Andreas Schlieper, Heike Reinecke: Kuuluisat kissat ja heidän ihmisensä



Tässäpä täsmälukemista kissanystäville! Andreas Schlieperin ja Heike Reinecken teoksessa Kuuluisat kissat ja heidän ihmisensä kirjailijat kertovat lukuisten tunnettujen kissaihmisten suhteesta lemmikkeihinsä.

Ernest Hemingway kasvatti kissoja, joilla oli normaalia enemmän varpaita ja lopulta rakensi niille oman talon. Isaac Newton taas kehitti molempiin suuntiin avautuvan kissanluukun lemmikkikissalleen ja tämän pennuille. Myös Winston Churchill, Frida Kahlo, Haruki Murakami, Doris Lessing, T.S. Elliot ja moni muu merkkihenkilö on ollut aivan kissojensa pauloissa. 

Tiesitkö, että esimerkkisi rockhistorian katu-uskottavin rokkikukko Freddie Mercury soitti puhelimella maailmankiertueiltaan kissoilleen, joista erityisesti Delilah-niminen oli hänelle erityisen rakas?

Kuuntelin teoksen äänikirjana, mutta luulen, että parhaimmillaan teos olisi ihan perinteisin keinoin luettuna. Tai sitten oma mieleni vain oli huikentelevainen ja ailahteleva keskittymisen suhteen. Susa Saukon luennassa ei kyllä ollut moitteen sijaa. 

Olin kyllä hieman pettynyt siihen, että kirjan nimestä huolimatta kirjan huomio oli enemmän kuuluisissa ihmisissä ja heidän kissoissaan, eikä päin vastoin niin kuin otsikko lupailee. 

Paljon kiinnostavampaa olisi ollut keskittyä nimenomaan kuuluisiin kissoihin, kuten Aamiainen Tiffanylla -elokuvassa esiintyneeseen punaiseen kattiin, joka teki debyyttinsä jälkeen huomattavan näyttelijänuran, ja tuli niin suosituiksi, että löytöeläintaloista loppuivat punaiset kissat. 

Nyt huomio kiinnittyi kuitenkin ihmisiin ja heidän kissarakkauteensa, mikä oli itsestäni paikoin tylsähköä ja olen varma, että mainitut kissat olisivat siitä samaa mieltä.

Mutta toisaalta tämä hyvän mielen kirja kertoo monta hauskaa ja myös koskettavaa kissoihin liittyvää tarinaa, joten kaikille kissanystäville kirjaa tohtii hyvinkin suositella.

Tarinoiden lomassa käydään myös kevyttä pohdintaa kissojen ja ihmisten välisestä suhteesta, sekä siitä, millaiset ihmiset tulevat näiden karvaisten itsevaltiaiden kanssa toimeen. Lieneekö sitten sattumaa tai ei, että tässäkin kirjassa esitellään huomattavan monta nobelistia kissoineen. Tekijät arvelevat myös rauhallisten, päänsisäistä työtä tekevien kirjailijoiden olevan suorastaan kissojen unelmaisäntiä ja -emäntiä. 

Jotakin salaperäistä ja kiehtovaa tenhovoimaa näihin silkkitassuihin liittyy. Kirjassa huomautetaankin useaan kertaan, että vaikka hiirien ja rottien karkotuksesta ei useimmissa talouksissa tarvitse enää kantaa huolta, ovat kissat onnistuneet vakuuttamaan omistajansa heidän palvelemisensa mielekkyydestä ja välttämättömyydestä. Kissoille riittää olemassaolo, juuri muita vastapalveluksia ei odoteta. Melkoisia diplomaatteja ja epeleitä! 

Andreas Schlieper, Heike Reinecke: Kuuluisat kissat ja heidän ihmisensä (Legendäre Katzen und Ihre Menschen)
Bazar 2020 (Elisa Kirjan äänikirja)
5h54min
Lukija Susa Saukko
Suomennos Heli Naski

Kommentit

  1. Kissat ovat ihania! Tässä olisi minulle sopiva kirja. :)

    VastaaPoista
  2. Kuuluisat kissat ja heidän palvelijansa voisi olla ehkä osuvampi nimi, heh. Nyt kun oman kissani kuolemasta on kohta 1,5 vuotta, alkaa olla taas melko suuri kissankaipuu. En kyllä ole hankkimassa uutta kissaa, mutta voisin hyvinkin kuvitella lukevani vähän kissoista. Kissaihmiset ovat kyllä oma heimonsa, kaikistahan ei siihen rankkaan tehtävään ole. ;)

    VastaaPoista
  3. Harmi, että fokus on enemmän ihmisissä kuin kissoissa. Minuakin kissat kiinnostaisivat enemmän. Mutta alkoi kyllä tämä kirja silti kiinnostaa ja jos siitä löytyy enkkukäännös, niin taidanpa lukea! Tai sitten luen suomeksi sitten kun se on mahdollista.

    Minulla ei ole kissoja eikä ole koskaan ollut. Siskollani on kuitenkin ollut kissoja lähes koko aikuisiän ja olen aina ollut läheinen niiden kanssa. Vierailen myös mielelläni kissatalouksissa. :D Minussa siis kissa-astma, lääkkeiden turvin voin oleilla kissojen parissa.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti