tiistai 25. lokakuuta 2011

Seppo Heikkinen: Mansikkakarnevaalit



- Ihan oikea punkkari, Rane henkäisi. -Jumalauta jätkät, minähän sanoin, että karnevaaleilla on hyvä meininki.


Neljä iisalmelaiskaverusta: Liimatainen, Rane, Timppa ja Sihvonen lähtevät Liimataisen isän Transitilla Suonenjoen Mansikkakarnevaaleille. Sieltä he odottavat löytävänsä rock-meininkiä ja villejä mansikanpoimijatyttöjä. Eletään vuotta 1978, Eput laulaa Poliisi pamputtaa taas ja pinnan alla kuohuu.

Seppo Heikkinen kuvaa paitsi nuorten miesten revittelyä ja sielunelämää myös ristiriitaista yhteiskuntaa. Kekkosen vastavoimaa edustaa vielä lähinnä Veikko Vennamo, mutta maailmalta on tulossa uusia tuulahduksia, joita edustaa muun muassa poikien ensimmäinen ilmielävänä näkemä punkkari, Börje. Punkkarin lisäksi sellaisia sanoja kuin kommunisti, lahtari, hämy ja hippi käytetään luontevasti ihmisistä puhuttaessa. Nuoret miehet tuntevat olevansa yhteiskunnan ja vanhempien sukupolvien järjestämässä loukussa. Sotaveteraanit muistuttavat nuorille kaikesta siitä, mihin he eivät koskaan pitkine tukkineen pystyisi. Ongelma on siinä, että nuoret miehet haluaisivatkin lähinnä elää täysillä: soittaa rokkia, juoda kaljaa ja kaataa naisia ja näille toimille 70-luvun Ylä-Savo ei tarjoa järin suotuisia mahdollisuuksia. Samalla pitäisi miettiä, mitä haluaa tehdä isona. Ainakin jotakin muuta kuin mitä isät haluaisivat.

Mansikkakarnevaaleissa on jotakin samaa kuin Mikael Niemen Populäärimusiikkia Vittulajänkältä. Nuoren miehen kasvukivut eivät ole ihan pieniä ja sukupolvien välinen ristiriita on repivä. Mieleen ei voi olla juolahtamatta, että ristiriidat ovat pahempia kuin naisilla. Kun tyttö tulee vahingossa raskaaksi, voi hän yhdessä äidin kanssa ryhtyä rakentamaan pesää, mutta lapsen isän täytyy kaveriporukassa salata tilanne, leikkiä anarkistia ja räyhätä entistä kovemmin. Säälittää. Myös maailma on muuttunut, monessa mielessä parempaan suuntaan. Nykyään on monessa mielessä vapaampaa, eikä ehkä tarvetta kapinaan samassa mielessä ole. Kolikon kääntöpuolena on se, ettei kukaan välttämättä välitä, teitpä mitä tahansa.

Kirja kiinnosti minua eritoten aikamatkana ja itselle tuttujen savolaismaisemien ansiosta. Mutta kirjan dramaattinen loppuosa on sen verran vaikuttava, että tarina nousi sen ansiosta ihan hyvien joukosta kirkkaasti erinomaiseksi. Siispä suosittelen tätä muillekin kuin vihaisille entisille nuorille tai savolaisille. Lukiessa voi eläytyä siihen Suonenjoen rokkihenkeen vaikkapa tätä kuunnellen :)




Mansikkakarnevaaleista on kirjoittanut myös Suonenjoen oma tyttö Katja täällä.

5 kommenttia:

  1. Huhhuh, olinhan siellä minäkin. Leppävirralla lapsuuteni viettäneenä karnevaalit oli tuttu juttu teini-ikäistyttyä, Kaarihallit ja H.S. Pitkäset on nähty. Rokki soi ja kaljaa juotiin, mutta sitä eivät kestäneet kaikki (hengissä) ja muutenkin näkymät olivat sen verran ankeat, että muutin kipin kapin maisemaa heti kun pystyin. Pitänee tarkistaa kirja lukemalla, ovatko muistot yhtään yhteneviä - yhtä ankeita. Vaikken nostalgiaihmisiä olekaan: nämä entisten nuorten sävellahjat alkavat jo tulvia yli. Siis menneisyydessä vellominen. Mutta kiitos sivistämisestä Amma, minulta oli mennyt tämä kirja aivan ohi Katjan blogissa ja muutenkin.

    VastaaPoista
  2. Kieltämättä kuulostaa siltä, että olet ollut siellä! Ainakin kirjan tapahtumien henki tuntuu olevan muistissa:) En tiedä saatko tästä paljon irti, jos et halua velloa menneessä, voi tulla sellainen 'been there, done that' -olo.

    VastaaPoista
  3. Totta, kirjan loppu tekee koko teoksesta toisenlaisen. Siitä kasvaa pelkkää nuorisomuisteloa suurempi teos. Minulle kirjan "arvioiminen" oli hivenen hankalaa, koska Suonenjoen tyttönä ja aihetta gradussani käsitelleenä luin Heikkisen kirjaa liian läheltä. Hyvin Heikkinen kyllä 70-lukulaisen maailman saa kirjaansa mahtumaan.

    Arja: Ei ole tarkoitus markkinoida, mutta jos ehdit, niin kurkkaa blogissani olevaa keskustelua tämän kirjan tiimoilta. ;)

    VastaaPoista
  4. Amma, haluaisin niin kovasti osata sanoa tähän jotain, mutta tämä on lian kaukana minusta. Siksi toivotan sinulle elämyksellistä, unelmaista viikonloppua!

    (Ja odotan kovasti, milloin luet edes jonkun näistä: Illan tullen, Jonnekin pois ja/tai Näkymätön silta. Mielipiteesi on kiinnostava. Olen taas juuttunut Jekaterinburgiin vuonna 1918...)

    VastaaPoista
  5. Leena, ei se mitään, aina ei tarvitse sanoa mitään. Kiitos kuitenkin kun tulit tervehtimään! Tiedätkö, Illan tullen kiinnostaa kovasti, kun kaikki sitä niin kovin kehuvat. Ja Näkymätön silta saattaisi olla minulle tehty. Miksei Jonnekin poiskin, mutta pelkään, että se on minulle nyt liian rankka.

    Meillä on ollut niin hektistä niin monta viikkoa, että kaipaan pakoa toisiin aikoihin ja maailmoihin.

    Olen päättänyt pitää marraskuussa naisten kuukauden, ainakin melkein. Olen lukenut tässä kuussa vain miehiä, joten nyt haluan naisnäkökulmaa. Jos saan Näkymättömän sillan jostakin käsiini, otan sen ensi kuun ohjelmistoon!


    Minäkin olen Venäjällä, Pietarissa ja Kareninan residenssissä. On vain niin vähän aikaa lukea! Haluaisin vielä viikonloppuna käydä yhden miehen "kimppuun" jos vain ehdin.

    Tunnelmallista viikonloppua niin Jekaterinburgissa kuin siellä unelmien saarellakin <3

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...