Malin Persson Giolito: Suurin kaikista


Malin Persson Gioliton Suurin kaikista kiinnitti huomioni tyylikkäällä kannellaan ja kiinnostavalla takakansitekstillään. Juuri muuta en siitä kuitenkaan tiennyt etukäteen, ennen kuin teos tuli puheeksi kuopiolaisten kirjabloggaajien tapaamisessa ja sain vähän taustatietoa romaanista. Teos palkittiin Ruotsin Dekkariakatemian toimesta viime vuoden parhaaksi ruotsalaiseksi rikosromaaniksi ja sen oikeudet on myyty yli 20 maahan.

Aivan perinteisestä rikosromaanista ei kuitenkaan ole kyse. Romaani on yhtä aikaa oikeussalidraama ja matka syyllisyyden syövereihin. Aihe kumpuaa kipeästä ja ajankohtaisesta kysymyksestä pohjoismaisessa hyvinvointiyhteiskunnassa. Romaanissa pestään kouluampumisen jälkipyykkiä. Tarinaa seurataan kirjan päähenkilön Majan näkökulmasta käsin. Maja on tutkintavankeudessa, eristyksessä läheisistään ja ympäröivästä yhteiskunnasta. Välillä Maja muistelee kuluneen vuoden aikaisia tapahtumia, välillä ammuskelua. Merkittävä osa kirjasta istutaan oikeussalissa ja seurataan oikeuskäsittelyn etenemistä. Maja on toisaalta äärimmäisen älykäs, toisaalta juuri niin arrogantti ja ärhäkkä kuin rikas nuori vain olla voi. Aluksi päähenkilö ei tunnu ollenkaan miellyttävältä tai samastuttavalta hahmolta, mutta romaanin edetessä kuvaan tulee uusia piirteitä.

Yli 400 sivuinen romaani tuntui pikkuisen pitkitetyltä. On helppo uskoa, että aika matelee eristyssellissä kattoon tuijotellen, samoin kuin kuunnellessa pitkäpiimäisten asianajajien puhetta oikeussalissa. Onneksi kirjailijan teksti kuitenkin kulkee ja on kepeää luettavaa, muuten olisin saattanut antaa jossakin vaiheessa periksi.

Kirjassa on vahva yhteiskunnallinen sanoma. Maja ystävineen edustaa upporikasta hienostonuorisoa, joka elää aivan eri todellisuudessa kuin maahanmuuttajalähiöstä ponnistavat nuoret. Vastakkainasettelu ja jännitteet ovat vääjäämättömiä. Mieleeni tuli Herman Kochin Illallinen, sillä molemmissa luodaan voimakas kuva kahtiajakaantuneesta hyvinvointiyhteiskunnasta, jonka päät ajautuvat koko ajan kauemmas toisiaan. Jostakin syystä tällaiset kuvaukset ovat minusta aina hyvin painostavia ja ahdistavia. Olen elänyt oman lapsuuteni ja nuoruuteni kuitenkin niin punamullan jälkeisessä, tasa-arvoa korostavassa kansankotihengessä, että on vaikea hyväksyä uusien sukupolvien elävän aivan erilaisessa yhteiskunnassa.

Kouluampuminen on toki aiheena ahdistava muutenkin. Kirjailija ei kaunistele aihetta piiruakaan, mutta ei kyllä toisaalta mässäilekään. Itse traaginen tapahtuma paljastuu lukijalle armollisesti pala palalta, siedettävinä annoksina. Samalla tietysti kasvatetaan jännitettä: mitä todella tapahtuikaan? Jännitys nousee myös kolmeviikkoisen oikeussalidraaman edetessä. Ahdistavia  elementtejä kirjassa siis piisaa, mutta kaikista herkin sellainen on Majan suhde pikkusiskoonsa Linaan. Se on niin herkkä paikka, ettei sitä oikeastaan edes mainita kuin sivulauseissa, sillä Maja ei pysty päästämään asiaa edes ajatuksiinsa. Tuossa kipupisteessä luonnollisesti piilee myös se suurin kaikista.

Kipeästä aiheesta huolimatta kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Kevyt, liki nuortensarjamainen ote tasapainottaa mukavasti vaikeaa aihepiiriä. Toisaalta romaani on keskustelunavaus yhteiskunnan suuntaan. Mihin olemme menossa tulevaisuudessa?

Malin Persson Giolito: Suurin kaikista
Johnny Kniga 2017
414s.

Suomentanut Tarja Lipponen
Arvostelukappale

Kommentit

  1. Tämä on odotellut hyllyssäni jonkin aikaa, mutta lukeminen on viime aikoina ollut kovin tahmeaa. Ehkä tuo mainitsemasi kevyt ote voisi olla juuri hyvä tähän hetkeen. Pitää kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teksti on kepeää, mutta aihe kovin rankka. Kokeile silti ihmeessä, pääsisitkö tahmeudesta eroon tällä. Minulla on samanlainen olo, ei oikein jaksa lukea ja kaikki illat ovat lisäksi olleet ohjelmaa täynnä. Mutta onneksi sitä nykyään osaa jo luottaa siihen, että sitten kun sopiva kirja osuu kohdalle, on lukujumi enää muisto vain.

      Poista
  2. Lukulistalla tämä, ollut jo pitkään :D Yritän kiriä nyt vähän, haluan päästä tämän(kin) kimppuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama, paljon olisi vaikka mitä kevään (kin) kirjoja listalla ja syyskatalogit jo keimailevat uutuuksillaan!

      Poista

Lähetä kommentti