Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa


Minkähän ihmeen takia tämän kirjan lukemista piti muhitella niin pitkään?

Talvella esittelin instatilillä joitakin hyllynlämmittäjiä (ts. kirjoja, jotka ovat odotelleet vuoroaan kirjahyllyssä jo vuosia) ja kyselin, mikä kirjoista kannattaisi ottaa ensiksi lukuun. Khaled Hosseinin Tuhat loistavaa aurinkoa sai ylivoimaisesti eniten kannatusta.

Kyllä minä toki tiedän, miksi Hosseinin kirjaan tarttuminen hirvitti niin pitkään. Afganistanilaisnaisten kohtaloista kertova romaani pelotti aihepiirin rankkuuden vuoksi. Kirja ulottuu 1970-luvulta aina 2000-luvulle saakka. Islamilainen vallankumous, Afganistanin sota (se 1980-luvun versio), sitä seurannut sisällissota, köyhyys, nälänhätä, miinat ja pommitukset, Talibanin naisiin kohdistama sorto. Siinäpä monta syytä sulkea silmät tiukasti ja laittaa pää pensaaseen.

Ironista sinänsä, että jos olisin lukemut vuonna 2007 (suomeksi 2008) ilmestyneen kirjan pikemmin, olisin kirjaa lukiessani voinut lohduttautua ajatuksella siitä, kuinka paljon paremmin olivat afganistanilaisnaisten asiat 2000- ja 2010-luvulla - Hosseinin romaanikin päättyy kohottavaan ja toiveikkaaseen tunnelmaan. Mutta kun vatuloin kirjan lukemisen kanssa melkein kaksikymmentä vuotta, nyt ollaankin tilanteessa, jossa tilanne Afganistanissa on huono - ehkä jopa huonompi kuin kertaakaan romaanin kattamilla vuosikymmenillä. Sen jälkeen kun USA vetäytyi maasta vuonna 2021 Taleban on systeemaattisesti heikentänyt naisten oikeuksia. Heikentäminen on itse asiassa varsin lievä ilmaisu, sillä naiset ovat käytännössä orjan asemassa. Esimerkiksi tästä maaliskuussa ilmestyneestä Ylen uutisesta voit lukea, kuinka uusi rikoslaki säätää suuremmat rangaistukset eläimen kuin naisen pahoinpitelylle.

Tämä suututtaa niin paljon, että silmissä sumenee. Ja ahdistaa. Ja varmasti tämän ahdistuksen takia asiasta puhutaan länsimaissa, tai ainakin Suomessa, hämmästyttävän vähän. On helpompi olla ajattelematta, kun ongelma ei ole aivan suoraan omien silmien edessä. Hävettää.

Ehkä siis on vain hyvä, että myöhännäisherännäisesti tartuin Hosseinin bestselleriin vasta nyt. Sillä enemmän Afganistanin tilanne taitaa kaivata huomiota nyt kuin tämän tuhatluvun ensimmäisen kahden vuosikymmenen aikana.

Jos puhutaan itse kirjasta, ei se rankasta aihepiiristään huolimatta ollut raskasta luettavaa. Oikeastaan tiesin tämän jo ennakkoon, sillä niin on moni minulle vakuuttanut. Sanottakoon silti suoraan: kirjan naisille, puolet itseään vanhemmalle miehelle naitettavalle Mariamille sekä suuria tulevaisuudenssuunnitelmia sydämessään hellivälle Lailalle tapahtuu kirjassa kerrassaan kamalia asioita. Jos pitäisi tiivistää puhdas pahuus yhteen kirjaan, Tuhat loistavaa aurinkoa on lähellä sitä. Mutta siitä huolimatta Hosseini onnistuu kertomaan naisten tarinan niin hienosti, ettei sen lukeminen ahdista liikaa. 

Pääsyy lienee kauniissa kielessä. Hosseini kuvaa synnyinmaataan elävästi ja lempeällä katseella, niin paljon kuin se asukkaitaan kurittaakin. Kuivuudesta ja sodan aiheuttamista raunioista huolimatta on myös paljon kaikkea kaunista. Kaikkea kaunista on myös ihmisten välillä. Jos romaanin kuvaamiin ihmissuhteisiin kuuluukin alistamista, hyväksikäyttöä, henkistä ja fyysistä väkivaltaa, kuvataan myös kumppanuutta, uskollisuutta, lojaaliutta, ystävyyttä, romanttista rakkauttakin. Tämä kaikki tuo kerrontaan ilmavuutta ja happea. Lopputulos ei ole hapokas, vaan hapekas.

Taisin jossakin vaiheessa luku-urakkaani ihmetellä, että kuinka kirja voi yhtä aikaa olla niin kamala ja ihana. Se pitää paikkansa. 

Jos siis olet laillani kiertänyt tämän teoksen tähän mennessä, älä kierrä enää. Saat paljon kaunista ja sen vähemmän kauniin kyllä kestät, koska Afganistanin naiset kestävät paljon, paljon enemmän. Ja jos luit kirjan jo aiemmin, ehkä nyt on hyvä hetki ottaa se uusintalukuun: ei unohdeta siskoja.

Khaled Hosseini: Tuhat loistavaa aurinkoa (A Thousand Splendid Suns 2007)
Seven 2009
399s.
Suomennos: Kristiina Savikurki

Kommentit

  1. Minäkin luin tuon paljon myöhemmin kuin se ilmestyi, keväällä 2014. En muista kirjasta oikein mitään yksityiskohtia, mutta olin blogiin kirjoittanut mm näin:
    "Kirjan lopussa sentään Lailan tulevaisuus näyttää valoisammalta ja Kabulin uudelleen rakentaminenkin pääsee alkuun. Isä voisi olla ylpeä Lailastaan! Mariamin lopullista kohtaloa kuvaavia sivuja minun taas oli hyvin vaikea lukea ja myönnän että kun näin mitä oli tulossa, minun olisi tehnyt mieli jättää ne lukematta."
    Ei mitään muistikuvaa mihin tuossa viittaan.

    Kovasti on pitänyt muihinkin Hosseinin kirjoihin tarttua, mutta ainoaksi on jäänyt. Afganista on muutama tullut sen jälkeen sentään luettua / kuunneltua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas ymmärrän hyvin, mihin viittaat 😄 ihan samat fiilikset nimittäin minullakin.

      Poista
  2. Tämä on ensimmäisiä lukupiirikirjojani. Asuin silloin Bangkokissa ja kansainvälinen lukupiirimme käsitteli Tuhat loistavaa aurinkoa. Ilta piirtyi vahvasti muistiini. Yksi lukupiiriläisistämme oli syntyperäinen afganistanilainen, mutta muuttanut jo lapsena vanhempiensa kanssa Britanniaan. Hän kertoi siitä, kuinka hänen vanhempiensa aikana oli ollut vielä vapaata, ellen väärin muista, äitikin oli juristi. Puhuimme kulttuurista, politiikasta, ja kirjan karmeuksista. Tämä on yksi elämän vaikuttavista lukukokemuksista. Olet ihan oikeassa, tällä hetkellä kirja kolahtaisi vieläkin enemmän kuin 2008, jolloin minä sen luin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietinkin lukiessani, että olisi kiinnostavaa kuulla afgaanin mielipide kirjasta. Maasta piirtyy lukijalle niin voimakas ja elävä kuva, että olisi kiva tietää, miten ja kuinka oikeaksi maan aidosti tunteva sen kokee.

      Poista

Lähetä kommentti