perjantai 1. maaliskuuta 2013

Helmikuun luetut

Tämän kuukauden sato. Mikä houkuttaa kannen perusteella eniten?

Näin taaksepäin katsottuna helmikuu on ollut hämmästyttävän monipuolinen kuukausi. Olen ehtinyt lukea vaikka mitä, vaikka tuntuu, että sairastin suurimman osan kuukaudesta ja tein vielä normaalia enemmän ansiotöitäkin. Ja helmikuuko muka lyhyt, ei näköjään!

Kaiken lisäksi lukemisten suhteen kuukausi oli laadukas. Se alkoi hyvin J.K. Rowlingin uudella vaihteella Paikka vapaana. Sitä ennen olin tosin jo ehtinyt äänestämään Blogistanian Globaliaa. Vakavaa, vieläkin jatkuvaa pohdiskelua omasta minästä ja kuvasta aiheutti Jaana-Mirjam Mustavuoren Nainen puntarissa. Tämä oli sellainen kirja, josta todennäköisesti tarttui jotakin mukaan ihan elämänkin mittaisella perspektiivillä mitattuna. Ei mitenkään pieni saavutus. Aloitin myös tutustumiseni Kazuo Ishiguroon lukemalla novellikokoelman Yösoittoja. Tämä lukukuukausi tosin oli niin huikean mieltämyllertävä, että pakko todeta Ishiguron jääneen väliiputoajaksi. Mutta sen, missä kirjaa luin (hotellihuoneen kylpyammeessa Pyynikin rinteiden kupeessa, mahataudista toipuen), tulen varmaan muistamaan pitkään.

Tampereesta tulikin tämän kuukauden teema. Luin nimittäin kaksi erinomaista suomalaista trilleriä, jotka molemmat sijoittuivat sinne. Harri V. Hietikon Lausukaa paranoid shokeerasi ja ihastutti, Salla Simukan Punainen kuin veri imaisi ja jäi mieleen pyörimään. Pyynikki vilahteli täälläkin ja lisäksi nostalgisessa Metsolat: Uusi tie -teoksessa, joka päätti pitkään työn alla olleen Metsolat -(dvd)putkeni. Luin myös H.C. Andersenin Satuhelmiä. Ja esittelyyn pääsi niinikään kiehtova Lasse J. Laineen Suomen luonto tunnistusopas sekä lapsiani ihastuttava klassikko Gösta Knutssonin Eläköön Pekka Töpöhäntä. Kun vielä kuukauden päätteeksi kävin katsomassa Marko Kilven Elävien kirjoihin -romaaniin perustuvan 8-pallon, niin johan tuossa on toimintaa yhdelle kuukaudelle!

Ja nimenomaan äksön-painotteinenhan helmikuusta sitten tuli. Toimintaa ja Tamperetta, ei huono ollenkaan :)
Mitähän maaliskuussa? Ainakin uutuuksia on luvassa ja luulenpa, että siirryn nyt Tampereelta vähän kauemmaksi ja maan rajojen ulkopuolelle. Parasta aikaa vietän aikaani Lontoossa, arvaatteko mikä kirja on kyseessä? Jos ette arvaa, voitte halutessanne myös tarkistaa ylhäältä löytyvältä Kirjat, joita luen nyt -välisivulta.

Tänä vuonna ei ole vielä käyty yhtä KBF-keskustelua, joten on jo korkea aika käynnistää vuosi niiltäkin tiimoilta. Sitä ennen kuitenkin toivotan mukavaa maaliskuuta ja valloittavaa viikonloppua. Kiitos kun olette siellä ja pysytte mukana. Nyt lähden ensiksi päiväksi maalle ja huomenna Helsinkiin. Queen -fani on lähdössä musikaalia katsomaan :)

1 kommentti:

  1. Kuukauden luetut kansiriveittäin on tapana täälläkin, vertailen mikä kuvaa sisältöä parhaiten tai on muuten vain visuaalisesti kaunein, vaikkei sitä tule aina ääneen todettuakaan. Näistä ehdottomasti Lausukaa paranoid vie voiton, vaikka Pekka Töpöhäntä saa nostalgiatuntemuksia aikaan :D

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...