tiistai 15. toukokuuta 2012

KBF: Millainen on bloggaajaidentiteettisi?





Uusille lukijoille (tervetuloa!) kerrottakoon, että KBF(Käytännön blogifilosofiaa)-keskusteluissa kaikki ovat tervetulleita keskustelemaan mukasyvällisiä kieli poskessa tai sitten esittämään ihan aidosti hienoja ajatuksia otsa kurtussa kulloisenkin aiheen mukaan. Parhaan kommentin kirjoittajalle, jonka siis päätän ylhäisessä diktatuurisuudessani minä, on luvassa palkinto, joka on yleensä kova ja kantikas.


Jo useamman kuukauden ajan olen pyöritellyt mielessäni kysymyksiä omasta ja toistenkin bloggausidentiteetistä. Siihen ovat johtaneet lukuisat eri blogeissa käydyt mielenkiintoiset keskustelut. Koska olen ollut löperö ja leväperäinen, en muista tähän hätään muita kuin  Sallan lukupäiväkirjan hienon alustuksen tekijänoikeuksista ja Morren maailmassa käydyn kiinnostavan keskustelun siitä, tulisiko bloggaajien käsitellä esikoiskirjailijoita silkkihansikkain.


Tässäkin keskustelussa kävi ilmi, että näemme asemamme kirjabloggaajana kukin vähän eri tavalla. Toiset kokevat pitävänsä henkilökohtaista lukupäiväkirjaa, joka sattuu olemaan netissä muiden luettavana. Toisaalta on myös muutamia bloggaajia, jotka saavat kirjoittamisestaan jopa korvausta. Suurin osa blogien kirjoittajista sijoittunee varmasti johonkin välimaastoon.


Omassa "oikeassa" elämässäni saan aika paljon selitellä kirjablogikonseptia. 
"Maksetaanko siitä?"
"Ketkä blogia lukevat?"
"Saako sinne kommentoida kuka vaan?"
"Saatko tosiaan ilmaiseksi arvostelukappaleita?"
"Miten rupesit pitämään blogia, miksi?"
Ja ehkä suosikkini:
"Sinä siis luet kirjan ja sitten kirjoitat siitä nettiin?" ja päälle kysyvä, odottava ilme ja lausumaton "Entä sitten?!"


Tosiasiahan on, että lukemiseen ja bloggaukseen saa käytettyä aikaa ihan niin paljon kuin haluaa. Ajankäytön puolesta bloggaamisesta voisikin tehdä ammatin. Valitettavasti kirjablogipuolella tulot olisivat laihanlaiset.


Siitä huolimatta haluan ajatella olevani blogiammattilainen siinä mielessä, että minulla on oma sisäinen ajatusmallini siitä, miten haluan tätä blogia kirjoittaa ja kehittää. Kirjoitan blogia selvästi lukijoilleni, vaikka toki omaankin muistiin jäävät ajatukset ovat tärkeitä. Koska saan arvostelukappaleita, katson, että minulla on myös velvollisuuksia. Ei sellaisia, että olisi pakko mainostaa tai tykätä, mutta asiallisen ja "ammattimaisesti" tehdyn bloggauksen kirja kuin kirja ansaitsee. 


Aika usein tunnen, että mielipiteelläni on oikeasti merkitystä.  Se on mahtavaa! Joskus tunnen pienoista kauhua, kun huomaan koululaisten rynnänneen blogiini Minna Canth-esitelmän vuoksi. En ole niinkään huolissani plagioinnista, vaan siitä, että omat vaatimattomat mielipiteeni turmelevat nuoren sukupolven! Joskus olen tullut lukeneeksi teoksen, josta ei löydy netistä tiedon murentakaan. Silloin mietin, että tämä minun ajatuksenvirtani voi olla ainoa merkintä, mikä jää bittitietoisuuteen. Tai ehkä se katoaa sinne muiden ykkösten ja nollien sekaan, mene ja tiedä.


Toisaalta tämä on kuitenkin harrastus. Välillä on mukavaa höpötellä ihan omiaan tai sitten pitää vähän taukoa, jos lukeminen tai kirjoittaminen ei maistu tai muut kiireet painavat päälle. Jos bloggaisin oikeasti työkseni, laskeutuisi mahdollisesti jonkinlainen rautavanne otsalleni välittömästi.


Millainen on sinun identiteettisi bloggaajana? Koetko olevasi iloinen amatööri vai raskaan sarjan ammattilainen? Onko kirjablogeilla merkitystä kirjallisessa keskustelussa ja jos on niin minkälaista? Huomioitko sen bloggaamisessasi?


Anna äänesi kuulua!


(Kuvat http://office.microsoft.com/en-us/?CTT=97)





42 kommenttia:

  1. Minä koen olevani ehdottomasti amatööri bloggaamisessa. Aloitin myös vain itseäni varten, mutta kun huomasin saavani lukijoita ja kommentteja aloin huomioimaan lukijoitakin hieman enemmän. Aloittaessani en ikimaailmassa luullut, että lukijoita ja kommentteja tulisin näin paljon, tai että kirjablogimaailmassa todella kehkeytyisi näin hienoja keskusteluja! :)

    Uskon myös, että kirjablogeilla on merkityksensä kirjamaailmassa. Esim. minunkaltaiseni köyhähköt opiskelijat harvemmin varmaan tilaavat sanoma- tai aikakauslehtiä, joten blogien kautta saa "ilmaiseksi" hyviä kirjavinkkejä. Se netti kun on opiskelujakin varten lähes pakollinen juttu.

    Itse olen ollut kovin varovainen sen kanssa, kuinka paljon kerron bloggaamisesta "oikeassa elämässäni". Harastuksestani ei tiedä moni, enkä ole halunnut siitä kertoakaan. Vanhemmatkin ihmettelevät tuota samaa, ai luet kirjan ja kirjoitat siitä nettiin? Enemmän ihmetyksiä herättää kuitenkin posteljoonin kotiin kiikuttamat arvostelukappaleet ;).

    Kirjabloggaaminen on ehdottomasti hieno harrastus, joten en ota siitä liikaa paineita. Sitäpaitsi en koe, että taitoni suomen kielessä ovat niin hyvät, että voisin tätä "työkseni" tehdä. ;)

    Todella mielenkiintoinen keskustelu tästä varmasti kehkeytyy!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sanna vastauksestasi! Hyvä huomio tuo, että opiskelijat eivät tilaa lehtiä. Ylipäänsä nuorempi sukupolvi, johon tällä kertaa tunnen kuuluvani, on tainnut siirtyä aika pitkälti nettiin ja silloin perinteisten medioiden merkitys myös kirjallisuuskeskustelussa kapenee väistämättä.

      Poista
  2. Kirjabloggajan identiteettini on hämmentävä sekoitus itasevarmuutta, pienoista kyllästymistä, suorittamista ja onnen kultahetkiä. Kun aloitin yli kolme vuotta sitten, en tuntenut yhtään muuta bloggaajaa, joten ihan tyytyväisenä kirjoittelin noin sata ja ylikin, postausta kuukaudessa, vaikka välillä kukaan ei kommentoinut yhtään mihinkään. Kirjat, joita silloin luin, kestävät vieläkin päivänvalon, mutta omaa intoani katselen kaukaa hieman kaiholla. Silloin en seurannut yhtään muuta blogia ja nyt niitä on kolmesataa! Tässä valossa, en voi ehtiä lukea kuin kirjan tai kaksi viikossa. Ja nyt tuo suuri suven intohimoni eli puutarha, joka sattuman kautta on kaikkea muuta kuin Burnettin Salainen puutarha eli kävijöitä riittää, vie päiväni.

    Tarkoitukseni ei ollut ikinä aloittaa mitään blogia. Tarkoitus oli lähteä opiskelemaan kirjallisuutta, kun vihdoinkin alkoi olla aika tehdä omia juttuja, kuten aloittaa ratsastus uudelleen 30 vuoden jälkeen. Ehkä R. pelästyi tästä;-), sillä hän perusti minulta kysymättä ystävänpäivänä 2009 nimelleni blogin, johon heti ilmoitin, että 'ikinä en kirjoita tuollaiseen mitään'. No...taisi olla saman vuorokauden puoliyö, kun tekstiä oli jo virrannut eikä tulva ole vieläkään loppunut, mutta suvantoja on ollut pakko löytää.'Never say never!'

    Tilanne nyt on se, että en ehdi lukea niin paljon kuin haluaisin. Ympäristö on alkanut kiinnostua siitä mitä teen. Eilen mm. kaksi media-alan opiskelija lähettivät minulle haastattelupyynnön ja se juttu tulisi sitten lehteenkin. Minulla ei ole heille aikaa, mutta lupasin valottaa tätä 'salaperäistä' toimintaani vastaamalla kysymyksiin sähköpostissa. Lupasin kertoa rohkeita nyansseja, että he varmasti saavat matskua. Kerron siitäkin, miten eräs ruotsalainen firma pyysi minua mainostamaan heidän iPod tai iPad -laitettaan palkissani ja sen lisäksi kasvoni olisi tullut heidän mainoksiinsa! Erittäin huvittavaa, sillä en ikinä käytä moista laitetta...Maksuksi olisin saanut myös ko. firman tuotteita. Tytär oli kauhuissaan kieltäytymisestäni, mutta minä tyytyväinen, että olin oppinut sanomaan 'ei'. Yhtään maksullista mainosta en ole blogiini tuonut.

    Toisaalta, kauppiaan tyttärenä tiesin, että jos tuon esiin vain kirjoja, enkä laita itseäni yhtään likoon, en saa sellaista lukijapeittoa, kuin tuomalla esiin myös henkilöni sekä muutamia sisäänvetoartikkeleita. Niitä ovat saaneet olla minä itse, perheeni koiria myöten, ystäväni, puutarha,muutama kirjailija, issikat, elämäni tähtihetket, kuten eräs tv-esiintyminen, joskus myös vähemmän tähdikkäät tilanteet sekä osallistuminen erilaisiin haasteisiin. Olen ollut myös ahkera mainostamaan muiden blogeja, vaikka olisin voinut istua vuorellani itseeni tyytyväisenä, sillä teenhän blogiani kymmenen tuntia päivässä, kun lukemiset lasketaan mukaan. Yli kolmeen vuoteen en muista olleeni bloggaamatta kolmea päivää enempää! Siis olen ollut myös todella intohimoisen ahkera bloggaaja. Ehkä kirjoitan näistä vuosista vielä kirjan, sillä bloggaamiseen on liittynyt myös aivan uskomattomia tapahtumia, joita en halua vielä julkistaa.

    Blogi-identiteetti ei voi olla heikoilla, jos on mm. elättänyt itsensä toimittajana, tehnyt vuosikausai ison firman lehteä taitosta alkaen, voittanut kirjoituskilpailuja, sekä tottunut esiintymään. Toisaalta on hetkiä, jolloin kärvistelee ja se tapahtuu, kun on 'vahingossa' ottanut huonon kirjan lukuun. Minua vieläkin värisyttää, kun luen kirjaa, joka ei anna minulle mitään. Nyt yritän pitää omaa terveyttäni yllä ja jätän omasta mielestäni huonot kirjat lukematta. Silti jaksan aina vain ihmetellä, mitä kaikkea sitä oikein kustannetaankaan...

    Tiedän, että tämä kirjabloggaaminen on minulle vain projekti muiden joukossa. Yksi vuori, jonka olen valloittanut. Tähyilen jo uutta huippua, mutta kirjabloggaan siihen asti, kunnes tuo uusi huippu kirkastuu minulle jonain uskomattomana, seikkailunmakuisena päivänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, mikä vastaus! Sinä oletkin jo kirjablogiveteraani, enkä yhtään ihmettele tuota tunteiden sekoitustasi. Olet ollut niin käsittämättömän ahkera, että jaksan sitä aina ihmetellä.

      Mutta tiedätkö, kirjoitit nyt juuri jotakin sellaista, mitä kaipasin... tulen kohta blogiisi ja kerron, että mitä!

      Poista
  3. Amma, koska koko vastaukseni ei mahtunut tähän kommenttilootaan, vein jutun myös omaan blogiini ja linkitin sinut.

    Kaunista päivää! Olen taas myöhässä...kaikesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuten sinulle vastasin: Telepatiaa. Toisaalta se voi olla sellainen elämän pieni inhimillinen, tuntematon tekijä, joka sai ensimmäisen kerran kolmen vuoden aikana minulta kommenttilaatikon blogitilan loppumaan juuri sinun blogissasi ja juuri tänään. Ehkä tällä oli sitten tarkoituksensa.

      Elämän viisaus alkaa siinä, kun uskaltaa jäädä asemalle ja luottaa siihen, että tulee uusia junia.

      Poista
  4. Minä olen ihan täysi amatööri ja onnellinen siitä. Blogini aloitin yli kuusi vuotta sitten täysin henkilökohtaiseksi avautumispäiväkirjaksi, enkä moneen vuoteen edes tiennyt, kuka sitä edes lukee, muutamia kavereita lukuunottamatta. Reilu vuosi sitten aloin kahlata klassikkotiiliskiviä kirjallisuustieteen tenttiä varten ja ajattelin, että miksipä en kirjoittaisi niistä blogiini – tapahan sekin on tehdä muistiinpanoja. Ja siitä sitten innostuin, löysin tieni kirjablogeihin, aloin kommentoida ja kirjoittaa itsekin muistakin kuin tenttikirjoista. Vasta sen jälkeen aloin saada vähän kommentteja ja jonkinlaista selkoa siitä, kuka blogiani lukee. Ja se innosti kirjoittamaan lisää ja aktiivisemmin, sillä tuntui, etten enää jorise vain yksinäni bittiavaruudessa.

    Identiteettini bloggaajana on hieman hankala, koska kirjoitan anonyymina ja se on joskus vähän nihkeän tuntuista. Toisaalta ahdistaisi iskeä oma naama eetteriin, etenkään suoraan nykyiseen blogiini, johon olen kirjoittanut aika avoimesti vähän kaikenlaista elämästäni nimenomaan anonymiteetin suojassa, eikä todellakaan huvita alkaa sensuroimaan jo kertaalleen kirjoitettuja juttuja. Ehkä aloitan joskus uuden blogin omalla nimelläni, ken tietää. Blogini ei ole yleisessä tiedossa, eikä suurin osa tutuistani tiedä siitä. Ei ole tullut mainostettua. Liittyy varmaan enemmän juuri siihen, että pyrin pysymään niminmerkin takana edes jollain tasolla, enkä kaipaa sukulaisiani tai puolituttujani lukemaan jorinoitani.

    Noin yleisesti ottaen anonyymius tuntuu minusta kirjablogimaailmassa omalla nimellä kirjoittamista harvinaisemmalta - vai kuvittelenko vain? Ainakin näin on siis seuraamistani blogeista muodostuvassa otannassa. Ehkä sekin vaikuttaa tähän häilyvään identiteettiini: en ole täysipäiväinen kirjabloggaaja muutenkaan, vaan kirjoittelen muistakin asioista plus lisäksi höpisen nimimerkin takaa anonyymina, toisin kuin aika moni muu.

    Hyvä näitä on kyllä miettiä, kiitos siis tästä avauksesta! Ehkä löydän vielä sen oikean vastauksen siihenkin, mitä haluan omalle blogi-identiteetilleni tehdä, jotta se tuntuisi nykyistä sopivammalta. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suketus, sain tänään pakettisi. Mitä tulee bloggaajaidentiteettiisi, en usko, että ketään lukijoita häirtitsee anonyymius. Jokin aika sitten (vuosi, kaksi?) kirjabloggaajien keskuudessa moni tuli "ulos kaapista" eli siirtyi kirjottamaan omalla nimellään.

      En tiennytkään, että olet blogannut jo kuusi vuotta. Silloin minä en varmaan ymmärtänyt vielä koko sanaa:)

      Poista
  5. Aloitin blogini koska halusin päästä juttelemaan kirjoista muiden niistä kiinnostuneiden kanssa, eikä asia ole siitä muuksi muuttunut. Koen olevani "ihan vaan tavallinen lukija", siis hyvin vahvasti amatööri. Ja sellaisena aion pysyäkin. En ole pyytänyt arvostelukappaleita koska tiedän, että kehittäisin ihan vaan itse itselleni niistä paineita vaikka ei sellaiseen mitään todellista syytä olisikaan.

    Bloggaaminen siis pysyy vain harrastuksena - erittäin rakkaana ja tärkeänä sellaisena, tosin! :)

    Koska en lue juurikaan uutuuksia, saattaa välillä tulla vähän jälkeenjäänyt olo, mutta enpä ole antanut sen suuremmin häiritä. Toisaalta on ihan mahtavaa jos onnistuu nostamaan esiin jonkin vähän vanhemman ja tuntemattomamman kirjan ja saamaan sille uusia lukijoita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Satu, minusta parasta eri kirjablogeissa on juuri niiden omaleimaisuus. On hyvä, jos osaa pitää oman tietyn tyylinsä ,kuten sinä teet! Sama pätee tietysti myös niiden pelisääntöjen suhteen, mitä itselleen on tehnyt harrastuksesta.

      Poista
  6. Parin kuukauden bloggaamisen jälkeen ei voi sanoa muuta kuin että ihan täysi amatööri olen ja aika iloinen siitä. Kirjoitan nimenomaan omista lukukokemuksistani, ja samalla yritän opetella miettimään lukemaani. Vuosikausia kun on tullut vain ahmittua kirjoja uhraamatta niille sen enempää ajatuksia.
    Kirjablogeja olen seurannut huomattavasti pidempään kuin kirjoittanut, ja todennut että kyllä ne ainakin omiin lukutottumuksiini vaikuttavat! Paljon hyviä kirjoja olisi jäänyt huomiotta ilman niitä.

    Suketuksen kommenttiin anonyymiydestä ja omalla nimellä kirjoittamisesta: Itse kirjoitan omalla etunimelläni (joka sinänsä ei ole kauhean paljastava, muutama muukin Anna taitaa tästä maasta löytyä...) ja esimerkiksi kaikki facebook-kaverini tietävät blogistani. En kuitenkaan toistaiseksi ole tahtonut, että blogini löytää nimelläni... Eli jonkinlaisen anonyymiyden minäkin haluan pitää, tai jonkinlaisen kontrollintunteen siitä, että ketkä voivat yhdistää minut ja blogini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anna, varmasti oman bloggaajauran alkutaipaleella on hyväkin olla anonyymiteetin suhteen varovainen. Jos tulee siihen tulokseen, että haluaakin kirjoittaa omalla nimellään, on muutos helppo, mutta jos haluaisi palata anonyymiksi, täytyy melkein perustaa uusi blogi ja aloittaa alusta.

      Minusta blogiarvioissa kaikista kiinnostavipia ovat juuri erilaiset lukukokemukset, juonitiivistelmät löytyvät takakannestakin.

      Poista
  7. Minä sijoitun amatööri-ammattilaisbloggaaja -akselilla vahvasti tuonne amatööripäähän. Vaikka bloggaankin puhtaasti harrastusmielessä on minulla omat periaatteeni blogin kirjoittamiseen liittyen. Kirjoitan kirjoista puhtaasti tunnepohjalta (ilman minkäänlaista koulutusta) ja valitsen kirjat omien mieltymysteni mukaan. Olen pyytänyt ja saanut pari arvostelukappaletta, mutta jos sattuisin saamaan kirjan pyytämättä lukisin ja bloggaisin kirjasta ainoastaan mikäli kirja kiinnostaisi minua. En ole ostettavissa, eli vaikka bloggaan arvostelukappaleesta teen senkin tunnepohjalta. Jos en pitänyt kirjasta kerron sen oli kyse arvostelukappaleesta tai ei.

    Vaikka kirjoitan anonyyminä kannan silti vastuun tekstistäni; en lauo asiattomuuksia, en puutu kirjailijaan henkilönä ja perustelen mielipiteeni. Suketuksen tavoin minäkin koen anonymiteetistä johtuen blogi-identiteettini hiukan häilyväksi.

    Kirjablogeilla on varmasti vaikutusta kirjakeskusteluissa. Moni kirja olisi varmasti jäänyt minulta lukematta ilman kirjablogeista saatuja vinkkejä. Täytyy sanoa, että mieltäni lämmittää jos joku on minun avullani löytänyt hyvän kirjan :) Lukuvinkkien jakamisen lisäksi kirjablogit saattavat myös toimia lukijan ja kirjailijan keskustelu(navaus)kanavana, mikä minusta on ihan uskomattoman hienoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin on hienoa, että blogit ja kirjailijat ovat alkaneet löytää toisiaan! Toivon, että mainitsemaasi keskustelua käytäisiin enemmänkin, se kun täällä netissä on niin vaivatonta.

      Suhtautuminen arvostelukappaleisiin onkin aiheuttanut monelle pähkäilemistä. Omat pelisäännöt on syytä tehdä itselleen selviksi, kuten sinä oletkin tehnyt.

      Poista
  8. Pidän myös itseäni täysin amatöörinä täällä kirjablogimaailmassa. Voisihan se toki olla mukavaa kirjoitella kirja-arvioita blogiinsa työkseen - tai ainakin osittain työkseen - mutta sen tekisin vain omilla ehdoillani, omaan tahtiini ja omalla tyylilläni, sillä en haluaisi paineita bloggaamisesta. Eikä mielessäni ole edes ollut kehittää itseäni jotenkin ammattimaisempaan suuntaan, en edes osaisi! :D Esimerkiksi kirja-arviot kirjoitan ihan miten vain, en osaisi kirjoittaa hienoja kirjallisuusanalyysejä. Tämä ei kuitenkaan ole mikään haukku, tykkään lukea myös analyyttisempiäkin kirja-arvioita muiden blogeista.

    Pidän bloggaamistani ennen kaikkea harrastuksena, lukupäiväkirjan pitämisenä. Tästähän joku voisi sanoa, että miksi se sitten on julkinen jos se on vain lukupäiväkirja. Se on julkinen siksi, että pidän kirjablogimaailman yhteisöllisyydestä. On ihanaa kommentoida muiden lukemia kirjoja, on ihanaa saada kommentteja omista lukemistani kirjoista. Vuorovaikutus muiden kanssa on ehdottomasti suuri plussa tässä hommassa!

    Toki lukijoitakin tulee ajateltua jo esimerkiksi siinä kuinka paljon viitsii paljastaa kirjan juonesta. Mutta koen silti kirjoittavani blogia ensisijaisesti itselleni, en muita varten. On silti ilahduttavaa, jos huomaan blogini lukijoihin ilmestyneen uuden ihmisen! Ja on hauskaa, kun tietää, että joku oikeasti lukee näitä juttujani!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko tarkentaa, että kun kirjoitin blogin kehittämisestä, en tarkoittanut, että suoltaisin päästäni kovinkaan syvällisiä kirjallisuustieteellisiä analyysejä :D Todennäköisesti en myöskään tulevaisuudessa!

      Minustakin yhteisöllisyys ja vuorovaikutus ovat ihan parhaita asioita bloggaamisessa.

      Poista
  9. Kiinnostava puheenavaus jälleen!

    Itse aloitin blogin Sanna tapaan lukupäiväkirjana ja vähitellen se on muotoutunut omakseni, paikaksi jossa yhä enemmän on tärkeää se keskustelu, joka kirjoitetusta ja luetusta herää.

    Olen tietoisesti valinnut sen, että kirjoitan anonyymisti. Anonymiteettiä en koe itse ongelmalliseksi, päinvastoin. Se on leikillisesti kuin taiteilijanimi. En halua yksinkertaisesti markkinoida itseäni nimelläni enkä halua kirjoituksiani pystyttävän hakemaan nimelläni, myös kuvien suhteen olen aika tarkka. Yksityisyys on minulle tärkeä arvo sinänsä. Koen myös, että olen vapaampi näin.

    Otan anonymiteettini kuitenkin siinä mielessä vakavasti, että mietin tarkasti, mitä kirjoitan. Tärkeää itselleni on se, että voi ja saa kirjoittaa vapaasti asioista. Kaikenlainen raamittaminen ja kerhoutuminen saavat niskavillani karrelle. Tässäkin on yksi syy anonymiteettiyteeni.

    Ammattimaisesti vai amatööristi? Ehkä mahdollisimman ammattimaisesti, leikillisesti, mutta harrastajan lailla. Olen opiskellut kirjallisuutta ja kirjoittamista, työssäni käytän kirjallisuutta päivittäin, mutta blogi on minulle ennen kaikkea rakas harrastus, kirjoittamisen ja lukemisen kanava.

    Blogi on antanut paljon, mutta koen akuuttia aikapulaa. Se johtuu siitä, että minulla on aikaa viikossa varsin rajallisesti istua tietokoneella ja kirjoittaa. Lukemiseenkin on aikaa yllättävän rajallisesti. Kun käy täysipainoisesti töissä ja arkeen kuuluu hullettavaa jos jonkinmoista, on nautittava siitä, minkä ehtii. Tänä keväänä olenkin antanut ajan paukkua ja kirjoitellut juuri sillä tiheydellä kuin on tuntunut hyvältä.

    Minusta olisi kiinnostava tietää, kuka saa tästä palkkaa. Se oikaisisi ehkä hieman kuvaa siitä, missä mennään. Ollaanhan sitä aika eri sarjassa ihan taloudellisesti, mutta varsinkin ajan käytön suhteen. En haluaisi, että blogimaailma menee kilpailukentäksi ja tantereeksi, jossa laatukriteerejä alkavat asettaa ne, jotka tätä tekevät työkseen.


    Ihanaa blogikevättä sinulle Amma, joka kerta toisensa jälkeen loihdit hienoja keskusteluja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, tuskin kukaan itseään kirjablogeilla elättää, viittasin muutamiin virallisluontoisempiin blogeihin, joiden kirjoittavat saavan jonkinlaisen vaivanpalkkion työstään. 98% meistä tämä on varmasti ihan puhdasta harrastustoimintaa taloudellisessa mielessä.

      Aikapula on tuttu tunne. Haluaisi lukea ja blogata ja sitten lukea toisten blogeja mahdollisimman paljon! Yleensä viimeistään toisten blogeihin kommentointi jää, koska aika ei yksinkertaisesti riitä.

      Kuppikunnat ovat ikäviä, olen samaa mieltä. Toisaalta porukoituminen positiivisessa mielessä on mielestäni yksi bloggaamisen parhaista puolista.

      Ihanaa blogikevättä sinullekin ja kiitos paljon <3

      Poista
  10. Bloggajaidentiteettini on varmaan yhteisöllinen bloggaaja, sillä toisten blogien lukeminen ja kommentointi on minulle yhtä lailla tärkeää kuin oman blogin pitäminen. Luin kirjablogeja jo ennen oman blogini perustamista, enkä omaa blogiani perustaessanikaan ajatellut lähteväni pitämään yksityistä lukupäiväkirjaa, vaan kyllä minä toivoin ajatusteni kiinnostavan edes paria muutakin ihmistä :)

    Omissa kirjoituksissani minulle on tärkeää pyrkiä sanallistamaan ainakin osa kirjan herättämistä ajatuksista ja tuntemuksista mahdollisimman rehellisesti - olin sitten pitänyt kirjasta tai en. En pyri ammattimaiseen objektiivisuuteen, mutta toki pyrin olemaan korrekti ja noudattamaan hyviä tapoja: en halua loukata tai mennä henkilökohtaisuuksiin.

    Täysin amatöörinä pidän itseäni myös siinä mielessä, etten ainakaan tähän mennessä ole pyytänyt yhtäkään arvostelukappaletta. En pidä itseäni kovin taitavana vainuamaan uutuuksia, ainakaan sellaisia joita monet muutkin bloggaajat eivät vainuaisi - yksi syy lukea kirjablogeja onkin se että löydän niistä kirjoja joita en itse löytäisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen taas monessa asioissa samoilla linjoilla! Minäkin aloin kirjoittamaan yhteisöllisesti ja yleisölle, en niinkään henkilökohtaisena päiväkirjana.

      Ja tuo ajatus, että pyrit sanallistamaan kirjan herättämiä ajatuksia ja tuntemuksia rehellisesti - juuri niin! Minäkään en pyri niinkään objektiivisuuteen vaan kokemuksen rehellisyyteen.

      Poista
  11. Minulla on sinällään tosi vahva bloggaaja identiteetti, että blogini on minulle todella tärkeä ja rakas harrastus. Samalla olen huomannut, että haluan pitää yhä tiukemmin kiinni siitä, että blogini on "minun" ja kirjoitan sitä täysin omilla ehdoillani.

    En ota blogiini mainoksia enkä juuri koskaan pyydä arvostelukappaleita (5,5 vuoden aikana olen saanut muistaakseni viisi arvostelukappaletta, joista kaksi itse pyytämällä, muut pyytämättä). Ärsyynnyn aina, kun joku alkaa selittää, että kirjablogien "kuuluisi" olla sellaisia tai tällaisia. Kirjoittaa näin tai noin tai käsitellä joitakin tietyjä aiheita samalla tavalla kuin muutkin.

    Jotenkin vierastan yhä enemmän ajatusta siitä, että kirjablogissa tulisi "arvostella" kirjoja, mieluiten mahdollisimman ammattimaisesti ja analyyttisesti. Minä en sellaiseen edes pyri. Minulle kirjablogi on lukupäiväkirja ja ennen kaikkea paikka, jossa viedä kirjojen herättämiä ajatuksia eteenpäin. Lisäksi kirjablogi on paikka, jossa voin hehkuttaa minulle rakkaita kirjoja ja ylipäätään lukemisen ihanuutta, kun lähipiirini ei aina jaksa höpötyksistäni innostua.

    Lukija-identiteettini ja bloggaaja-identiteettini ovat siis hyvinkin vahvat, mutta minkäänlaiseksi kirjojen ammattimaiseksi arvostelijaksi en todellakaan tahdo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä oletkin varmasti yksi kaikista "vanhimmista" kirjabloggaajista:)
      On tosiaan surullista, jos kirjablogit muuttuvat tietynlaisiksi ja siten samanlaisiksi. Juuri moniäänisyys ja -muotoisuus on blogeissa parasta. Monet tekevät blogia päiväkirjamaisella tyylillä ja toiset, joihin itsekin tunnen kuuluvani, enemmän toisille, yleisölle. Molemmat tavat ovat mielestäni hyviä ja kiinnostavia myös lukijan kannalta.

      Poista
  12. Amatööri ilman muuta minäkin, vaikka tekstien kanssa olen tekemissä työn puolesta jatkuvasti. Teen niitä ja etenkin arvioin ja editoin toisten tekstejä. Ne ovat vain kovin erilaisia, siinä maailmassa! Kirjat ovat kuitenkin oma juttuni, ja blogi alkoi lukupäiväkirjana: sitä ennen olin kokeillut pariakin tapaa pitää muistissa mitä olin lukenut (vihko ja helmetin varaushistoria), mutta tämä tuntui täydelliseltä ratkaisulta. Samalla oppisi uutta teknologiaa ja some-maailmaa, mistä on iloa ja myös hyötyä muutenkin. Olen utelias ihminen ja haluan tietää, missä mennään. En piilottele blogia mitenkään, vaikken sukunimeä tai osoitetta tai kotiasioita siellä kerrokaan. Vältän tuomasta blogiin muita, vaikka sitten perheenjäseniä, koska tämä on tosiaan vain minun juttuni eikä myöskään tunnu reilulle antaa julkisuutta ihmisille, jotka eivät sitä ehkä toivo. Tiedän hyvin tuon, mistä Leenakin mainitsi: on annettava itsestään, jos aikoo saada vastakaikua. Olen ehkä hieman liiankin varovainen ja neutraali ja kuvilla tai muilla henkilökohtaisemmilla postauksilla varmasti lukijamäärä nousisi. Toisaalta, jos se tuntuu omalta tyyliltä, mikäpä siinä. Mutta blogiharrastus on ollut antoisin koskaan: yhteisö, palaute ja se hyvä kierre, jota lukeminen, kirjoittaminen ja kommentointi pitävät yllä. Kaikki ruokkivat toisiaan, ja etenkin lukemista. Ja se on yksi suuri tavoitteeni ja tarkoitukseni: lukemisharrastuksen edistäminen. Kaikki lukemaan! Siihen pyrin kaikin keinoin, vaikka sitten blogia pitämällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ihan samaa mieltä, bloggaus ja toisten blogien seuraaminen ruokkivat mukavasti lukemista: omaa ja toisten!

      Kuten ylempänäkin jo kommentoin: jos ei ole aivan varma siitä, haluaako levittää yksityisyytensä toisille, on parempi olla vähän varovainen. Yksityisyyden höllentäminen käy helposti, jos siltä alkaa tuntua.

      Poista
  13. Mielenkiintoista keskustelua, johon on laitettava omakin lusikka. Liisan termi yhteisöllinen bloggaaja on hyvä ja sopii myös minun blogi-identiteetiksi.

    Olen myös täysin amatööri bloggaajana (vaikkakaan en täysi amatööri kirjoittajana), en ole koskaan pyytänyt yhtään arvostelukappaletta (poikkeuksen tekee agricola-historiaverkkoon arvostelemani ja sieltä blogiini linkittämät muutamat kirjat), eikä sellaisia ole kukaan pahemmin tarjonnutkaan. En sano, että kieltäytyisin ottamasta vastaan, jos minulle tarjottaisiin mielenkiintoisia kirjoja, paino kuitenkin sanalla mielenkiintoinen. Olen niin hidas lukija, että haluan lukemieni kirjojen olevan ainakin jollain tasolla mielenkiintoa herättäviä.

    Mitään hinkua minulla ei ole uutuuksien perässä juosta, toki niitäkin luen, jos jokin todella kiinnostaa,esimerkiksi Ollikaisen Nälkävuosi kiinnosti niin paljon, että se oli heti saatava ja luettava


    Totta kai, kun lukee paljon erilaisia blogeja ja muitakin tekstejä niistä väkisinkin tarttuu jotain myös omaan hihaan, mutta yritän silti pitää kiinni omasta tyylistäni ja tavastani kirjoittaa. Jokainen kirjoittaa omalla persoonallaan, täysin objektiivisia arvioita ei ole olemassakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Liisa tosiaan toi keskusteluun oivan termin, minäkin tunnen itseni nimenomaan yhteisölliseksi bloggaajaksi.

      Olisikin kiinnostavaa pohtia tuota, että mitä mallia on ottanut toisista blogeista, joko tietoisesti tai tiedostamatta. Minäkin pyrin omaan persoonaani ja arvostan sitä myös seuraamissani blogeissa. Sinällään sillä ei ole mitään tekemistä bloggaajan anonyymiuden kanssa, vaan kyse on enemmänkin bloggaajan omasta äänestä.

      Poista
  14. Minä olen ehdottomasti amatööribloggaaja, mutta koetan kirjoittaa blogikirjoitukseni mahdollisimman hyvin. Olen amatööri, koska blogini on hauska - ihana ja ihan paras - harrastus, tapa purkaa lukemaani ja olla yhteyksissä muiden kirjaihmisten kanssa. Myönnän silti, että olen hyötynyt blogistani. En saa siitä palkkaa tai mitään palkkioitakaan eikä sellaisia ole tarjottukaan, mutta freelance-töissäni blogini on käynyt osin "käyntikortista". En kuitenkaan koskaan tuo työkirjoja blogiini enkä tee töitä kaunokirjallisuuden parissa. Saan myös arvostelukappaleita, joita blogiarvioiden kirjoista on noin puolet, mutta niidenkin lukemisen suhteen pidän itseäni harrastelijana: luen ne kirjat, jotka minua kiinnostavat. Lisäksi ostan ja lainaan kirjoja melkoisen määrän. Haluan tukea kirjojen myyntiä ja kirjastojen lainaustilastoja, koska ne kaikki edesauttavat kirjojen liikkuvuutta.

    Olen ennen kaikkea sosiaalinen bloggaaja. En pidä blogiani pelkästään omana lukupäiväkirjanani - toki blogi on sitäkin, koska kirjoitan melkein kaikesta lukemastani (ainakin romaaneista) - vaan nimenomaan kirjanörtin sosiaalisena välineenä. Olen rupatteleva ja keskusteleva, joskus hieman lörpötteleväkin bloggaja. Pidän kommenteista omassa blogissani ja rakastan myös toisten blogeihin kommentoimista. On ihanaa, jos joku kirja saa aikaan kunnollista keskustelua. Silloin tuntee onnistuneensa jossain. Nautin muutenkin vastavuoroisuudesta, siitä että saan ja voin antaa kirjavinkkejä.

    Mutta olen samalla identiteetiltäni myös erittäin epävarma bloggaja. En oikein luota omaan kykyyni kirjoittaa kirjoista, murehdin monia lauseita, mietin aina, että luenko "vääränlaisia" kirjoja vaiko "liiankin" oikeanlaisia. Pohdin usein myös sitä, että miten kommentoin muille, osaanko olla tarpeeksi rakentava jne. Nämä pohdinnat ovat itselleni ominaisia muillakin elämänalueilla, joten blogiminä on aika pitkälle samanlainen "oikean" minäni kanssa, joskin oikeasti olen melko äkkipikainen.

    Summa summarum: Minun blogi-identiteettini on innokkaan amatöörin, sosiaalisen lörpöttelijän ja epävarman välisessä maastossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lörpöttelevä bloggaaja, ihana!

      Hassua, jos ajattelen mielestäni "ammattimaisia" bloggaajia (mitä ikinä termillä sitten tarkoitetaan), olet ehdottomasti listallani:) Mutta amatööri siis!

      Minullekin tämä blogi on avannut ovia työelämässä.

      Mielenkiintoinen ajatus, että blogiminä on lopulta aika samanlainen kuin oikea minä. Voisi siis kysyä, mitä blogini kertoo minusta, tai sinun blogisi sinusta!

      Poista
  15. Hyvä keskustelunavaus, vaikka välillä nouseekin vähän hiki pintaan ja paineet kasautuu, kun pohtii itseään bloggaajana.

    Kirjablogi on minun harrastukseni, johon suhtaudun päivästä toiseen vähän eri mentaliteetillä. Toisinaan pyrin tietoisesti hieman ammattimaisempaan arvosteluun - mutta useimmiten en. Haluan kirjoittaa rennosti, omalla otteellani ilman paineita.

    Blogi on se paikka, jonne tuuletan kirjojen herättämiä tunteita ja fiiliksiä. Jonne voin manata, jos kirja on ollut sysihuono tai hihkua, jos olen löytänyt jotain ihan huippua. Ja blogissanihan on tietenkin vain minun mielipiteitäni eikä mitään yleisiä totuuksia. Tästä syystä olen jättänyt kirjojen analyysin vähiin ja päättänyt lähinnä kirjoittaa juuri ne omat fiilikset ylös. (Eli vaikka kuinka goolaisi kirjaesseisiin ym materiaalia, niin minun blogista tuskin löytyy mitään kovin kelpoa haha.)

    Mulle on tärkeää se, että tiedän mikä mun tyylini blogin suhteen on ja pidän siitä kiinni. Lukemani kirjat ovat pääosin omia hankintoja / lainauksia kirjastosta, joten koen myös vapauden kirjoittaa niistä suoraan enkä ole velvollinen kirjoittamaan kuin juuri sen oman mielipiteen.

    Niin ja kuten kirjoissakin rakastan silottelemattomia hahmoja, niin myös minä ja blogini ollaan silottelemattomia. Aitoja omia itsejämme.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. "Niin ja kuten kirjoissakin rakastan silottelemattomia hahmoja, niin myös minä ja blogini ollaan silottelemattomia. Aitoja omia itsejämme."

      Loistavasti sanottu Katri! Muutenkin nyökyttelin kommenttiasi lukiessa. Minusta joihinkin kirjoihin sopii analyysimainen ote, tai siis se kumpuaa luonnostaan ja sitten taas toisista kirjoista tuntuu hyvin luontevalta kirjoittaa enempi 'musta tuntuu'-tyylillä. Olen ajatellut ja itselleni uskotellut, että se olisi ihan lukijaystävällistäkin, tarjota monipuolista otetta... tiedä sitten häntä:)

      Poista
  16. Oi, että tämä on kiinnostava aihe, josta on sukeutunut hieno keskustelu.

    Aloitin kirjablogin siitä syystä, että halusin jotenkin selkiyttää lukukokemuksia kirjoittaen. Sitä paitsi unohdan tosi helposti hyvätkin kirjat ja ajattelin, että blogi toimii kirjapäiväkirjana ja muistinvirkistäjänä. Se on edelleenkin yksi tärkeä syy pitää blogia, mutta matkan varrella on bloggaamiselle tullut muitakin funktioita, joista olin aloittaessani, reilu vuosi sitten, ihan tietämätön. Etenkin sosiaalisuus ja vuorovaikutteisuus on ollut positiivinen yllätys. Oikeastaan tunnen jopa enemmän huonoa omaatuntoa siitä, etten ehdi keskustella ja kommentoida kuin siitä, etten ehdi kirjoittaa riittävästi postauksia.

    Juuri tällä hetkellä koen olevani hiukan liian passiivinen bloggaaja, sillä haluaisin todellakin kirjoittaa ja keskustella enemmän. Mutta on ollut pakko tehdä sellainen valinta, että välillä olen syrjemmässä ja teen muita asioita, koska aika ei riitä kaikkeen. En missään nimessä halua, että blogin pitämisestä tulee minulle taakka tai jotain, jota minun pitäisi suorittaa. Sitä paitsi kaunokirjallisuuden lukeminen on minulle tärkeämpää kuin siitä kirjoittaminen. Ilman lukemista en kerta kaikkiaan tule toimeen ja vaikka kirjoittaminenkin on tärkeä osa minua, niin toteutan sitä puolta itsestäni yhdessä ammatissani. Tämä blogikirjoittaminen on kuitenkin virkistävä, ihana ja tärkeä harrastus, oikeastaan plussaa sen lukemisen päälle.

    Olen kirjabloggaajana amatööri sikäli, etten ole saanut yhtään arvostelukappaletta (tai sainhan minä juuri Morrelta novelliantologian) ja teen tätä siis harrastuksenani. En myöskään kirjoita työhöni liittyvistä kirjoista vaan lähes yksinomaan kaunokirjallisuudesta. Minulla on takana kirjallisuuden opintoja ja se ehkä näkyy teksteissäni, mutta pyrkimyksenäni ei suinkaan ole kirjoittaa analyyseja kirjoista (en ollut siinä kovin hyvä kirjallisuudenopiskelijanakaan). Luulen, että myös tutkijan koulutus vaikuttaa jonkin verran siihen, miten kirjoista kirjoitan. Pyrin kuitenkin subjektiivisuuteen ja haluan tuoda esille omaa lukukokemustani ihan tavallisena lukijana. Kirjoittajana olen kuitenkin ja kaikitekin ammattilainen, joten ihan puhtaasti amatöörinä en tätäkään hommaa tee, vaikka kirjoitan blogissa eri tavalla kuin tutkijana tai tietokirjoittajana.

    Olen viime aikoina ryhtynyt mainostamaan blogiani työkavereille kirjastossa. Valehtelisin jos väittäisin, ettei se liity mitenkään siihen, että haluan osoittaa olevani aktiivinen lukija (jos se vaikka auttaisi työllistymisessä...). Olen osittain blogikaapissa ja ainakin toistaiseksi aion siellä pysyä. Kuitenkin esimerkiksi fb-kaverini ja monet ystäväni tietävät puuhasteluistani blogistaniassa.

    Ainakin toistaiseksi olen keskittynyt pääasiassa kirjoihin, mutta toki olen välillä kertonut täällä kuulumisiani. Koen, että vaikka en kerrokaan oikeaa nimeäni tai yksityisasioitani, niin olen silti täällä oma aito itseni enkä tietoisesti vedä mitään roolia. Joskus tuntuu jopa, että olen aidompi ihminen ja rohkeampi kirjoittaja täällä kuin muutoin. Sitä tosin on itse aika vaikea arvioida.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tunnen ajoittain huonoa omaatuntoa siitä, etten ehdi komentoida ja keskustella niin paljon kuin haluaisin... tämä omaankin blogiin tulevien kommenttien vastailu saattaa aina venähtää...

      Ymmärrän tuon puolittaisen blogikaappisi hyvin. Kun itse aloitin tämän blogin mietin ja pähkäilin ja laitoin lopulta kaikille FB-kavereilleni viestin, että tällaista nyt kirjoitan saa seurata jos haluaa, mutta ei ole pakko. Se on helpottanut lopulta siinä mielessä, että myöhemmin ei ole tarvinnut pähkäillä omaa anonyymiteettiään. Toisaalta alusta pitäen on tullut mietittyä tarkkaan, mitä blogissa haluaa itsestään paljastaa.
      Toivottavasti blogisi auttaa työllistymisessä! Minulla on asiasta myönteisiä kokemuksia (vaikka ala on eri): olen saanut nyt jalkani työnnettyä kahden oven väliin ihan blogini suosiollisella avustuksella. Joten blogi reteästi CV:hen!

      Poista
  17. Mielenkiintoista keskustelua täällä ja paljon nyökyttelyä...

    Niin, amatööri minäkin olen, en saa rahallista korvausta ja arvostelukappaleita en ole pyytänyt (yhden olen saanut), ja kaunokirjallisuus ei myöskään mitenkään liity oikeaan leipäpuuhuni (en ole kirjailija, kustannustoimittaja, kirjastonhoitaja tms).

    Ja anonyymiyttä tuon vuoksi itsekin käytän, oman nimen käyttö netissä keskittyy työasioihin, nämä sivuharrastukset mieluummin nimimerkillä. Mutta anonymiteetin sijaan pitäisi varmaan puhua pseudonymiteetistä, käytän samaa nimimerkkiä omassa blogissa, muualla kommentoidessa ja jos kohdattaisiin netin ulkopuolella niin kyllä kertoisin mikä nimimerkkini on...sekalaisille tutuille olen joskus ohimennen maininnut blogista (URLia myöten) jotta voivat tulla lukemaan jos huvittaa.

    Minulla lienee myös enemmän painotusta yhteisölliseen bloggaukseen. Lukupäiväkirja-ominaisuuksia on pikkuhiljaa hiipinyt blogiin, mutta enemmän tyyliin on vaikuttanut se mistä homma minulla lähti, Kirsi Pihan Lukupiiri-blogi Hesarissa. Blogini on tavallaan yhden hengen lukupiiri jossa luetaan projektinomaisesti tai keskustellaan teemaan liittyvistä yleisistä aiheista, mutta niin että ne pohdinnat ja keskustelut on tarkoitettu myös muiden luettavaksi ja kommentoitavaksi.

    Lukijakunnasta vakituisin joukko taitaa olla muut kirjabloggaajat eli crossover appeal tuntuu olevan aika vähäinen. Ja vastaavasti itse pyörin bloggaajana lähinnä muissa kirjablogeissa, ja niiden keskusteluista joskus sinkoilen aiheita myös omiin kirjoituksiini...
    Google-hakusanatkin ovat minulla yleensä hyvin asiallisia, satunnaiset kävijät tulevat etsimään niitä kirjailijoita ja kirjoja joista olen kirjoittanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erinomainen huomio tuo pseudonymiteetti. Luulen, että aika monella meistä on sellainen täällä netissä.

      En ole tiennytkään, että olet Pihan Lukupiiriläisiä, kiinnostavaa!

      Poista
  18. Hei Amma, kurkkaa blogiini,sieltä löytyy sinulle haaste 11.

