"Sinun pitää luottaa, että miehesi käskyt ovat viisaita..."
En ole järin kiinno
stunut jalkapallosta, mutta pidin salaa afrikkalaisten isäntien puolta MM-kisoissa. Huonolla menestyksellä, käsittääkseni.
Kun koko maailman katseet kerran kohdistuivat Afrikkaan, nappasin minäkin kirjastosta mukaani Mohammed Umarin teoksen Amina. Kirja osoittautui nopealukuiseksi, mutta raskaita teemoja käsitteleväksi ja runsaasti ajatuksia herättäväksi teokseksi.
Amina on nigerialaisen lainsäätäjän nuori, neljäs vaimo, joka opettelee elämään hyväosaisen kotiäidin yltäkylläistä, mutta toimetonta ja miehen alistamaa elämää. Ystävänsä Fatiman vaikutuksesta hän kuitenkin avaa silmänsä ja näkee ympärillään vallitsevan kurjuuden ja epäoikeudenmukaisuuden. Hän perustaa naisten yhdistyksen ja alkaa määrätietoisesti kehittää kaupunginosaansa ja sen asukkaiden elinoloja. Päättäjiä (miehiä) naisten touhut hermostuttavat.
Naisten surkea asema on yksi kirjan kantavista teemoista ja siihen lukijan huomio ensiksi kiinnittyykin. Lopulta kuitenkin itselleni jäi sellainen tunne, että naisten huono asema Nigeriassa on enemmän oire vieläkin perustavammanlaatuisista ongelmista.
On myönnettävä, että oma yleissivistykseni Nigerian asioista kuului luokkaan olematon, joten asiaa piti kirjan lukemisen jälkeen vähän tutkia. Nigeria sai Iso-Britannialta itsenäisyyden vuonna 1960. Sen jälkeen sen lähihistoria on muiden kohtalotovereidensa tavoin koostunut useista sekä siviili-, että sotilasvallankaappauksista. Eräiden arvioiden mukaan itsenäisyyden aikana Nigeriasta on varastettu 400 miljardia dollaria; saman verran kuin koko Afrikan länsimailta saama apu yhteensä. Tästä voi jo päätellä jotain Nigerian mammuttiluokan ongelmista.
Lontoolaistunut Umar kuvaa kotimaansa sivistymätöntä yläluokkaa, joka vailla tunnontuskia kavaltaa verorahoja, salakuljettaa tavaraa ja vaihtaa autojaan useammin kuin sukkia. Samaan aikaan valtaosa väestöstä näkee nälkää ja kuolee sairauksiin. Länsimaiset liikemiehet ovat tietysti leikissä mukana, maan mineraalivarat myydään ulkomaiselle kaivosyhtiölle, potti jaetaan tasan eurooppalaisten ja päättäjien kesken. Kansaa ei myöskään kannata opettaa viljelemään, koska ulkomailta tuotu riisi kasvattaa yläluokan rahakukkaroita huomattavasti paremmin. Allah kyllä armahtaa, kun rukoilee viisi kertaa päivässä ja piipahtaa silloin tällöin Mekassa. Mutta jos köyhää naista epäillään siveettömyydestä, tuloksena on keppirangaistus tai jopa kuolemantuomio. Fatiman suulla Umar ihmetteleekin, miksi Euroopassa noudatetaan islamia ilman muslimeja, mutta Nigeriassa on muslimeja ilman islamia. Miksi Allah antaa anteeksi rikkaille ja miehille, mutta köyhiä ja naisia on rankaistava?
Miksi sitten nigerialaiset tyytyvät tähän? Avainsana on tietämättömyys. Suurin osa ei osaa kirjoittaa edes omaa nimeään ja Aminan koulussa naiset ovat epävarmoja siitä, onko maailma pyöreä. Tällaisessa maaperässä on helppo sortaa heikompaa. Tietämättömyys johtaa orjuuteen, tieto vapauteen.
stunut jalkapallosta, mutta pidin salaa afrikkalaisten isäntien puolta MM-kisoissa. Huonolla menestyksellä, käsittääkseni.Kun koko maailman katseet kerran kohdistuivat Afrikkaan, nappasin minäkin kirjastosta mukaani Mohammed Umarin teoksen Amina. Kirja osoittautui nopealukuiseksi, mutta raskaita teemoja käsitteleväksi ja runsaasti ajatuksia herättäväksi teokseksi.
Amina on nigerialaisen lainsäätäjän nuori, neljäs vaimo, joka opettelee elämään hyväosaisen kotiäidin yltäkylläistä, mutta toimetonta ja miehen alistamaa elämää. Ystävänsä Fatiman vaikutuksesta hän kuitenkin avaa silmänsä ja näkee ympärillään vallitsevan kurjuuden ja epäoikeudenmukaisuuden. Hän perustaa naisten yhdistyksen ja alkaa määrätietoisesti kehittää kaupunginosaansa ja sen asukkaiden elinoloja. Päättäjiä (miehiä) naisten touhut hermostuttavat.
Naisten surkea asema on yksi kirjan kantavista teemoista ja siihen lukijan huomio ensiksi kiinnittyykin. Lopulta kuitenkin itselleni jäi sellainen tunne, että naisten huono asema Nigeriassa on enemmän oire vieläkin perustavammanlaatuisista ongelmista.
On myönnettävä, että oma yleissivistykseni Nigerian asioista kuului luokkaan olematon, joten asiaa piti kirjan lukemisen jälkeen vähän tutkia. Nigeria sai Iso-Britannialta itsenäisyyden vuonna 1960. Sen jälkeen sen lähihistoria on muiden kohtalotovereidensa tavoin koostunut useista sekä siviili-, että sotilasvallankaappauksista. Eräiden arvioiden mukaan itsenäisyyden aikana Nigeriasta on varastettu 400 miljardia dollaria; saman verran kuin koko Afrikan länsimailta saama apu yhteensä. Tästä voi jo päätellä jotain Nigerian mammuttiluokan ongelmista.
Lontoolaistunut Umar kuvaa kotimaansa sivistymätöntä yläluokkaa, joka vailla tunnontuskia kavaltaa verorahoja, salakuljettaa tavaraa ja vaihtaa autojaan useammin kuin sukkia. Samaan aikaan valtaosa väestöstä näkee nälkää ja kuolee sairauksiin. Länsimaiset liikemiehet ovat tietysti leikissä mukana, maan mineraalivarat myydään ulkomaiselle kaivosyhtiölle, potti jaetaan tasan eurooppalaisten ja päättäjien kesken. Kansaa ei myöskään kannata opettaa viljelemään, koska ulkomailta tuotu riisi kasvattaa yläluokan rahakukkaroita huomattavasti paremmin. Allah kyllä armahtaa, kun rukoilee viisi kertaa päivässä ja piipahtaa silloin tällöin Mekassa. Mutta jos köyhää naista epäillään siveettömyydestä, tuloksena on keppirangaistus tai jopa kuolemantuomio. Fatiman suulla Umar ihmetteleekin, miksi Euroopassa noudatetaan islamia ilman muslimeja, mutta Nigeriassa on muslimeja ilman islamia. Miksi Allah antaa anteeksi rikkaille ja miehille, mutta köyhiä ja naisia on rankaistava?
Miksi sitten nigerialaiset tyytyvät tähän? Avainsana on tietämättömyys. Suurin osa ei osaa kirjoittaa edes omaa nimeään ja Aminan koulussa naiset ovat epävarmoja siitä, onko maailma pyöreä. Tällaisessa maaperässä on helppo sortaa heikompaa. Tietämättömyys johtaa orjuuteen, tieto vapauteen.
lukulistalla odottamassa.
VastaaPoista(jostian syystä kommentti karkasi...)
sä oot kyllä ihan kadehdittavan pitkällä tässä aakkoshaasteessa! U!!
VastaaPoistaEn tiedä, mutta kuulostaa kuin tuo kirja antaisi vähän tarpeettoman synkän kuvan NIgeriasta? Maa on minulle jonkin verran tuttu ja kuvailisin sitä tosin, mutta tosi ongelmat ovat myös kiistattomasti totta. Itse olen saanut monia suosituksia afrikkalaisista kirjoista ja niitä on kanssa L-O-P-U-T-T-O-M-A-L-L-A
Ei puuttuisi paljon enää, ei. Mutta en kyllä paljon mitään muuta ole tänä vuonna lukenutkaan. Odotan jo ihan kieli pitkällä, että pääsen kohta lukemaan kirjoja ihan missä järjestyksessä vaan:)
VastaaPoistaKuten jo tuohon kirjoitinkin, minulle Nigeria taas ei ole yhtään tuttu. Mukavaa, jos totuus ei ole aivan niin karu. Masennuin jo, kun luin netistä Umarin haastattelun, jonka mukaan tilanne Nigeriassa on kirjaakin huonompi! Tosin Umar asuu nykyään Lontoossa, joten en tiedä kuinka ajantasaista hänen tietonsa on.
Kuulostaapa kiinnostavalta! Tämä menee mun alati kasvavalle lukulistalle...
VastaaPoista