Marko Kilpi: Undertaker - kuolemantuomio



Marko Kilven odotettu rikosromaanisarja sai avauksensa muutamia viikkoja sitten, kun Undertaker - kuolemantuomio ilmestyi. Kirja on ehtinyt saada positiivisen vastaanoton niin Helsingin Sanomissa kuin Savon Sanomissakin. Eikä ihme. Kilpi on profiloitunut jo aiemmilla teoksillaan yhdeksi suomalaisen rikoskirjallisuuden uudistajista ja jatkaa samalla tiellä entistä voimakkaammin.

Kirjasarjan idea, se, että päähenkilönä seurataankin pahiksia kiinniottavan hyviksen sijasta kylmäveristä sarjamurhaajaa, ei toki ole uusi asia. Sitä mukaa kun maailma ympärillä tuntuu muuttuvan entistä sekavammaksi ja hyvän ja pahan toisistaan erottaminen entistä monimutkaisemmaksi, näkyy sama trendi myös populaarikulttuurissa. Kilvenkään päähenkilö Jarmo Kivi ei ole yksinomaan paha. Hän on kunnioitettu hautausurakoitsija ja perheenisä, joka selkeästi kamppailee omien demoniensa ja traumojensa kanssa. Tavallisista hautausurakoitsijoista Kivi eroaa vain sillä tavalla, että hän on tavalla tai toisella (vielä jäi epäselväksi miten, milloin ja miksi) sekaantunut järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Jos tarve vaatii, ja Kivellä tarve tulee verrattain usein, hän ei epäröi raivata tieltään vastustajia mitä karmeimmalla tavalla. Olisi helppo sanoa, että Kivi on psykopaatti, mutta saa nähdä, miten henkilökuva kehittyy sarjan edetessä.

Toisaalta seurataan syrjäytymässä olevan pariskunnan, Tuomaksen ja Marian tarinaa. Maria kärsii masennuksesta, eikä Tuomaksen tulot opiskelijana riitä edes ruokaan. Halu pärjätä, tulla toimeen ja menestyä on kova, mutta kuinka paljon lastia kukaan jaksaa kantaa? Kilpi on esittänyt aiemmissa romaaneissaan tiukkoja yhteiskunnallisia kysymyksiä, eikä jätä tilaisuutta käyttämättä tälläkään kertaa. Onko Suomi todella, edelleen, vieläkin, yhteiskunta, jossa omalla työllä, ahkeruudella ja periksiantamattomuudella on mahdollista yltää mihin tahansa? Jaetaanko kaikille syntymässä tasaveroiset kortit käteen? Ja toisaalta, voiko käydä myös niin, että korkealtakin voi tippua, ilman omaa syytä?

Vaikka kyseessä ei olekaan aivan perinteinen dekkari, ei runsasaineksisessa romaanissa ole poliisejakaan unohdettu. Tosin jos hyvän ja pahan raja hämärtyy päähenkilön kohdalla, samaa voi sanoa myös häntä jahtaavista poliiseista. Tutkintaa johtava Saari tuntuu varsin häikäilemättömältä tyypiltä ja korkeintaan keskinkertaiselta johtajalta. Hänen alaisensa epäilevät esimiehensä toimintatapoja suhteellisen avoimesti. Läpi romaanin käy kipeän selväksi se, että vanhempi konstaapeli Kilpi todellakin tietää mistä kirjoittaa. Poliisit joutuvat näkemään ja kohtaamaan kaiken sen, minkä tavallinen keskiluokkainen kansa voi sivuuttaa onnellisen tietämättömänä tai sitten sellaista esittäen. Juuri poliisin työtä kuvatessaan teos onkin ehkä paljaimmillaan ja myös raaimmillaan.

Myönnän, etten olisi nyt oikein jaksanut lukea tätä. Viime aikoina on tullut luettua paljon kaikesta pahasta, eikä ympäröivä maailmakaan näytä kaikistellen valoisalta paikalta. Kaipaisin lisää kukkia, perhosia, pieniä kissanpoikasia ja yksisarvisen pölyä maailmaan. Lukukokemusta ei siis voi kehua erityisen nautittavaksi. Tässä kirjassa oli niin monta kohtaa, jossa menin rikki. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että Undertakerissa olisi kirjana mitään vikaa, päin vastoin.

Undertaker esittelee Kilvestä kirjoittajana uuden puolen. Kieli on sujuvaa kuten aina, mutta selvästi ilmaisu on ottanut tiiviimmän, kansainvälisen trillerin muodon. Sisältö tottelee muotoa muutenkin läpi romaanin. Kirjasarjasta piti tulla ensin televisiosarja ja se näkyy tietynlaisena synopsismaisuutena romaanissakin. Aluksi käsikirjoitumaisuus oudoksutti, mutta kun siihen tottui, oppi tiivistä rakennetta myös arvostamaan.

Undertaker on oma itsenäinen teoksensa, mutta kaikesta huomaa, että tämä oli vasta pilottijakso. Kysymyksiä heräsi enemmän kuin vastauksia saatiin. Henkilöitä esiteltiin melkoinen kavalkadi ja heidät aseteltiin valmiusasemiin. Otaksun, että sarjan toisessa osassa tapahtuu paljon. Moottori on jo käynnistetty ja sen ärjymisestä päätellen tulossa on totista menoa.

Marko Kilpi: Undertaker - kuolemantuomio
CrimeTime 2017

335s.

Kommentit

  1. Minäkin sain tästä arvostelukappaleen ja sen verran dekkariähkystäni huolimatta kiinnostuin, että varovasti kurkistin kansien väliin. Kirja on kuitenkin nyt jäähyllä, koska ensimmäisillä sivuilla esitellään poliisin väkeä niin kökösti, etten tunnistanut Kilven tyyliä. Mutta katsotaan, jos vaikka vielä ottaisin uudelleen esille jossain vaiheessa. Minullekin nyt perhoset ja kissanpoikaset olisivat enemmän paikallaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirsi, luulen tietäväni mitä tarkoitat. Mutta kokeile silti uudestaan, kunhan hetki tuntuu sopivalta. Tässä on paljon hyviä aineksia.

      Poista
  2. Kuuntelin muutama päivä sitten Marko Kilven haastattelua radiosta. Hän on palannut poliisin töihin, ja kirjoittelee jatkossa työn ohessa. Olen lukenut yhden Marko Kilven kirjan, Kuolematon. Tykkäsin siitä kovasti, ehkä otan tämänkin lukulistalle. Krista tykkäsi kovasti Marko Kilvestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Anneli, muistankin jutelleeni Kristan kanssa Kilven kirjoista. Olisiko ollut juuri Kuolematon, joka vaikutti meihin molempiin syvästi ja vaihdoimme siitä ajatuksia. Krista on ollut mielessäni paljon, kuten myös te omaiset 💗
      Suosittelen kyllä Kilven kirjoja, aiemmasta tuotannosta esimerkiksi Elävien kirjoihin on aivan upea teos ja taisi voittaa Savoniankin.

      Poista
  3. En ole lukenut Marko Kilven teoksia, vaikka hänen nimensä onkin minulle tuttu. Tosin en ole nyt hetkeen lukenutkaan dekkareita, eli tuskin on ihmekään, etten ole hänen tuotantoonsa perehtynyt. Teos vaikuttaa kyllä kiinostavalta, joten voisin pistää sen, ja Kilven ylipäätään, korvan taakse.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hande, Kilvestä ovat tykänneet monet sellaisetkin, jotka eivät dekkareista muuten perusta. Tosin tämä Undertaker on minusta enemmän perinteistä jännäriä kuin mitä aiemmat teokset ovat olleet.

      Poista
  4. Dekkarit ja varsinkaan kotimaiset dekkarit eivät ole kovin lähellä sydäntäni, mutta tämä kuulostaa ihan laadukkaalta. En ole lukenut Kilveltä mitään. Jäin miettimään, että onkohan tuo pahojen poliisien kuvaaminen lisääntynyt tapaus Aarnion myötä. Viimeksi lukemassani kotimaisessa dekkarissa, Ari Rädyn Syyskuun viimeinen, oli myös paha poliisi, jonka motiivit jäi kyllä kysymysmerkiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä pointti! Kyllähän tuo Aarnion tapaus on sellainen, että siinä on jo itsessään aineksia vaikka kuinka moneen kirjaan! Mitä pidit Rädyn kirjasta? Olen sitä pyöritellyt käsissäni, mutten ole lukenut.

      Poista
  5. Minä en luultavasti pystyisi lukemaan tätä kirjaa. En halua mennä murhaajan pään sisään. Arvostan tuota kappaletta, jossa sanot, että menit lukijana rikki, mutta se ei tarkoita, että kirjassa olisi vikaa. Hienoahan se on, että kirjallisuus vaikuttaa lukijaansa.

    Lisäksi arvostan sitä, että Kilpi nostaa esiin pienituloiset ihmiset ja kasvavan epätasa-arvon yhteiskunnassa. Ei, täällä ei tosiaankaan synnytä tasa-arvoiset kortit kädessä. Huono-osaisuus periytyy sukupolvelta toiselle ihan tutkimustenkin mukaan, eikä ennen niin tasa-arvoinen koulutusjärjestelmämmekään oikein enää riitä tasaamaan eroja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin arvostan eritoten Kilven yhteiskunnallista otetta ja sanomaa. Siitä tuleekin jännä kontrasti, että toisaalta eläydytään paatuneen murhaajan pään sisään, mutta sitten toisaalta yleisilmeeltään kirja on vahvasti pienten puolella.

      Poista
  6. Mulla sama juttu kuin Handella: Kilveltä en ole lukenut mitään ja dekkareitakin varsin vähän. Dekkareita tulee kesällä luettua enemmän, mutta itsekin olen lukenut aika paljon vakavaa ja painavaa asiaa. Kevyttä mielin myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikelle on aikansa. Välillä kaipaa keveyttä, välillä jotain muuta. Itse tosin olen useana kesänä huomannut, että kun on valoisaa, itse on lomalla ja rentoutunut, sitä kestää paremmin rankkoja aiheitakin. Valmiiksi rasittuneena, marraskuisessa pimeydessä ja loskassa on varmempaa pysytellä valoisissa aiheissa ;)

      Poista
  7. Oikein piti käydä excelistä tarkistamassa, mitä Kilveltä olen lukenut. Näemmä Kadotetut ja Elävien kirjoihin. Kummatkin olin oikein mainioita, mutta nykyisin mulla on aika lailla sama kuin sinullakin. En jaksa lukea raakuuksista. Enkä oikein tiedä, mitä ajatella maailmasta, jossa sitä paremmin dekkari myy, mitä raaempi se on. Ihminen ei taida olla kovin onnistunut laji. Anteeksi pessimistinen näkemykseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Omppu, samaa mietin itsekin silloin tällöin. Erityisesti, kun parin viimeisen vuoden aikana raakuudet kirjoitetaan yleensä kohdistumaan lapsiin ja nuoriin. Sellaisesta en mielelläni lue, ellei ole ihan pakko.

      Poista
  8. Tämä on synkkä kirja, josta en ole ennättänyt vielä kirjoittaa omaan blogiini. Olen lukenut kaikki Kilven teokset eivätkä aiemmatkaan ole mitään valoisuuden riemuvoittoja olleet. Tämän kirjan maailmassa on ihmiselo niidenkin tarinoita karumpaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kilpi nostaa esille todella rankkoja aiheita kirjoissaan. Aiemmissa kirjoissa on kuitenkin ollut jokin positiivinen, valoisa vire, mikä on saanut uskomaan, että kyllä lopussa kaikki kuitenkin kääntyy vielä hyvin. Undertakeria lukiessa ei ollut samanlaista turvallisuudentunnetta, siksi ehkä lukukokemus olikin hurjempi.

      Poista
  9. Minullekin Kilpi on ennestään tuntematon (paitsi siis tietty nimenä), mutta näin dekkariviikon lähestyessä pidän silmät ja korvat auki vinkkien varalta. Asetelma ainakin kuulostaa mielenkiintoiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämähän sopisi loistavasti dekkariviikkoosi, vähän erilainen näkökulma!

      Poista
  10. Tämä vaikuttaa aikas mielenkiintoiselta, enkä olekaan tainnut Kilveltä lukea mitään. Tosin nyt keskityn vähän kevyempään lukemiseen, kun muuten on niin kova kiire ja paine, että kirjan pitää vain auttaa nollaamaan aivoja. Dekkareita tosin olen lukenut, "kirjastomurhia" ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä luin tämän ja jotakin muutakin rankkaa kovassa stressitilassa ja maksan nyt vähän velkaa siitä. Pitäisi muistaa, että kauheudet sopivat hyvin hyvin levänneisiin loma-aivoihin 😊

      Poista
  11. En ole mikään dekkareiden lukija, vaikka välillä päätänkin antaa niille mahdollisuuden. Suomalaisista dekkaristeista Kilpi pitäisi kai silloin kuulua lukulistalle. Toistaiseksi jätän väliin ja etsin minäkin niitä kukkia ja mehiläisiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä Kilpeä varmaan voi syystä kutsua yhdeksi meritoitunemmista nykydekkaristeista ja kiinnostavimmista myös.

      Poista
  12. Hahaa, ajattelin koko ajan ettei pidä kirjoittaa kukkia ja mehiläisiä vaan kukkia ja perhosia, mutta mitenkäs kävi ... Mutta mieluummin luen kukista ja mehiläisistäkin kuin sarjanurhaajista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hah! Ehdottomasti lisää kirjoja kukista ja mehiläisistä! Käy mullekin! 😄

      Poista
  13. Olin kirjan julkkareissa ja siellä siitä kerrottiin niin kiinnostavasti sekä Marko Kilven itsensä että hänen hyvän kaverinsa Pirkka-Pekka Peteliuksen toimesta, että ajattelin ilman muuta lukea kirjan. Annoin sen kuitenkin ensiksi miehelleni, joka tuskaili noin 50 sivua ja sanoi, ettei hän voi näin köyhää kieltä lukea. Niinpä en innostunut. Kirjahan on kirjoitettu 10 episodiin, jotka voi kuunnella Storytelistä Pirkka-Pekan lukemana, joten ehkäpä tämä toimii paremmin kuunneltuna kuin luettuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmitti, etten mitenkään voinut tulla julkkareihin täältä matkojen takaa. Voin kuvitella, että Kilpi ja PPP ovat pohjustaneet kirjan hyvin! Minäkin kiinnitin huomiota aluksi kieleen, ehkä kutsuisin sitä riisutuksi. Mutta kuten kirjoitin, kieleen tottui ja se tuntui asettuvan kirjan muotoon ajan kanssa.

      Poista
  14. Osin tämä striimin rohkaiseman tartuin Storytelin 10-osaiseen äänikirjaan. Ehkä skeptisyydestäni johtuen Undertaker on toiminut ihan hyvänä ajankuluna. On se myös sen verran synkkä, etten ole halunnut heittäytyä ihan täysillä.

    Kieli on minusta paikoin tuntunut jotenkin koukeroiselta, ei niinkään kuvailun vaan ihan attribuuttien ja viittausten osalta. En jäänyt pohtimaan enkä tsekkailemaan, mahdolliseksi selitykseksi mieleeni nousi luenta. Niin ansioitunut artisti ja kykynsä moni tavoin osoittanut lahjakkuus kuin PPP onkin, minusta tässä hän ei ole parhaimmillaan. Makuasioitahan nämä aina.

    Minna /Kirsin Book Club

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiinnostavaa, Minna! Oman kokemuksen mukaan kieli oli oikeastaan karua, mutta aivan hyvin äänikirjana kokemus voi olla toinen. Alkoi ihan mieli testata asia, miten kieli käyttäytyy ja kuinka paljon lukija ja hänen eläytymisensä siihen vaikuttaa.

      Poista
  15. Bloggasin tästä juuri ja tulin vasta nyt lukemaan postauksesi. Synkissä vesissähän tässä ollaan ja varmaan seuraavaksi luen jotain suloista, mutta todella tehokas romaani. En ole aiemmin lukenut Kilven kirjoja (miksi en?!), mutta nyt kyllä aion.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti