Marko Kilpi: Undertaker - kuolemantuomio

Marko Kilven odotettu rikosromaanisarja sai avauksensa muutamia viikkoja sitten, kun Undertaker - kuolemantuomio ilmestyi. Kirja on ehtinyt saada positiivisen vastaanoton niin Helsingin Sanomissa kuin Savon Sanomissakin. Eikä ihme. Kilpi on profiloitunut jo aiemmilla teoksillaan yhdeksi suomalaisen rikoskirjallisuuden uudistajista ja jatkaa samalla tiellä entistä voimakkaammin.

Kirjasarjan idea, se, että päähenkilönä seurataankin pahiksia kiinniottavan hyviksen sijasta kylmäveristä sarjamurhaajaa, ei toki ole uusi asia. Sitä mukaa kun maailma ympärillä tuntuu muuttuvan entistä sekavammaksi ja hyvän ja pahan toisistaan erottaminen entistä monimutkaisemmaksi, näkyy sama trendi myös populaarikulttuurissa. Kilvenkään päähenkilö Jarmo Kivi ei ole yksinomaan paha. Hän on kunnioitettu hautausurakoitsija ja perheenisä, joka selkeästi kamppailee omien demoniensa ja traumojensa kanssa. Tavallisista hautausurakoitsijoista Kivi eroaa vain sillä tavalla, että hän on tavalla tai toisella (vielä jäi epäselväksi miten, milloin ja miksi) sekaantunut järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Jos tarve vaatii, ja Kivellä tarve tulee verrattain usein, hän ei epäröi raivata tieltään vastustajia mitä karmeimmalla tavalla. Olisi helppo sanoa, että Kivi on psykopaatti, mutta saa nähdä, miten henkilökuva kehittyy sarjan edetessä.

Toisaalta seurataan syrjäytymässä olevan pariskunnan, Tuomaksen ja Marian tarinaa. Maria kärsii masennuksesta, eikä Tuomaksen tulot opiskelijana riitä edes ruokaan. Halu pärjätä, tulla toimeen ja menestyä on kova, mutta kuinka paljon lastia kukaan jaksaa kantaa? Kilpi on esittänyt aiemmissa romaaneissaan tiukkoja yhteiskunnallisia kysymyksiä, eikä jätä tilaisuutta käyttämättä tälläkään kertaa. Onko Suomi todella, edelleen, vieläkin, yhteiskunta, jossa omalla työllä, ahkeruudella ja periksiantamattomuudella on mahdollista yltää mihin tahansa? Jaetaanko kaikille syntymässä tasaveroiset kortit käteen? Ja toisaalta, voiko käydä myös niin, että korkealtakin voi tippua, ilman omaa syytä?

Vaikka kyseessä ei olekaan aivan perinteinen dekkari, ei runsasaineksisessa romaanissa ole poliisejakaan unohdettu. Tosin jos hyvän ja pahan raja hämärtyy päähenkilön kohdalla, samaa voi sanoa myös häntä jahtaavista poliiseista. Tutkintaa johtava Saari tuntuu varsin häikäilemättömältä tyypiltä ja korkeintaan keskinkertaiselta johtajalta. Hänen alaisensa epäilevät esimiehensä toimintatapoja suhteellisen avoimesti. Läpi romaanin käy kipeän selväksi se, että vanhempi konstaapeli Kilpi todellakin tietää mistä kirjoittaa. Poliisit joutuvat näkemään ja kohtaamaan kaiken sen, minkä tavallinen keskiluokkainen kansa voi sivuuttaa onnellisen tietämättömänä tai sitten sellaista esittäen. Juuri poliisin työtä kuvatessaan teos onkin ehkä paljaimmillaan ja myös raaimmillaan.

Myönnän, etten olisi nyt oikein jaksanut lukea tätä. Viime aikoina on tullut luettua paljon kaikesta pahasta, eikä ympäröivä maailmakaan näytä kaikistellen valoisalta paikalta. Kaipaisin lisää kukkia, perhosia, pieniä kissanpoikasia ja yksisarvisen pölyä maailmaan. Lukukokemusta ei siis voi kehua erityisen nautittavaksi. Tässä kirjassa oli niin monta kohtaa, jossa menin rikki. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Undertakerissa olisi kirjana mitään vikaa, päin vastoin.

Undertaker esittelee Kilvestä kirjoittajana uuden puolen. Kieli on sujuvaa kuten aina, mutta selvästi ilmaisu on ottanut tiiviimmän, kansainvälisen trillerin muodon. Sisältö tottelee muotoa muutenkin läpi romaanin. Kirjasarjasta piti tulla ensin televisiosarja ja se näkyy tietynlaisena synopsismaisuutena romaanissakin. Aluksi käsikirjoitumaisuus oudoksutti, mutta kun siihen tottui, oppi tiivistä rakennetta myös arvostamaan.

Undertaker on oma itsenäinen teoksensa, mutta kaikesta huomaa, että tämä oli vasta pilottijakso. Kysymyksiä heräsi enemmän kuin vastauksia saatiin. Henkilöitä esiteltiin melkoinen kavalkadi ja heidät aseteltiin valmiusasemiin. Otaksun, että sarjan toisessa osassa tapahtuu paljon. Moottori on jo käynnistetty ja sen ärjymisestä päätellen tulossa on totista menoa.

Marko Kilpi: Undertaker - kuolemantuomio
CrimeTime 2017
335s.