Anne Cathrine Bomann: Agathe



Oletko joskus kaivannut elämääsi muutosta, mutta ajatellut, että on jo liian myöhäistä sinulle, oikea aika meni jo?

Jos olet, sinun kannattaa lukea tanskalaisen Anne Cathrine Bomannin viehättävä lyhytromaani Agathe. Se on tarina siitä, kuinka koskaan ei ole liian myöhäistä, ainakaan niin kauan kuin elämää riittää. 

Voi muuttaa mielipidettä, voi rakastua, voi leipoa kakun naapurille, jonka kanssa on asunut vieri vieressä vuosia, edes tervehtimättä.

Kirjan päähenkilö on 71-vuotias psykiatri, joka odottaa eläkkeelle pääsyä. Aamukampaa hänellä ei ole, mutta on tarkka listaus siitä, kuinka monta asiakaskohtaamista hänen on vielä kestettävä. 800. Sitten 720. Luku pienenee kyllä, mutta kovin hitaasti. Hän antaa ajatustensa harhailla potilaiden avautuessa sohvalla ja muistiinpanojen sijaan piirtää lehtiöönsä lintujen kuvia.

Kunnes vastaanotolle tulee Agathe, jonka jälkeen mikään ei ole enää ennallaan.

Bomannin kirja on hyvä esimerkki pienestäsuuresta romaanista, jossa tiiviiseen sivumäärään ja eleettömään kerrontaan on onnistuttu sisällyttämään hieno tarina.

Erityisesti juuri päähenkilön kuvaus kasvaa ja kehittyy tarinan edetessä. Kirjan ensisivuilla hän tuo mieleeni kaikki elämäni aikana kohtaamani lääkärit, jotka kenties ovat lääketieteellisessä mielessä lahjakkaita, mutta joilla ei ole minkäänlaisia sosiaalisia taipumuksia tai kykyä osoittaa empaattisuutta. Mutta sitä mukaa kun psykiatrin sisäinen muutos käynnistyy, hänestä alkaa piirtyä paljon monipuolisempi kuva.

Kypsässä, lähes 72-vuoden iässä, hän huomaa eläneensä suurimman osan elämästään säästöliekillä. Kuvaannollista on avata ensi kertaa vuosiin (koskaan?) omalta isältä perinnöksi jääneen työpöydän laatikot ja riisua vanhempien seinille ripustamat taulut seiniltä. Juuri tällaista vertauskuvauksellisuutta kätkeytyy riisutun ja taidokkaan kerronnan taakse paljonkin.

Siihen katsoen Agathe ja sihteeri Madame Surrugue jäävät sivurooleihin, joskin pidin Madame Surruguen salaviisaasta, ovelasta hahmosta kovin. Agathe jää enemmän mysteeriksi, mutta ehkä Agathen (ja hänen psykiatrinsa) tarina alkaakin kunnolla siinä vaiheessa, kun kirja loppuu.

Anna Cathrine Bomaan: Agathe (Agathe 2017)
Gummerus 2020
122s
.

Kommentit

  1. Olin jo bongannut tämän ja ajatellut lukea ja nyt sinun juttusi sai minut jo lataamaan Agathen Storytelin kirjahyllyyni odottamaan, kiitos siitä!
    Koskaan ei liene myöhäistä, mutta sellainen ajattelu hiipii helposti omaankin ajatteluun, kun vuosia tulee lisää. Oikein kiva myös lukea tanskalainen kirja, sillä niitä ei kovin montaa ole lukulistalleni siunaantunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin mietin, että tanskalaista kirjallisuutta tulee luettua vähän. Tuntuu, että tietysti ruotsalaista, mutta esimerkiksi myös norjalaista suomennetaan enemmän kuin tanskalaista. Tai sitten en vain itse ole niitä bongannut.
      Kiva, että innostuit tästä!

      Poista
  2. Tämä on todella viehättävä pieni kirja! Minullekin kirja on jäänyt mieleen elämään, vaikka kirjan luettuani tuntui, ettei se nyt ehkä ollut kaiken etukäteishehkutuksen arvoinen. Mutta nyt olen hieman sitä mieltä, että voisinpa lukea tämän vaikka uudelleen. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että monelle tämä saattaa olla mukava välipalakirja, toisille iskee taas syvemmin. Mielentilasta ja lukutilasta kiinni, joten eri lukukerroilla voi hyvin tulla erilaisiakin ajatuksia mieleen.

      Poista
  3. Tässä on todella ihastuttava kansi! Päähenkilö on saman ikäinen kuin äitini. Pienisuuri kirja kuulostaa sen verran kiinnostavalta kuvaukselta, että laitanpas kirjan nimen muistiin. En ole varma, olenko koskaan lukenut mitään tanskalaiselta kirjailijalta, joten siksikin kiehtovaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella hämmentävää, kuinka vähän tanskalaista kirjallisuutta tulee luettua. Pitäisi ihan tutkia, kuinka paljon sitä on suomennettuna tarjolla.

      Poista
  4. Kyllä nämä kirjablogit ovat niin mukavia, uusia kirjavinkkejä saa jatkuvasti. Tästäkään kirjasta en ole kuullut mitään. Uskoisin, että tämä voisi hyvinkin olla minun kirjani. Postaustasi lukiessa tuli tunne, että tässä on jotakin samaa kuin Robert Seethalerin kirjassa Kokonainen elämä. Miksiköhän tuo psykiatri ei ole jäänyt eläkkeelle, vaikka on jo 71-vuotias?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postauksessa unohdin mainita yhden olennaisen asian: ettei kirja sijoitu nykyaikaan. Siinä siis selitys myöhäiseen eläkeikään. Eipä sillä, taitaahan noissa tohtoreissa olla monta sellaista nykyäänkin, jotka jatkavat työskentelyä pitkään.

      Poista
  5. En tiennytkään, että tämä on tanskalainen! Se nostaa kirjaa taas piirun verran ylemmäs. Äänikirjasovellukseen olenkin sen jo merkinnyt suosikkeihin, mutta ehkä lukisin mieluummin paperikirjana. Kansikin on niin kaunis ja tuollainen ohut kirja omalla tavallaan viehättävä :) Tarinana se on varmasti sivujaan isompi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toimii varmastikin myös äänikirjana, mutta kieltämättä tämä on niitä teoksia, joissa kirjan fyysinen olemus tuntuu liittyvän olennaisesti lukukokemukseen. Ei pelkästään esteettisessä mielessä, vaan kansi liittyy tarinaan.

      Poista
  6. Kuulostaa vähän Stonerin kaltaiselta, joten ehdottomasti kyllä kiinnostaa. Tiiviys plussaa näinä rönsyilevien tiiliskivien aikoina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi tässä olla myös ripaus Stoneria. Tämä on myös huomattavasti sitä nopealukuisempi, joten kannattaa siinäkin mielessä ottaa lukemistoon ;)

      Poista

Lähetä kommentti