Anni Kytömäki: Kivitasku


Toisin kuin useimmat bloggaajakollegat, en ole lukenut Anni Kytömäen Finlandia-ehdokkaaksikin yltänyttä esikoisromaania Kultarinta. Teos kyllä kävi minulla kirjastosta kylässä jo heti kohta ilmestymisen jälkeen, mutta en ehtinyt sitä silloin aloittaa. Palautettuani kirjan luin toinen toistaan ylistävänpiä kirjoituksia ja minuun iski rimakauhu. Voiko hypetyksestä seurata mitään muuta kuin paha pettymys?

Siispä päätin nyt tarttua Kytömäen uutuusromaaniin, Kivitaskuun hetimmiten ja ilman ennakko-odotuksia. Kirjoitan tätä suljettuani kirjan kannet hetki sitten, eikä minulla oikeastaan ole mitään sanottavaa. Niin typeryttävän hienosta, taitavasta ja erikoisesta romaanista on kysymys. Tarina etenee kolmessa eri aikatasossa. Pääsääntöisesti kuitenkn 1800- ja 2010-luvuilla. Tarinalinjojen kautta lukijalle paljastuu sukutarina, jossa eri elämänkaaret leikkautuvat kiinnostavasti ja yllättävästi. Kuten mikä tahansa hyvä sukukronikka, tämäkin sisältää tragedioita, vaiettuja salaisuuksia, järkkymätöntä rakkautta ja uhrautumista. On niitä, jotka menivät kaukomaille, on heitä, jotka pysyivät uskollisina suvun mailla. On heitä, jotka menivät ja heitä, jotka jäivät odottamaan.

Tuntuu siltä, että juonesta pitäisi kertoa paljon enemmän, mutta sitä en saata tehdä, koska lukijan on syytä kokea tapahtumat itse. Ihmeteltävän luontevasti Kytömäki kuljettaa lukijaa niin Louhurannan maisemissa Etelä-Savossa, Pietarin palatseissa kuin Pääsiäissaarellakin. Aluksi vieroksuin 1800-luvun osuuksia, mutta kirjan edetessä ne muuttuivat välttämättömäksi taustaksi nykyisyydelle. Vaikka kyseessä ei olekaan dekkari tai edes sen sukulainen, pyöritti Kytömäki ainakin minut aivan ympäri tarinoillaan, salaisuuksien verho alkoi toden teolla paljastua vasta kirjan lopulla.

Pidän aina erityisen positiivisena asiana, jos romaani onnistuu yhtä aikaa viihdyttämään ja sivistämään. Pysyin tarinan hyppysissä alusta loppuun saakka, mitä voi pitää saavutuksena yli 600 sivuisessa teoksessa. Useaan otteeseen piti myös ottaa puhelin käteen ja googlata jokin kiinnostava ja itselle uusi, tarinaan liittyvä yksityiskohta. Fakta ja fiktio sekoittui toisiinsa kiehtovasti.

Kultarinnan luontokuvausta kehuttiin kovasti ja Kivitaskua lukiessa on helppo ymmärtää miksi. Kallioiset rannat, louhikkoiset rinteet, mäet ja vuoret ovat tarinassa vahvasti läsnä. Jääkauden ja muinaismerien merkit ovat yhtä aikaa koko ajan nähtävissä, toisaalta kätkemässä salaisuuksia. Luontokuvaus luo jännittävää realismin ja mystiikan sekoitusta. Aivan maagisesta realismista ei voi puhua, vaan mystiikka kumpuaa toisaalta kansanperinteestä ja ennen kaikkea ihmismielen syövereistä. Yhtä keskeisessä osassa kuin luonto, ovatkin myös mielen maisemat: sen huikaisevat näköalat ja petolliset karikot, ylitettävät vuoret ja peilityynet illat.

Kirjaa lukiessa kuulin toisaalla ajatuksen siitä, kuinka rauhoittavaa on katsoa rantamaisemaa ja todeta, kuinka vähän ihminen pystyy sitä sukupolvien saatossa muuttamaan. Sama tunnelma pätee myös Kivitaskuun, vaikka toisenlaisiakin kaikuja ja uhkakuvia on ilmassa.

