Kirsi Pehkonen: Unelmien talo Jylhäsalmella

Kesä on virallisesti julistettu avatuksi, sillä uusin Jylhäsalmi on täällä!

Vaikka Kirsi Pehkonen on päästänyt lukijat vierailemaan Jylhäsalmella muutamaan otteeseen talvellakin, kyllä kesä ja Lossari vaan kuuluvat perustavanlaatuisella tavalla yhteen. Salmen ylittävä lossi ja rannalla sijaitseva Lossari ovat ja pysyvät kirjasta toiseen, mutta ihailtavasti Pehkonen löytää kyliltä uusia kiinnostavia paikkoja ja ihmisiä. Kirjailija onkin sanonut, ettei (ainakaan tämän lukijan haaveilemaa) karttaa Jylhäsalmelta ole tulossa, sillä kun maisemissa on sopivasti mustia aukkoja, löytyy aina joku uusi sivutie, niemennokka tai maalaistalo, joka on jäänyt aiemmissa osissa huomioimatta.

Tällä kertaa uusia taloja löydetään ihan konreettisesti, sillä Unelmien talo Jylhäsalmelta -kirjan päähenkilö Pipsa on kiinteistönvälittäjä. Hän on palannut jokin aika sitten pyörittämään isänsä kanssa perheyritystä Korkealan kirkonkylälle. Lapsista vanhempi on vaihdossa ulkomailla, joten Pipsa asuu poikansa kanssa väliaikaisessa asunnossa, kun sitä oikeaa taloa ei tunnu löytyvän. Vähän välitilan makua on elämässä muutenkin. Toistaiseksi asuntoja välitetään isän kanssa yhteistuumin ja sulassa sovussa, äiti makaa pitkälle edenneen dementian vuoksi tehostetun tuen yksikössä vailla kontaktia tähän maailmaan. Iloa iltoihin tuovat sulkapallottelu ja juoksulenkit kavereiden kanssa. 

Säpinää syntyy, kun Pipsa sattumalta kuulee, miten isä kieltäytyy ottamasta vastaan toimeksiantoa Jylhäsalmella sijaitsevasta kiinteistöstä, ja ohjaa asiakkaan naapurikunnan välittäjälle. Mitä ihmettä? Ja kun tarkemmin asiaa tutkii, yrityksen monikymmenvuotisesta arkistosta ei löydy kyseiseltä kylältä yhtään välitettyä kauppaa. Mitä isällä on Jylhäsalmea vastaan?

Kirjoitin joitakin viikkoja sitten Maija Kajannon Tilinpäätöksestä, että olipa virkistävää kun feelgood-kirja sisälsi vain vähän, jos ollenkaan, romantiikkaa. Unelmien talo Jylhäsalmelta on samaa sukua, vaikka ihmissuhdekiemuroita on tässä piirun verran enemmän. Tarinan pääfokus ei kuitenkaan ole romantiikassa tai pariutumisessa, vaan toisaalta Pipsan uuden elämän rakentamisessa ja toisaalta hänen vanhempiensa menneisyyteen liittyvissä tapahtumissa, jotka alkavat paljastua Pipsalle vähä vähältä. Ja niistä kehkeytyykin sellainen arvoitus ratkottavaksi, ettei siinä rytäkässä ehdi miehiä miettiä sen enempää Pipsa kuin lukijakaan.

Yksi kirjan taso juontaa juurensa vielä Pipsan lapsuutta kauemmas menneeseen, suuren Ruotsiin muuton vuosiin. Yhden jos toisen talon ikkunoihin lyötiin silloin laudat, kun väki muutti joukoittain paremmän elämän perässä Ruotsiin. Näin kävi myös Jylhäsalmella eräälle talolle, jonka historiaan tapahtumat eri vuosikymmenillä nivoutuvat.

Keski-ikäisenä naisena huomaan tätä nykyä nauttivani kovasti tällaisista kirjoista, joissa elämä on tietyllä tapaa jo valmis, eikä prinsessa välttämättä tarvitse prinssiä pelastajakseen. Jos sellainen sattuu jostakin ilmaantumaan, se on enemmänkin mukava bonus. Ihan kaikista suurimmat tunteet tässä kirjassa taidetaankin tuntea sitä unelmien taloa kohtaan. Sillä kyllä vain, mistäpä muualta sellainen löytyisi, ellei Jylhäsalmelta!

Kirsi Pehkonen: Unelmien talo Jylhäsalmelta
Karisto 2026
379s.