Tuomas Marjamäki: Myöhäistä katua

 

Tämä kirja oli kuin mittatilauksena minulle kirjoitettu. Siinä nimittäin yhdistyi kaksi itselleni tärkeää asiaa: toimittajan työ sekä vanhat suomalaiset elokuvat. 

Suomifilmin kultakauden näyttelijä Kauno Brandt on jättänyt julkisuuden kirot taakseen jo vuosikymmeniä sitten. Elämä saa kuitenkin uudenlaisia käänteitä hänen autettuaan sattumalta erästä c-luokan tositv-julkkista, tämän satutettua päänsä seurapiirikokkareiden jälkeen. 

Tapahtuneesta saa vihiä Kevytuutisten "tarvittaessa työhön kutsuttava" toimittaja Ella Pöyhönen, joka on jättänyt entisen elämänsä pikkupaikkakunnalla taakseen ja joka on päättänyt luoda itselleen toimittajan uran pääkaupungissa. Samojen skuuppivihjeiden perässä kärkkyy pahaksi onneksi myös Esko Kärkkäinen, paatunut juorutoimittaja ja märän villasukan kaltainen raikas hengähdys kultaiselta 80-luvulta, jolloin oikeita uutisia vielä toimittivatisot pojat, eivätkä mitkään tyttöset.

Kuinka käy, viekö voiton klikkausten ja ostettujen irtonumeroiden määrä vai inhimillisyys?

2020-luvun lisäksi kirjassa piipahdetaan aika ajoin sotien jälkeisessä Suomessa, jossa 50-luvun viihdettä kaipaavat ihmiset suorastaan janosivat suomalaisia elokuvia. Näissä elokuvissa esiintyi usein Kauno Brandt yhdessä näyttelijäkollegansa Eeva Havun kanssa. Tosielämän Tauno ja Ansa -ilmiö siis. Kaunolla ja Eevalla vain oli sutinaa myös kuvausten ulkopuolella. Kaunon muistoissa vilahtelevat myös Siiri Angerkosken ja Maisteri Särkän kaltaiset legendat.

Myöhäistä katua oli miellyttävää ja hauskaa kuunneltavaa. Nauroin ääneen useammankin kerran, niin näppärästi ja viiltävästi Tuomas Marjamäki sanansäilää heiluttaa ja analysoi esimerkiksi keinoja kaihtelematonta julkisuutta ja nyky-yhteiskuntaa.

Siinä mielessä kirjassa oli samoja kaikuja kuin edellisessä kuuntelemassani äänikirjassa, Minna Lingrenin Aina on toivoa -kirjassa. On tylsää vertailla kahta eri teosta, mutta sanonpa nyt kuitenkin, että viihdyin Marjamäen seurassa huomattavasti paremmin. Tässä kirjassa nimittäin vältetään ryppyotsaisuuden ja pamflettimaisuuden karikot, ja ensisijaisesti kerrotaan lukijalle tarina. Ja hyvin kerrotaankin.

Äänikirjan lukijan, Jari Nissisen, tulkinta herätti minussa aluksi kaksijakoisia tuntemuksia, mutta hetken totuteltuani pidin luennasta ja se sopikin kirjan tyyliin hyvin. Muutenkin kirjan pituus ja muoto oli hyvin äänikirjaformaattia tukeva, mutta epäilemättä olisi pitänyt tästä ihan perinteisestikin luettuna.

Myöhäistä katua on nimittäin loistava valinta hetkiin, jolloin haluat lukea jotakin elämänmyönteistä ja hauskaa, fiilistellä ripauksen verran nostalgiaa, kuitenkin nykypäivän otteella kerrottuna. 

Kirjassa on myös ripaus vanhanajan taunopalomaista charmia, joskin mielessäni kuvittelin nuoren Kaunon enemmän Kullervo Kalskeen kaltaiseksi, koska, noh, hän on suurin.

Pidin tästä kovin, kovin paljon. Kiitos.

Tuomas Marjamäki: Myöhäistä katua
Docendo 2020 (Elisa Kirjan äänikirja)
9h 46min
Lukija Jari Nissinen