Kivitasku on ehdottomasti vahvinta lukemaani tämän vuoden kirjallisuutta ja luulen sen kärkijoukoissa myös säilyvän,  vaikka monta hienoa romaania on vielä ilmestymättä. Upea lukukokemus, joka jättää pysyvän tunnejäljen lukijan mieleen.

Anni Kytömäki: Kivitasku
Gummerus 2017
645s.

Kommentit

  1. Kivitasku vaikuttaa kyllä hyvältä. Olen miettinyt, että kirja voisi olla syyslomalukemistani. Täytyy siis hankkia se siihen mennessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katja, kuulostaa ihan täydelliseltä syyslomasuunnitelmalta ❤️❤️

      Poista
  2. Kuulun samaan porukkaan, Kultarinta on edelleen lukematta! Se on jo reilun vuoden odottanut pokkarina vuoroaan, olen jopa ottanut muutamalle reissulle mukaankin, mutta koskaan se ei ole vuoroon päässyt, ehkä juurikin siksi, kun pelkään odottavani siltä liikaa.

    Kivitasku kuulostaa kauniilta, kirjoitat siitä hienosti. Pitää lisätä sekin lukulistalle, jospa se olisi helpommin aloitettava kuin tuo esikoinen. Tosin jos olen oikein ymmärtänyt, kummankaan kanssa ei varsinaisesti vikaan mene, joten jospa ainakin toisen näistä saisin vielä tänä vuonna luettua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin oli jostakin syystä helpompi aloittaa tästä, olin kehitellyt Kultarintaan niin valtavat odotukset. Kakkoskirja kun usein on vielä se vaikein kirjailijalle, niin kynnys tuntui sopivan matalalta. Mutta ei tässä kyllä tuntunut olevan yhtään välikirjan makua, tai sitten jos on, niin Kultarinta on jotakin aivan käsittämätöntä :) Tosin kaikista kehuista päätellen, loistava kirja se tosiaan on.

      Poista
  3. Minulle on käynyt aivan samoin Kultarinnan kanssa. Aika on alkanut tuntua nyt oikealta kyseiselle kirjalle. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin varmaan nyt uskaltaudun myös Kultarinnan pariin. Onneksi kirjat eivät katoa minnekään!

      Poista
  4. Tässä uudessa Kytömäen kirjassa kuulostaa olevan paljon sellaisia aineksia, jotka minua kiinnostavat. Vähän emmin tuon luontokuvauksen kanssa, sillä harvoin jaksan niitä kovin suuressa määrin. Mutta kirjailijan hehkutus on sitä luokkaa, että olen pikku hiljaa varovaisesti kiinnostumassa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En välttämättä minäkään ole kovin innokas pitkällisten luontokuvausten ystävä. Mutta kun sen osaa tehdä niin hyvin kuin Kytömäki, niin en voi kuin ihailla. Lisäksi luonto oli tavallaan yksi henkilö, ei päälleliimattu miljöö.

      Poista
  5. Luin Kultarinnan juuri tänä kesänä ja se oli pakahduttavan hieno. Kivitasku odottaa lukupinossa sopivaa hetkeä, jotta voin täysin uppoutua siihen. Odotan siltä suuria!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän luettuani en malta odottaa Kultarinnan lukemista. Odotan kuitenkin sopivaa hetkeä. Rauhaa lukea, ja muutenkin sitä, että jäähyttelen Kivitaskun ensihuuman ensiksi mielesätni :)

      Poista
  6. Liityn Kultarinnan saamista kehuista pelästyneiden sankkaan joukkoon! Nyt pohdituttaa, jääkö se kokonaan väliin, jos aloitankin Kivitaskusta. Täytyy vaan nollata odotukset ;-) Vaikka kyllähän tosi hyvä kirja nousee korkeimmankin odotuksen tasolla, kuten Riitta Jalosen Kirkkaus (pääsinpä taas kehumaan ;-)

    Minna /Kirsin Book Club

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meitähän on sitten ollutkin monta, luulin olevani ainoa :)
      Minulla ainakin tämä Kivitaskun lukeminen helpotti, olen aika varma, että pidän Kultarinnastakin, sen verran vakuutuin Kytömäen lahjoista.

      Ja aina kannattaa käyttää tilanne hyväkseen, kun pääsee kehumaan lemppareitaan :D

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit