Leena Lehtolainen: Harmin paikka (äänikirja)

 
Viime vuosina olen monen muun pitkän linjan Maria Kallio -fanin lailla verrannut uusia Kallio-dekkareita vanhoihin, hyviin klassikko-Lehtolaisiin. Niihin romaaneihin, jotka ovat aikoinaan saaneet koukuttumaan paitsi kiehtovaan päähenkilöön myös dekkareihin ylipäänsä.

Jossakin vaiheessa mieleeni tuli, että olisi hyvä lukea vanhoja Kallioita läpi uudestaan ja tarkistaa, ovatko kirjat edelleen yhtä hyviä kuin aiemmin vai olenko ehkä mielessäni nostanut dekkarit erinomaisuudessaan mittasuhteisiin, jota todellisuudessa on mahdoton saavuttaa. 

Osan dekkareista olen lukenut vähintään kahdesti, toiseen otteeseen vähän vuosituhannen vaihtumisen jälkeen, mutta osan vain kerran. Monen dekkarin tarinat kuitenkin ovat hyvässä muistissa, joten päätin kokeilla, saisinko jotain uutta irti äänikirjatulkinnoista.

Ensimmäiseksi kuunneltavaksi valikoitui Harmin paikka, Kallio-sarjan toinen teos. Se ei ehkä ole sarjan parhaimmistoa, mutta muistan, että murhaaja oli minulle aikoinaan suuri yllätys. Niin suuri, että muistin ratkaisun edelleen kirkkaasti, mikä ei ole minulle ollenkaan ominaista 15 vuotta sitten luettujen kirjojen kohdalla.

Harmin paikka on ilmestynyt alun perin vuonna 1994. Oli hauskaa huomata, kuinka paljon maailma ja Suomi on muuttunut reilussa parissakymmenessä vuodessa.  Muutos näkyy tietysti tekniikassa (tai sen puutteessa), mutta myös pukeutumisessa. En ole aiemmin huomannutkaan, kuinka elävästi Lehtolainen kuvaa aikaansa myös pienissä yksityiskohdissa, muutenkin kuin suurempia yhteiskunnallisia linjoja kuvaten. Myös asenteissa ja arvoissa näkyy muutosta. En usko, että Maria Kallio punastelisi 2010-luvun S/M-bileissä yhtä paljon kuin 1990-luvulla.

Harmin paikka -dekkarissa Kallio on päätynyt asianajajaksi tapiolalaiseen lakitoimistoon. Pieni tapiolalainen piiri pyörii kirjassa muutenkin, Maria nimittäin on muuttanut asumaan väliaikaisesti Antin kanssa tämän vanhempien kotiin. Eräissä kesäjuhlassa Maria tutustuu Armiin, paikallisen gynekologin vastaanottoapulaiseen. Kun Maria seuraavana päivänä saapuu Armin kotiin, löytää hän naisen kuolleena. Maria alkaa selvittää tapausta, johon kiusallisesti liittyvät myös Antin sukulaiset ja Marian omat kaverit. Ei olekaan ihme, että Marian ja Antin suhteellisen tuore suhde on koetuksella murhatutkimusten ja oman elämän ristipaineissa. Saavutaan risteykseen: onko aika sitoutua vai päästää irti?

Olen joskus aiemminkin maininnut siitä, että itseäni yhtä sukupolvea vanhempi Maria Kallio on edustanut minulle aina tietyllä tapaa roolimallia ja esimerkkiä siitä, mitä tulevaisuudessa on odotettavissa. Tämän dekkarin kohdalla osat ovat muuttuneet, oli hassua tuntea itsensä vanhaksi ja viisaaksi Marian rinnalla.

Itse tarinaa en osaa arvioida oikein mitenkään, sillä äänikirjaformaatti ei ollut ollenkaan eduksi kirjalle. Olen kuunnellut Erja Mantoa aiemminkin, ja pitänyt kuulemastani, mutta pippurisen Marian tuntojen tulkiksi hänen luentansa ei sopinut mielestäni yhtään. Kun kuunteluperiodikin vielä osui kiireiseen ajanjaksoon, minulla oli huomattavia vaikeuksia pysyä hereillä kuunnellessani (kröhöm, ehkä aina en pysynytkään). Harmin paikka ei tarinana muutenkaan ole Kallio-sarjojen toiminnallisimmasta päästä, vaan mukana on paljon lakinaisen tutkintaa, jossa jännittävimmät hetket koetaan lakiasiaintoimiston arkistossa. 

Joka tapauksessa oli kiva palata Leena Lehtolaisen vanhempaan tuotantoon. Tällä kertaa paras anti oli kuitenkin nostalgiatripissä, harmin paikka.

Leena Lehtolainen: Harmin paikka (äänikirja)
Tammi 2007 (äänikirja), alkup. 1994.
Lukija Erja Manto
Kesto 7h 48min.

Kommentit

  1. Luin myös tämän Harmin paikan alkuvuodesta ja hyvin samanlaisia ajatuksia se herätti minussakin. Olisi mieli tehnyt halata Mariaa ja kertoa, että kaikki järjestyy! Kiinnitin myös huomiota juuri tuohon tekniikan kehitykseen, silloin tosiaan juostiin vielä puhelimen perässä 😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä romaanista tosiaan näkyy ajan kuluminen hyvin. Sekä aikojen muuttumisena, mutta myös oman elämänkokemuksen lisääntymisenä :)

      Poista
  2. Katsoin kaikki Maria -kalliot!!! Todella harvinaista, sillä yleensähän meillä ne brittisarjat ja muutamat tanskalaiset. Pidin paljon! Myös tunsin nostalgiaa: Ennen ajatusta toimittajuudesta ja historianopettajuudesta, tilaisin paperit Poliisi-kouluun!!!Pituuteni riitti silloin hyvin sekä poliisiksi että malliksi:)! Mikä sattuma, että paras ystäväni täältä jo 30 vuoden takaa, oli ajatellut ja aikonut samaa. Minulla kaikki kaatui siihen, että sain kuulla naispoliisien siihen aikaan joutuvan ikävimpään eli lastenhuollon puolelle, ei siis kenttätyöhön, mutta jäihän minulle sitten dekkarit ja kuopuksemme kummisetä oli ihan oikea murhatutkija! Maria Kallio oli minulle yksi toteutumaton unelma.

    Mieleni on jäänyt Lehtolaisen kirjoista Luonas en ollutkaan. Se on pakko lukea uudelleen, sillä siinä oli taikaa.

    Jossain vaiheessa Leena alkoi kirjoittaa sellaista hyvin toiminnallista Ilveskeroa, jossa oli liikaa kaikkea. En jaksa katsoa edes amerikkalaisia poliisisarjoja, joten tuo action oli minulle liikaa.

    Lehtolainen on tosi, tosi taitava kertoja ja kirjoittaja. Olen varma, että palaan häneen ajalla vielä.

    (Voittaja on valinnut: Nyt olisi sinun vuorosi...:)

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä en oikeastaan koskaan ole haaveillut varsinaisesti poliisin työstä, vaikka dekkareita olen paljon lukenutkin. Mutta Maria Kallio on ollut minulle merkittävä roolimalli naisesta, joka yhdistää uran ja perheen, vieläpä niin, että etenee työssään vastuullisiin johtotehtäviin asti. Loppujen lopuksi kotimaisessa kirjallisuudessa ei kovin paljon löydy vastaavia tapauksia.

      Luonas en ollutkaan oli tosiaan mielenkiintoinen, kokeileva romaani, joka teki vaikutuksen aikoinaan. Sen voisikin lukea joskus uudelleen. Kallioiden ulkopuolella myös Jonakin onnellisena päivänä ja Kun luulit unohtaneesi ovat tehneet minuun vaikutuksen.

      Leena, riennän oitis tekemään valintani! <3

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit