Sofia Gustafsson, R.M. Rosenberg: Syvästi kaivaten - Erään perheen kirjeitä Suomen sodasta

Jos pitäisi päättää, mikä sota on vaikuttanut kaikkein eniten Suomen historiaan, en valitsisi toista tai edes ensimmäistä maailmansotaa, vaikka ne Suomen itsenäistymisen ja sitten sen puolustamisen kannalta tärkeitä historian kohtalonhetkiä olivatkin. 1900-luvun tapahtumiin asti ei kuitenkaan olisi kenties edes päästy ilman Suomen sotaa vuosina 1808-1809. Suomalaisten kannalta sota oli hävitty sota, ja silti samalla pitkällä tähtäimellä voitto. Pitkä yhteinen historia Ruotsin kuningaskunnan alaisuudessa päättyi. Vaikka pidimme ruotsalaisista emämaan vallasväestä huomattavasti enemmän kuin itärajan takaa säännöllisesti tulevista valloittajista ja ryöstäjistä, ei toisaalta Ruotsin vallan aika mahdollistanut Suomen kehittymistä itsenäisenä entiteettinä.

Tämä muuttui, kun Suomesta tuli Venäjän suuriruhtinaskunta ja keisari Aleksanteri I päätti tehdä siitä näyteikkunan läntiseen maailmaan. Niin kulttuuri-, kieli,- talous- kuin yhteiskunnallinen elämä kohenivat - olkoonkin, että toimeliaisuuden keskeinen motiivi oli tahto säilyttää Ruotsin vallan aikainen järjestys ja ehkäistä muuttuminen Venäjän tahdottomaksi osaksi.

Tätä taustaa vasten Suomen sodasta kirjoitetaan varsin vähän. Pääsyy on ilmeinen, sodasta on jo yli 200 vuotta aikaa ja tuolta ajalta säilyneet kirjalliset lähteet ovat rajallisia. Parhaiten suomalaiset tuntevat sodan tapahtumat J.L.Runebergin Vänrikki Stoolin tarinoista, mutta sen arvo nähdään nykyisellään enemmänkin välillisenä, 1800-lukulaisen kansallistunteen herättäjänä. Kokemukset maailmansodista paljastivat, että Runebergin sotakuvaus oli kovasti siloteltua ja romantisoitua, ja tämä ei enää puhutellut sodan omakohtaisesti kokeneita sukupolvia.

Suomen sodassa riittäisi kuitenkin kiinnostavia näkökulmia. Itselleni yläsavolaisena Koljonvirran taistelut ja Sven Tuuva ovat osa lapsuuden tarinaperintöä ja nykyisellään asun Toivalansalmen taistelupaikoilla. Toivalansalmen taistelut tunnetaan huomattavasti huonommin kuin edellä mainittu Koljonvirta, mutta sodan kannalta oli merkittävää, että ruotsalaiset joukot onnistuivat viivyttelemään venäläisten etenemistä Kallaveden yli, ja näin sitoivat joukkoja poissa läntiseltä rintamalta. Lopputuloksen kannaltahan tällä ei ollut merkitystä, mutta kiinnostava kuriositeetti sekin.

Toivalansalmen taistelujen muistomerkki ei ole alkuperäisellä paikallaan, vaan se siirrettiin Vuorelaan Toivalan puolelta moottoritietyömaan edestä. Varsinaiset taistelut käytiin hieman ulompana, Vuorelassa on säilyneiden lähteiden perusteella ollut muutamia sotilasleirejä. Historiasta muistuttaa muun muassa Sandelsin- ja Vänrikintiet. 

Henkilökohtaisesta kiinnostuksesta johtuen innostuin heti, kun huomasin Sofia Gustafssonin ja R.M. Rosenbergin julkaisevan sodanaikaiseen kirjeenvaihtoon perustuvan teoksen Syvästi kaivaten. Riikka-Maria Rosenberg on kirjoittanut Hakoisten kartanon innoittamaa historiallista proosaa ja myös tämä kirjeenvaihto on peräisin kartanosta. Sofia Gustafsson puolestaan on tutkimustyössään perehtynyt mm. ajan sosiaalihistoriaan ja Viaporin linnoituksen vaiheisiin.

Oletin, ehkä hempeän kannen perusteella, kirjan olevan jonkinlainen kirjeromaani tai kirjeromaanin ja tietokirjan risteytys. Kyseessä on kuitenkin pesunkestävä historiallinen tietoteos, jossa pääosa tekstistä kontekstoi lukijalle kirjeiden syntyolosuhteita ja kirjeenvaihtoa itsessään on vain pieni osuus tekstimassasta. Syykin on ymmärrettävä, säilynyt kirjeenvaihto on rajallista ja siitäkin varsinaiseen Suomen sodan aikaan sijoittuu vain osa. 

Syvästi kaivaten ei olekaan sotakirja, vaan kertomus yhden perheen (ja sen lähipiirin) vaiheista 1800-luvun alkuvuosina. Se myös avaa kiinnostavasti ajan säätyläisten elämää ja sitä, kuinka sota ja vaihtuva hallinto siihen vaikuttivat. Merkittävä osa kirjeistä on kirjoitettu Tukholmasta käsin, jossa perheen tytär Margaret Leijonhufvud vietti terveydellisistä syistä aikaa ja välitti tietoa hävitystä sodasta toipuvasta pääkaupungista, johon odotettiin uutta ranskalaista kuningasta. Kirjeitä on kuitenkin myös sotakuukausilta, jolloin Margaretin veli ja perheen tuonhetkinen päämies Axel toimi sodassa upseerina. Kiinnostavaa lisätietoa sodan päättymisen jälkeisistä vaiheista selviää Hedda-sisaren tulevan puolison, Gustaf Boije af Gennäsin päiväkirjamerkinnöistä, joissa kuvataan upseerien sotavankikokemuksia Venäjällä.

Ratkaisu pitää kirjelainaukset mausteina ja keskittyä kirjeiden kuvaamien tapahtumien ja yhteiskunnallisen kontekstin selittämiseen, on onnistunut siinäkin mielessä, että asiaa ja ajankuvaa tuntevien historioitsijoiden käsissä niukat merkinnät muuttuvat runsaudenlähteiksi ja paljastavat sellaisia seikkoja, joita lukija ei pelkkien kirje- ja päiväkirjamerkintöjen perusteella havaitsisi. Ajan tavat, sosiaaliset odotukset, perhe- ja ystävyyssuhteiden merkitys sekä suhtautuminen vastoinkäymisiin, joita Leijonhufvudeilla oli noina vuosina riittämiin, avautuvat näin ihan uudella tavalla.

Syvästi kaivaten on pieni kurkistus, kovin marginaalinen otos yhteiskunnallisen taitekohdan asenneilmastoon ja elämänmenoon. Ja siksi kenties aidompi: ei tietenkään kokonaisvaltainen kuva edes yhden aatelisperheen saati kokonaisen kansan kokemuksista, mutta kaikessa marginaalisuudessaan terävästi asian ytimeen ulottuva: hautajaiskaramelleja, perinnönjakoja, vihollisen liikkeiden raportoimista, sotavankien matka kohti itää, tulevan Ruotsin kuninkaan paraati ja kaikki häneen liittyvät juorut, käyttötavaroiden hintojen vertailu Tukholmassa ja Turussa. Kaikki tuo on aitoa elämää ja osa arkista kokemusta, jotakin, mihin nykylukijakin voi samaistua - ja jotain, mitä Vänrikki Stoolin tarinoissa ei mainita.

Sofia Gustafsson, R.M. Rosenberg: Syvästi kaivaten - Erään perheen kirjeitä Suomen sodasta
Tammi 2026
Äänikirjan lukija Sanna Majuri
Kesto 7h 6min