Liane Moriarty: Tavalliset pikku pihajuhlat


Australialainen Liane Moriarty on viime vuosina noussut yhdeksi suosikkikirjailijoistani. Moriarty kirjoittaa kaltaisistani kolme-neljäkymppisistä, keskiluokkaisista perheenäideistä ja -isistä, jotka joko piilottevat jotakin tai joiden turvatut puitteet elämälle natisevat liitoksissaan. Romaanit ovat täynnä nokkelaa ja vähän ilkeääkin kuvausta. Tapahtumat käynnistyvät usein jostakin tapahtumasta: "jossakin on tapahtunut jotakin jollekin", arvoituksesta, jota lähdetään kehimään auki pikku hiljaa. Moriarty on mestari ylläpitämään hienovireistä jännitystä ja samalla viihdyttämään sukkelalla sanailulla ja kutkuttavilla juonenkäänteillä.

Myös kirjailijan uusin suomennos Tavalliset pikku pihajuhlat on kaikkea tätä. Kolme pariskuntaa: sellisti Clementine miehensä Samin ja parin lasten kanssa, ensin mainitun lapsuudenystävä Erika miehensä Oliverin kanssa sekä heidän naapurinsa, vieraita rakastava, hyväntuuliselta mafiosolta vaikuttava Vid ja vaimonsa, ex-strippari Tiffany, ovat kokoontuneet pitämään pieniä grillijuhlia Tiffanyn ja Vidin takapihalle. Puitteet ovat komeat, viini virtaa ja pieni flirtti väreilee ilmassa. Mutta jotakin kammottavaa tapahtuu.

Jännitystä pidetään yllä pitkään, mutta nopeammin selviää, ettei Erikan ja Clementinen lapsuudesta asti jatkunut ystävyys ole ollenkaan terveellä pohjalla. Oikein terveeltä ei itseasiassa vaikuta päähenkilöistä kukaan, kaikki tuntuvat olevan kovin järkyttyneitä. Keskiluokkaiseen lähiöidylliin on luikerrellut käärme. 

Kaikki tämä on taattua ja tuttua, mutta myös kovin tavallista Moriartya. Juonikuvio on varsin tunnistettava jo aiemmista romaaneista (Hyvä aviomies, Mustat valkeat valheet, Nainen joka unohti). Ehkä kuvaavinta Moriartyn tasaisen varmanpäälle rakentuvasta aihevalikoimasta on, että aiempien romaanien otsikot (tai niiden alkukieliset vastineet) sopisivat hyvin myös tämän romaanin nimeksi. Tavallisissa pikku pihajuhlissa on useampikin hyvä aviomies, mustia, valkeita valheita päästelee lähestulkoon jokainen ja Erika kärsii vieläpä muistinmenetyksestäkin. Varmaankin tästä johtuen tarina tuntui turhan ennalta-arvattavalta, eikä varsinaisia yllätyksiä tullut, kuten aiempia romaaneja lukiessa. Siihen nähden yli 450 sivua tuntui tarinaan nähden liian pitkältä. Vaikka teksti rullasi hyvin ja oli viihdyttävääkin, oli turhauttavaa odottaa käännettä, jonka oli arvannut tapahtuvaksi jo kymmeniä sivuja aiemmin.

Pidän Moriartyssa siitä, että viihteellisen kuoren alla on aina jokin syvempikin sanoma. Tässä tapauksessa syyllisyys (mielestäni romaanin englanninkielinen nimi Truly Madly Guilty onkin osuvampi). Kaikki romaanin henkilöt, lapset mukaanluettuina, kärsivät syyllisyydestä. Kukaan ei tunnu osaavan käsitellä sitä, mikä aiheuttaa luonnollisesti paljon muita ongelmia niin pari- kuin ystävyyssuhteille. Erilaisia ystävyys- ja riippuvuussuhteita kirjassa käsitellään laajemminkin sekä sitä, kuinka iso merkitys lapsuudenkodin turvattomuuden tai toisarvoisuuden tunteilla voikaan olla. Romaanihenkilöt tuntuvat olevan pakahtumaisillaan tukahdutetuista tunteista. Kaurismäkeläisessä ohjauksessa tästä tarinasta saisi aikaiseksi äärimmäisen suomalaiskansallisen, Teuvo Tulio -henkisen melodraaman.

Tavalliset pikku pihajuhlat ei kuitenkaan ole melodraamaa, joskaan ei se kyllä ole komediaakaan. Moriartyn ystäville kirja on varmaa lukemista, samoin niille, jotka pitävät hyvästä lukuromaanista pienellä arvoitustwistillä höystettynä. Jotakin jäin kuitenkin kaipaamaan. Ehkä ennen kaikkea tiivistystä ja uusiutumista. Toivottavasti Moriarty seuraavaksi uskaltaa ottaa hypyn kohti tuntematonta.

Muissa blogeissa: 

Liane Moriarty: Tavalliset pikku pihajuhlat (Truly Madly Guelty)
Wsoy 2017
Suomennos Helene Bütsow
464s.
Arvostelukappale

Kommentit

  1. Amma, minulle tämä Moriartyn kirja meni ohi Mustat valkeat valheet. Unohtamiskirjaa en lukenut ja Hyvä aviomies lätsähti lopussa, kun nainen otti pettäjän takaisin:)

    Tämä meni suoraan suoneen! Samaistumista koin etenkin Clementineen, jolle Erika oli painostava taakka lapsuudesta asti. Ahdistava taakka. Ja kun hän hetkeksi antoi itsensä relata, niin heti...

    Moriarty kirjoittaa suhteellisen kevyenoloisesti, mutta teksti kyntää synkeyden syvyyksissä eli rankoista aiheista, mutta lukuromaanimaisesti. Olen tykästynyt just tähän Moriartyyn nyt paljon.

    <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä oli tosiaan hyvin synkkä pohjavire, mutta Moriarty kirjoittaa niin kepeästi, ettei ahdistus pääse nousemaan liikaan pintaan. Minä samaistuin jostakin syystä eniten Tiffanyyn (!), jotenkin hän tuntui kovin terveeltä toiminnan naiselta.

      Lue ihmeessä Nainen joka unohti! Minusta se on paras Moriartyn kirjoista. Päähenkilö lyö päänsä ja unohtaa kymmenen viimeistä vuotta elämästään. Elämä on muotoutunut kovin erilaiseksi kuin mitä hän olisi koskaan voinut kuvitella. Todella kiinnostava tarina ja ajatusleikki omalle kohdalle.

      Poista
  2. Luulen todella että pidän myös tästä, olen Moriartyn vannoutunut fani. Mutta olisi kyllä mukavaa jos Moriarty ottaisi sen hypyn kohti tuntematonta, kokeilisi jotain aivan muunlaista :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäät varmasti, tässä on paljon tuttua ja hyvää Moriartya!

      Poista
  3. MInä olen lukenut Naisen joka unohti ja Mustat valkeat valheet, ja pidin paljon molemmista, vaikken perheellinen olekaan. Hahmot ovat kuitenkin niin kamalan yleisinhimillisiä, että lukeminen on nautinto. Etenkin kun Moriartyn kieli on niin kivan ironista ja napakkaa. Äsken ostin Hyvän aviomiehen. Moriartyn nopeasta tahdista on kieltämättä tullut mieleen, että milloin hän alkaa toistaa itseään. Ehkä uusimman kanssa kävi sitten niin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä huomio, Kaisa. Itse tulee luettua Moriartya oman elämäntilanteen kautta, mutta kyllähän hänen käsittelemänsä teemat ovat tosi yleismaailmallisia. Niin kuin tässä kirjassa syyllisyys, siihenkin voi kuka tahansa samastua.

      Poista
  4. Amma, olen kamalan pahoillani! Hävitin vahingossa sun kommentin tähän postaukseen liittyen, kun nakkisormilla yritin sitä kännyllä julkaista... Ää :( Mutta oot ihan oikeassa, Moriarty voisi ottaa jo askeleen mukavuusalueeltaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Annika, ei hätää :) Mulle on käynyt joskus ihan samalla tavalla!
      On varmasti vaikeaa uusiutua, kun kyseessä on tuottelias kirjailija ja kirjat myyvät niin hyvin, fanit (sekä kustantaja) odottavat koko ajan uusia teoksia. Mutta Moriartylla kyllä on potentiaalia muuhunkin!

      Poista
  5. Pitääkin tutustua Moriartyyn, en ole lukenut mitään häneltä. Kuulostaa lupaavalta kaikki paitsi se ennalta-arvattavuus, josta mainitsit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa ehdottomasti tutustua! En usko, että ennalta-arvattavuus on tässä kirjassa sinänsä ongelma, jos ei ole muita hänen kirjojaan lukenut. Itse on tullut tahkottua kaikki kirjat parin vuoden sisällä läpi, joten Moriartyn koukut ovat tuoreessa muistissa :)

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit