Vähän harlekiinia maustettuna ihmisoikeusasialla

Valikoin R-kirjani niinkin syvällisesti kuin tutustumalla Sokoksen alelaarin tarjontaan. Sieltä löytyi Alyson Richmanin Pohjoinen tango. Kansi oli sielukkaan syvän punainen, takakannen juonitiivistelmä lupaili hyvää ja kirjailijan nimikin alkoi oikealla kirjaimella, joten marssin kuuden euron ostoksineni saman tien kassalle.

Pohjoinen tango kuuluu kategoriaan kiusalliset kirjat. Ne ovat niitä, joista on vaikea sanoa mitään. Ehkä ne siksi löytyvätkin alelaareista. Yritetään nyt kuitenkin.

Kirjan useasta päähenkilöstä merkittävin rooli on varattu chileläiselle perheenäidille Salomelle, joka joutuu Augusto Pinochetin hirmutekojen uhriksi ja pakenee miehensä ja lastensa kanssa Ruotsiin. Ruotsissa hän päätyy omaa holokaustiperintöään kantavan juutalaisen psykiatrin Samuelin vastaanotolle. Tämä puolestaan on naimisissa alunperin suomalaisen sotalapsen, Kaijan kanssa. Kuten näistä aineksista voi päätellä, on kirjan perusteemana universaali sodan ja väkivallan aiheuttama kärsimys. Kyseessä ei ole mikään hyvän mielen kirja.

Mitä tulee kuvailevaan kieleen, olen huomannut mieltyneeni "karun miehekkääseen" tyyliin. Kun Richmond kirjoittaa samettisista huulista ja marsipaanintuoksuisista hiuksista, olen jo varuillani. Ja kun päästään murskatun vadelman muotoisiin nänneihin, on kipukynnykseni ylitetty ja komeasti. Kirjan aistikkuus, tunnelmallisuus ja romanttisuus muodostavat sitä paitsi kummallisen kontrastin, kun kirja kuitenkin kertoo suurimmaksi osaksi kidutuksista ja lasten inhimillisistä kärsimyksistä. Aivan kuin ilkeä ja kieroutunut noita olisi päässyt Harlekiinikirjojen käsikirjoittajaksi. Tämä kuitenkin tuntuu olevan kirjailijan tietoinen valinta, joten hatunnosto sille, vaikka en itse ratkaisusta erityisesti välitäkään.

Vähän enemmän voi sen sijaan kritisoida lukijan aliarvioimista. Kaikkea ei tarvitsisi selittää puhki. Richmondilla on myös rasittava amerikkalainen talkshow-rakenne tekstissään. Ihan kuin jokaisen luvun ja kappaleen välissä olisi näkymätön mainoskatko, jonka jälkeen lukijalle juuri selitetty asia virkistetään uudellleen mieleen. Joko Richmond pitää lukijaansa vähän yksinkertaisena tai sitten huonomuistisena.

Suomalaisia ja ruotsalaisia lukijoita tietysti kiinnostaa eniten se, mitä newyorkilainen meistä kirjoittaa. Pikakuukkeloinnilla Richmondin skandinaavikytkökset (ja niitä selvästi on) eivät selvinneet minulle, tietäneekö joku niistä enemmän? Joka tapauksessa Richmond pärjää mallikelpoisesti. Ehkä suomalaista hieman kyllästyttää palaaminen aina uudestaan ja uudestaan kylmän talven tai vaalean ihon päivittelyyn, mutta vaikkapa amerikkalainen lukija saattaa nähdä asian  toisin.

Kaiken kaikkiaan kirja yltää reippaasti positiivisen puolelle, vaikka se ei erityisesti sykähdytäkään. Sen parasta antia olivat ihmisoikeusasiat. Hyvä, että välillä meitä muistutetaan siitä, että tälläkin hetkellä jossakin päin maailmaa ihmiselämiä pilataan vainolla, väkivallalla ja sodalla.

JK. Kommentoineet ovat saaneet viime aikoina omituisen virhesivun kommentin lähettämisen jälkeen. Ylläpito korjaa virhettä parhaillaan. Vaikka tuollainen sivu aukeaisikin, tulevat kommentit kuitenkin perille, joten rohkeasti vaan kommenttia kehiin :)