Käytännön blogifilosofiaa 7: Jotain uutta, jotain vanhaa...?
On uuden keskustelun aika! Tällä kertaa kyse ei ole pelkästään blogifilosofiasta vaan myös itse kunkin lukufilosofiasta, joten toivottavasti keskusteluun pääsevät entistä paremmin mukaan myös "blogittomat" lukijat.
Tämän kertainen kysymys on:
Luetko enemmän uutta vain vanhaa kirjallisuutta ja miksi? Mikä tekee uudesta tai vanhasta kirjallisuudesta mielenkiintoista? Voivatko ne antaa lukijalle erilaisia asioita?
Kun itse astuin reilu vuosi sitten blogimaailmaan, minut yllätti se, että monet kirjablogit keskittyvät enimmäkseen uutuuskirjoihin. Olen itse ollut aina aika laiska lukemaan uutuuskirjallisuutta. Okei, viime aikoina olen opintojen vuoksi viihtynyt todella vanhoissa ympyröissä, mutta myös vapaa-ajalla olen suosinut klassikoita ja ylipäänsä jo vähän iäkkäämpää vuosikertaa. Keksin siihen ainakin kolme eri syytä:
Yksi syy on se, että kirjallisessa sivistyksessäni on järkyttäviä aukkoja. Luin lapsena ja nuorena paljon, mutta lukioaikoina lukeminen jäi muun elämän varjoon. Yliopistossa taas opiskelin niin tehokkaasti, ettei vapaa-ajan lukemiseen jäänyt juuri energiaa. Vasta valmistumisen myötä löysin lukemisen uudelleen. Ja siitä syystä en ole lukenut kovinkaan paljon "aikuisten kirjoja", joten kiinnikurottavaa riittää.
Toiseksi olen lukijana, ja ehkä vähän muutenkin, haahuilija. En siis tippaakaan järjestelmällinen. Minulla ei normaalisti ole lukulistoja (tenttilistat ja viimevuotinen aakkoshaaste olivat asia erikseen). Käsitykseni nautinnollisesta lukemisesta on se, että saan vaellella rauhassa kirjaston hyllyjen välissä ja kasata itselleni sylillisen herätelainauksia. Haluan seikkailla kirjojen maailmassa.
Voihan sitä seikkailla uutuuskirjojenkin maailmassa. Mutta kolmantena on pragmaattinen syy. Ja tämä voi olla vähän provosoivakin: olen ajatellut niin, että jos lukee uutuuksia, tulee väistämättä lukeneeksi aika paljon kökköä. Kun antaa ajan kulua, lukee erinomaisia arvioita toisista kirjablogeista ja katsoo kuinka kirjat kestävät aikaansa, voi ikään kuin noukkia rusinat pullasta! Nerokasta, eikö?!? (Kaikki kirjailijat ovat varmaan tästä todella innoissaan...)
Täytyy vielä sanoa, että blogiharrastuksen myötä olen innostunut myös uutuuskirjoista ja siitä kiitos kuuluu kyllä kanssabloggaajille. Kiitos siis mahtavista vinkeistä! Kuitenkin pidän itse siitä, että blogeissa käsitellään erilaista kirjallisuutta, sillä onhan se hivenen tylsää, jos samalla viikolla ilmestyy samasta kirjasta kymmenen eri arvioita eri blogeissa. Toisaalta olen omia kävijätilastoja seuratessani huomannut, että uutuuskirjat houkuttelevat selvästi enemmän vierailijoita kuin vanhat. Silti aion itsepintaisesti jatkaa omalla haahuilijalinjallani.
Mutta mitä mieltä Sinä olet, onko kirjablogeissa tilaa ja tarvetta vanhemmalle kirjallisuudelle? Sana on vapaa!
Koska olen viime kuukausina ollut niin vaikuttunut blogikeskustelukommenttienne korkealaatuisuudesta, haluan antaa jotakin arvostukseni ja kiitollisuuteni merkiksi. Siispä tulen palkitsemaan mielestäni parhaan kommentin yllätyskirjapalkinnolla. Ilmoitan palkinnon saajan viikon päästä, 11.4. Perustelut tulevat olemaan luonnollisesti täysin subjektiiviset ja epäreilut, joten pankaahan parastanne! :)
Pssst! Klassikkojen ja vanhemman kirjallisuuden kiinnostavuutta on käsitellyt myös Reeta Karoliina omassa blogissaan!
Kirjallisuus ei tunne ikää, sillä sen maa on ajattomuus. Tämän päivän 'uutuus' on huomisen klassikko enenn kuin huomaatkaan, mikäli kirjan taso siihen yltää. Aivan turhaan kustannetaan myös 'höttöä', joka on aina pois tulevilta klassikoilta.
VastaaPoistaMinä olen ehdottomasti omassa blogissani kaikkien kirjojen kannalla riippumatta siitä, milloin kirja on ilmestynyt - tai suomennnettu - tai jopa vaiettu kuoliaaksi!
Kirjojen iättömyyttä vastaan sotii se, että kirjablogeissa esille pääsevät usein juuri viimeksi suomennetut, mikä ei kerro mitään kirjan kirjoittamisajankohdasta. Vrt. vaikka Carol Shields Pikkuseikkoja sekä moni, moni muu. Ja näitä, juuri näitä, useimmat lukijat eniten odottavat. Ne kiinnnostavat eniten.
Jos/kun hyppään pois tästä hektisestä työtahdistani tuoda esille tulevia klassikkoja tai pesän sytykkeitä, palaan juurilleni eli niihin, joita monet pitävät ainoina oikeina klassikkoina. Voin hitaasti makustella Maria Jotunin kootut, Aino Kallaksen päiväkirjat, venäläiset klassikot ja vaikka Waltarin teokset. Se on se toinen maa: viipyilevä, menneen maailman tuulia muassaan kantava ja ehdottomasti kaikkien Klassikkomaaksi tunnustama.
Oman itseni kanssa ei ole ongelmia, olenpa siellä tai täällä, sillä uskaltaisin sanoa lukeneeni erään merenrantakylän kauniin kirjaston kirjat laidasta laitaan, myös ne, joita en olisi ikääni nähden vielä saanut lukea.
Nyt asun tässä ns. Uusien kirjojen maassa ja tunnen mukavaa kutinaa sisälläni, kun hengitän kirjaa, josta tiedän: Tämä kirja on klassikko jo syntyessään!
♥
Vastausta pitänee siis punnita tarkkaan :D
VastaaPoistaVasta oikeastaan tänä vuonna olen painottanut blogissani enemmän uutuuskirjoja. Siinä on viehätyksensä, mutta myös riskinsä. Ihan kuten itsekin totesit; tulee luettua paljon roskaakin. Toisaalta taas oikein hyvän uutuuden löytäminen on palkitsevaa. Heinäsuovan tonkiminen ei kaduta, kun on sen neulansa löytänyt ;)
Mitä kysymykseesi tulee, niin vastaus on KYLLÄ. On tilaa ja on tarvettakin vanhemmalle kirjallisuudelle. Blogistanian monimuotoisuus on sen parasta antia. Jos kaikki bloggaisivat uusista kirjoista, niin väistämättä se vaikuttaa lukukokemukseen. Kuitenkin myös uutuuksista on kiva lukea.
Vanhojen kirjojen parissa on ihanaa tehdä löytöjä. Kuinka mahtavaa onkaan löytää "uusvanha" kirjailija! Mikä parasta, sitä tuotantoa riittää luettavaksi enemmän eikä tarvitse maksaa itseään kipeäksi tai roikkua kuukausia kirjaston varausjonossa.
Olen itse lukijana järjestelmällinen haahuilija :D Pysyttelen herkästi suosikkigenreissäni, mutta luen niitä satunnaisessa järjestyksessä kulloistenkin mielitekojen mukaan.
Luen klassikoitakin mielelläni, mutta kirjallisuusopintojen myötä olen tullut kriittisemmäksi "tämä kaikkien pitäisi lukea" -juttuja kohtaan. Luen tasan ne, jotka kiinnostavat (ja ne, jotka kuuluvat tenttimatskuun :D), muista viis riippumatta siitä mitä minun sivistystasostani ajatellaan.
Ehdottomasti blogeihin kuuluvat myös vanhat (sekä muutamaa vuotta vanhat että klassikot). Uutuuksista rummuttavat myös lehdet ja muut foorumit, kustantajat mainostavat ja kirjakaupat nostavat framille. Meille tulee kotiin tosin vain HS, joka sekin saa jäädä parin kuukauden päästä tauolle, joten blogit ovat itselleni ihan tärkeä tiedotuskanava myös uusien kirjojen osalta.
VastaaPoistaOlen myös miettinyt tuota, että kuinka monta arviota samasta kirjasta mahtuu blogimaailmaan lyhyen ajan sisällä, oli kirja sitten uutuus tai ei? Toisaalta on ihana lukea samoja kirjoja kuin blogikaverit, niin voi keskustella. Ja ainahan sen oman viidennentoista "the kevään kirja" -tekstinsä voi tehdä linkittämällä muiden arvioita jollain omalla huomiolla tai tunnelmalla höystettynä.
Minun blogini on tuore tulokas eikä minulla ole oikein mitään teemaa tai linjaa siinä, mutta olen kirjoittanut ja aion kirjoittaa myös vanhoista kirjoista (en aina edes kovin helposti saa käsiini uutuuksia, en halua ostaa sikaa säkissä enkä myöskään varailla ja maksella kirjaston varausmaksuja, kun hyvää luettavaa löytyy yllin kyllin suoraan hyllystäkin). Esim. Jussi Valtosen v. 2007 ilmestyneestä romaanista Siipien kantamat en olisi kuullut ilman blogeja.
Minä pyrin lukemaan monipuolisesti, mikä tarkoittaa sekä kirjojen ikää että lajeja. Viime aikoina on painotus ollut selvästi uutuuspäässä johtuen siitä, että olen saanut arvostelukappaleita ja niiden kohdalla olen tuntenut itseni moraalisesti velvoitetuksi lukemaan ne ensi tilassa.
VastaaPoistaKlassikot ovat klassikoita, ja niillä on aina jokin syy statukseensa, eli sikäli voisi ajatella niiden olevan sitä rusinoiden noukkimista pullasta. Kysyisin kuitenkin, onko täällä ketään, joka ei olisi joskus lukenut klassikkoa josta ei tykännytkään? Tai jättänyt kesken sellaista? Tai jäänyt ymmälleen siitä, mikä kirjasta oikein teki klassikon? Eivät ne kaikki rusinatkaan ole silkkoja makupaloja.
Välimallin kirjojen, eli niiden jotka eivät ole uutuuksia eivätkä klassikoita, pitäisi nimenomaan päätyä blogeihin, sillä niillä jos millä on suurin vaara joutua unholaan. Ottaen huomioon paljonko uusia kiinnostavia kirjoja julkaistaan koko ajan, niin ei tämän ryhmän kirjoihin törmää muualla, jollei sitten seikkaile sokkona kirjastossa tai kahlaa läpi jonkun kirjailijan tuotantoa järjestyksessä. En näe mitään syytä olettaa että vaikkapa 20 vuotta sitten ei olisi tullut yhtä paljon kiinnostavia uutuuksia kuin tänä vuonna, mutta vain uutuuksista kerrotaan. Voisikin olla kiinnostavaa lähteä pienelle aikamatkalle. Valitsisi sattumanvaraisesti jonkun vuoden ja lukisi nipun silloin julkaistuja kirjoja.
Blogien ja siten myös kirjallisuuden monimuotoisuuden ja eriajallisuuden puolesta puhun minäkin. Tykkään vaihtelusta; On ihanaa lukea uutuuksia. Niissä on jotain hykerryttävää, ne ovat arvoituksia. Mutta on upeaa lukea eri aikakausien kirjojakin, koska niitä tulee jotenkin toisin. Vanha, itselleni uusi kirja, on usein melkein paras löytö.
VastaaPoistaLuulen, että on monta syytä siihen, miksi kirjablogeissakin on uutuuksia esillä koko ajan enemmän ja enemmän: Uutuuksia rummutetaan joka puolella ja siksi niihin on helppo tarttua vaikka kirjakaupassa, kirjastossa tai Facebook-kampanjassa. Moni bloggaaja on varmasti esimerkiksi Facebookissa kustantamoiden fanina (minä ainakin olen) ja on hurjan mukava nähdä, miten joku iso kustantamo nostaa virallisella sivullaan esille jonkun ihanan bloggaajaystävän kirjoituksen ko. kustantamon uutuudesta. Vanhojen kirjojen osaltahan tällaista ei harmillisesti tapahdu. Tämä saa osaltaan aikaan sen, että itsekin alkaa hakea uutuuskirjoja. Kun niistä lukee, niistä viehättyy ja saa vinkkejä. Sama pätee kyllä vanhempien kirjojenkin maailmassa: Jokunen aika sitten luin esimerkiksi - ei mitenkään vanhojen, muttei enää uutuuksienkaan - Andrei Makinen, Joel Haahtelan ja Jhumpa Lahirin teosten esittelyjä eri blogeista ja niinpä tartuin niihin itsekin ja löysin uuden suosikkikirjailijan (Haahtelan). Tykkään sinun blogistasi aivan erityisesti siksi, että kirjoitat kaikenlaisista kirjoista. Se on virkistävää.
Se on totta, että on hieman väsyttävää lukea samoista kirjoista niin monesta blogista, mutta toisaalta oma tuore lukukokemus antaa enemmän pohjaa kommentoida muiden kirjoituksia. Tässä on siis vähän sellainen toisaalta-toisaalta-asenne.
Itse pyrin lukemaan uutuuksia ja vanhempia kirjoja sulassa sovussa. Tosin huomaan, että olen viime viikkoina lukenut enemmän uutuuksia kuin aikoihin. Onneksi olen saanut mahdutettua blogiini myös Kiannon Ryysyrannan Joosepin kaltaisia kirjoja, ettei mene ihan uutuuksien luettelemiseksi.
Usein hieman vanhempi kirjallisuus on usein jollakin tavalla jopa parempaa, koska aika näyttää kuinka hyvin joku teos kestää ja jaksaako sitä lukea uudelleenkin.
Vähän hyppelevää on tekstini tänään, mutta sitä piti vielä sanomani, että olen huomannut, että nimenomaan blogit ovat synnyttäneet jonkinlaisen halun tarttua uutuuksiin nopeasti. Jos esillä olisi enemmän vanhempia kirjoja, hakisin varmasti niitä luettavaksi entistäkin enemmän.
Itse olen selkeästi uutuuskirjojen lukija. Tähän on montakin syytä. Ensinnäkin blogimaailma: kun seuraa tarkasti, mistä te muut bloggaajat bloggaatte, saa runsaasti kirjavinkkejä ja koska suurin osa kirjoittaa enimmäkseen uutuuskirjoista, kasvaa kiinnostus sitä myöten juuri uutuuskirjoihin.
VastaaPoistaSitten kirjassa käytettävä kieli ja rakenteet. Nykysuomalaiselle nykysuomi on luonnollisesti vaivattominta lukea, joten uutuuskirja on helppo valinta. On erittäin todennäköistä, että kieli on selkeää ja lauserakenteet helposti ymmärrettäviä. Juuri vaikea kieli ja hankalat lauserakenteet ovat usein klassikkojen ja muiden vanhempien kirjojen heikkouksia.
Viimeisenä, mutta omiin lukuvalintoihin lähstulkoon eniten vaikuttava tekijä on kirjan ulkomuoto, niin pinnallista kuin se onkin. Vanhoilla kirjoilla on usein kamalan tylsä ulkonäkö, pahimmillaan ei etukannessa kuvaa ollenkaan, mikä ei ainakaan tee kirjaa houkuttelevammaksi. Itse pidän kauniista kirjoista ja niihin tartun heti. Toisaalta ei kirjan tarvitse välttämättä olla juuri kauhean kaunis; usein jokin erikoinen yksityiskohta riittää.
Tietysti vielä yksi tekijä ovat puhtaasti mielikuvat. Epäilen, että enemmistö ihmisistä pitää klassikkoja ja vanhoja kirjoja jotenkin vaikeina. Tunnustaudun itsekin kuuluvani tähän ryhmään. Tällöin klassikon lainaaminen on minulle hyvin tietoinen valinta ja olen valmistautunut puisevuuteen. Uutuuskirja on jotenkin niin helppo valinta, mikä ei tietysti ole aina oikea mielikuva. Uudet kirjat voivat olla hyvinkin raskaita.
Sellaisia ajatuksia. Tarkoitukseni ei ollut lytätä vanhaa kirjallisuutta maan rakoon, vaan tutkia, mitä ne omat lukutottumukset oikeasti ovatkaan, mihin ne perustuvat ja tuoda ne julki.:D
Ehdottomasti vanhoja kirjoja mahtuu blogeihin! Netistä ei lopu tila kesken...
VastaaPoistaKirjamuoti on lähes yhtä muuttuvaista kuin vaatemuoti. Tämän huomaa, jos ottaa kymmenen vuoden takaisen Finlandia- tai Runeberg-ehdokaslistan. Kuten Jori, minäkin olen pohdiskellut tällaista "vanhat kuumimmat uutuudet" lukulistaa, en vain ole vielä saanut aikaiseksi.
Olen polveileva lukija, ja haluan pitää kiinni siitä että luen mitä mieleen juolahtaa. Kirjastossa asiointi vaikuttaa paljon siihen, että niitä muutaman vuoden takaisin kirjoja tarttuu käsiin.
Klassikkoasemakin on vähän vaihteleva. Kirjoitin alkuvuodesta Mihail Bulgakovin Kohtalokkaista munista. Vaikka Bulgakov on klassikkokirjailijan asemassa, todella moni kommentoi, ettei tiennyt tällaisen kirjan olemassaolosta. Suomennos on 70-luvulta.
Ei ole tarkoitus lahjoa tuomaria, mutta onpas hieno ulkoasu nyt sivullasi! Ihan pääsi ihastuksen henkäys kun avasin :-)
VastaaPoistaMinusta hyvä kirjablogi on pitäjänsä näköinen - onneksi tuntuukin siltä että Blogistanian väki uskaltaa lukea juuri sitä mitä haluaakin, ja uskaltaa myös näyttää sen. Vanhemmalle kirjallisuudelle on ilman muuta tilaa, ja onneksi sitä reippaanlaisesti on esilläkin, sekä klassikoita että vähemmän klassikoita. Jokin on saanut jonkun tarttumaan kirjaan lukemaan sen; on hienoa että blogien kautta näitä impulsseja pääsee kierrättämään ja siten saadaan jo vähän unhoon painuneita kirjoja uudestaan elämään...
Jäin kysymyksesi ja Ankin kommentin pohjalta miettimään, millä perusteella omat lukemiseni valikoituvat, ja vaikea siitä on mitään logiikkaa löytää. Siis todella vaikea. Viimeksi lainasin kirjan lähinnä siksi että *kröm* se on vihreä... Villin mielijohteen ideologiasta haluaisin pitää kiinni jatkossakin.
Huomaan että lukemiseni ovat kirjablogien myötä painottuneet vähemmän scifiin, enemmän suomalaisiin, enemmän uutuuksiin ja enemmän (tietoisesti) naisiin - vähemmän luen englanniksi, vähemmän tietokirjallisuutta, vähemmän ehkä myös dekkareita. Näihin muutoksiin on varmaan syynä, että saan niin paljon hyviä vinkkejä teidän kaikkien ihanista blogeista... Kiitos siitä!
Vielä loppuun Kultakutria mukaillen: minusta kirjablogeissa saa olla nuoria, vanhoja ja keski-ikäisiä kirjoja; ohuita, paksuja ja parahultaisia kirjoja; helppoja, vaikeita ja täysin käsittämättömiä kirjoja... Mehän ollaan täällä juhlimassa kirjojen tuottamia elämyksiä, miksi siis karsia heti lähteeltä mitään pois?
(ja pakkokos sitä on kenenkään lukea sellaista juttua, jonka aihepiiri ei sillä hetkellä iske? Itse en syvenny lasten kuvakirjoista kertoviin postauksiin kovin perinpohjaisesti - ja uskon että laserpyssykammoiset osaavat varoa kun otsikoin tekstini "Bill the Galactic Hero" :-D )
Leena Lumi kirjoitti: "Aivan turhaan kustannetaan myös 'höttöä', joka on aina pois tulevilta klassikoilta."
VastaaPoistaTästä olen tiukasti eri mieltä :D
Höttö (tai "höttö") ei ole koskaan pois klassikoilta. Klassikon täytyy mielestäni vertautua ajan muuhun kirjallisuuteen. Jos ei vertailupohjaa ole, niin ei ole klassikkoakaan. Miten voisi arvostaa jotakin hyvää, jos ei ole mitään mihin verrata sitä? Sokerikaan ei maistu makealta, jos ei tiedä mikä maistuu suolaiselta.
Ja hötölle (tai 'hötölle') on aina aikansa ja paikkansa ja lukijansa. Toisen höttö on toisen klassikko. Toisen klassikko on toisen höttö. Minusta on ihanaa, että ylipäätään luetaan! Oli ne sitten klassikoita, sarjakuvia, viihdettä, höttöä tai mitä hyvänsä.
Jos kirjalla on yksikin lukija, sen kustantaminen ei ole ollut turhaa. Ei, vaikka lukukokemus olisi ollut huonokin. Sittenpähän taas osaa arvostaa niitä helmiä - tai niitä, joita itse pitää helminä.
Huomautan, etten pidä höttöä mitenkään huonona sanana tai terminä.
Tämä on mielenkiintoinen postausaihe!
VastaaPoistaLukeminen on minulle ennen kaikkea tapa olla ja hahmottaa maailmaa ympärillä. Siksi hamuan kirjoja ympäriltäni sitä mukaa, kun ne tuntuvat puhuttelevan. En lue mitenkään järjestelmällisesti. Tälläkin hetkellä hyllyssä on sekä uutta että vanhaa uusvanhaa ja uudehkoa. Kotimaista ja käännettyä. Kevyttä ja klassikkoa. Sikin sokin sekaisin, ylösalas ja takaisin. Siitä pidän lukemisessa. Uskon vakaasti siihen, että kirjalla on jokaiselle lukijalle oikea hetkensä. Joskus sitä ei tosin tule lainkaan, olipa kyseessä klassikko tai ei.
Blogissani yritän kulkea omia polkujani. Tosin hyvillä kirjavinkeillä on aina vaikutusta. Joku kirja nousee esiin. Moni hyvä kirja olisi minulta jäänyt kenties lukematta vain siksi, että olin ajatellut kirjasta aivan muuta kuin sain muiden kommenteista lukea. Ja on kiinnostavaa kuulla ja lukea, miten eri tavalla ihmiset saattavat samankin kirjan kokea.
NÖF-haaste toimii minulla haahuilun vastapainona, vaikka sanottakoon laiskanlaisesti näyttävät tällaiset listaukset minulle toimia lukijana. Mutta pidän ajatuksesta, että luen väliin jotakin sellaista, mikä on jäänyt minulta lukematta. Jotakin sellaista, mikä saattaa olla löytö.
Uutuuksissa on usein se viehätys, että ehtii ensin. Ehtii olla se, joka saa muodostaa oman mielikuvansa ennen kuin kaikki on sanottu ja moni on jo asiaa pureskellut. Olen iloinnut kuitenkin kaikkein eniten kirjailijoista, jotka ovat jääneet katveeseen. Ammaniti ja Gaudé ovat olleet löytöjä, joista olen iloinnut itsekseni. Oatesin kanssa minulla oli sama tunne viime kesänä, vaikka sitten kävikin ilmi, että moni muukin oli ihastellut aivan samaa.
Lukemisen yksinäisyys ja yhteisöllisyys ovat olemassa, käyvät vuoropuhelua. Joskus on ihana nauttia jostakin ihan vain itse. Pitää se kokemus vain itsellä. Joskus on ihana jakaa ja käydä keskustelua lukemastaan. Antaa kirjan levitä aalloilla ja katsoa, miten se kelluu.
Itse koen, että klassikot ovat verkkoja, joiden läpi voi katsella muuta kirjamerta. Ne ovat merkkipaaluja, joihin verrata, joiden avulla jäsentää. Se, että jokin kirja on klassikko, ei kuitenkaan tarkoita että kirja olisi itsestäänselvästi hyvä. Kökköä löytyy kaikkialta. Jokaisella on yksilöllinen kökkötutkain. En usko kaanoneihin. En yksipuolisuuksiin. Harmaan sävyjä harmaasta illasta, jossa meri vie lukijansa mennessään...
Olen lukenut opintojenikin takia enemmän klassikoita, mutta tänä keväänä ja kustannustoimittajahaaveitteni kanssa olen keskittynyt uutuuskirjoihin. Haluan myös tietää, mitä kentällä tapahtuu ja miten kustantamot rakentavat katalogejaan keväälle ja syksylle. Millaisia kirjoja eri kustantamot julkaisevat jne.
VastaaPoistaMinun valttikorttini kovassa kilpailussa on lukeneisuus, blogini ja halu pysyä ajan hermoilla unohtamatta silti monipuolisesti kotimaisia klassikoita ja vanhempia kirjoja. (Kaikki vanhahan ei ole klassikko-arvonimen arvoista.) Luen enemmän kuin mitä ehdin blogiini arvioita tehdä, siksi päivitystahtini on ollut tänä keväänä lähestulkoon päivittäin. Luen uutuuskirjoja myös kritiikkikurssille.
Kuten Leena Lumi sanoi, uutuuskirja ei välttämättä ole kuin uusi suomennos, mutta se voi olla kirjoitettu kymmeniäkin vuosia sitten.
Luen silti viikoittain myös vanhempaa kotimaista kirjallisuutta. Uudemmat saavat enemmän blogihuomiota, mutta luen kirjoja sekä tutkintovaatimusten tähden kuin myös omaksi ilokseni. On hyvä ymmärtää, että millaisia kirjoja Suomessa on kustannettu muinakin vuosikymmeninä, kun alalle palavasti halajan.
Mielenkiintoinen aihe ja keskustelu!
VastaaPoistaItse yritän sekoittaa sopivan kirjadrinkin klassikoista (joita luen välillä hieman velvollisuudentunteestakin), vanhemmista mieleen kummittelemaan jääneistä kirjoista ja kiinnostavista uutuuksista.
Käytännössä asia ei kuitenkaan ole ihan noin yksinkertainen. Työskentelen kirjakaupassa ja kun päivittäin on satojen ja satojen ihanien kirjojen ympäröimänä, osaa ei vain voi jättää lukematta vaikka haluaisikin välillä mennä spontaanisti bongailemaan kirjastoon. Niin ei vain onnistu. Uutuuksista en lue läheskään kaikkia, jotka kyllä kiinnostaisivat kovasti. Joko jotkut muut kirjat menevät jatkuvasti niiden ohi lukujärjestyksessä ja mielenkiinto hiipuu vähitellen tai muut bloggaajat kirjoittavat kirjasta niin useasti etten jotenkin koe enää tarvetta lukea kirjaa itse. Siis jos kirja vaikuttaa keskinkertaiselta. Tietenkin jos on kyseessä aivan mahtava kirja ja monet ovat sen lukeneet ja siitä bloganneet, niin ei se vielä riitä. Totta kai se on silloin luettava itsekin:)
Yhteenkään ns. turhalta tuntuvaan uutuuskirjaan en tartu. Kaikkien yöpöydälle päätyvien kirjojen pitää kiinnostaa todella paljon. Ammattini takia pyrin lukemaan kaikki kiinnostavat uutuuskirjat heti tuoreeltaan, jotta voin hyödyntää kirjatietouttani työskennellessäni. Kun mitä sitä turhia jemmailla uutuuskirjaa puoli vuotta, jos kuitenkin tietää lukevansa sen jossain vaiheessa.
Uutuudet tulivat vahvasti osaksi elämääni kirjakauppaelämäni alussa. Ennen sitä olin kirjastotyttö, jolloin luin enemmän klassikoita ja sellaisia kirjoja joista puolestaan oli hyötyä kirjastoalalla. Eli ammatti vaikuttaa valintoihin vahvasti, ainakin tässä vaiheessa. Jos joku päivä päädyn takaisin kirjasoalalle, voi olla että lukutottumukset vaihtuvat taas.
Mutta kyllähän blogimaailmaan mahtuu yhtä ja toistakin kirjaa esiteltäväksi. Niin uutuuksia kuin vanhempiakin helmiä. Täytyy kuitenkin myöntää, että kun olen lukenut monta postausta samasta kirjasta eikä kyseessä ole mikään kaikkia sykähdyttänyt merkkiteos, en välttämättä halua enää itse lukea kyseistä kirjaa, ainakaan heti samaan syssyyn. Joten vaikka McEwanin kirjoihin tartun lähiaikoina "oikein urakalla" niin Sementtipuutarha, joka on näkynyt tiuhaan tahtiin yhdessä jos toisessakin blogissa, saa luultavasti jäädä kirjaston hyllylle odottelemaan toista aikaa. Eli jonkinlainen ähkyvaara on olemassa.
Leena, tulipa niin hieno ajatus, että piti oikein pysähtyä ajattelemaan! Tosiaan, klassikko on klassikko juuri siksi, että se on ajaton ja iätön julkaisuajankohdasta huolimatta. Ja sellainenkin, mikä ei ehkä koskaan yllä maailman tai kotimaisen kirjallisuuden klassikkolistalle, saattaa olla klassikko juuri sinulle tai minulle. On tämä lukeminen hieno harrastus tai elämäntapa tai kuten sanoit, hengittäminen!
VastaaPoistaHanna M., löytö on todellakin löytö, tulipa se vastaan uusissa, vanhoissa tai ”uusvanhoissa” kirjoissa. Kaikista parasta varmasti onkin lukea juuri sitä, mitä itse haluaa, sen kummemmin oletetun sivistyksen tai uutuuksissa perässäpysymisen pakosta välittämättä.
Pienen mökin emäntä, aivan totta, jos kirjoittaa kirjasta, joka on kaikkien huulilla, saattaisi olla hedelmällisempää käydä pikemminkin keskustelua muiden arvioiden kanssa kuin kirjoittaa samat asiat, mitä kaikki muutkin ovat kirjoittaneet (tämä siis, jos ei oikein enää ole lisättävää!). Monet hakevat blogeista lukuvinkkejä ja voisin kyllä kuvitella, että kirjailijat ja kustantamot ovat kiitollisia myös vähän vanhemman kirjallisuuden esiin nostamisesta. Eihän se nyt niin voi olla, että hyvän tai keskinkertaisenkin kirjan elinkaari on muutamasta kuukaudesta pariin vuoteen, (mitä nyt uuden kirjan julkaisu kestää), eihän??
Jori, voi! Ehkä olet huomannutkin, että minulla on ollut välillä suuria ongelmia ymmärtää klassikoiden klassikkostatusta! Viimeisimpänä revin hiuksiani Sillanpään Nuorena nukkuneen kanssa. Joskin yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että klassikko ei ole klassikko aivan syyttä suotta, mutta ehkä joskus asemaan ovat vaikuttaneet sellaiset ulkokirjalliset seikat, jotka eivät ehkä enää myöhemmin avaudu. Minäkin olen huolissani väliinputoajakirjoista! Ja ajatuksesi pienestä aikamatkasta on aivan mahtava! Taidan sellaisen toteuttaakin jossakin välillä, kunhan aika on kypsä! Kiitos siis loisteliaasta vinkistä!
Katja, veit sanat suustani! Uutuuksissa ja vanhemmassa kirjallisuudessa on molemmissa puolensa. Ja minäkin olen huomannut, että uutuudet nousevat helpommin esille ja alkavat sitä myöten myös kiinnostaa. Juuri siksi kaipaisinkin vähän lisää monipuolisuutta blogitarjontaan, että erilaiset kirjat (niin iällisesti kuin genrellisesti) pääsisivät paremmin esille. Toki olen huomannut myös sen, että jos itse ei jotain kirjaa tai kirjailijaa tunne, aika vaikea siihen on mitään kommentoidakaan.
VastaaPoistaAnki, kiitos tosi paljon tästä! Kaikki mainitsemasi asiat ovat varmasti totta monelle lukijalle. Minua nauratti tuo ulkonäköjuttu: toisen roska on toiselle karkki. Minä niiiin pidän vanhoista kirjoista! Mitä nuhjaantuneempi (ja sellainen kuvaton, vesivärityyppinen painojälki kannessa), sen parempi! Mutta kannan kyllä muutenkin kaikki hajoamispisteessä olevat ikkunanpokat seinälle ja kutsun sitä sisustukseksi :D Minulla oli myös pitkään sellainen käsitys, että vanhat kirjat ovat jotenkin vaikeita joko kieliasultaan tai muuten. Mutta nyt kun olen lukenut niitä enemmän, olen huomannut, että hyvän klassikon tunnusmerkki (ainakin minun mielestäni) on se, että sitä on kiva lukea iästä huolimatta. Ja tarkoitukseni ei siis ollut ampua perustelujasi alas, ne vain kolahtivat minuun, ihanaa, että olemme niin erilaisia
Salla, minäkin kävin taannoin läpi sitä blogeissakin pyörinyttä ”ainakin nämä kirjat jokaisen täytyy lukea”-listaa ja huomasin, että monilta kirjailijoilta olin lukenut ”vääriä” teoksia. En siis sitä klassikkojen klassikkoa, vaan ehkä jotakin vähemmälle huomiolle jäänyttä. Joten allekirjoitan täysin tuon, että klassikkoasema ei ole yksiselitteisesti määriteltävissä. Ihan mielenkiintoista pohtia, että kun maailma ja trendikierto menevät koko ajan hektisempään suuntaan, käykö samoin kirjoillekin, tuleeko niistä ”vanhoja” ja unohtuneita yhä nopeammin ja nopeammin? En ainakaan itse soisi olevani sellaisessa hullunmyllyssä mukana.
Booksy, kiitos ;) Villin mielijohteen ideologia kuulostaa aivan todella hyvältä lukufilosofialta! Samoin Kultakutri-mukaelmasi. Ihana ajatus, että kirjablogikin on lukemisen, siitä kirjoittamisen ja lukukokemuksen juhlaa. Pääasia on, että lukija ja kirja (sekä kirjailija) kohtaavat ja sitä kautta ehkä lukija ja toinen lukija. Ja sitten meitä onkin jo monta… <3
Hanna M., hyvä huomio! Mistä tietää, mikä on klassikko, jos sitä ei voi verrata johonkin muuhun, ”höttöön” tai ei-klassilliseen ainekseen (jos nyt käytetään oikein neutraaleja termejä)? Tästähän seuraa sellainen huimaava jatkokysymys, että onko hyvä kirjallisuus hyvää pelkästään suhteutettuna muuhun kirjallisuuteen, vai onko olemassa absoluuttista kirjallista hyvyyttä ja jos on, onko se samanlaista kaikilla? Voiko joku kirja siis olla klassikko, vaikka ei ikinä olisi mitään muuta kirjaa kirjoitettukaan? Ja aina voi tietysti pohtia sitäkin, onko klassikolla ja hötöllä omat tehtävänsä maailmanjärjestyksessä, vai onko se vain niin, että on helmiä ja sitten jotakin epämääräistä mömmöä siinä välissä…? :D
VastaaPoistaValkoinen kirahvi, jokin aika sitten päädyin miettimään jonkin kommentin myötä (en muista mikä postaus tai kenen kommentti se oli), onko koko lukemis/kirjablogiharrastukseni pelkkää itsetutkiskelua ja oman paikan etsimistä maailmassa. Että onko jokainen kirja-arvio itse asiassa tulos jostakin eksistentiaalisesta kriisistä, joka jyllää kai jokaisen ihmisen alitajunnassa? Hauskaa, jos muidenkin lukeminen ja lukuvalinnat perustuvat samaan Minäkin haluan aika ajoin haastaa itseni, lukea jotakin sellaista, mikä on jäänyt lukematta, niin kuin kirjoitit. Ja tuo verkkovertauskin on todella hyvä. Kyllä klassikkojen tunteminen (edes joidenkin) antaa mielestäni jonkinlaisia tukipylväitä, minkä varassa voi hahmottaa kirjallista kenttää laajemminkin.
Hanna, jos kustannusalalle halajaa, on varmastikin pääasia, että lukee ja paljon (kuten sinä uskomattoman ahkerasti teet) ja kaikkea mahdollista, juuri mainitsemistasi syistä. On tärkeää tietää, missä tällä hetkellä mennään ja oppia herkistelemään tuntosarvia sen suhteen, mikä kulloinkin on in. Mutta kyllä kai ilman klassikkojen perustuntemusta on kustannusalalla aika heikoilla jäillä. Joten työsarkaa sinulla siis riittää! Toivon ja uskon, että aherruksesi palkitaan!
Koska tänne ovat jo kirjoittaneet kaikki blogi"tuttuni", on minunkin sanaseni sanottava, vaikka kaikki olennainen on jo viidesti sanottu. Vastaan kysymykseesi painokkaasti KYLLÄ. Kaikkea mahtuu blogeihin, netistä ei tosiaan tila lopu, kuten Sallakin totesi. Itse kirjoitan jonkin verran kirja-arvioita lehteen, joten sitä kautta luettavaksi tulee uutuuksia. Liityin myös mainioon PEKKiin, jonka kaksi uutuuskirjaa ovat olleet miellyttäviä tuttavuuksia. Mutta olen myös klassikoitten lukemisen kannattaja. Kuuntelin juuri hiljan Yle Areenan äänikirjana Joel Lehtosen Rakkastunut rampa -kirjan. Teki ihan hyvää. Hankalinta on löytää "keskivanhaa" luettavaa, sellaista, joka ei ole vielä virallista klassikkoainesta mutta ei enää uutuuttakaan. Näitä poistuu kirjastoistakin huimaa vauhtia.
VastaaPoistaMinulle tuli mieleeni vielä yksi pieni asia. Aika moni bloggaaja tuntuu opiskelleen kirjallisuutta joko ihan pääaineenaan tai sitten avoimessa huvikseen/kiinnostuksesta. Tämä saa ehkä aikaan sen, että monet klassikot on luettu jo opiskeluvaiheessa eikä niitä tule enää luettua. Itselleni tulee liian usein kirjallisuuden tenttivaatimuslistat mieleeni, vaikka aikoinani nautin juuri noista klassikkotenteistä. Tai siis huomaan tätä ainakin omalla kohdallani ja olen siitä vähän surullinen.
VastaaPoistaMonelta kiinnostavalta kirjailijalta olen lukenut vain 1-2 teosta (mm. juuri Kiannolta, Lehtoselta, Aholta) eikä heidän kirjoihinsa tulee enää tartuttua, kun ajattelee niitä opiskeluajan muistoina. Tämä on ihan oman pään sisällä oleva asia! Miksen voisi lukea vaikkapa juuri Juhani Ahon Panua tai Minna Canthin Työmiehen vaimoa? Koetan ryhdistäytyä. :)
Hei!
VastaaPoistaVoi mikä mainio postaus ja hienoja vastauksia! Kiitos niistä. Olen tietysti samaa mieltä kuin kaikki muutkin: vanhempaakin kirjallisuutta mukaan mahtuu.
Aion nyt olla rehellinen: minä olen laiska blogilukija. En jaksa lukea kovin monia arvioita samasta (uutuus)kirjasta. Harvoin luen takakansiakaan kirjoista: haluan antaa kirjan viedä. En tahdo tietää liikaa. Siksikin oma bloggaustyylini on varmasti monen mielestä aika niukka, kun en juuri kerro tapahtumista, enemmänkin tunnelmista ja ajatuksista. Ehkä.
Myös tuo, mitä Katja edellä sanoo klassikkojen lukemisesta, on varmasti monen kohdalla totta. Senkin vuoksi kanssasi on ollut kiva niitä kertailla, kiitos siitä!
Tässä on mielestäni lähdettävä liikkeelle insinöörimäisellä logiikalla :) (Tosin näistäkin ajatuksista on moni jo tullut täällä esille).
VastaaPoistaJotta voisi vastata kysymykseeni, pitäisi ensi pohtia kirjabloggaajien identiteettiä. Tätä aihetta on muistaakseni pohdittu sinunkin blogissasi jossain vaiheessa. En muista aivan tarkkaan eikä tarkoituksenani ole avata tuota keskustelua uudelleen. Se kuitenkin liittyy asiaan sen verran, että jos otetaan esimerkiksi oma blogini, jota kutsun lukupäiväkirjaksi, se antaa jo viitteen blogini luonteesta. Kirjoitan lukemistani kirjoista ensisijaisesti itselleni kirjaimellisesti lukupäiväkirjan vuoksi. Se, että voin lukemisen jälkeen keskustella kommenttilootassa mielipiteistäni ja saada mahdollisesti lisäsuosituksia jatkolukemiseksi on vain käsittämättömän hienoa plussaa ja syy sihen miksi kirjoitan julkisesti. Toki osasyy lukemisteni kirjaamiseen on myös siinä, että jaan mielelläni mielipiteeni kirjasta, jotta joku toinen voi mahdollisesti siitä saada hyvän lukuvinkin. Mutta pääasia on vain rentoutua jonkun aivan muun kuin työasioiden parissa.
Blogini luonne johtuu siis taustani. En ole opiskellut kirjallisuutta, en ole töissä millään kirjoihin tai lukemiseen liittyvällä alalla enkä ole koskaan ollutkaan. Minulla ei siis ole tuota Lumiomenan mainitsemaa "painolastia" klassikoista pakollisella lukulistalla tai tenttivaatimuksena. Eikä Hannan tilannetta, että lukisin niin paljon, etten edes ehtisi kirjoittaa niistä kaikista (kateuden huokaus).
Siispä, blogiini mahtuu niin klassikoita, muuten vain vanhempia kirjoja ja uutuuksia. Aivan täysin sen mukaan mikä milloinkin kiinnostaa ja millä saan ajatukseni pois todellisesta puupalikoita, piirto-ohjelmia ja rakennusfysiikan kiemuroita vilisevästä maailmastani.
Mutta kuten täälläkin on tullut esille, ihmisillä on moninaisia motiiveja kirjablogien pitämiseen. He, jotka työskentelevät kirja-alalla, luonnollisesti varmaan painottavat enemmän uutuuksiin, koska uutuuskirjat ovat "päivän puheenaiheita" ja usein ajankohtaisten ilmiöiden tulkkeja. Kuten todettua, voi olla puuduttavaa lukea jokaisesta blogista samasta kirjasta yhtä aikaa, mutta toisaalta siinä on myös puolensa, kun lukija voi muodostaa mielipiteensä perustuen useampiin lähteisiin kuin yhteen. Ja minulle kirjablogien merkitys uusien/uusvanhojen kirjojen löytämisessä on huikea. Vinkkejä kertyy niin paljon, että olen harkinnut pienen muistikirjan hankintaa, jottei kävisi aina kirjastossa niin, että joku hyvä kirja oli mielessä, mutten muista muuta kuin kenen blogissa sitä kehuttiin :) Olen huomannut, että useimmat helmet, joita muiden blogeista löytää, ovat lähes poikkeuksetta jotain vanhempaa kirjallisuutta, sillä uutuuksista on saattanut kuulla jo muutakin kautta. Siispä olisi mielestäni sääli, jos kirjablogeissa olisi pelkästään uutuuskirjoja. Onneksi näin ei kuitenkaan ole!
En oikeastaan edes jaksa pohtia mitä pitäisi lukea tai miksi...
Mielummin jätän siis kuitenkin tämän yhden asian elämässäni täysin järkeilyjen ja loogisuuden ulkopuolelle ja tartun kirjoihin milloin kannen, nimen, suosituksen, muoti-ilmiön, seikkailunkaipuun, sattuman, jännityksen tai vaikka romantiikan nälän vuoksi :)
Itse bloggaan sekä vanhoista että uusista kirjoista ja kirjailijoista, uusin vanha löydös oli Nemirovsky, jonka nimeen törmäsin Lumiomenan blogin arvonnassa. Oma tuntemukseni vanhoista ulkomaalaisista on huono, sillä olen opiskellut kotimaista kirjallisuutta ja sen takia opintovuosinani luin vanhoja suomalaisia kirjoja. Tämän takia en niihin enää nykyisin tartu, koska ne on luettu ja niiden ominaispiirteet nielaistu ja sanomat hyväksytty.
VastaaPoistaTällä hetkellä luen lähinnä uutuuksia, koska ne tarttuvat kirjaston 'best seller' -hyllyltä mukaan - ja niiden takia olen sitten pulassa; kuinka monta kirjaa kukaan ehtii viikossa muka lukea? Aika harvoin pääsen kirjastoon rauhallisin mielin hyllyjen väleihin miettimään kirjoja, sillä bongaan blogeista kiinnostavia kirjoja ja mulla on lista, jonka mukaan toimin kirjastoissa. Tosiaan, jos lukisin nopeammin ja jos kehän ruuhka olisi aina maanantaiaamun mittainen, niin ehtisin lukea enemmän. Nykyisin mulla on se pino, joka kasvaa koko ajan, ja varauksia, jotka odottelevat kirjastossa valmiina... Kirjastoissa tartun myös usein niihin kirjastohoitajien esille nostamiin kirjoihi, kun minua houkuttelevat nimenomaan kirjojen kannet.
Mutta, blogeihin mahtuvat hyvin vanhemmatkin teokset ja minua ilostuttaa nähdä aina vaikkapa Hilja Valtosen kirja jossain ;D Se, minkä koean vaarana postauksissa vanhemmista teoksista, on se, että lukiolaiset mieluusti kopioivat kirjoituksia koulutöihinsä... Siinä on sitten opena keksittävää, että miten kirjoja käsittelisi tunnilla, että huomaisi, kuka on oikeasti lukenut kirjan.
Edellä olevien (fiksujen?) pointtieni takia kirjoitan usein aika vähän kirjan juonesta ja enemmän niistä vaikutuksista, joita lukemisella oli minulle. Minusta on myös mukavaa lukea, mitä muut ovat pitäneet kirjasta ja minkälaisia ajatuksia se on herättänyt lukijassaan. Skippaan aika usein ne juonenkäänteet postauksista.
Pidän myös blogeista, joissa ns. oma linjaus on löytynyt ja se on löydettävissä. Se voi olla esim. tapa kirjoittaa kirjoista, ei niinkään se, mistä kirjoista kirjoittaa.
Oma lukemiseni ja sitä myöten blogini on kiinnittynyt nyt maailmankirjallisuuteen, sillä minulla on siinä aukkoja, joita paikkailen maa kerrallaan ;D
Kirsi, jokainen kommentti on tervetullut! Vaikka aika yksimielisiä ollaankin, on aina jokaisessa kommentissa kuitenkin jokin uusi näkökulma. Tuo keskivanhan kirjallisuuden kohtalo tosiaan pistää miettimään, sehän on melkein uhanalaista tavaraa! PEKK on hyvä keksintö!
VastaaPoistaKatja, ihan totta. En minäkään ajatellut aivan lähiaikoina tarttua Ahoon tai Sillanpäähän, kun tästä tenttimisestä eroon pääsen. Siinä on tietysti se vaara, että "lähiaikoina" lipsahtaa vuosikymmeneksi. Täytyy tosiaan olla varuillaan, ettei päästä itseään liian helpolla ;)
Ilse, minäkään en halua lukea kovin montaa postausta kirjasta, jonka aion itse lähiaikoina lukea. Haluan muodostaa ensin oman mielipiteeni. Sitten lukemisen jälkeen on kyllä kiva palata toisten arvioihin ja vertailla omaan kokemukseen. Kiitos itsellesi kommenteista, ne ovat ilahduttaneet kovasti <3
Teresita, ihanaa, insinöörimäinen lähestymistapa tästä keskustelusta vielä puuttuikin! Ja tunnetusti insinöörin logiikka ei petä ;) Meillä jokaisella bloggaajalla on tosiaan omat tarpeemme ja lähtökohtamme, mitkä näkyvät blogissa ja vastaavasti blogilukijoilla omansa. Pääasia kai onkin, että tarjontaa on mahdollisimman monenlaista, jotta erilaiset tarpeet ja tarjonnat kohtaavat (tämähän oli sitten melkein tällainen kansantaloustieteellinen lähestymistapa!)
Vau, edellä on tullut jo valtavan hienoja pointteja esille. Tuntuu, että niissä on jo mainittu kaikki, mutta kokoanpa niistä vielä oman näkemykseni.
VastaaPoistaMielestäni kirjablogeissa on ehdottomasti sijaa myös klassikoille, ja kuten joku jo aiemmin mainitsi, myös vanhemmille kirjoille jotka ovat hyviä, mutta eivät ole saavuttaneet klassikkostatusta.
Kirjablogeissa on sijaa myös eri tyylilajeille, eri tyyppisille arvioille ja itselläni myös englannin kielinen kirjallisuus on painottunut aika vahvasti.
Minulla ei ole minkäänlaisia kirjallisuuden opintoja takana ja lukijahistoriani on katkonainen. Siksi klassikkoja on paljon lukematta ja koen jatkuvasti halua tarttua niihin, mutta olen huomannut, että myös uutuudet ovat alkaneet kirjablogien takia kiinnostaa entistä enemmän. Esimerkiksi Riikka Pulkkisen uutuuden Totta luin ihan vaan uteliaisuudesta: Se ei suoraan sanottuna juuri kiinnostanut minua ennalta, mutta halusin lukea sen puhtaasta uteliaisuudesta lukuisten luettujen arvostelujen jälkeen.
Itse aika linjattomana bloggaajan olen sitä mieltä, että blogilla ei välttämättä tarvitse olla mitään genre- tai uutuus/klassikko -linjaa. Blogien yksi ilonaihe on juuri siinä, että niiden kautta voi kiinnostua kirjoista, joihin muuten ei ehkä ollenkaan törmäisi.
Omalla kohdallani kirjablogit ovat lisänneet juuri uusien kirjojen lukemista: Klassikothan tietää nimeltä muutenkin, lukemisen arvoisiin uutuuksiin tai noin viisi vuotta vanhoihin kirjoihin en oikein muuten osaisi tarttua.
Blogien ainut harmipuoli on se, että nyt löydän vielä enemmän kirjoja, joita en ehdi lukea.
Minä luen enimmäkseen uutta ja uusvanhaa kirjallisuutta syystä että aiheet ja kieli vain puhuttelevat minua enemmän. Varsinkin kevät ja syksy, jolloin kustantajat työntävät markkinoille uusia kirjoja, on mulla vahvasti uutuuksien aikaa. Väliajalla luen sitten vanhempia kirjoja. Joskus harmittaa, kun luen niin vähän vanhoja kirjoja, mutta olen perustellut sen itselleni niin, että kun aikaa on vähän kannattaa pitäytyä vain niissä kirjoissa joista tykkää.
VastaaPoistaKomppaan muita siinä, että onneksi blogeihin mahtuu kaikenlaisia kirjoja. En minä(kään) jaksaisi lukea viittä arvostelua viikossa jostain uutuuskirjasta, vaan on kiva että blogeissa on erilaisia kirjoja. Varsinkin "uusvanhat" kirjat, jotka eivät ole saavuttaneet klassikkoasemaa mutta joita ei rummuteta samalla tavalla kuin uutuuskirjoja, ovat ihania löytöjä kun joku niitä viitsii blogissaan esitellä.
Minullakaan ei ole kirjallisuusopintoja takana, lukuun ottamatta muutamaa hajakurssia, ja niissä ei muistaakseni ollut mitään pakkoluettavaa. Minä luen klassikoita samasta syystä kuin muitakin kirjoja: haluan hyvää ja viihdyttävää luettavaa.
VastaaPoistaLuulisin, että myös taipumus lukea kirjoja uudestaan vaikuttaa hieman blogisisältöön. Jos ei koskaan lue mitään kirjaa uudestaan, niin ehkä tällainen lukija on hieman herkempi uutuuksille? Minulla kun on tapana lukea hyviä kirjoja uudestaan, niin niihin vanhoihin tuttuihin suosikkeihin tulee palattua ja siksi niitä on noussut blogiinkin hyvin esille.
Minulle tuli mieleeni Sallan kommentista yksi asia (ai, kun tämä keskustelu on ihana!): Itse en usein tuo blogiini sellaisia _rakkaimpia_ kirjoja, joita luen uudelleen. Haluan jotenkin pitää ne itselläni. Esimerkiksi Annat ja kaikki John Irvingin kirjat ovat sellaisia, etten enää osaa kirjoittaa niistä, koska rakastan niitä niin. Mutta tässäkin on toki poikkeuksia. Joskus uudelleenluenta antaa kirjalle erilaista syvyyttä ja siksi sen purkaminen sanoiksi ja tuominen blogiin on mielekästä.
VastaaPoistaNyt taisin mennä kauaksi jonnekin keskusteluaiheen ulkopuolelle... Mutta sitä vaan, että voi lukea kirjoja uudelleen tuomatta niitä blogiinsa. Uutuuskirjojen esiinmarssia määrittelee ehkä jonkinlainen blogikulttuurikin: Kun kaikki muutkin, niin minä myös. Ja tosiaan se, että moni bloggaaja saa arvostelukappaleita.
T. Yksi liikasanainen, joka vaikenee nyt. :)
Tessa, kirjablogeilla on suuri merkitys kirjavinkkien saamisessa. Ja ehkä olisi syytä itsekin tietoisesti nostaa esille sitä ei-niin-vanhaa-mutta-ei-enää-uuttakaan kirjallisuutta, joka jää muuten niin helposti unohduksiin. Tämä bloggailu aiheuttaa kieltämättä runsauden pulaa lukemisen suhteen - ja ajankäytön. Ainakin minulle tulee välillä sellainen olo, että PAKKO ehtiä lukea enemmän, kun kerran muutkin lukee :)
VastaaPoistaSusa P., olen ehdottomasti samaa mieltä. Kaikkia maailman kirjoja ei ehdi lukea, vaikka haluaisikin, joten kannattaa ehdottomasti keskittyä siihen, mikä itseä kiinnostaa. Itsekin yritän opetella kesken jättämisen taitoa: minulla on jostakin iskostunut päähän, että jos kirjan aloittaa, se pitäisi lukea loppuun. Mutta miksi, kysyn minä? Jos ei iske, niin ei iske, saman ajan voi käyttää johonkin mielenkiintoisempaankin!
Salla, hyvä pointti tuo uudelleen lukeminen. Minä olen aika huono lukemaan kirjoja uudestaan, paitsi niitä tiettyjä takuuvarmoja suosikkejani, joihin palaan aina kun kaipaan jotakin tiettyä fiilistä, enkä halua pettyä. Eipä sitä juuri paremmin voi sanoa, kuin että syy lukea mitä tahansa kirjallisuutta on se, että haluaa hyvää ja viihdyttävää luettavaa. Siitähän tässä pohjimmiltaan on kyse.
Hyvä pointti Lumiomenallakin! Muistutti myös siitä, että kirjablogien pitämiseen on erilaisia syitä. Minulla kuten muutamalla muullakin syynä on lukupäiväkirja: kirjoitan niistä kirjoista jotka luen. Joku toinen taas voi nostaa esille kirjoja, joita ei juuri sillä hetkellä ole lukenut, eli tehdä vaikka näitä hyviä kokoomapostauksia, joissa listataan ja kuvataan kirjoja jonkun yhdistävän tekijän kautta. Silloin syynä on siis jokin muu kuin se, että olisi lukenut kirjan juuri äskettäin.
VastaaPoistaTosin mullakin alkuperäinen ajatus siitä, että kirjoitan kaikista lukemistani kirjoista, alkoi lipsua jo silloin kun aloin avustamaan lehteä kirja-arvioilla. On kirjoja, joista olen kirjoittanut vain lehteen enkä blogiin. Samoin joitakin nopeasti plarattuja kirjoja on jäänyt väliin (jotkut kirjat ehtii "pikalukea" vaikka kirjaston lukusalissa selausnopeudella, esimerkiksi sellaisista on jäänyt bloggaamatta). Joten ihan täydellinen lukupäiväkirja ei minunkaan blogini ole, mutta on se kuitenkin aika lähelle kattava lukupäiväkirja viime vuosilta. Yli 90 % tarkkuuteen väitän yltäneeni. :)
Moni taas kertoo että nostaa blogiin vain osan lukemistaan kirjoista. Toivon kuitenkin, että tällaiseen valikointiin ei liikaa vaikuttaisi esim. kirjan ikä. Koskaan ei tiedä, mikä kirja nousee mediassa yhtäkkiä ajankohtaiseksi. Esim. Luolakarhun klaanista kirjoitin pari vuotta sitten divarin aarteena. Nyt tällä viikolla Luolakarhun klaani -kirjoitukseeni on tullut tosi monta google-osumaa, koska kirjasarja on ollut näyttävästi esillä mediassa uusimman osan vuoksi.
Rupesin lukemaan koko ketjua uudestaan ja pitää vielä palata Marin kommenttiin. Minäkin olen kävijätilastojen kautta huomannut todella selvästi, että koululaiset googlettavat ahkerasti kirjajuttuja. Mutta sitten olen ajatellut, että ei ole minun asiani rajoittaa omaa blogiani millään lailla vain copypastettavien koululaisten takia. Joskus tulee jaariteltua asian vierestä pitkät pätkät ja kirjasta vain sivuhuomioita, joskus tulee pureuduttua kirjan käänteisiin perusteellisesti.
VastaaPoistaOnhan se tietenkin harmi, jos koululaiset kopioivat läksyt netistä, mutta ensimmäinen vastuu asiasta on koululaisella itsellään, toiseksi ja kolmanneksi kai koululla ja vanhemmilla, että seuraavat ja ohjaavat lapsukaisia järkevään opiskeluun...
Ja onneksi kirjabloggaajien joukossa alkaa olla paljon nykyisiä ja tulevia äikänopettajia, jotka toivottavasti kiinnittävät asiaan huomiota. :)
Katja, anna tulla vaan, ei meillä lasketa! Minunkin on vaikea kirjoittaa joistakin kirjoista. Sellaisista, jotka ovat jostakin syystä kulkeneet mukana pitkän aikaa ja on luettu useaan otteeseen. Tuntuu, ettei niitä enää osaa arvioida objektiivisesti (jos se nyt ylipäänsä ikinä on mahdollista), koska ne ovat niin voimakkaasti osa minua.
VastaaPoistaSalla, olisi tosiaan surullista, jos bloggaajat jättäisivät kirjoja blogista pois iän perusteella, tai muuten oletuksella, "ettei tämä kuitenkaan ketään muuta kiinnosta". Koska aina löytyy varmasti joku, joka kiinnostuu. Ja tuokin on totta, että jokin kirja voi muuttua äkkiä ajankohtaiseksi, vaikkapa kuten sinulla on käynyt Luolakarhun klaanin kanssa tai esimerkiksi kirjailijan kuollessa. Silloin aiemmin marginaaliseltakin vaikuttanut postaus voi nousta arvoon arvaamattomaan.
Minunkin piti kommentoida tuohon Marin juttuun (unohdinkohan kokonaan, ups) ihan samaa kuin Salla. Itsekin opettajana ajattelen, että kyllä se on koulun tehtävä opettaa, mitä plagiointi on. Tosin pyrin myös pitämään juonikuvioitten kuvailun aika vähäisenä, varsinkin sellaisten klassikkojen kohdalla, joitten tiedän koululaisia kiinnostavan. Tämä tosin johtuu ihan siitä, etten itsekään jaksa lukea arvioista kovin pitkiä juoniselityksiä, vaan olen kiinnostuneempi lukijan omasta kokemuksesta.
VastaaPoistaJa olen kyllä tuudittautunut siihen, että kirjoitustyylini on sellainen, että äikänope kyllä huomaa, jos jotakin postaustani on copypastetettu ihan suoraan:) Jos taas koululainen on osannut naamioida sanomiseni uskottavampaan teinimuotoon, niin silloinhan jonkinlaista omaa prosessointia on jo tapahtunut, eikö? :D
Vielä jatkan, että blogikirjoituksen merkitystä ei mielestäni kannata arvioida vain sen perusteella, kuinka monta klikkausta kirjoitus kerää. Jos nyt poimin omasta blogista jonkun "keskivanhan" kirjan, niin vaikka Rauni Paalasen Agitaattorin morsian on tällainen kirja, joka on niin vanha, ettei sitä enää kirjakaupoista löydä, mutta joka ei myöskään ole klassikko. Kirja on siis ilmestynyt vuonna 1990.
VastaaPoistaJos googlettaa kirjan nimeä, siitä löytää hyvin vähän kuvailevaa tekstiä, Hesarin arvioarkisto sentään löytää. Muuten kirjasta on lähinnä Huuto.netin myynti-ilmoituksia. Joten vaatimaton, subjektiivinen ja epäolennaisuuksiin tarttuva blogikirjoituskin voi olla arvokas tällaisen kirjan kohdalla - se tekee vanhan kirjan edes vähän näkyvämmäksi.
Googletus "rauni paalanen agitaattorin morsian" antaa 341 tulosta, sen sijaan "sofi oksanen puhdistus" antaa 24 400 tulosta. Puhdistus kerää blogissani huomattavasti enemmän klikkauksia kuin Agitaattorin morsian, mutta väittäisin että Agitaattorin morsiamen näkyvyys blogissani on "kulttuurisesti arvokkaampaa" (vähän mahtipontinen ilmaisu mutta en nyt parempaa keksinyt) kuin Puhdistuksen bloginäkyvyys, koska Puhdistuksesta löytyy niin valtavasti materiaalia muualtakin netistä.
Katja/Lumiomena: tiedätkös, olen miettinyt aivan samaa: en ole nyt kovin motivoitunut lukemaan kanonisoituja klassikoita, koska niitä tuli luettua opintojen yhteydessä niin paljon! Koen, että omat "aukot kirjasivistyksessä" ovat muualla, vaikka toki klassikoissakim vielä riittäsi luettavaa...
VastaaPoistaMahtava ketju :-)
VastaaPoistaPalaan vielä tuohon Teresitan ja Sallan esiintuomaan lukupäiväkirjaluonteeseen, joka joillain blogeilla on, se on tärkeä juttu. Minäkin pidän ensisijaisesti lukupäiväkirjaa. Se vaikuttaa siihen mitä asioita otan kirjoituksissa esille ja tarkoittaa, että blogiin tulevat ne kirjat joita luetaan... siinä mielessä olisi tietysti mahdoton ajatella ettei jokin kirja "sopisi" blogiin!
Nettihän on sellainen kaiken mahdolliseen kaatolaari, että oikeastaan siirrän vastuun sisällön valikoimisesta vähintään yhtä paljon käyttäjän kuin tuottajan vastuulle; jokainen kirjablogeja tai yksittäisiä tekstejä lukeva joutuu itse miettimään (saa itse miettiä!) mitä sisältöä tutkailee. Eli 'saako olla vanhoja kirjoja' on oikeastaan kysymys 'halutaanko vanhojakin kirjoja...' Ja sillä taas ei ole lukupäiväkirjan pitäjälle itsenäistä merkitystä, koska blogisisältö syntyy lukemisen myötä.
Tästä voisi tehdä kunnon kehäpäätelmän: koska blogeissa on paljon vanhojakin kirjoja esillä, vanhojakin kirjoja luetaan ja niistä saadaan jotain, joten niitä kuuluukin olla blogeissa esillä. Nih.
Palaan tuohon kommenttiini vielä, että kyllähän noita koululaisten käyttämiä sivuja on paljon muitakin, mistä kirjallisuuseseensä löytävät. Ja tietysti se on opettajan ja koulun tehtävä katsoa, plagioiko joku, mutta voihan sitä työtä helpottaa esim. juuri sotkemalla juonipaljastuksia vaikeilla sanoilla ja vertaamalla johonkin toiseen teokseen.
VastaaPoistaEn tiedä myöskään, mitä tarvetta kirjan juonen tarkka kuvaaminen palvelee. Itsestäni on aina kivempaa lukea sellaista pohtivaa kirjoitusta kirjasta, jossa näkyy persoonallinen ote. Vaikka toisaalta, sitähän vasta voikin plagioida ja väittää, että nämä ajatukset ovat minun omiani ja ope ajattelee, että onpas kypsää ajattelua.
No, mutta ehkä lukeminen on sen verran kuolevaa ajanvietettä, että on hyvä sekin, että joku lukee edes referointeja kirjoista ;D
Tämä on kuitenkin kiva ja hyödyllinen keskustelu. Päätin jättää uutuudet vähäksi aikaa rauhaan. Ehkä päätökseen vaikutti vähän myös se, että bestsellerit (viikon lainat) pitävät minut vähän liian kiireisenä kirjastossa juoksijana, kun pitää niitä uusia...
Salla, olen huomannut saman. Ja tosiaan, jos tietyt kirjat ovat vaarassa kadota kokonaan, onhan se melkoista kulttuurinsäilytystyötä, jos sellaisesta kirjasta bloggaa. Ehkä sellainen tiedonmurunen jää jonnekin bittiavaruuteen pyörimään...
VastaaPoistaPienen mökin emäntä, olen samaa mieltä, kukin paikkailkoon omia aukkojaan ;)
Booksy, melkoinen kehäpäätelmä, vetää jo vertoja insinöörilogiikalle! Olen sanaton ;)
Mari A., apua, toivottavasti et saanut tästä keskustelusta pysyvää uutuus-traumaa! Mutta vaihtelu varmasti virkistää ja neljän viikon lainat tuntunevat melkoiselta luksukselta:) Mietin vielä tuota plagiointijuttua opettajan kannalta: itse yläkoululaisten opettajana luulisin, että minkä tahansa seuraamani kirjablogin tekstiä on aika vaikea uskoa yläkoululaisen kirjoittamaksi suoraan lainattuna. Mutta lukiolaisten kohdalla erottaminen ei varmasti olekaan niin helppoa. Plus kyllähän erilaisia esitelmiä tehdään vielä kolmannellakin asteella... hankalaa! Täytyy rueta lisäämään jotakin häirintäkoodia postauksiin :D
Mielenkiintoinen keskustelu. Mielestäni se, miten bloggaajan oma tyyli ja kirjamieltymykset näkyvät, on yksi blogistanian kiinnostavimpia anteja. Joten kyllä, vanhat kirjat sopivat hyvin blogeihin. Arvosteluja on kiinnostava lukea niin vanhoista kuin uusistakin kirjoista. On hauskaa, kun lainaa kirjastosta jonkin vanhemman kirjan ja löytää siten netistä jonkun muun mielipiteen siitä.
VastaaPoistaItse luen aika paljon uusia kirjoja. Ensinnäkin ne ovat eniten esillä julkisuudessa. Kirjastossa uutuuskirjat ovat hyvin tyrkyllä ja vilkuttelevat heti ensimmäisinä sisääntulijalle. Toinen tylsempi syy on se, että aikaa ei ole kauheasti ja tulee luettua helppoja kirjoja. Vanhemmat kirjat vaativat yleensä enemmän aikaa ja keskittymistä.
Itse en bloggaa kaikista kirjoista, joita luen. Täytyy myöntää, että vanhojen kirjojen ja klassikoiden kohdalla itsekritiikki on ankarampaa. Tietokirjoja olen myös jättänyt pois samasta syystä.
Vanhoissa kirjoissa pidän siitä, että niissä voi tutustua toisenlaiseen maailmaan ja ajattelutapaan.
Hyviä kirjoja löytyy molemmista ryhmistä.
Taava, kiitos mainiosta kommentistasi! Siitä tuli mieleeni, että vanhemmista kirjoista bloggaaminen on aika tärkeää, koska monesti kirjastossa tulee tosiaan harhailtua päämäärättömästi, kun ei oikein tiedä mitä lainaisi ja välttämättä ei halua ottaa summassa sikaa säkistä. Minäkin käyn aina uutuushyllyllä ja toisaalta kirjastomme työntekijöiden mahtavalla maulla ja asiantuntijuudella tekemillä teemahyllyillä, joissa aina joku ajankohtainen aihe on nostettu esiin. Mutta kun kahlaa läpi peruskertomakirjallisuushyllyä aasta ööhön, täytyy olla jo tuuria, että löytää jonkin kadotetut helmen!
VastaaPoistaMinustakin tuntui aluksi vaikealta blogata näistä klassikoista. Tuntui, että kaikkihan nämä tuntee ja kaikki niistä on sanottu ja vieläpä huomattavasti asiantuntevammin kuin minä. Mutta ehkä näillä kuitenkin on paikkansa ja ehkä joku uskaltaa johonkin kirjaan tarttua kun huomaa, että "on tuokin sen saanut luettua" :)
Tämä postaus on jotenkin vilahtanut silmieni ohi aiemmin, mutta ihan mielenkiintoista oli lukea pitkä keskusteluketju vasta nytkin.
VastaaPoistaMinua on välillä melkein harmittanut bloggajien tapa ikään kuin ohjeistaa toisiaan, mistä ja miten usein tulisi kirjoittaa. Jos joku kirjoittaa usein ja uutuuksista, sitä saa moittia, mutta pahaa sanaa ei saa sanoa sellaisista, jotka bloggaavat pari kertaa kuussa jostain vanhasta kirjasta, jota kukaan ei ole lukenut. Vähän kuin että ihmiselle ei saa sanoa, että hän on lihava, mutta laihuutta saa kauhistella ääneen.
Hm, olikohan tuo nyt ihan osuva vertaus...? :D
No mutta kuitenkin. Jokainen kirjoittakoon niin kuin tykkää. Pakko ei ole lukea sellaista, mikä ärsyttää. Kirjablogejakin alkaa olla jo niin paljon, että varmasti joka makuun löytyy jotakin. Minun näppituntumani on, että ihan kaikki bloggaajat kirjoittavat sekä uusista että vanhoista. Ja vaikka kirjoittaisi vain jommistakummista, niin valinnan varaa kyllä on niin paljon, että varmasti jokaisella on myös niitä yksilöllisiä spessupostauksia blogissaan.
Omia lukutottumuksiani ovat ohjanneet aikuisiällä työt. Olen ollut paljon eri hommissa kirja-alalla, ja lukenut töiden vuoksi paljon uutuuksia ja/tai esim. tietyn kustantamon teoksia. Niissä väleissä, kun tällaista "pakkolukemista" ei ole ollut, olen kahlannut läpi omaa kirjahyllyäni, jossa on paljon vielä lukemattomia teoksia. Tosi vanhoja ja vain vähän vanhoja. :)
Niin toimittajana kuin bloggajana kirjoitan mieluummin jutun, jolla on joku teema tai pointti. Harvemmin kirjoitan vain yhden yksittäisen kirjan arvion, vaan yhdistän useamman teoksen tai sitten kirjan vaikkapa johonkin ajankohtaiseen ilmiöön, ja kirjoitan sitä kautta. No, blogini on vielä tosi nuori, mutta tämä hiljalleen vakiintuva tyyli ehkä erottaa blogiani himpun verran muista. Ja sitten minulla on noita toistuvia viikonpäiväteemoja.
Bloggaajana ja vapaana toimittajana tilaan kustantamoilta uutuuskirjoja, joten niistä tulee ilman muuta kirjoitettua. Usein kuitenkin samassa jutussa tosiaan on mukana vanhempia teoksia, joten siksikin blogissani varmaan tulee olemaan molempia aika tasaisesti jatkossakin.
Minäkin olen muuten suorittanut kotimaisen kirjallisuuden perusopinnot, ja moni suomalainen klassikko tuli luettua viimeistään silloin. Mutta paljon on vielä lukemattakin!
Minä jo ajattelinkin yhtenä iltana käydä blogissasi patistelemassa, että "mikset olet täällä keskustelemassa!?" :D No ei tosi oikeasti...
VastaaPoistaMinusta on kivaa, kun blogit ja bloggaajat ovat persoonallisia ja keskenään erilaisia. Ja jotenkin tuntuu, että aivan viime aikoina kirjabloggaajat ovatkin miettineet selvästi tällaisia juttuja ja profiloituneet: mikä ei tarkoita sitä, että pitäisi kirjoittaa pelkästään uutuuksista tai klassikoista tai jostakin muusta, mutta varmaan blogi-iän myötä bloggaajien itsetuntemus ja -varmuus on lisääntynyt ja se näkyy myös blogeissa. Ja todella kiva, että toiset bloggaajat ja lukijat ainakin minun kokemukseni mukaan jaksavat kannustaa ja sympata toisiaan! Sinunkin blogisi on kiva piristysruiske ja omanlaisensa jo nyt, mitä siitä vielä kehkeytyykään ajan kanssa!
Olen myös huomannut, että viime aikoina on ollut kirjablogien identiteettikriisejä enemmän kuin ennen. Tai ehkä se johtuu vaan siitä, että on enemmän kirjablogejakin. :D
VastaaPoistaMun mielestä on ihan, ok, että välillä pohtii omaa olemassoloaan, mutta ei siitä kannata liian ongelmallista tehdä. Nettiin mahtuu ihan mitä tahansa, ja lukijoita löytyy varmasti kaikenlaisille blogeille.
Mä kirjoitan itse siitä, mitä tulee luettua, enkä ihmeemmin suunnittele lukemisiani. Paljon luen uutuuskirjoja, mutta niin olen tehnyt jo ennen blogin aloittamistakin. Ainakin niin kauan kuin bloggaaminen on harrastus, kannattaa se pitää sellaisena, mistä nauttii. Harrastuksesta ei kannata ottaa ylimääräsitä stressiä. :)
Tällä hetkellä myös bloggaan tosi paljon, mutta on blogissa ollut hiljaisempiakin hetkiä. Ja lukijamäärien kanssa tuskailevien kannattaa muuten muistaa, että vaikka bloggaisi vain kerran viikossa, voi silti olla yhtä paljon lukijoita kuin sellaisella joka bloggaa 7 kertaa viikossa. Jälkimmäinen toki saattaa saada 7 kertaa enemmän käyntejä blogiin, mutta yksittäisiä lukijoita voi silti olla yhtä monta. :)
Kiitos kommentistasi Marjis! Hyviä huomioita kaikki. Tuo olisi varmasti meidän kaikkien hyvä muistaa, ettei harrastuksesta pitäisi ottaa stressiä. Tämä vain taitaa olla niin koukuttava harrastus, että mopo lähtee helposti keulimaan, varsinkin, jos vielä seuraa, mitä kaikkia mahtavia kirjoja toiset lukevat ja arvioivat:)
VastaaPoista