Luis Ruffato: Lissabonissa muistin sinut


Luis Ruffato on minulle entuudestaan kokonaan tuntematon kirjailija, mutta satuin törmäämään Lissabonissa muistin sinut -kirjaan vapaa-ajanpaikkakuntani kirjastossa (lempiharrastukseni Pielavedellä on nykyään hengailu omatoimikirjaston ihanassa rauhassa, ah!). Hauska funikulaari-kansi ja ovelan tuntuinen kieli houkuttelivat lainaamaan kirjan, vaikka olin ajatellut lukevani jotakin aivan muuta tänä viikonloppuna. Pienoisromaanit ovat kuitenkin siitä kiitollisia luettavia, että niiden kanssa uskaltaa helpommin harpata huikentelemaan omalle epämukavuusalueelle kuin monisataasivuisten tiiliskivien kera.

Lukupäätökseen vaikutti sekin, että toivoin pääseväni mielikuvamatkalle Lissaboniin, kaupunkiin, jossa en ole koskaan käynyt, mutta joka syystä tai toisesta on mielikuvissani muodostunut kaupungiksi, josta ihan varmasti pidän. Täytynee käydä joskus testaamassa.

Mitään lempeää nojatuolimatka Ruffato ei tarjoile, pikemminkin realistisen kuvauksen siirtolaisten, toisen luokan kansalaisten, elämästä Euroopan laidalla. Ei niinkään laidalla maantieteellisesti, vaan henkisesti ja sosiaalisesti. Tarina alkaa Brasiliasta, jossa elämässään ja pikkukaupungissaan tietynlaiseen umpikujaan päätynyt Sérgio päättää muuttaa Portugaliin paremman elämän toivossa. Muutama vuosi hyväpalkkaisessa työssä Euroopassa ja sitten takaisin arvostettuna, maailmaa nähneena miehenä ja tienatut rahat kasvamaan korkoa kiinteistöbisnekseen.

Eurooppalaista lukijaa ei yllätä, että näinhän ei käy. Sérgio päätyy ensin lampsimaan toimettomana vieraassa kaupungissa työtä vailla, kunnes hän onnistuu saamaan paikan eräästä ravintolasta tarjoilijana. Sérgio on jopa työssään melko hyvä, mutta työntekijöiden nokkimisjärjestyksessä hännillä. Lopulta hän saa potkut, siksi, että Itä-Euroopasta saa koulutetumpaa työvoimaa samalla palkalla ja koska
"Älä ota tätä henkilökohtaisesti", asiakkaat haluavat mieluiten palvelua vaaleatukkaiselta ja sinisilmäiseltä.

Jopa toisen luokan siirtolaisten joukossa brassit ovat b-luokkaa. Sérgion irrallisuuden ja toiseuden tunnetta sekä koti-ikävää miettiessäni mieleeni nousivat 60-luvulla Ruotsiin lähteneet suomalaissiirtolaiset (sillä erolla, että heille kävi useimmiten paremmin). Mutta vaikka etsin samaistumispintaa menneisyydestä, Sérgion ja hänen kaltaistensa tarinat ovat hyvin tavanomaisia tälläkin hetkellä eri puolilla maailmaa. Ruffaton alkuperäisteos on kirjoitetu vuonna 2009, joilloin tämän vuosikymmenen siirtolaisaallot olivat vasta edessäpäin. Toisaalta kirjailijan kuvaamassa kireässä ilmapiirissä heijastelevat jo finanssikriisin kuohut, jotka rantautuivat ja olivat viedä mukanaan myös Portugalin.

Lissabon on tarinassa läsnä, mutta vielä voimakkaammin Sérgio elää edelleen Brasiliassa, jossa on menneisyys ja kadotettu tulevaisuus. Miljöökuvauksen sijasta tarina vilisee henkilöitä, jopa niin paljon, että lyhyen sivumäärän ja Ruffaton ajatuksenvirtamaisen tekniikan vuoksi henkilöhahmoissa oli välillä vaikea pysyä mukana.

Ruffaton kerronta on polveilevaa, pilkuilla toisistaan erotettuja, ajatuksenvirtamaisia lauseita toinen toisensa perään. Vaikka toisaalta kielestä nautinkin (se toi tietyllä tapaa mieleeni J.D. Salingerin), välillä ajatuksen pitäminen kasassa oli hankalaa ja huomasin virkkeen loputtua unohtaneeni kokonaan, mistä se alkoi. Palkitun Jyrki Lappi-Seppälän suomennos oli tyylikäs, mutta tuntui siltä, että alkukielellä lukeminen ja ennen kaikkea Portugalissa ja Brasiliassa puhuttujen Portugalin kielen eri variaatioiden ymmärtäminen olisi tuonut lukukokemukseen olennaisen hivenen lisää.

Sen sijaan kovin paljon pidin kirjan jakamisesta kahteen osaan: Kuinka lopetin tupakanpolton ja Kuinka aloitin tupakanpolton uudelleen. Tupakointi nousee teoksessa elämänkokoiseksi teemaksi, merkiksi uskosta parempaan tulevaan ja lopulta alistumisesta kohtaloonsa. Tämä metafora sai mietteliääksi. Kuinka paljon tekemissämme valinnoissa, arkisissakin, kangastelee se, millaiseen tulevaan uskomme?

"Se on pelkkää harhaa, Serginho", turha kuvitella että me vielä jonain päivänä palataan.

Luis Ruffato: Lissabonissa muistin sinut (Estiv em Lisboa e lembrei de vocé 2009)
Into 2018
131s.
Suomennos Jyrki Lappi-Setälä



Kommentit

  1. Kiitos Amma kirjan esittelystä. Kuulostaa todella mielenkiintoiselta. Ensin kiinnosti kirjan nimi, koska Lissabon on mielestäni niin upea paikka. Ja sitten sisältö. Laitetaan varauslistalle.

    VastaaPoista
  2. Minulla jäi tämä teos kesken, koska luin sitä kevyenä välipalana, eikä se sitten osoittautunutkaan niin kevyeksi. Taisin pitää enemmän Brasilian-kuvauksesta, mutta nyt arviosi pohjalta voisin kyllä lukea teoksen loppuun paremmalla draivilla.

    Ihmettelen sitä, kuinka vähän olen lukenut Portugaliin sijoittuvaa kirjallisuutta, kun Lissabon kuitenkin kuuluu lempikaupunkeihini.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä ei tosiaan ole ihan niin kevyt kuin paksuudesta ja kannesta voisi päätellä.

      Poista
  3. En olekaan koskaan lukenut kirjaa, joka olisi kirjoitettu ajatuksenvirtamaisesti. Kyseinen kirja on sopivan lyhyt ja aihe ajankohtainen, joten kirjan lukemista voisi kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällainen pienoisromaani on kyllä hyvä formaatti uusille kokeiluille. 130 sivua on aika inhimillinen luettava, vaikkei osoittautusikaan ihan omaksi jutuksi.

      Poista
  4. Tämä on ainut Ruffaton teos, jonka olen lukenut. Innostuin kokeilemaan juuri lyhyen sivumäärän vuoksi. Kirjan alku oli muistaakseni sekavanoloinen, mutta tyyliin tottumisen jälkeen tykkäsin kyllä kirjan omalaatuisesta tunnelmasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulle sekaannusta tuottivat erityisesti lukemattomat hahmot, mutta aika nopeasti oppi tunnistamaan, mitkä hahmot jäivät pitemmäksi aikaan tarinaan, ketkä vain mainittiin ohimennen.

      Poista
  5. Kiitos lukuvinkistä! En ollut kuullutkaan Ruffatosta tai hänen tuotannostaan, mutta Lissabonissa muistin sinut vaikuttaa kiinnostavalta etenkin ajankohtaisen teemansa ansiosta.

    VastaaPoista
  6. Laitoin tämän lukulistalleni jo katalogeja selatessa ja tämä on ensimmäinen blogiarvio johon olen tästä törmännyt. Eikä yhtään haittaa jos on vähän haastavampi, kiinnostaa edelleen. Olen samaa mieltä tuosta, että lyhyt sivumäärä rohkaisee paremmin heittäytymään haasteisiin.

    Lissabon on yksi lempikaupunkejani ja toivon pääseväni sinne uudestaan viiden vuoden sisällä ❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa mielenkiintoista kuulla, mitä pidät kirjasta kunhan luet sen. Jonakin päivänä Lissabonissa pitää kyllä päästä käymään.

      Poista
  7. Vaikuttaa kiinnostavalta, maahamuuttajatarinat usein kiinnostavat minua. Tämä vaikuttaa tyyliltään ja kieleltäänkin jännältä, joten merkitsenpä nimen ylös. Tutkailin jo alustavasti kirjan käännöksiä eikä tätä ilmeisesti ainakaan vielä ole käännetty enkuksi (eräs toinen teos Ruffatolta sen sijaan on). Täytyypi odotella käännöstä tai sitten lukea suomeksi vaikkapa seuraavalla reissulla (en kyllä ikinä ehdi lukea kaikkea, mitä tungen ns. seuraavalle suomireissulle luettavaksi) :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä teos, jossa käännöksellä on varsin suuri rooli, mielenkiintoista olisi nähdä sekin, miten kääntyy englanniksi.

      Poista
  8. Olen kiinnittänyt huomiota tähän kansikuvaan, jonka olen tulkinnut höpsöksi ja vekkuliksi. Ehkä kansi sitä onkin, mutta sisältö kuulostaa kyllä melkein ahdistavan realistiselta. Tajunnanvirtaa en ole liiemmin oppinut arvostamaan, noin tekstityyppinä siis, mutta täytyy silti vilkaista sisältöä edes sen verran, että näen kuinka se on tässä toteutettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä kansikuvan ja sisällön välillä on jännä ristiriita. Toisaalta, ei tämä liian ahdistava teos ollut, joten kannattaa kokeilla!

      Poista
  9. Kiinnostava arvio. Pääsin sitä lukiessani jo portugalilaiseen tunnelmaan. Nämä yllättävät valinnat ovat usein antoisia ja sama pätee myös lukupiirivalintoihin, joita itse ei ole tehnyt.
    Samaa mieltä olen myös omatoimikirjastoista. Olen onnekas, sillä meillä on sellainen toisella puolella katua ja koira pääsee sinne usein iltalenkillä. Upea palvelu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omatoimikirjasto on kyllä todella hieno keksintö. Ja se, että Suomessa tällainenkin on mahdollista ja toimivaa, on hienoa jo itsessään.

      Kirjat, jotka pääsevät yllättämään, ovat hienoja lukukokemuksia ja omalta mukavuusalueelta kannattaa aina silloin tällöin hypätä pois.

      Poista

Lähetä kommentti