    VastaaPoista
  19. Onpas taas hyvä aihe ja kiintoisaa keskustelua :)

    Minä olen kirjabloggarina vielä aloitteleva amatööri. Blogin aloitin vähän vahingossa, sillä tarkoitus oli luoda vain tunnukset bloggeriin, jotta kommentointi muiden blogeihin olisi jouhevampaa. Mutta pari klikkausta näpsäytin liikaa ja päätin sitten kokeilla oman blogin pitämistä.

    Minulle blogi on vuorovaikutteinen lukupäiväkirja. Kirjoitan lähinnä lukukokemuksesta, tykkäsinkö jostakin kirjasta vai enkö. Koska en arjessa pääse juttelemaan kirjoista tai lukemisesta ylipäätään kuin äärimmäisen harvoin, oma blogi - ja koko kirjablogimaailma - on minulle todella tärkeä. On ihanaa, että on löytynyt porukka, jossa minä en lukemisineni ole omituinen poikkeustapaus. Ja koska niitä kirjanystäviä on "livekavereissa" äärimmäisen vähän, en ole kokenut tarpeelliseksi liiemmin mainostaa blogiani heille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana bloginaloitustarina :) Onneksi klikkasit muutaman kerran liikaa!

      On tosiaan todella kivaa, että täällä blogistaniassa pääsee jakamaan lukukokemuksia. Minulla on kyllä lähipiirissä ihmisiä, jotka lukevat ja heidän kanssaan tulee kirjallisuudesta keskusteltuakin, mutta tietysti usein tulee luettua aivan erilaisia kirjoja... Siksi on tärkeää, kun pääsee jakamaan kokemuksia täällä ihan tuoreeltaan.

      Poista
  20. Satuit kuvaamaan bloggaajaidentiteettini naulan kantaan eli olen ehdottomasti iloinen amatööri:) Olen aina tykännyt kirjoittaa amatöörimäisesti päiväkirjaa, kirjeitä kavereille, kalentereita, sähköposteja jne.

    Nykyään ei tule kirjoitettua juuri muuta kuin sähköposteja, joten lukupäiväkirjan pitäminen netissä on paikannut tämän suuren aukon elämässäni. Luetuista (ja lukemattomista) kirjoista kirjoittamisessa on se hyöty itselle, että saa hieman muistijälkiä lukemastaan ja tietenkin se, että pääsee vaihtamaan muutaman sanan samanhenkisten tyyppien kanssa. Omassa "oikeassa" arjessa en juuri kohtaa paljon lukevia ihmisiä - vaikka olen kirjakaupassa töissä - joten on sanoinkuvailemattoman ihanaa päästä lukemaan muiden tuotoksia lukemistaan kirjoista, ja saada kommentteja itse lukemastaan teoksesta.

    Kirjoitustyylini on rinnastettavissa puhetyyliini. Kirjoitan samoista asioista, joista kertoisin kirjoista kiinnostuneelle kaverille kasvokkain. En juuri syväanalysoi lukiessani, joten en tee sitä kirjoittaessanikaan - tuskin osaisinkaan!:) Lukijana huomaan myöskin nauttivani eniten jutustelevasta kirjoitustyylistä, ja vieroksun essee-tyyppisiä kirjoituksia, jotka ovat pitkiä ja hienoja, ja joissa referoidaan kirjan juonta paljon (liikaa).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäin ihan pohtimaan sitä, että itsekin oma kirjallisuusmakuni taitaa näkyä kirjoitustyylissäni. Tai oikeammin teinivuosieni kirjallisuusmaku. Sittemmin yliopiston ja kirjoitustöiden vuoksi kirjoitustyyliin on tainnut tulla niin paljon kerroksia, ettei siitä ota mitään selvää, mutta kuitenkin tunnistin heti tuon ajatuksen.

      Kuten Maijalle juuri kommentoin, minulla on onneksi lähipiirissä muitakin lukijoita, mutta koska aika harvoin tulee luettua samoja kirjoja yhtä aikaa on kivaa jakaa lukukokemukset täällä heti lukemisen jälkeen.

      Poista
  21. Minä olen bloggaajana vielä näin muutaman kuukauden jälkeen aloitteleva ja ehdottomasti amatööri. Aloitin blogin pitämisen, jotta muistaisin jälkeenpäin lukemistani kirjoista jotain. Liian usein nimittäin muistin kirjan, mutten tapahtumia tai sen aiheuttamia fiiliksiä tai muistin ne, mutten missä kirjassa ne olivat. Blogini on siis ennen kaikkea lukupäiväkirjani.

    En ehkä ole vielä löytänyt omaa kirjoitustyyliäni, sillä vaikka olen opiskellut niin kieltä, kirjallisuutta kuin kirjoittamistakin, niin olen enemmän opettanut muita. Oma kirjoittaminen on jäänyt vähemmälle. En ehdi lukea kovinkaan paljon, joten blogini on myös melko hiljainen. En jotenkin osaa kirjoittaa (ainakaan vielä) muusta kuin lukemastani, koska miellän blogin niin vahvasti lukupäiväkirjakseni.

    En kirjoita omalla nimelläni eikä lähipiiristäni kuin kaksi tiedä, että kirjoitan blogia. Olen monta kertaa ajatellut kertoa heille, joiden tiedän lukevan, mutten ole vielä rohjennut. En halua, että liian moni tietää minun bloggaavan.

    Tiesin toki aloittaessani, että blogimaailma on sosiaalinen, sillä olen lukenut blogeja eri aihepiireistä jo vuosia. Ennen omaa blogiani en kuitenkaan ollut ikinä kommentoinut yhtäkään kirjoitusta. Ajattelinkin aluksi, ettei haittaa, vaikken saa yhtäkään lukijaa. Mutta mitä sitä kieltämään: onhan se aina ihanaa, kun Lukijoihin ilmestyy uusi kuva tai tekstiin uusi kommentti:)

    VastaaPoista
  22. Palaan vielä tähän keskusteluun. Elin pitkään tietoisesti valittua hyvin epävirtuaalista elämää; työelämässä saa istua tarpeeksi koneella ja sitä rataa. Mutta pari kuukautta sitten päätin tulla puolianonyymisti (kuva muttei nimeä) kaapista ja aloittaa kirjoittamaan kirjoista. Jälkikäteen on alkanut kaihertaa mieltä kaikki ne etenkin äitiyslomilla luetut kirjat, joista ei jäänyt jälkiä tänne.

    Kirjoitan jossain määrin työkseni, ja omassa pienessä ja vauva-iässä olevassa blogissani ideana on kuoria kirjojen herättämistä ajatuksista kermat päältä. Mahdollisiman amatöörimäisesti. Vauva on jo alkanut ottaa katsekontaktia ja ensimmäinen hymyrefleksikin on jo nähty. Niin kauan kuin tämä on hauskaa, teen sitä, kun alkaa tuntua työltä tai hankalalta lopetan. Sitä en kyllä epäile, sillä pääasia on kirja ja tarina. Ne eivät lopu koskaan.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...