Muutama neljännes ja huikonen päälle



Käsi ylös kaikki ne, joiden lapsuudessa isät saivat aina jouluksi ja isänpäiväksi tiiliskiven muotoisen (ja painoisen) paketin!

Pitkään Kalle Päätalo oli minulle enemminkin hyvä bilebändi kuin kirjailija. Näin siitäkin huolimatta, että kävimme muutamaan otteeseen pyhiinvaellusmatkalla Taivalkoskella Päätalon synnyinkodissa. Oikeastaan vasta muutama kuukausi sitten, kun luin tutkija Jenni Janatuisen Päätalon ihailijakirjeistä kokoamaa Kunnioitettu herra mestari- kirjaa, mielenkiintoni heräsi. Sivumennen sanoen suosittelen tuota kirjekokoelmaa. On todella vaikuttavaa lukea, kuinka syvästi Päätalon kirjat ovat koskettaneet ihmisiä ja millaisella hellällä kunnioituksella he ovat kirjailijaa lähestyneet.

Mutta itse asiaan. Valitsin ensimmäiseksi päätalokseni Koillismaan ihan sillä perusteella, että halusin aloittaa sarjan siltä varalta, että pitäisin kirjasta. Viisiosainen Koillismaa-sarja tuntui vaativan vähemmän sitoutumista kuin Iijoki-sarjan 26 teosta. Sen lisäksi Koillismaata pidetään kirjallisesti korkeatasoisimpana kokonaisuutena Päätalon tuotannosta.

Koillismaan päähenkilö on Kauko Sammalsuo (Päätalon alter ego). Keskeisessä asemassa on lisäksi Kaukon perhe,  naapurit Olkivaaralaiset, rikkaan Sääskilammin talon väki ja selekoseen saapunut mysteerinen Tampereen poika.

Kalle Päätalo on tunnettu tarkasta kuvauksestaan ja polveilevasta kerronnastaan. Jonkin mielestä se saattaa olla pitkäpiimäistä, mutta itse en pitkästynyt kertaakaan. Päinvastoin. Historia- ja museotaustaisena suorastaan ahmin yksityiskohtaukset kuvaukset työnteosta, liikkumisesta ja elämisestä ylipäänsä.

Yhteenvetona todettakoon, että

- jos et ole kiinnostunut tukkisuman purkamisesta tai pellon raivaamisesta sekä siihen liittyvästä terminologiasta, saatat olla ongelmissa

- sama pätee murteisiin. Selekosen asukkaat puhuvat omalla kielellään, mikä muuten muistuttaa hämmentävästi savoa.

Kuitenkin,

+ Päätalo on demokraattinen kirjailija. Hänelle ei tuota mitään ongelmia siirtyä tukkijätkän ajatuksista ukkoherran pään sisälle ja heti kohta uskottavasti nuoren mökin tytön mietteisiin. Päätalo ei katso ketään nenänvartta pitkin vaan kuvaa ihmistä inhimillisen lämpimästi heikkouksineen ja vahvuuksineen.

+ Kun vielä joukossa on ripaus jännitystä (kyllä, selekosessa on sitäkin), huumoria (juttuja, jotka eivät ole ääneen kerrottuna tippaakaan hauskoja, sillä Päätalo ei väännä niitä rautalangasta vaan vihjaa hienovaraisesti ja jättää oivaltamisen ilon lukijalle itselleen) ja rahtunen romantiikkaakin, uskon, että kokonaisuus jää vahvasti plussan puolelle, vaikkei niin kiinnostunut kainuulaisesta maaseutuelämästä olisikaan.

+ Lopuksi on vielä todettava, että Päätalo on tallettanut kirjoihinsa käsittämättömän määrän sellaista kulttuuriperinnettä, joka on vinhaa vauhtia painumassa aikalaisten myötä maan poveen. Ja kun muistamme, että Päätalo on yksi modernin suomalaisen kirjallisuuden tuotteliaimmista kirjailijoista, jonka teoksia on painettu 3,5 miljoonaa kappaletta, on jokaisen suomalaisen mielestäni syytä lukea ainakin yksi Päätalo kannesta kanteen.

Kalle Päätalon nimi tullaan muistamaan suomalaisessa kirjallisuushistoriassa pitkään.

Pssst! Luin tämän Gummeruksen viime vuonna julkaiseman kuvitetun laitoksen. Komeat mustavalkokuvat maisemista ja alueen asukkaista virittivät mukavasti tunnelmaan.

Kommentit

  1. PAkko tunnustaa: en ole lukenut yhtään noista 3,5 miljoonasta Päätalon kirjoista :) Ja tukkisuman purkamisen terminologia kiinnostaa kyllä niin vähän että muun täytyisi olla kirjoitettu suunnilleen enkeleiden kielellä, jotta innolla tarttuisin näihin. Mutta olet oikeassa, Päätalo taitaa kuulua yleissivistykseen. Minulla on myös kaikki Hietamiehet lukematta. Oih ja Voih.

    VastaaPoista
  2. Hehee! Minusta Päätalojen yllä leijailee turhan raskas maine, koska loppujen lopuksi aika yleisinhimillisistä asioista Päätalo kirjoittaa: nuoruudesta, köyhyydestä, suruista, mutta myös ilosta ja rakkaudesta. Ja sitten niistä tukkisumista :D

    Suosittelen muuten myös Hietamiehiä, niihin on varmaan vielä helpompi päästä sisälle. Mutta niinhän se on, että kaikkea kirjallisuutta ei ehdi koskaan lukea, on pakko vähän rajata niihin alueisiin, mistä olettaa kiinnostuvansa!

    VastaaPoista
  3. Eipä ole tullut tartuttua Päätaloon tässäkään taloudessa. Mutta pitänee korjata tilanne: tukkisuma-tietämyksestä olis mulle hyötyä, koska tykkään rupatella vanhojen miesten kanssa :)

    VastaaPoista
  4. Sari, ihan takuuvarmaa hittiainesta setien kanssa keskustellessa!

    VastaaPoista
  5. Minussa on varmaan jokin vika, sillä en kertakaikkiaan saa luettua Päätaloa. Ex-mieheni taas luki VAIN Päätaloa...MInun vika, minun vika...

    VastaaPoista
  6. Hyllyssäni on yksi markalla ostettu Päätalo, jota en vielä ole lukenut. Hittiaines kertoo asenteellisuudestasi.

    VastaaPoista
  7. Filos, olen erittäin asenteellinen kun puhun/kirjoitan kirjoista. Yleensä pyrin kuitenkin tuomaan sen reilusti esille, joten en pidä sitä suurena syntinä :)

    VastaaPoista
  8. Voi että! Sain juuri joulunpyhinä loppuun ensimmäisen Päätaloni, ja nyt on pakko tulla tännekin huokailemaan ihastuksesta. :) Kuuntelin äänikirjana Päätalon esikoisteoksen Ihmisiä telineillä. Olin ihan varma etten jaksaisi kirjaa edes loppuun asti, mutta toisin kävi. Kuuntelin viimeisiä levyjä yötä myöten, ja monia kohtia kahteen, kolmeenkin kertaan. Omassa ensikosketuksessani Päätaloon taisi oman mausteensa antaa Kai Lehtinen, joka luki kirjan niin upean eläytyvästi että olin aivan myyty.

    On ihan päivänselvää, että haluan jatkaa Päätalon parissa. Tämä Koillismaa-sarja kiinnostaisi kovasti, mutta toisaalta haluaisin ehkä kuitenkin aloitella ensin Iijoki-sarjaa ja jättää tämän helmen myöhemmäksi. :)

    Kiitos muuten kirjavinkistä, tuo Janatuisen kokoama kirjekokoelma alkoi kovasti kiinnostaa. Ja yhdyn yllä olevaan kommenttiisi, Hietamiehen kirjat ovat myös ehdottomasti lukemisen arvoisia!

    VastaaPoista
  9. Ne joihin Päätalo kolahtaa tietävät miltä se tuntuu.On luettava koko tuotanto,ehkä jotkut kirjat useastikkin.On otettava selvää Kallen kaikista vaiheista,niistäkin jotka eivät löydy hänen omista kirjoistaan.On käytävä Taivalkosken Jokijärvellä,mikä järisyttävä kokemus Kallea fanittavalle seisoa ensin kerran Kallioniemen pihassa,vähältä ettei aikuiselta mieheltä itku tule.
    Kaikki eivät tietysti Kallesta innostu ja sekin lienee kuitenkin hyvä asia,muutkin kirjailijat saavat huomiota.Jukka Kemppinen bloggasi hienosti Päätalosta tässä taannoin kannattaa käydä lukemassa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti