Riikka Suominen: Suhteellisen vapaata

Riikka Suomisen nimi on tullut viime viikkoina esiin useammassakin lehtijutussa. Artikkelit ovat kertoneet paitsi Suomisen kirjasta myös hänen käsityksistään parisuhteesta ja, hassua kyllä, Suomisen oma avoin parisuhde, on myös aina tullut mainituksi.

Kiinnostuin kirjasta välittömästi. Jos nyt ihan rehellisiä ollaan, ei sen paremmin kirjallisuus kuin koko länsimainen populaarikulttuurikaan käsittele kovinkaan vaihtelevia parisuhdemalleja. Karkeasti kirjoissa esiintyvät parisuhdetarinat voisi jaotella kolmeen kategoriaan:

1) romanttisten kirjojen matka kohti (yleensä hetero)parisuhdetta, jossa pääpari saa kommellusten ja väärinkäsitysten jälkeen toisensa ja he elävät yhdessä happily ever after.

2) kolmiodraama, jossa pari ei eläkään onnellisena elämänsä loppuun saakka, vaan joku toinen pettää toista. Tästä joko selvitään eteenpäin entistä vahvempana pariskuntana tai sitten erotaan ja eheydytään jonkin toisen kanssa, jonka kanssa eletään...happily ever after.

3) ahdistavat alisteiset parisuhdekuvaukset, joissa toinen tai mahdollisesti molemmat osapuolet elävät henkisen ja/tai fyysisen väkivallan alla ja parisuhde muistuttaa enemmänkin sairaalloista riippuvuus- tai alistussuhdetta.

Kaksikymmentä vuotta parisuhteessa eläneenä en ihan pysty samaistumaan yhteenkään näistä malleista.

Riikka Suominen lataakin tiskiin kerrassaan kumoksellisia ajatuksia: entä, jos jokaiselle on olemassa useampi 'se oikea'? Entä, jos romanttiselle parisuhteelle ladataan liikaa odotuksia? Entä jos parisuhde tukehtuu siihen, että jonkin ajatellaan heti olevan pielessä silloin, kun silmäkulmassa vilahtaa joku toinen, mielenkiintoinen ihminen? Entä jos pettämistä ei olisi, olisi vain toisilleen rehellisiä ihmisiä?

No, eipä vapaan rakkauden sanoma sekään ihan uusi ole, joten ei Suominen sentään vallankumousta ole tekemässä. Sen sijaan Suhteellisen vapaata on mielenkiintoinen viihderomaanin ja kiistakirjoituksen yhdistelmä ja keskustelunavaus. Kirjailija haluaa selvästi haastaa Hollywood-elokuvista ja  slovareista selkärankaan iskostuneet ajatukset kaikki esteet ylittävästä romanttisesta rakkaudesta. Puhumattakaan yhteiskuntien voimakkaasta ohjauksesta yksiavioiseen parisuhteeseen. Kaksikko on kätevä hallinnoimisen yksikkö, Suominen toteaa.

Odotukseni kirjan suhteen olivat korkealla, mutta alkupuolella olin hieman pettynyt. Kirja oli kyllä hyvin kirjoitettu, mutta ei tuntunut käsittelevän ollenkaan sitä, mitä oli luvattu: parisuhdetta. Minusta vaikutti enemmänkin siltä, että Suhteellisen vapaata on aikalaisteos aikamme pakonomaisesta suorittamisesta ja täydellisyyden tavoittelusta. Kun kirjan päähenkilö Klaara on kiinnostuneempi astianpesukoneen täyttämisestä kuin aviomiehensä Ilmarin kanssa peuhaamisesta, mieleeni tuli, että Klaaran ongelmat ovat ehkä jossakin ihan muualla kuin väljähtyneessä parisuhteessa.

Ylipäänsä en pitänyt Klaarasta henkilönä paljoakaan. Olisin ollut tarinalle huomattavasti myötämielisempi, mikäli henkilöt olisivat olleet sairaanhoitaja-Hintsanen ja hitsaaja-Koskinen lähiöstä kuin etuoikeutetussa asemassa elävä, hyvin toimeentuleva ja pitkään aamuisin nukkuva hipsteripariskunta Helsingin kantakaupungista. Klaara vaikuttaa itsekkäältä ja lapselliselta valittajalta. Hänellä on yksi terve lapsi, jota aviomies hoitaa vähintään yhtä paljon ellei enemmänkin kuin hän itse. Ympärillä ystäviä ja sukulaisia, jotka ovat valmiita ottamaan lapsen hoitoon, mutta siitä huolimatta Klaara valittaa jatkuvasti sitä, että hänen vanhempansa asuvat osan vuodesta Nizzassa ja pyytävät tyttäreltään palveluksia, eivätkä ole käytettävissä ilmaisina lapsenvahteina Helsingissä. Aarrgh, raivostuttavaa.

Mutta onneksi tarina eteni ja Suominen syvensi niin henkilöhahmojaan kuin itse aihepiiriäkin taitavasti. Siinä vaiheessa kun päästiin kirjan pihviin, eli avoimeen parisuhteeseen, en tuntenut minkäänlaista kaipuuta samanlaiseen hurjasteluun. Kuinka vaivalloista! Klaara ja Ilmari kirjautuvat Tinderiin ja laukkaavat treffeillä. Tapaamisia hotellihuoneissa, matkoja ulkomaille tapamaan Tinder-matcheja. Tähänkö heillä nyt sitten yhtä äkkiä onkin aikaa ruuhkavuosien keskellä? Muutenkin koko nykyaikainen nettitreffailukulttuuri tuntuu uskomattoman pinnalliselta ja itsekkäältä.

Ja juuri  kun olen valmis antamaan periksi ja toteamaan, ettei tämä ollutkaan minun kirjani, Suominen kääntää Klaaran ystävien suulla tarkastelukulmaa uuteen suuntaan ja haastaa päähenkilön itsekkyydestään ja miesten esineellistämisestä. Eikä Klaara olekaan immuuni epäilyksistä. Entä jos rakastajista hunsvotein onkin juuri se, johon hän ihastuu? Tässä hetkessä alan pitää kirjasta.

Ennen kaikkea pidin niistä hetkistä, kun kirjailijan naamio putoaa, Klaaran ja Ilmarin tarina jää tauolle, ja Suominen tykittää ajatuksiaan parisuhteelle asettamistamme mahdottomista odotuksista. Ne ovat huomattavasti raikkaampia kuin Klaaran ja Ilmarin suhdesekoilu.

Uskottomuuden suhteen Parisuhde sen sijaan on ehdoton, ja siinä sillä on asiantuntijarivistö tukenaan. He tietävät ettö uskottomuus ei vain loukkaa - se traumatisoi. Näin me olemme päättäneet ja samalla luoneet hirviön, jonka nyt pelkäämme tulevan syömään suhteemme.
Parisuhde on peloissaan syystä. Se tietää, että todennäköisyys pettämiselle on yksi kolmesta. Ja siinä missä Parisuhde on lautasmalli, pettäminen houkuttelee ihmisiä hattaralla...
... Niinpä syrjähyppyhen huuma on aihe, josta valtavalla joukolla suomalaisia on kokemuksia, mutta josta ei mieluummin puhuta. Uskottomuuden syyksi selitetään humalaa, kituvaa parisuhdetta tai huonoa itsetuntoa. Mitä jos syy onkin vain se, että maailmassa on lukuisia puoleensavetäviä ihmisiä?


Niin, entäpä jos se on juurikin niin yksinkertaista?

Hankalaa toki siinä mielessä, että silloin emme voi asettautua kohtalon vietäviksi, vaan päätösvalta jää meille itsellemme.

Suhteellisen vapaata on kepeälukuinen, viihteellinenkin romaani, mutta sellaiseksi se herättää poikkeuksellisen paljon ajatuksia ja haastaa itsestään selvänä pitämiämme totuuksia. Kirjassa kuvatun kaltainen avoin suhde ei varsinaisesti vakuuttanut ratkaisuna alati kasvaviin avioerotilastoihin, mutta yleisesti ottaen olen samaa mieltä siitä, että parisuhde tarvitsee happea ja vapautta enemmän kuin kieltäytystä, epäilyä ja huonoa omaatuntoa. Ja vaikka Klaara ja Ilmari välillä minua ärsyttivätkin, en voi väittää olleeni heidän tarinansa päätökselle välinpitämätön.

Kuinka ollakaan, aivan kuten oikeassakin elämässä, tälläkään tarinalla ei ole sen paremmin surullista kuin happily ever after -loppua. On vain elämää, toivottavasti kullakin omannäköistä sellaista. Ja onnellista.

Kirjasta ovat bloganneet muun muassa Arja, Kirsi ja Tuijata.

Riikka Suominen: Suhteellisen vapaata
Otava 2020
380s.