Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla


Viime päivät olen vaeltanut keskiaikaisen Savon villeillä soilla, päättymättömissä korvissa ja saarista repaleisissa vesistöissä. Mikko Kamulan Ikimetsien sydänmailla aloitti Metsän kansa -kirjasarjan, johon on ladattu melko lailla odotuksia ja paineita, eikä vähiten kirjailijan itsensä taholta. Hän on kertonut tavoitteekseen kirjoittaa kirjasarjan, joka yhdistää lukevaa kansaa Väinö Linnan teosten tapaan. Esikoisromaaninsa kirjoittamiseen hän on kuulemma valmistautunut kymmenen vuotta.

Tehty työ näkyy. Liki 700 sivuun on kirjoitettu niin paljon juonenkäänteitä, folklorea, henkilöiden kipuilevaa kasvua sekä tapoja, tekoja ja uskomuksia, että heikompihermoinen olisi jättänyt jo osan seuraavillekin romaaneille. Mutta ilmeisesti Kamulalla on vielä paljon varastossa tulevaa varten.

Esikoisromaanissa seurataan Juko Rautaparran ja hänen perheensä elämää jossakin nykyisen Leppävirran paikkeilla 1400-luvulla. Erityisesti ääneen pääsevät hänen lapsensa, liki aikuinen Heiska, 15-vuotias Varpu ja 11-vuotias Tenho, joiden näkökulmista tarinaa vuorotellen seurataan. Heiska on nopeasti miehistyvä, taitava metsämies, Varpu on oman arvonsa tunteva ja seikkalunhaluinen, selkeästi murrosikäisen kulmikas tyttö ja Tenho puolestaan on kiinnostunut kaikesta yliluonnollisesta: haltijoista, taioista ja uskomuksista. Käytän nyt tässä sanaa yliluonnollinen, mutta sellaista ei tunneta romaanissa. Realistinen historian ja ajan tapojen kuvaus limittyy saumattomasti fantasiahenkiseen tarumaailmaan, joka on kirjan henkilöille yhtä todellinen kuin meille kaupassakäynti. Ratkaisu on lukijan kannalta komea ja nautittava, mutta myös uskottava. Mitä muuta, kuin täyttä totta taiat ja uskomukset aikalaisille olivat?

Folklore, elävä luonto ja arjen kuvaus ovat kirjan parasta antia. Kun niihin vielä yhdistetään myyttisiä käänteitä ja vauhdikkaita tilanteita, on kyseessä melkoinen sankarikertomus menneiden aikojen eeposten tapaan. Lukiessa ei käy todellakaan aika pitkäksi, sillä Rautaparran perhettä hätyyttävät niin lappalaiset, karjalaiset, manauksen voimalla nostatettu karhu, ahne ja ilkeä neljännesmies kätyreineen kuin luonnoton, pahojen voimien luoma härkäkin. Lisäksi on toveruutta, petosta, pelkoa, dramatiikkaa ja sankaruutta, romantiikkaakin. En yleisesti juurikaan perusta tiiliskiven kokoisista romaaneista, mutta tästä kirjasta en olisi tiivistänyt mitään.

Kaikki ei ollut kuitenkaan sentään aivan täydellistä. Ottaen huomioon, kuinka silmiähivelevä työ oli tehty kaiken materiaalin kokoamisessa ja sovittamisessa yhteen elävän juonen kanssa, oli kieli paikoin yllättävänkin kömpelöä. Tai ehkä kyse oli nimenomaan siitä, että hallittavia elementtejä on ollut kertakaikkiaan liikaa. Erityisesti kaipasin omistusliitteitä ja dialogeihin lisää sujuvuutta. Paikka paikoin dialogeissa oli minusta myös havaittavissa selvää anakronismia, joskin tässä asiassa myönnän olevani heikoilla jäillä: eivätpä Heiskan, Varpun ja Tenhon aikalaiset varmasti muutenkaan haastelleet nykyaikaisella kirjakielellä.

Jos kielen osalta jäinkin kaipaamaan sujuvuutta, olivat kielelliset ratkaisut kuitenkin johdonmukaisia. Valitusta linjasta pidettiin kiinni alusta loppuun, mikä oli parempi kuin hallitsematon ja epävarma poukkoilu. Ennen kaikkea tarina oli kuitenkin niin hyvä, että olin valmis antamaan muotoseikat anteeksi. Olen lukenut lukemattomia kielellisesti ylivertaisia kirjoja, jotka ovat kuitenkin jättäneet minut sisältä kylmiksi. Sitä vaaraa ei tällä kertaa ollut. Kamula osoittaa kirjassaan sellaista tarinankertojan paloa, ettei kyyninenkään lukija voi olla sille alistumatta. Ja kun kielikin todennäköisesti tulevaisuudessa vielä sujuvoituu, on Metsän kansalta lupa odottaa jatkossa suuria.

Tuleeko tästä sarjasta sitten sellainen, joka lunastaa paikkansa kirjallisuuden kaanonin suurten joukossa? Sitä en osaa mennä ennustamaan, mutta pakko myöntää, että innostuin kyllä aika paljon. Ikävöin jo nyt kirjan maailmaan.

Mikko Kamula: Ikimetsien sydänmailla
Gummerus 2017
680s.

Arvostelukappale

Kommentit

  1. Vaikkei kaikki ollutkaan täydellistä, tuntuu hyvä tarinankerronta, kirjan aihepiiri (ja Savo ♥ ) niin hyvältä, että nyt tiedän mitä luen pääsiäisenä. :)

    VastaaPoista
  2. Romaani on sen pituinen ja kun vielä lisääkin on kuulemma luvassa, ajattelin, että tähän en kyllä lähde. Nyt kun olen lukenut siitä muutaman blogikirjoituksen, se alkaa jo kummasti houkuttelemaan. Hurjan projektin on kirjailija ainakin itselleen ottanut.

    VastaaPoista
  3. Olen pitkään haaveillut jonkun uuden täydellisen kirjasarjan löytämisestä, sellaisen, jonka uusien osien julkaisua odottaisi kuin kuuta nousevaa. Tässä ehkä hieman saattaa kääntyä odotukset lukukokemusta vastaan, mutta elättelen vähän toiveita, että tästä sarjasta siihen olisi. Ja koska täysin normaalisti savolaistyttönä, ihan siitä Leppävirran vierestä kotoisin olevana jo pelkkä ympäristö kutkuttaa niin paljon, on tälle varmaankin annettava mahdollisuus. Ehkä kesällä kun tämä kevään suma olisi viimein saatu taitettua, onneksi se siihen asti minua varmaan kirjastossa odottelee. :) Innostavasti tästä kirjoitit, kiitos hienosta postauksesta!

    VastaaPoista
  4. Luin tämän juuri eilen loppuun ja piti heti tarkistaa, mitä muut bloggaajat ovat tästä sanoneet. Aika samoilla linjoilla ollaan. Koukuttava ja kunnianhimoinen kirja, vaikka mm. tuo omistusliitteiden puuttuminen pisti välillä minullakin silmään. Odotan jo innolla sarjan seuraavaa osaa. :)

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit