sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Matti Rönkä: Eino


Eino on yhdeksänkymppinen vetreä, mutta kohti iltaruskoa hiljalleen vaipuva vanhus. Eino on nuori, sodasta palaava talonpoika, joka ei tahdo sopeutua arkeen. Eino hakee seikkailua ja omaa, ei isän suunnittelemaa tulevaisuutta. Retkiensä seurauksia ja muistoja hän kantaa mukanaan koko elämänsä. Mutta kuten Eino sanoo, kyllä hän reissuistaan vastaa.

Matti Röngän romaani Eino kertoo sodan kokeneesta sukupolvesta, siitä joukosta, jonka rivit harvenevat nyt melkoista vauhtia jättäen jälkeensä pelkän muiston. Eino kertoo myös useammasta sukupolvesta: isien, poikien ja pojanpoikien välisistä suhteista ja kokemuksista. Toisaalta ne ovat kovin erilaisia, mutta kuitenkin niissä on paljon samaa. Einon isällä oli tulevaisuus mietittynä valmiina, mutta Eino kaipasi jotain muuta. Kuinka ollakaan, ei hänen poikansakaan aluksi tuntunut kaipaavan isänsä maailmankuvaa. Vasta kirjan toinen kertoja, Joonas, tuntuu olevan sujut verenperintönsä kanssa.

Romaanista on vähän vaikea kertoa ilman, että paljastaa samalla jotain sellaista, mitä ei halua paljastaa. Toisaalta ei juoni mitenkään erityisen yllättävä olekaan. Tämän tarinan vahvuus on Röngän komeassa ja vahvassa lauseessa, kauniissakin. Rönkä on parhaimmillaan kuvatessaan henkilöiden mielenliikkeitä. Niitäkin, jotka ovat jo hieman haparoivia ja sekavia. Psykologiseksikin otetta voisi sanoa. Mutta komeana humisevat tarinassa myös Karjalan kuuset ja Einon kotiseutu, jonka olin paikallistavinani jonnekin Koillis-Savoon.

Pidin romaanista todella paljon. Lukeminen oli miellyttävää, sujuvaa ja tarina koskettava, herkkäkin. Toisaalta paikoin yllyttiin vähän ronskiksi, mutta ilman, että lukiessa olisi tuntenut oloaan vaivautuneeksi. Einon tarina on yhtä aikaa epätavallinen, toisaalta yksi monista. Se kuvastaa yhden aikakauden päätöstä, sitä, kuinka sotasukupolvi on Suomea rakentanut ja kuinka tuo ajanjakso on tulossa päätökseen. Eino on joutsenlaulu paitsi aikakaudelle myös haikealle, saavuttamattomalle rakkaudelle.

Erikoishuomiona on nostettava esiin Jenni Noposen suunnittelema kansi, joka lienee yksi tämän vuoden kauneimpia. Viehättävyytensä lisäksi siinä on myös loistava idea. Vanhat valokuvat ovat tarinassa keskeisessä osassa. Hieno idea ja toteutus.

Olen aiemmin kuunnellut Röngän kirjoja äänikirjoina, ja vähän etukäteen jännitin, toimiiko kieli kohdallani myös ilman Jukka-Pekka Palon pehmeää ääntä. Pelkoni oli turha, kyllä se toimii. Joko sanoin, että pidin kovasti? Sanon vielä, kyllä pidin.

Savonia-aineistako?

Matti Rönkä: Eino
Gummerus 2015
235s

2 kommenttia:

  1. Ilmoittauduin Helsingin kirjamessuille Röngän lukupiiriin, joten pitää piakkoin tarttua Einoon. Kaunis arvio! :)

    VastaaPoista
  2. Luin kans tämän kirjan juuri ja tykkäsin. Kuten myös siskoni koirakin, joka pääsi maistelee palasen kirjasta.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...