Arttu Tuominen: Verivelka

Arttu Tuominen on viime vuosina noussut dekkariväen suosioon Labyrintti-sarjallaan. Poriin sijoittuvan jännityssarjan tavaramerkeiksi ovat muodostuneet tiiviit, juonenkäänteitä täynnä olevat tarinat sekä kerronnan vahva psykologinen ote.

Verivelka on kirjailijan ensimmäinen romaani WSOY:lle ja käynnistää uuden, Delta-sarjan. Takakannen mukaan Delta kuvaa poliisiyksikköä, jonka tehtävä on ratkaista traagisia rikoksia, jotka saavat poliisit punnitsemaan omia arvojaan ja tekojaan. Kaikki tragedian elementit, kuten myös yksilöiden eettinen pohdinta ovatkin tarinassa vahvasti läsnä. Kirjaa lukiessa lukijankin on pakko todeta, ettei absoluuttista oikeaa ja väärää aina ole.

Romaani kertoo kahdesta lapsuuden ystävästä, jotka elämä on heittänyt yhteiskunnan ja sosiaalisen arvoasteikon eri laidoille. Toinen on vahvassa urakiidossa oleva poliisi, toinen alkoholisoitunut elämäntaparikollinen. Miehiä yhdistää kuitenkin poikavuosien vahva ystävyys - sekä tapahtumat, jotka nousevat pintaan sinänsä tavanomaisen puukotustapauksen yhteydessä.

Porin Ahlaisissa sijaitsevassa mökissä vietetään kosteaa viikkoa alan ammattilaisten kesken. Viina virtaa, väki vaihtuu. Kunnes yksi miehistä puukotetaan kuoliaaksi. Vaikuttaa siltä, ettei surmaajasta ole epäselvyyttä. Mutta onko tapaus sittenkään niin yksinkertainen kuin miltä se ensisilmäyksellä vaikuttaa?

Vaikka tapahtumat sijoittuvat rikostutkintaan ja kirjan päähenkilöt ovat poliiseja, rikollisia tai uhreja, en kutsuisi Verivelkaa varsinaisesti dekkariksi. Kyseessä on vahva ihmissuhdekertomus, jossa tappo sysää sekä tulevat tapahtumat liikkeelle että herättää menneisyyden haamut hereille. Murhatutkimus luo kontekstin jollekin paljon syvemmälle: kertomukselle ystävyydestä, mielen rikkoutumisesta sekä siitä selviytymisestä.

Verivelka on ennen kaikkea traagisten mieskohtaloiden tarina. Poikien ja isien väliset suhteet, henkinen ja fyysinen väkivalta, odotusten täyttäminen ja pettymysten tuottaminen leimaavat henkilöiden sielunmaisemaa ja keskinäisiä suhteita. Erityisen herkästi Tuominen kuvaa 12-vuotiaiden ystävysten, Jarin ja Antin, ystävyyttä sekä ikimuistoista kesää lapsuuden ja nuoruuden rajamailla. Ajankohtaan, jossa aavistus aikuisuudesta alkaa tuntua kutkuttavan läheiseltä ajatukselta, mutta edessä on vielä huolettomia kesäisiä lapsuuden päiviä, on helppo samaistua.

Tuomiselle tyypilliseen tapaan uskomattomia juonenkäänteitä ei tästäkään teoksesta puutu, mutta aikaisempiin romaaneihin verrattuna juoni tihentyy entistä enemmän tunteen kuin tapahtumaketjujen tasolla. Mielestäni se tuo kerrontaan aivan uudenlaista syvyyttä ja kypsyyttä. Kaikesta traagisuudesta huolimatta pidin kirjan kerronnasta ja sen synnyttämästä tunnejäljestä valtavasti.

Ei epäilystäkään, etteikö tämä olisi Arttu Tuomisen paras romaani tähän mennessä.

Arttu Tuominen: Verivelka
WSOY 2019
408s.
Ennakkolukukappale kustantajalta