Linda-Maria Roine: Mercedes Bentso. Totuus ja tunnustus

 

En ihmettele yhtään sitä, että Linda-Maria Roineen alias Mercedes Bentson teokset keräävät suosiota ja äänikirjapalkintoja. Itsekin olen kuunnellut ne molemmat nimenomaan äänikirjoina, Roineen itsensä lukemina. Ei koira muttei mieskään ilmestyi vuonna 2019 ja itse arvostin sen kyseisenä vuonna lukemistani/kuuntelemistani tietokirjoista toiseksi parhaaksi.

Tänä keväänä vuorossa oli Mercedes Bentso. Totuus ja tunnustus. Aika mahtipontinen nimi, mutta kirjan sisältö kyllä korreloi otsikon kanssa. Esseekokoelmaa kuunnellessa olotila vaihteli laidasta laitaan ihastuksen ja tyrmistyksen ja sen kaikkien välimuotojen välillä.

Paitsi hyvin henkilökohtaisia, ovat Roineen tekstit myös informatiivisia ja käsittelemiään aihepiirejä hyvin taustoittavia. Myönnän, ettei minulla ollut aiemmin juurikaan tietoa esimerkiksi hybristofiliasta (rikollisiin kohdistuva ihastuminen tai seksuaalinen mieltymys), mutta Roine kuvaa taipumusta kirjassaan kaunistelematta,toisaalta kiihkoilematta. Toinen Roineen laajalti käsittelemä aihe ja termi, on neuroepätyypillisyys, jota hän myös avaa oman elämänsä kautta tarkasteltuna.

Kaikista eniten Roine puhuu kuitenkin päähänpotkittujen ja syrjäytyneiden puolesta. Roine itsekin on käynyt vähintäänkin kuilun reunalla. Jo edellisessä omaelämäkerrallisessa teoksessa hän kertoi rikkonaisesta nuoruudestaan, ajautumisestaan päihteidenkäyttäjien piireihin sekä haitallisiin, suorastaan vaarallisiin ihmissuhteisiin. Hän on myös ajanut aktiivisesti romanien ja ennen kaikkea romaninaisten oikeuksista. Roineen alter egon Mercedes Bentson rap-tuotanto käsittelee juuri näitä aiheita. Kirjassa Roine kertoo siitä, kuinka Mercedes Bentsolla on hänelle paljon suurempi merkitys kuin pelkkä artistin imago.

Roineelle feminismi on konkreettista ja käytännönläheistä. Hän muistuttaa oivaltavasti, että monelle marginaaliryhmälle modernin feminismin teesit ovat absurdeja. Kun arjen ihmisoikeuskysymykset ovat vahvasti sidoksissa fyysiseen sukupuoleen ja ihmisoikeuksiin tai niiden puuttumiseen omassa kehossa, on tällaisille ihmisryhmille aika kaukaa haettua vaatia feminismin irrottamista fyysisestä sukupuolesta. Roine muistuttaa, että feminismin kriittisimmät kysymykset ja myös se, mitä yksilöltä voidaan vaatia, eroavat melkoisesti riippuen siitä, onko hyvin koulutettu, keskiluokkainen ja valtaväestöön kuuluva henkilö, vai marginalisoituun ryhmään kuuluva, kouluttamaton tai alemman koulutuksen omaava, mahdollisesti alistetussa asemassa elävä henkilö. Hoidetaan ensin isot asiat kuntoon, Roine muistuttaa.

Oikeastaan tätä teosta oli petollisen mukavaa kuunnella. Mukavaa siksi, että Roineen teksti on kiinnostavaa ja rehellistä, luenta oivaltavaa ja henkilökohtaista. Petollista siksi, että teos sisältää monia tärkeitä teemoja, joissa riittäisi pohdiskeltavaa useammallekin luku- tai kuuntelukirjalle. Reilu neljätuntinen kuuntelu-urakka hurahti ohi hetkessä.

Jos kirjaa jotenkin summaisin, niin sanoisin sen olevan ajatuksia herättävä ja innoittava. Roine toimii elävänä esimerkkinä siitä, miten syvyyksistäkin on mahdollisuus ponnistaa pinnalle. Elämä ei muutu autuaaksi senkään jälkeen, mutta itsetuntemuksella ja armollisuudella pääsee jo pitkälle arjen karikoissa.

Linda-Maria Roine: Mercedes Bentso. Totuus ja tunnustus.
Johnny Kniga 2020 (Elisa Kirjan äänikirja)
4h9min
Lukija: Linda-Maria Roine



Kommentit

  1. Olipa kiinnostavaa lukea postaustasi. Muutaman kerran on Roineen kirja putkahtanut esille, mutta nyt tämä postauksesi nosti kiinnostuksen pintaan. On mielenkiintoisia aiheita. Tosin mietin sitä, onko kuuntelu tällaiselle kirjalle, joka koostuu esseistä, paras vaihtoehto. Itse ehkä suosisin printtiversiota. Kiitos lukuvinkistä!

    VastaaPoista
  2. Tämäkin vaikuttaa hurjan kiinnostavalta ja esseet voisivat tosiaan sopia ihan kuunneltavaksikin lenkillä. Äänikirjat eivät noin muuten ole minun juttu, koska laajemmat kokonaisuudet (eli just romaanit) haluan nauttia itse lukien. Mutta esseet ovat tosiaan eri asia.

    Tuo Roineen aiempi teos minulla onkin lukulistalla, mutta en ole sitä saanut käsiini. Ehkä tänä vuonna vihdoin pääsen Suomeen ja saan sen käsiini.

    VastaaPoista
  3. Ei koira muttei mieskään oli hieno kuuntelukokemus ja tämäkin on siellä omalla kuuntelulistalla keikkunut, muttei ole jostain syystä vielä päässyt luureihin asti.

    Olen muistaakseni lukenut toisenkin kommentin siitä, kuinka Roineen tekstit tökkivät sopivan kärkkäästi ja pakottavat haastamaan omia ajatuksiaan, se on hieno (ja vaikeasti saavutettava!) ominaisuus.

    Ja ah, kiitos että mainitsit myös tuon maltillisen pituuden, se madaltaa kynnystä laittaa tämä kuuntelujonon kärkeen.

    VastaaPoista
  4. Minä olin Mercedes Bentso -kirjan julkkareissa ja olin todella vaikuttunut Linda-Marian presenssistä. Luin kirjan ja olin vielä enemmän vaikuttunut. Totesin silloin, että Linda-Mariassa ja hänen julistamassaan assanvessafeminismissä on Minna Canthin henkeä. Näin somesta, että hän oli juuri mennyt kihloihin Janne Ranisen kanssa. Sydämelliset onnittelut ja paljon vähemmän vaarallisia vuosia kuin mitä olemme kirjoista saaneet lukea.

    VastaaPoista
  5. Olisipa Linda-Marian kaltaisia feministejä ollut olemassa omassa nuoruudessani. Itse tulin initioiduksi feministiseen ajatteluun turvallisessa norsunluutornissa, ja vaikka etnisten vähemmistöjen erityiskysymyksistä kuultiin lähinnä rapakon takaa, kesti lähes 30 vuotta, että koti-Suomessa näitä kysymyksiä alettiin pohtia meidän omien vähemmistöjen näkökulmasta.

    Kaikki romanit eivät takuulla hyväksy Linda-Marian assanvessafeminismiä, mutta jäävät paljosta paitsi. Itse jatkan varmasti hänen kirjoihinsa ja musaan tutustumista, jo sen vuoksi, että hänen kauttaan oppii uusia käsitteitä.

    VastaaPoista
  6. Kuuntelin aiemmin tässä kuussa Roineen omaelämäkerran ja otin heti perään kuunteluun tämän toisenkin teoksen, joka on siis vielä minulla kesken. Pidän siitä, että hän itse lukee molemmat (ääni)kirjansa. Kirjojen myötä kyllä kiinnostuin Roineesta persoonana ja hänen musiikistaankin enemmän. Suomiräp ei ehkä genrenä ole se itselle mieluisin, mutta eihän sillä nyt ole väliä, kun Roineen kirjat ovat kiinnostavia sekä ajankohtaisia ja ajatuksia herättäviä.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti