keskiviikko 25. elokuuta 2010

Peli nimeltä parisuhde

Nyt ollaan jonkin suuren äärellä. Tunnen sen hyppysissäni ja melkein yletyn kurottamaan siihen. Pinnistän oikein. Mutta kuitenkin, jotakin jää uupumaan ja jäljelle jää vähän haikea olo.

Yllä oleva voisi olla katkelma Richard Yatesin Revolutionary Roadin (alkup. ilm. 1961) päähenkilön Frank Wheelerin ajatuksista, mutta ei ole. Se on ihan minun omani. Revolutionary Road ei päästä lukijaansa helpolla. Se on syvän ristiriitainen teos. Tai sitten minä olen ristiriitainen. Kaipa kyseessä on mestariteos, sillä en voi lakata reflektoimasta kirjaa omaan itseeni. Mutta sitten kuitenkin...

Arvostelen tämän kirjan väittelymetodilla, sillä en yksinkertaisesti pysty olemaan tästä kirjasta yhtä mieltä. Joko kirja on monimuotoinen tai sitten minä.

Äh, asiaan.

VÄITTÄMÄ:

Juoni on köyhä. Siinä ei tapahdu oikeastaan yhtään mitään viimeistä viittäkymmentä sivua lukuun ottamatta. Päähenkilöt Frank ja April elävät tylsää keskiluokkaista amerikkalaista unelmaa. Paitsi että kuten amerikkalaisiin unelmiin olennaisesti liittyy, he eivät osaa arvostaa sitä ollenkaan. Ja sitten kaikki on kamalan vaikeaa, ihan kuin maailman suurin ongelma oikeasti olisi se, ettei viihdy työssään tai ei ainakaan halua myöntää sitä vaimolleen.

VASTAVÄITTÄMÄ:

Kirjassa ei ehkä tapahdu murhia tai vallankumouksia, mutta siinä tapahtuu kaikki. Elämä on se, joka tapahtuu. Sitä paitsi ne viimeiset viisikymmentä sivua lienevät vaikuttavimmasta päästä koko  kirjallisuushistoriassa. Unelias lähiö muuttuu arvaamatta henkilökohtaiseksi painajaiseksi. Mitä muuta tarinalta voi vaatia?

VÄITTÄMÄ:

Osittain aiemmin mainitusta syystä johtuen kirja on tylsä ja pitkäpiimäinen. Vaikka sivuja ei ole kuin nelisensataa, tulee jäljellä oleva osa selattua läpi useaan otteeseen, siinä toivossa, että se olisi itsestään kutistunut. Ei ole, luettava se on, perhana.

VASTAVÄITTÄMÄ:

Se tarkkuus ja herkkyys, jolla Yates kuvaa henkilöidensä ajatuksia, toiveita ja pelkoja on häkellyttävän taidokasta. Tämä on tekstiä, jota kuuluukin lukea hitaasti ja nautiskellen hämärässä kirjastohuoneessa vanhojen kirjojen tuoksussa nojatuolissa istuen ja voimakasta suklaata nautiskellen. Kiirehtiminen on kirjailijan työn häpäisyä.

VÄITTÄMÄ:

Henkilöt ovat rasittavia. Miten Yates on viitsinytkin luoda noin ylimielisiä, lapsellisia ja epäkiitollisia typeryksiä kirjan päähenkilöiksi? Päät täynnä suuria sanoja ja suunnitelmia, mutta todellisuudessa iltapäivät kuluvat kotona tissutellen ja  potaskaa puhuen naapurin samanlaisten tyhjäpäiden kanssa! Aargh!

VASTAVÄITTÄMÄ:

Juuri kun Yates kuvaa henkilöitään kaikista typerimmällä hetkellään, on pakko myöntää, että "juuri noin minä olen toiminut!", "aivan kuin minun suustani!", "minäkin olen joskus ajatellut näin!"

Yates tuntuu pelaavan peliä niin lukijansa kuin luomiensa henkilöhahmojensa kanssa. Pelistä kaikessa onkin kysymys. Lopussa mukavan turtunut lukija lyödään polvilleen ja  saadaan nielemään kyyneleitä. Myös Frank ja April pelaavat koko ajan peliä. Heidän parisuhteensa koostuu huolella mietityistä toimintastrategioista, esityksistä ja tarkoituksellisista eleistä. Ei ole vaikea arvata, miten sellainen parisuhde menestyy. Sille käy yhtä hyvin kuin Laurel Playersin harrastajateatterin ensi-illalle. Kaikki näyttelevät silloin, kun pitäisi olla aito ja elää.

Jäljelle jää vaivaannuttava kysymys: onko parisuhteessa, ihmissuhteissa, elämässä ylipäänsäkin, aina kyseessä jonkinlainen peli?

JK. Leena Lumi on katsonut tavalliseen tapaansa sekä kirjan ja tässä tapauksessa myös minun sieluuni. Käy lukemassa hänen arvostelunsa täältä.

12 kommenttia:

  1. mahtava arvostelu!! aivan loistavat väittämät ja vastaväitökset! tämän järjestys lukulistalla kohosi aivan huomattavasti.

    VastaaPoista
  2. Amma, hyvin tähän kirjaan sopiva keino 'selvitä' kirjan tuottamasta dilemmasta. Mutta: Minä en tee mitään tavalliseen tapaan, vaan olen uniikki kuin lumihiutale! Haluan aina erottua massasta, enkä edes lue muiden arvosteluja ennen omaani ettei toisen tekemä analyysi jäisi pyörimään alitajuntaani. Miten surullista, että Anni.M., ei löytänyt kirjaa minun arvosteluni kautta, vaikka olemme kanssasi samoilla linjoilla ja olen kirjoittanut koko ikäni myös elättäen itseni kirjoittamalla. Elämä on.

    Minun on nyt pakko jatkaa, kun tänne vinkistäsi tulin, sinun tyyliisi eli

    1) Oletko koskaan huomannut, että kun ei tapahdu mitään, tapahtuu kaikki. Vrt. Peter Cameron The Weekend.

    2) Minä olisin toivonut sivuja olevan vaikka 5000, sillä join Yatesin tekstiä, sanoja, lauserakenteita...

    3) Henkilöt voivat vaikuttaa hieman hölmöiltä/teennäisiltä/peliä pelaavilta, mutta tämän kirjan yksi pointtihan on juuri se, että pariskunta on oman aikautensa ja sosiaaliluokkansa lapsia; he ovat sen Amerikan keskiluokkainen lähiöelämän peili, jota tavallaan kavahdamme, mutta josta ikäväksemme löydämme aivan liikaakin itseämme. Minuun tämä osui sataa, vaikka olenkin mielestäni boheemi, uniikki, uusia uria aukova, rohkeita hyppyjä elämässäni tehnyt etc. Se osui silti. Jäljelle jää enää kysymys: miksi?

    Ja sitten jää vielä tuo sinun mainitsemasi vaivaannuttava kysymys ihmissuhdepeleistä...Tiedämmekö varmasti? Emme. Tuntuu kuitenkin, että näin se on. Toivon kuitenkin, etten ole itse mukana pelaamassa. Ehkä sinä toivot samaa....

    VastaaPoista
  3. Mä en oikein tykänny filmistä, vaik Leonardo DiCaprio hyvä, jotenkin tajusin rouvan hyvin hemmotelluski, vaikka ei kait helppo nainen siihen aikaan..

    VastaaPoista
  4. The landscape belongs to the man who looks at it. (Ralph Waldo Emerson, American thinker)

    VastaaPoista
  5. Minustakin tämä oli hieno arvostelu! Luin kirjan yli vuosi sitten ja pidin siitä hirveästi. Olin nähnyt leffan jo aiemmin. Olihan se näitä hieman hitaampia teoksia, joita pitää oikeasti ajatella, mutta en ainakaan muista, että minulla olisi ollut samankaltaisia ongelmia kuin Ammalla. Silti arvostelu oli loistava. :)

    Ja älkää pitäkö kirjasnobina - hyvin usein taistelen takertelevan, mutta silti selvästi lukemisen arvoisen tekstin kanssa. Monet klassikot ovat minulle tällaisia (joskaan eivät kaikki), mutta yleensä yritän jatkaa kirjan loppuun, koska minulle yksi klassikon määritelmä on se, että sen arvon havaitsee todella vasta, kun koko kirja on luettu.

    Karoliina

    VastaaPoista
  6. PS. Tässä vielä linkki kirjoittamaani alustukseen ko. teoksesta silloin vetämääni lukupiiriin. Ja sen alla seurannut keskustelu.

    http://193.65.90.181/ellit/kulttuuri-ja-viihde/lukupiiri/richard-yates-revolutionary-road

    VastaaPoista
  7. Hurjan hieno arvostelu! Kirjaa lukematta en osaa muuta kommentoida, mutta olen päättänyt uskoa noihin sinun vastaväittämiisi. Kirja on jo kauan ollut lukulistallani ja pysyy siellä edelleen. Ehkä jo tänä vuonna. Uskon pitäväni tästä kirjasta.

    VastaaPoista
  8. Tänään on ollut väsyttävä päivä, joten vastaan kiireesti kaikille ihanaisille yhteisesti: KIITOS valtavasti, mukavaa, että tykkäsitte!

    Pari päivää kirjaa sulateltuani alan kallistua sille kannalle, että niin väitteet kuin vastaväitteetkin ovat totta, mutta ajan kuluessa vastaväittämäni ovat niitä, joilla on jotain merkitystä. Itsellä on nyt jostakin syystä levoton ja kiireinen olo ja se näkyy ja tuntuu myös kirjoja lukiessa. Joskus, ehkä eläkepäivinä, kun minulla ei ole mitään muuta kuin aikaa, tartun tähän uudelleen ja nautin jokaisesta sanasta (kirjastohuoneessa suklaata syöden)!

    PS. Karoliina, kiitos linkistä!

    VastaaPoista
  9. Upeasti palautat mieleen kaikki ne ajatukset ja tuntemukset ja muut, joita tämän lukeminen aikanaan aiheutti, kiitos niistä! Minä, kuten Leenan blogissa sanoinkin, luin kirjan ja katsoin elokuvan ihan perätysten, ja kokemukset sekoittuvat vähän. Mutta hyvällä tavalla, vaikuttavat maailmat oli kummassakin.

    Ovela metodi tuo väittely, hienosti oivallettu! Ja sopii tähän niin täydellisesti.

    VastaaPoista
  10. Ilse, mukava kuulla, että en ole ainoa, jolla oli vaikeuksia suhtautua tuohon kirjaan. En ole vielä katsonut elokuvaa, mutta odotan ehkä jonkin aikaa, ennen kun käyn sen kimppuun. Sen verran vaikuttava lukukokemus oli, ettei nyt parane pettyä elokuvan kanssa :)

    VastaaPoista
  11. Täytyy myöntää, että kirjoituksesi kirjasta herätti niin suuren mielenkiinnon kirjaa kohtaan, että se on pakko lukea. Elokuvan olenkin jo nähnyt. :)

    VastaaPoista
  12. Kiva kuulla, kerrohan sitten, mitä pidit!

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...