitetään kertojansa näkökulmasta, varsin usein pintapuolisesti käsitellen. Kirjan puolustukseksi on toisaalta sanottava, että juuri sellainen teoksesta on epäilemättä ollut tarkoituskin tulla. Kirja on suunniteltu tavallisille lukijoille ja se on miellyttävä ja helppolukuinen lukusukkula: kun kerran on aloittanut, kirjan tulee nopeasti ahmineeksi loppuun saakka. Se, että kieli on niin Stubbin kuuloista ja näköistä on varmasti erityisen onnistunut valinta äänikirjan kannalta, senhän Stubb lukee itse. Olisi epäilemättä vaivaannuttavaa kuunnella luentaa, jos teksti ei sopisi hänen suuhunsa.

Viihdyin kirjan parissa erinomaisesti. Oli kiinnostavaa lukea Stubbin ajatuksia ja kokemuksia niin EU-politiikasta kuin hallitusvuosista. Kirjan perusteella minulla jo olemassaoleva kuva Stubbista vahvistui. Kyseessä on varmastikin idealistinen, aidosti innostuva tsemppari, ratkaisukeskeinen poliitikko ja talousliberaali kosmopoliitti. Stubb on tullut päivänpolitiikkaan puoluekoneistojen ulkopuolelta, ja kirjaa lukiessa on myös helppo nähdä (ei välttämättä hyväksyä), että juuri vahvuuksiensa takia hän on saanut matkan varrella myös vastustajia ns. perinteisten poliitikkojen piireistä. Stubb kuitenkin puhuu kanssapoliitikoista kilttiin ja herrasmiesmäiseen sävyyn. Kenellekään ei varmasti kuitenkaan jää epäselväksi, mitä mieltä hän on esimerkiksi eduskuntatalon kahvilassa suhmuroivista päättäjistä. Sellainen ei kirjan perusteella kuulu Stubbin tyyliin, mutta muutamia aika taitavia manöövereitä ja neuvotteluja on hänelläkin takanaan. Hattua on nostettava sille, että Stubb muistaa jakaa useissa kohdin kiitosta myös taustatiimilleen ja työtovereille toisista puolueista.

Politiikka on kova laji ja erityisesti pääministeri- ja valtiovarainministerivuosista lukiessa mieleen tuli useampaan kertaan, että yhteisten asioiden hoitaminen on kyllä oikeastaan ihan hullun hommaa. Pääministeriä korkeammalle ei kotimaisessa politiikassa oikein voi päästä, ja sekin on lopulta kaikista pahin koiran virka. 

Alex on rehellisen- ja vilpittömänoloinen kuvaus siitä, miten yksi poliitikko on nähnyt ja kokenut isommat ja pienemmät historialliset tapahtumat, joita on saanut joko olla seuraamassa aitiopaikalta, tai itse vahvasti myrskynsilmässä luovien. Jos jotakin jäin kaipaamaan, niin toisten ihmisten näkökulmia, ne nimittäin täydentäisivät Stubbista muodostuvaa kuvaa melkoisesti. 

Sellaisen teoksen aika lienee joskus myöhemmin.

Karo Hämäläinen, Alexander Stubb: Alex
Otava 2017
312s.

Kommentit

Suositut tekstit