Antti Reini: Neljätoistanollakuus


Antti Reinin novellikokoelma Neljätoistanollakuus taivutteli itsensä kirjakaupasta ostoskassiini seuraavalla aloituksella:

He tulevat ja menevät, mutta mistä ja minne.
Heissä kaikissa asuu maailmankaikkeus: seikkailu, tarina. Kaikki se mikä on sanottu ja jäänyt sanomatta. Unelmat jotka ovat toteutuneet tai jääneet toteutumatta.
Ja se hetken oivallus, huomio, pysähdys, joka on auttanut avaamaan lukitun portin omaan hengitykseen, oikean todellisen nimen ja minän alkulähteille.
Siksi minä, sinä ja he tulemme ja menemme ties mistä, minne lie. Kohdataksemme. Peilataksemme itseämme toisissamme.

Oheinen lainaus paitsi summaa hyvin yhteen koko kirjan myös paljastaa Reinistä lyyrisen puolen, joka välähtelee esille pitkin kirjaa. Pääsääntöisesti esikoiskirjailija kuitenkin kirjoittaa vahvaa, lyhyttä, sanoisinko miehekästä lausetta, joka parhaimmillaan yltää komeaksi asti. Toisaalta kieli sävyineen vaihtelee eri teksteissä. Useat tarinat kerrotaan minä-muodossa, mutta mukana on myös kolmannessa persoonassa kulkevaa kerrontaa.

Reinin henkilöt ovat kaikki miehiä, jotka kantavat mukanaan jotakin säröä. Onpa se sitten huumeriippuvuus, sotakokemus tai pettymys rakkauteen, on sävy pikemminkin toteava, hillitty ja analyyttinen kuin kovaääninen ja rönsyilevä. Mukaan tosin mahtuu myös poikkeuksia. Lyhykäinen, mutta kaiken oleellisen sanova Peti on viuhuvine pussilakanoineen yhtä aikaa koskettava ja koominen. Kirjan nimitarina Neljätoistanollakuus kertoo pysähtymisen, havahtumisen ja ymmärtämisen hetkestä ja jollakin tapaa samanlaista havahtumista, jo tapahtunutta, parhaillaan tapahtuvaa tai pian tulossa olevaa, kuvaa tavalla tai toisella jokainen kirjan teksteistä.

Sama tematiikka liittyy myös ainakin itselleni lukijana päätarinaksi nousseeseen Herra Gonzalesiin, joka on myös teksteistä pisin. Reini kuvaa siinä tunteista voimakkainta vakuuttavasti ja hieman yllättävästikin. Kyseisessä tarinassa myös luodaan jännitettä sen verran onnistuneesti, että ehkä Reiniltä on tulevaisuudessa lupa odottaa myös pitkää proosaa.

Neljätoistanollakuus on vakuuttava esikoisteos. Reinin kieli on varmaa ja hiottua. Ehkä paikoitellen jopa vähän liiankin sliipattua, pieni määrä särmää lisää olisi sopinut teokseen hyvin. Onnistuneesta kirjasta ja hyvästä lukuelämyksestä voi kuitenkin puhua. Kirjan voi aivan hyvin vetäistä ruokalevolla välipalakirjana tai lukea teksti kerrallaan pohtien ja analysoiden. Useassa tekstissä riittää varmasti purtavaa useammallekin lukukerralle,

Savon Sanomien haastattelussa Reini kuvaa tekstejään ennen kaikkea tarinoiksi. Olen samaa mieltä, teoksen yllä leijuu tarinankertojan henki. Reini muuten asuu Heinävedellä. Vuoden ensimmäisen Savonia-ehdokastärpin paikka lienee tässä.

Antti Reini: Neljätoistanollakuus
Like 2016
142s.

Kommentit

Suositut tekstit