Kate Morton: Paluu Rivertoniin
Paluu Rivertoniin vie lukijansa vanhan ja uuden maailman rajapyykeille: 1910- ja 20-lukujen brittiläiseen kartanomiljööseen. 98-vuotias Grace, entinen Hartfordin suvun palvelija, alkaa elokuvaprojektin myötä muistella vuosikymmenten takaisia tapahtumia. Ajanjakso on voimakkaasti vaikuttanut siihen, mitä hänen elämässään on myöhemmin tapahtunut, mutta hän on sulkenut sen tietoisesti mielestään tätä ennen.
Vuonna 1924 Rivertonin kartanossa tapahtuu järkyttävä itsemurha kesken seurapiirijuhlien. Nuoren runoilijan kuolema kiihdyttää ja kiinnostaa ihmisiä vielä uuden vuosituhannen kynnyksellä, mutta Grace on ainoa ihminen, joka tietää, mitä todellisuudessa tapahtui. Gracen kertoma tarina Hartfordien ja Luxtonien perheistä on synkkä ja kaunis, traagisen kohtalokas kuten kartanoromantiikkaan hyvin sopiikin.
Määräsin kirjan itselleni luettavaksi Downton Abbey-sarjan päättymisestä aiheutuneisiin vieroitusoireisiin. Ja mitä ihmettä, Rivertonin kartano, useat henkilöhahmot ja tapahtumat olivat aivan samanlaisia kuin DA:ssa! Kertokaa nyt viisaammat, kuuluuko Kate Morton kyseisen sarjan käsikirjoittajatiimiin vai onko joku matkinut toista ja jos on niin kuka? Kirjassa oli aluksi niin paljon yhtäläisyyksiä sarjaan, että se häiritsi keskittymistäni tiettyjen näyttelijöiden ja tapahtumien puskiessa väkisin mieleeni. Ongelma väistyi onneksi itsestään kun siirryttiin svengaavalle 20-luvulle, aikaan, jota Downton Abbeyssa ei vielä ole ehditty käsitellä.
Paitsi hämmentävistä yhtäläisyyksistä, kirja kärsi loogisista ristiriitaisuuksista ja tiivistyksen puutteesta. Tarina tuntui lähtevän käyntiin hitaasti ja sitten kun se lopulta lähti keriytymään auki, juoni oli aika helposti ennakoitavissa. En myöskään ollut erityisen ihastunut Mortonin ratkaisuun poukkoilla tarinan ja kehyskertomuksen välillä pitkin matkaa. Mutta kirja parani loppua kohti huomattavasti ja viimeisen parinsadan sivun aikana tarina alkoi koukuttaa mukavasti. 20-luvun hämyinen tenho, maailmansodan murskaamat ihmiset, tavat ja sovinnaisuudet sekä Gracen ja Hannahin monimutkainen ystävyys/työsuhde pitivät otteessaan, vaikka tarina ei suuria yllätyksiä tarjonnutkaan.
Paluu Rivertoniin on viehättävä ja viihdyttävä lukuromaani, hetken (eikä ihan hetkenkään, onhan kirjassa 600 sivua) hyppäys sellaiseen aikaan ja paikkaan, joka on aina kiinnostanut ja kiehtonut minua niin tapahtumien, aatteiden kuin estetiikankin tasolla. Napakymppi se ei valitettavasti ole, mutta varsin vahvaa tyydyttävää tasoa. Komeinta antia on kirjan kansi, jonka ottaisin ilomielin työhuonettani koristamaan. Itse kirjan raskin laittaa kiertoon, mutta kansia välttämättä en.
Paluu Rivertoniin on ollut esillä niin monessa blogissa, että laiskuuksissani linkkaan Jaanalle toisen tähden alle, jonka hyvän arvion lopusta löytyvät linkit useampaankin arvioon.
Kate Morton: Paluu Rivertoniin
Bazar 2011
Suom. Helinä Kangas
613s.
Minä lukaisin (todellakin, ihan parissa päivässä!) tämän joskus kuukausi sitten ja tulin huomaamatta imaistuksi mukaan tarinaan ihan täysillä. Tämä todella viihdytti minua ja siksi siitä jäi erittäin hyvä maku suuhun. Hyviä pointteja kritiikiksi, minä en itse jaksanut murehtia mistään, kun annoin vaan palaa kirjan kanssa :)
VastaaPoistaHyvä maku jää myös tuosta kuvan suklaasta, sehän on aivan jumalten herkkua!
Minä taisin lukea tätä viikon verran, tosin olimme reissussa, joten lukemiseen jäi normaalia vähemmän aikaa. Ehkä se sitten vaikutti siihen, etten ihan imeytynyt mukaan ennen kuin vasta loppupuolella.
PoistaTuo suklaa tosiaan on herkkua, sain sen eilen mieheltäni tuliaisena ja vetäydyin sen kera lukemaan kirjan loppuun :)
Kas, olen kanssasi tismalleen samaa mieltä. Hyvät ainekset, todella kiehtova aikakausi, kelvollinen ja viihdyttävä lukuromaani, mutta kokonaisuus ei kuitenkaan aivan toimi. Harmi. Mutta kansi on kyllä huikea!
VastaaPoistaTässä olisi ollut aineksia paljon parempaankin, mutta ihan kiva välilukeminen kuitenkin, kuten muistaakseni kirjasta kirjoitit.
PoistaKansi on tosiaan niin kaunis, että siitä saisi aika kivan julisteen. :)
PoistaOlen ollut varovainen kirjan suhteen, sillä se on kuitenkin aikamoinen järkäle ja jos yleinen mielipide tuntuu olevan, että tiivistämistä kaipaisi ja kokonaisuus ei toimi, niin en ehkä halua lähteä sellaisen tiiliskiven pariin.
Tiivistämistä olisi kaivattu todellakin, mutta kuten sanoit, kirjalla on myös viehätyksensä.
VastaaPoistaJuuri näin, Maria!
PoistaLuin ihan vaan varovasti silmäillen ja tietty heti nappasin kohdan DA-vertauksesta, IIK, IHANAA!!!!
VastaaPoistaTämä on nimittäin meillä lukupiirissä seuraavana, joten tulossa mulla lukuun ensi viikolla ;)
Odotan mielenkiinnolla, mitä kirjasta sanot. Lukukokemukseni kärsi siitä, että sarja on niin tuoreena mielessä, mutta tosiaankin samanlaista tenhoa tästä kirjasta löytyy... melkein liikaakin.
PoistaMinulla on ollut Paluu Rivertoniin tuossa hyllyssä jo kuukausia möllöttämässä, mutta en ole vielä saanut aikaiseksi lukea sitä, vaikka se kiinnostaakin paljon. Ja nyt kiinnostaa entistä enemmän kun mainitsit Downton Abbeyn, lempisarjani! Täytynee siirtää kirjaa lukujonossa korkeammalle :)
VastaaPoistaSiirrä toki, kuten niin kuin Susalle ylhäällä kommentoin, DA olisi saanut olla jo vähän enemmän unhossa, sen verran paljon yhtäläisyyksiä oli. Mutta jos siis tykkää DAsta, niin tykkää varmasti tästäkin:)
PoistaMinäkin tykkäsin kannesta, mutta tarina oli todellakin liian ennalta-arvattava.
VastaaPoistaKansi on aivan ihana, nosti ehkä odotukset liian korkealle? Karoliina taisi kirjoittaa omassa blogissaan, että ennalta-arvattavuus voisi olla tarkoituksellistakin.... mene ja tiedä?
PoistaKiitos linkityksestä. Itselleni tämä oli kevyt välipala, jonka hotkaisi nopeasti, mutta melko kliseistä ja jotenkin kopiodun tuntuista ajankuvaa kirjassa tarjoiltiin. Samahan se on Dowton Abbeyssä: viihdyttävää, mutta melko kliseistä.
VastaaPoistaOle hyvä! Niin, eihän Downton Abbeykään todella ole mitään järisyttävän omaperäistä kuvausta. Ja kun tiettyä aikaa, esimerkiksi ensimmäistä maailmansotaa kuvataan, tietyt asiat nousevat väkisinkin pintaan. Mutta kyllä, kevyttä, viihdyttävää ja mukavaa luettavaa.
PoistaMinusta tämä oli tosi ihana, mutta tietenkin sitä vaivasi genrensä maneerit. Pystyin alun jälkeen kuitenkin hyväksymään ne ja vain nauttimaan.
VastaaPoistaKuuntelen parhaillaan Mortonin tuoreinta romaania The Distant Hours, joka viihdyttää taas ihanasti. Välissä kuunneltu The Forgotten Garden ei ollut minusta ihan yhtä hyvä, vaikka mukiinmenevä sekin.
Ajattelinkin useaan otteeseen lukiessani, että kirja ja Mortonin kieli toimisi äänikirjana hyvin. Kirjaa lukiessa liiallinen kuvailevuus puuduttaa minua usein, mutta äänikirjassa se onkin toinen juttu...
PoistaNappasin tämän kirjan alennusmyynnistä, koska sen kansi oli käynyt tutuksi blogien ansiosta. Saapa nähdä, löytyykö sille rakoa luettavien välistä, nyt ainakin emmityttää. DA-fani olen, mutta se ehkä tämän kanssa taakka? Ja aika paksulta kirjalta vaikuttaa, joten jos tiivistämistäkin vielä kaipaa... Katsotaan.
VastaaPoistaVaikka kirja on paksu, ei mitenkään raskas tai hidas luettava, vaikka itse olisinkin tiivistänyt reippaalla kädellä. Minua tosiaan samankaltaisuus häiritsi, mutta vaikkapa puolen vuoden päästä tilanne olisi ehkä toinen, kun sarja ei ole enää niin voimakkaana mielessä. Ehkäpä sitten?
PoistaMinulle tämä kirja oli niin paljon enemmän. Kaikellaan.
VastaaPoistaTottakai Riverton muistutti sarjaa Dowton Abbey, sillä kaikki siltä ajalta Britanniasta muistuttaa toistaan. Minusta Downton Abbey on uusi Kahden kerroksen väkeä ja sinusta taas...
Miten ikävää ettet löytänyt Mortonin kirjan viehätystä.
Aivan totta, kun brittiyhteiskuntaa kuvataan tuona aikana, tietyt asiat nousevat väkisinkin pintaan.
PoistaUskon kyllä löytäneeni viehätyksen, siellä viehättävä tämä kirja tosiaan oli, mutta valitettavasti puutteitakin oli paljon.
Minulle Akissformthepast kertoi sarjasta Downton Abbey ja sen jälkeen olin todella koukussa.
PoistaOnkohan olemassa ns. salattu tekijä, joka vaikuttaa siihen, että joku kirja, vaikka se ei olisikaan mikään huippu monien mielestä, muodostuu itselle hyvin tärkeäksi. Bolšoirn perhosestahan tuli minulle suorastaan sielukirja, yksi niistä kolmesta. Muut ovat Meriharakat ja Mrs. Dalloway eli kovaan seuraan pääsi. Ja kannattaa huomata, että minä todella kartan hömppää. Nytkin yksi kustantaja lähestyi oikein meilillä, että sellaisen tekisin, 'kun on niin hauska ja myy maailmalla hyvin plaa, plaa, plaa.' Minä en ole ikinä niiiiin hauska. Gavaldasta mm. saan allergista ihottumaa...
Leena, minullakin on monta sellaista "hömppä"kirjaa, jotka ovat vain osuneet minuun siinä paikassa tai ajassa. Ja jos (pää)henkilössä tunnistaa itsestään jotain.
PoistaIik! Jos tämä yhtään muistuttaa Downton Abbeyta minä nostan kirjaa heti korkeammalle lukupinossa. DA on suosikkisarjani, vaikka toki hieman kliseinen, mutta niin ihana! :)
VastaaPoistaKyllä, kirja ja sarja ovat kuin sisaruksia. Minua asia tosiaan jopa häiritsi, mutta kokeile toki, miten sinulle käy!
PoistaSain kaverilta lainaan DA:n molemmat tuotantokaudet ja ihastuin ikihyviksi. Tiesin kyllä tämän kirjan olemassa olosta, mutta nyt kun mainitsit DA:n sen yhteydessä, niin lienee minunkin luettava tämä vieroitusoireisiini. :D
VastaaPoistaSopii nimenomaan vieroitusoireisiin:)
Poista