perjantai 8. huhtikuuta 2011

Laulu tulipunaisesta kukasta

Tämä on nyt sitten vihoviimeinen kotimaisen kirjallisuuden klassikkopostaus. Opiskelujen tiimoilta nimittäin. Toisille se on varmasti helpotus, toisille ei, itselle kyllä ehdottomasti enemmän ensimmäistä ;)

Kehitystäkin on selvästi tapahtunut. Aloitin Johannes Linnankosken Laulun tulipunaisesta kukasta pari vuotta sitten, mutta se jäi kesken. Muistelen, että juoni toisti itseään liikaa ja lyyrinen kielikin alkoi ensi-ihastuksen jälkeen ottaa päähän. En sitten odotellut mitään kovin kummoista lukuelämystä tästä viimeisestä tenttikirjastani, mutta yllätyin lopulta positiivisesti.


Tällä kertaa kirjaa oli helppo ja sanoisinko jopa, miellyttävää lukea. Tarina oli monella tapaa kiehtova ja omalaatuinen. Kaikista eniten pidin täyteläisestä ja värikylläisestä kielestä, mistä ei tiheää tunnetta puuttunut.

Laulu tulipunaisesta kukasta kertoo suomalaisen muunnelman perinteisestä Don Juan-tarinasta. Päähenkilö Olavi kiertää tukkilaisena pitkin maita ja mantuja ja kellistelee talojen tyttäriä ja piikatyttöjä kylässä jos toisessakin. Päähuomio on nimenomaan Olavissa: sitä korostaa sekin, etteivät tytöt (sitä yhtä ja merkityksellistä lukuun ottamatta) tarvitse edes oikeita nimiä, vaan tulevat runollisesti kutsutuksi Annansilmäksi, Pihlajantertuksi ja niin edelleen.

Olavi on henkilönä uskomattoman kiehtova ja raivostuttava. Olen aina silloin tällöin valitellut täällä blogissa, etteivät miehet kertakaikkiaan ymmärrä naisia. Nyt voin kerrankin sanoa toisin päin. Voisin ja haluaisin analysoida Olavia tuntikausia, mutten tosiaankaan saisi hänestä sen kummempaa otetta. En oikein ymmärtänyt, onko Olavi paatunut naistenmies vaiko tunteidensa vallassa heiluva haihattelija, joka vilpittömästi uskoo jokaisella kerralla löytäneensä Sen Oikean. Itsekäs ja hemmoteltu hän ainakin on. Naiset ovat olemassa hänen tarpeidensa tyydyttämistä varten: jos nainen käyttäytyy epätoivottavalla tavalla, iso mies kiukuttelee kuin uhmaikäinen. Jostakin mystisestä syystä hän kuitenkin onnistuu saamaan naisen kuin naisen lakoamaan edessään.

Olen erottavinani tarinassa 1900-luvun alun kaksinaismoralistisen sukupuolikulttuurin kritiikkiä. Vaikka siveyskoodisto on miehillä armahtavampi, haluaa Linnankoski varoittaa siitä, että rietastelu jättää jälkensä kaksilahkeisiinkin. Niinpä Olavikin saa opetuksen, joutuu ottamaan itseään niskasta kiinni ja oppii elämään menneisyytensä haamujen kanssa.

6 kommenttia:

  1. Minä olen tainnut lukea tästä vain jonkun katkelman niin kauan aikaa sitten, etten muista enää siitäkään mitään. Mutta Hilja maitotytöstä pidn kovasti!

    VastaaPoista
  2. Mä tykkäsin tästä kirjasta jostain syystä kovasti, vaikka Olavi olikin ärsyttävä, ja opettavaisen lopun olisi voinut vaihtaa joksikin toiseksi. Kieli oli mullakin tässä se, joka vetosi eniten sekä tietysti sujuva tarina.

    VastaaPoista
  3. Minä pidin tästä, etenkin kielestä, muistan vieläkin miten "koko rinne riemuitsi"! Ja Kyllikin hahmossa on voimaa, ihanasti hän antoi Olaville "palautetta" hääyöriidan yhteydessä.

    VastaaPoista
  4. Minulla on sata vuotta lukemisesta (oho, kirjahan olikin silloin aivan uunituore! :D), mutta muistan yhden kesäteatteriversion, joka oli oikeasti ihana. :)

    On muuten kumma, miten näitä donjuaneita tippuu suomalaiseen kirjallisuuteen, kun on se Juhan Shemeikkakin. Onko kyseessä jokin vässyköiden tai uhamkkaiden mieskirjailijoiden trauma tai haave?

    VastaaPoista
  5. Karoliina, Hilja on minulle tuttu pelkästään elokuvana. Voin tätä kyllä suositella, Linnankosken tapaan käsitellä kieltä en ole tavannut muilta suomalaisilta kirjailijoilta.

    Susa P., tässähän on aika voimakas opettavainen paatos. Sinällään ehkä ihan tarpeellinen jos/kun monet miehet oikeasti ovat olleet vähän Olavin kaltaisia tuohon aikaan.

    Pienen mökin emäntä, jatkona edelliseen: hihkuin hengessä mukana, kun Kyllikki antoi tulla täydeltä laidalta. Siitäs sai, mokoma :)

    Ilse-ikinuori;)Mielenkiintoinen ajatus... yksi vaihtoehtohan on se, että miesrukat ovat haaveilleet tuollaisesta elämästä, tai sitten herrat kirjailijat ovat olleet juuri niitä, joilta nämä donjuanit ovat vieneet naiset. Tai sitten molempia...

    VastaaPoista
  6. Olavi ei ole vain viettelijä, hän on myös vietelty, tyttöjen taholta tämä vain toteuu hienovaraisemmin ja tiedostamattomammin kuin usein suoraviivaisemman Olavin.
    Olavi on yksinkertaisesti saanut puoleensavetävän habituksen joka vetoaa voimakkasti naisiin, ja ei hänkään puolestaan voi kiusausta vastustaa vaikka joskus siihen suuntaan heikkoja yrityksiä tekeekin. Moison Kyllikkki tarjoa hänelle turvapaikan niin omalta itseltään kuin muilta naisilta.

    VastaaPoista

LinkWithin

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...