Miesten maailma

Alan olla itsestäni vähän huolissani. Olenko tulossa pahimman sortin telaketjufeministiksi, kun miesten kirjoittamat kirjat vain ärsyttävät? Silläkin uhalla, että uskottavuuteni (onko sitä joskus ollut?) on uhattuna, on pakko tuulettaa tunteita (miehet voivat siirtyä halutessaan suoraan seuraavaan kappaleeseen, kannattaa myös katsoa, mitä Satu on kirjoittanut). Harri Nykäsen Raid ja Legioonalainen on ärsyttävän piilosovinistinen kirja. Ok. Ehkäpä Helsingin alamaailmoissa ei paljon naisia pyöri. Mutta miksi ainoat ohuet naishahmot ovat: 1) pullantuoksuinen äitihahmo 2)ex-tyttöystävä 3) auroista höpöttävä ex-gangsterin heila (eli vähän pöhkö) 4) niinikään ex-gangsteriheila, jolla on hyvä rintavarustus 5)ex-gangsteriheila, joka on juoppo. Eikä tässä vielä kaikki. Jopa tarinassa puoli sekuntia viipyvä osastosihteerikin on osastosihteeri Jantunen, mutta toisen päähenkilön ihastus, muista hahmoista puhumattakaan, on sivusta toiseen pelkkä Nainen (joskus myös vaimo). Nainen seisoi ja nainen teki sitä ja tätä ja naisella oli hyvä takamus. Tämähän ei ole vielä mitään verrattuna Reijo Mäen Vareksiin, mutta siinä missä Mäki kirjoittaa itseironisesti ja hauskasti, tuntuu  tässä kirjassa testosteronintuoksuinen miesten maailma täysin tahattomalta ratkaisulta. Pikkupoikien kovanaamaleikit on puserrettu uuteen muotoon suomalaisessa rikoskirjallisuudessa.

No niin, nyt vähän helpotti. Jos tarkastellaan asiaa viileän objektiivisesti, saattaa olla, että Raidit on tarkoitettukin miehille. Saattaa myös olla, että alamaailman pyörteissä naisille varatut roolit ovat yllä kuvatun kaltaisia. Tämä oli minulle ensimmäinen Raid-kirja. En ole myöskään seurannut Raidia televisiosta nimekkäästä näyttelijäkaartista huolimatta. Olisi siis kenties ollut oikeudenmukaista ja järkevää napata kirjastosta mukaan ensimmäinen Raid-tarina, että olisin päässyt maailmaan paremmin sisälle. Tällainen ennenkuulumaton suunnitelmallisuus ei ole kuitenkaan ollut tapana aiemminkaan, joten miksi muuttaa toimivaa systeemiä?

Käsittääkseni Raidien suosio perustuu Harri Nykäsen omalle taustalle. Nykänen on entinen Helsingin Sanomien rikostoimittaja, joten hän tuntee skenensä keskivertoa paremmin. Asia huokuu esimerkiksi yksityiskohtaisesta kassakaappimurron kuvauksesta, jota arvatenkin mieh... tekniikasta kiinnostuneet lukijat osaavat arvostaa. Muutamaa oivallista kohtausta lukuun ottamatta tarina kuitenkin jää aika laimeaksi. Myös Nykäsen tapa jättää dialogissa repliikit personoimatta hankaloittaa välillä lukemista. Erityisesti kolmen tai useamman henkilön kohtauksissa on hankalaa yrittää repliikin sisällöstä päätellä, kuka sanoo mitäkin.

Käsittääkseni Raidit luetaan kuuluviksi dekkareihin, itsestäni ne ehkä solahtaisivat paremmin jännityskirjallisuuden puolelle: Raid on väkivallan ammattilainen, joka yrittää auttaa kaverinsa kaveria Ekiä eli Legioonalaista, joka on lavastettu syylliseksi murhasta. Samaan aikaan konstaapeli Huusko yrittää jäljittää Ekiä ja haistaa kuviossa palaneen käryä. Myös Isot Pojat meinaavat sotkea tutkimuksia. Nykäselle ansioksi on luettava laukausten jälkeen ilmaan leijumaan jäävä kysymys siitä, ketkä loppujen lopuksi ovatkaan hyviä ja ketkä pahoja.

Raid ja Legioonalainen on kirja, jonka voisin ostaa junaan ja sitten vaivattomasti unohtaa sinne (tämä kielikuva on muuten lainaus jostakin toisesta blogista, mutta en muista enää kenen. Kiitos ja anteeksi!). Löytö tekisi varmasti jonkun (miespuolisen) matkustajan onnelliseksi.