Satuhetki: Harry Potter ja salaisuuksien kammio


Joulupukki muisti perhettämme tänäkin vuonna kuvitetulla Harry Potter -painoksella. Jim Kayn upeasti kuvittamat, muhkean kokoiset kirjat ovat kyllä olleet todellinen ilo perheellemme. Kun lapset istuutuvat molemmin puolin sohvaan ja eteen levitetään iso ja upeasti kuvitettu kirja, on ilmassa urheilujuhlan tuntua!

Etukäteen mietin, mahtaako Harry Potter ja salaisuuksien kammio olla ekaluokkalaiselle ja viskarille liian jännittävä. Omien muistikuvieni mukaan kirjasarja muuttui huomattavasti jännittävämmäksi toisessa osassa. Yllätyin kuitenkin, kun kustantaja oli määritellyt kirjan yli 9-vuotiaille sopivaksi. En tiedä, ovatko meidän lapsemme jotenkin kauhulla kasvatettuja, mutta lähtökohtaisesti he tuntuvat nauttivat jännityksestä. Lastenohjelmatkin keskimäärin tuntuvat olevan nykyään erittäin jännittäviä. Arvelin, että kirjan lukeminen yhdessä on melko turvallista, koska voin yksinkertaisesti hypätä liian pelottavat kohdat yli. Varsin vähän kuitenkaan jouduin sensuroimaan lukemaani. Silloin taisin vähän lieventää, kun Harry kuuli Tylypahkan seinistä pelottavaa ääntä: Minä raatelen. Minä tapan. Minä revin. Melkein päättömän Nickin juhlat olivat lasten mielestä enemmänkin ällöt kuin pelottavat. Ehkä osansa on myös iltasatutilanteella, joka on turvallinen ja jossa jännittävät asiat voidaan saman tien käsitellä ja keskustella yhdessä läpi. Hurjatkaan tapahtumat eivät lapsia pelottaneet tai tulleet uniin.

Enemmän sensuroin lukemaani aivan toisenlaisissa kohdissa. Nyt, lukiessani kirjoja lapsille, olen tullut herkäksi sen suhteen, että J.K. Rowling käyttää välillä varsin vihamielistä sävyä toisista ihmisistä. Inhottavien ihmisten inhottavuutta korostetaan kertojan tai toisten päähenkilöiden ilkeällä kielenkäytöllä. Vaikka Dudleyn kuuluu olla vastenmielinen, tunnen enemmän vastenmielisyyttä sitä kohtaan, miten hänen pulskuuttaan kuvataan. Kehonkuvaan liittyvää sanastoa sensuroin muissakin kohdissa. Aikaisemmin ei moinen minua häirinnyt. En kuitenkaan halua, että omat lapseni missään olosuhteissa kutsuisivat toisia lapsia läskeiksi, puhumattakaan siitä, että he alkaisivat itse murehtia omaa kehonkuvaansa (tässä asiassa taidan taistella tuulimyllyjä vastaan, mutta teen sitä niin kauan kuin henki pihisee). Sen paremmin en toivo lasteni kutsuvan ketään myöskään ääliöiksi tai muilla ikävillä nimillä kuten kirjassa tehdään.

Mielenkiintoista nähdä, miten kirjojen kuvitus etenee seuraavien osien myötä. Minusta kuvitus oli jo nyt muuttunut hivenen aikuisemmaksi. Suuria, näyttäviä ja tarkkoja piirustuksia oli ensimmäistä osaa vähemmän. Ajatuksena tuntuu olevan, että lukijoiden kasvaessa myös kuvitus muuttuu. Sinänsä täysin ymmärrettävää, mutta toisaalta vähän harmillista. Herra Syksy ja Neiti Kevät (ja minä) olisivat nautiskelleet kuvista enemmänkin.

Kun kirjaa luetaan monen kuukauden ajan iltasatuna, aina muutama sivu kerrallaan, on lapsilla pieniä vaikeuksia muistaa, kuka henkilö suuressa henkilökaartissa on kukakin. Siitä huolimatta tarina tuntuu vetävän mukaansa. Päähenkilöiden vaiheisiin samastutaan ja omat lempihahmot alkavat löytyä. Joskus ne ovat aikuisen silmin yllättäviäkin ("Äiti, miksi Voroa ei ole näkynyt pitkään aikaan?") Lapsia selvästi polttelisi tietää, mitä seuraavaksi tapahtuu. Olen kertonut, että meiltä löytyy kyllä tarinaan jatkoa, mutta niissä kirjoissa ei ole kuvia. Vielä on maltettu odottaa uutta kuvitettua laitosta. Ehkä niin on hyvä, ensi jouluna lapset ovat taas vähän vanhempia vastaanottamaan yhä synkemmiksi käyvät juonenkäänteet.

J.K. Rowling, Jim Kay: Harry Potter ja salaisuuksien kammio
Tammi 2016
272s.



Kommentit

  1. Erinomaista pohdintaa! Meillekin toi joulupukki tämän viime jouluna. Nyt on käynnissä kolmas (jo toivottavasti toistaiseksi viimeinen!) kierros Viisasten kiveä. Pähkäilin juuri, onko ajoittain herkkikseksi heittäytyvälle melkein seitsemänvuotiaalle tämä Salaisuuksien kammio sittenkin vielä vähän liian hurja...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan tässä joitakin aika hurjia kohtauksia. Meillä kun kaikki taistelut, mitä hurjemmat, sen paremmat, ovat in, ajattelin tämänkin soveltuvan. Ja lukiessa on se hyvä puoli, että voi vähän hypellen lukea pahimpia paikkoja :)
      Mutta jos epäilyttää, voihan vähän aikaa odotella. Jokainen vanhempi kuitenkin tuntee lapsensa parhaiten ❤️

      Poista
  2. Yritettiin viime vuonna 7veen kanssa lukea ekaa osaa mutta kävi liian jännäksi. Toivottavasti tuo tuosta rohkaistuu koska haluaisin vihdoinkin lukea nämä Potterit :D /Mari

    VastaaPoista
  3. Hienoa pohdintaa. Hauska lukea näitä, kun ei tule niin omalla kohdalla pohdittua näin :) /Tiia

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit