Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman

Elina Hirvonen on tullut minulle tutuksi toisten bloggaajien suosituksista. Kaikki kolme hänen kirjaansa ovat saaneet osakseen kiitosta ja kehuja. Oma ensikosketukseni tapahtui kuitenkin vasta aiemmin tänä vuonna, kun luin Hirvosen uusimman teoksen, Kun aika loppuu. Pidin lukemastani todella paljon ja luontevasti syttyi kiinnostus myös muihin kirjailijan kirjoihin.

Seuraavaksi luettavakseni valikoitui Hirvosen esikoisromaani Että hän muistaisi saman. Takaperoinen lukujärjestykseni osoittautui onnistuneeksi ja mielenkiintoiseksi, sillä nämä teokset ovat tematiikaltaan hyvin samankaltaisia. Molemmissa käsitellään haurasta, haavoittuvaa perhettä ja ennen kaikkea sisaruussuhdetta. Aivan kuten uusimmassa-teoksessa, myös tässä on voimakas side siskon ja veljen välillä, joista veli on herkkä ja rikkinäinen. Mutta kun uusimmassa romaanissa lukijaa piinaa hämmennys (mikä meni vikaan ja milloin?), on se tässä esikoisromaanissa nähtävillä varsin selvästi.

Että hän muistaisi saman on rankka tarina mielenterveysongelmista, perheväkivallasta, fyysisestä ja psyykkisestä alistamisesta ja alistumisesta. Mutta liian kärkäs ja osoitteleva se ei ole. Kirja kertoo myös vanhemmuuden vaikeudesta, voimattomuudesta ja avuttomuudesta. Hirvonen ei jaottele henkilöitään hyviin ja pahoihin, vaan häviäjiä ovat omalla tavallaan kaikki. Aihepiirillä lienee jotain tarttumapintaa kirjailijan omassa nuoruudessa. Haastatteluissa hän on kertonut vaikeuksistaan ja siitä, kuinka vaikeaa vanhempien on huomata kiltin lapsen hätää. Tässä romaanissa sekä Anna että hänen poikaystävänsä Ian ovat näitä kilttejä lapsia, joille on langennut selviytyjän rooli, vaikka todellisuudessa sielu on säpäleinä.

Kirjan tapahtumien keskiössä ovat sisarukset Anna ja Joona sekä heidän vanhempansa. Sivujuonteena tarinaan kietoutuu myös Annan amerikkalaisen Ianin kipeät lapsuusmuistot. Vuonna 2005 ilmestyneessä kirjassa muistellaan WTC-iskuja ja marssitaan Irakin sotaa vastaan. Poliittista ulottuvuutta käsitellään kuitenkin humaanilla tavalla. Hirvonen muistuttaa, että sodat ovat kansallisuudesta riippumatta henkilökohtaisia tragedioita.

Vakavasta aiheesta huolimatta kyseessä on kuitenkin valoisa kirja. Kun aika loppuu on aihepiiriltään vielä rankempi teos, mutta sitä samaa rivien välistä tihkuvaa kajastusta koin myös sitä lukiessani. Näitä kahta teosta vertaillessani totesinkin, että Hirvonen on löytänyt oman tyylinsä jo kymmenen vuotta sitten. Se näkyy myös siinä, että esikoiseksi tämä on jopa hämmentävän valmis kirja. Kyseessä on nimittäin rakenteellisesti varsin haastava paketti. Lukijalle tarina kuitenkin näyttäytyy eheänä ja helppolukuisena, mikä kertoo kirjailijan onnistumisesta tarinan kerronassa. Onnistuminen palkittiin myös heti tuoreeltaan, sillä romaani oli vuonna 2005 Finlandia-palkintoehdokas.

Elina Hirvonen: Että hän muistaisi saman
Avain 2005
158s.