Hanna-Riikka Kuisma: Maaperä
Mikä on yhteisön kannalta vaarallisin olento?
Nainen.
Seksuaalisesti aktiivinen nainen.
Seksuaalisesti aktiivinen nainen, jolla on valtaa.
Seksuaalisesti aktiivinen nainen, jolla on valtaa ja joka ei käyttäydy yhteisön asettamien sopivaisuusnormien mukaisesti.
Hanna-Riikka Kuisman nimi olisi mitä ilmeisimmin pitänyt olla minulle erittäin tuttu jo entuudestaan, onhan hän yltänyt Finlandia-ehdokkaaksikin kahteen otteeseen. Ja kyllä kirjojen nimet ja kirjailijan kasvot tutut kieltämättä olivatkin, mutta vasta nyt ne yhdistyivät toisiinsa, kun tänä vuonna ilmestynyt Maaperä läpäisi tietoisuuteni. Kirjaa on kehunut moni, joten ehdotin sitä kirjakerhollemme kevään lukupiirikirjaksi.
Kuuntelimme kaikki kirjan äänikirjana ja totesimme yhdestä suusta, että tämä romaani kannattaisi lukea fyysisenä kirjana. Ei vähiten upean kielen takia, mutta toisaalta siksi, että Kuisman kuvaaman lähiön lukuisat henkilöhahmot tahtoivat kuunnellessa mennä sekaisin, varsinkin kirjan alussa.
Tosin tietty hähmäisyys ja henkilöiden sekavuus on osin tarkoituksellistakin. Asukkaat ikään kuin peilaavat toisiaan, henkisesti ja fyysisesti, ja ovat monessa suhteessa toistensa kaltaisia - toisaalta taas vastakohtia. Kuisma tavoittaa hyvin lähiöyhteisön henkeä: osa asukkaista on tuntenut toisensa vuosikymmeniä, lapsesta asti, osa on uusia tulokkaita. Periaatteessa kaikki tuntevat melkein kaikki, mutta tunteeko kukaan lopulta ketään ihan todella?
Olen lukenut niin monta keskiluokkaisten ihmisten keskiluokkaista tarinaa, että pidin tämän kirjan henkilökaartia todella virkistävänä. Työttömyyttä, mielenterveysongelmia, pitkäaikaissairauksia, päihteitä... nyt ei olla kiiltokuvamaailmassa, vaan kuvataan sitä lähiö-Suomea, joka löytyy ihan jokaisesta suomalaisesta kaupungista.
Kaiken keskiössä ristiriitainen Nana, joka on rappiostriimaaja. Mikäli rappiostriimaajan käsite ei ole tuttu, kyseessä on sisällöntuotannon alalaji, jossa (usein) päihdeongelmaiset ja syrjäytyneet ihmset striimaavat omaa elämäänsä. Striimaajat siis tuottavat oman elämänsä tosi-tv:tä. Seuraajat rahoittavat ryyppämisen, aineet ja elämisen.
Nana on henkilöhahmona ristiriitainen ja herkullinen. Hän on ilmiselvästi todella karismaattinen henkilö, taitava saamaan ihmiset ihastumaan itseensä manipuloimaan näitä mennen tullen. Toisaalta hän edustaa kaikkea sitä, mikä keskiluokkaisessa kuplassa edustaa syrjäytyneisyyttä ja white trashia. Nanan ja tämän kumppanin Tumpin sekä heidän ympärillä pyörivän possen elämä on todellisuudessa traagista. Silti Nana ei suostu sitä häpeämään, vaan päin vastoin ottaa tilanteesta rinta rottingilla irti kaiken sen, mitä on saatavilla.
Ilmankos monelta menee vati nurin.
Nana on kuitenkin vain yksi kiehtovista hahmoista. Kirjan nimi viittaa vanhaan kaatopaikkaan, saastuneeseen maahan, johon lähiö on aikoinaan tiettävästi rakennettu. Maaperässä on ikiaikaisen kirouksen katku. Riku selvittää hämäräperäisyyksiä ja paikallispoliitikoiden suhmurointia. Lala paistattelee Nanan lämmössä ja haaveilee itsekin striimausurasta. Myös Tanjaa Nana kiehtoo, liki pakkomielteisesti. Rosan kohtalo särkee sydäntä hänen syytäessä rahaa ystävinään pitämilleen Nanalle ja Tumpille, silti hän toisaalta tuntuu melkeinpä henkilökaartin vahvimmalta. Tietysti on myös Rikun äiti Raili, joka muinaisen shamaanin tavoin seuraa tapahtumien kulkua kohti vääjäämätöntä.
Maaperä on mielestäni nerokas kirja. Se hämmentää, ja yllättää lukijan monta kertaa. Kukaan hahmoista ei ole sitä, tai pitäisikö sanoa vain sitä, miltä ensin vaikuttaa. Kuisma yhdistelee ihmissuhteita, yhteiskuntakritiikkiä ja vähän maagisiakin aineksia hienosti yhteen. Loppu on, noh, nerokas.
Kirjan loputtua kävi niin, kuin joskus harvoin käy. Olisi tehnyt mieli aloittaa romaanin lukeminen heti uudestaan, tällä kertaa loppuratkaisu mielessään. Monta asiaa ja nyanssia jäi ensi kerralla varmasti hoksaamatta. Toisaalta Kuisma ei syyllisty puhkiselittelyyn - osa asioista saakin jäädä epäselviksi ja arvoituksiksi, niinhän elämässäkin usein käy. Täydellinen, aukoton päättelyketju ja tapahtumien kuvaus toteutuu lähinnä Agatha Christien dekkareissa.
Ennen kuin tiesin Kuisman aiemmista Finlandia-ehdokkuuksista, ajattelin mielessäni, että juuri Maaperän tyyppisen romaanin soisi olevan ehdokkaana. Kukapa tietää, ehkä kolmas kerta toden sanoo?
Hanna-Riikka Kuisma: Maaperä
Like 2026
Äänikirjan kesto 11h 35min
Lukija Krista Putkonen-Örn

Kuulostaa aika ihmeelliseltä tarinalta...Taitaa hyvinkin olla lukemisen väärti!
VastaaPoistaOn!!
PoistaEn ole kovin kiinnostunut lukemaan lähiörappiosta koska asun rappiolähiössä, mutta nuo täysin poikkeukselliset maagiset elementit kyllä kiinnostavat. Selvästi muista poikkeava kirja.
VastaaPoistaLuin tätä hyvin pitkään ihan arkirealistisena kirjana, mutta loppua kohti tuo tietty maagisuus nosti päätään. Tämä liittyy osin siihen, että tekisi mieli lukea kirja uudestaan. Oliko toinen taso koko ajan läsnä?
PoistaMinulle(kin) Kuisma on vain nimenä tuttu ja on pitänyt lukea häneltä jotain, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi. Karttelen keskiluokkaisista kertovia romaaneja, koska ne eivät pääasiassa kiinnosta, ellei se keskiluokkaisuus tapahdu jossain toisessa hyvin erilaisessa kulttuurissa ja mielellään kirjassa pitää olla siis muutakin sisältöä.
VastaaPoistaTässä Maaperässä vaikuttaa olevan laajalti erilaisia henkilöitä, ei siis kai pelkkää rappiostriimausta? Tunnistan tuon tunteen, että kirjan luettua on ymmärtänyt jotain sellaista, että haluaa aloittaa kirjan uudelleen alusta ja nähdä/tulkita tietyt kohdat siten erilaisessa valossa.
Nana ja hänen livestriimauksensa (ja sen seuraaminen) yhdistää laajaa henkilöjoukkoa toisiinsa, siinä mielessä teema on koko ajan läsnä. Mutta tosiaan, tässä on tasoja ja kerroksia, paljon muutakin kuin somea ja striimausta.
PoistaOlen lukenut Kuismalta Kerrostalon ja #syyllisen, ja molemmista olen pitänyt. Kirjailija kuvaa todella vakuuttavasti elämän rosoista puolta, joten tähänkin täytyy ilman muuta tarttua. Hyvä tietää, että painettu versio voisi olla tämän kohdalla äänikirjaa toimivampi.
VastaaPoista